Löytyykö?

lukutoukka myös

Löytyykö inglesistä paikkaa mihin voi viedä matkalukemiset ja lainata uusia?

8

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Löytyy

      Lähin löytyy yleensä oman hotellin aulasta, tosin valikoima silloin suppea.
      Olen myös käyttänyt lähistöllä asuessa hotelli Green Fieldissä olevaa Aurinkomatkojen toimistoa, siellä on aika paljon luettavaa.

    • Kaikissa Suomalaishotelleissa on jonkin verran suomenkielistä kirjastoa,käytän itsekin aina näitä.

      • taxitaxi

        Olen myös käyttänyt AM:n toimiston kirjastoa Green Fieldin 2. kerroksessa. Sinne voi myös jättää omia kirjoja.
        Nykyään ei tarvitse kirjoittaa vihkoon nimeä eikä hotellia. Kirjastoa voinee siis käyttää, vaikka ei olisikaan AM:n matkalla. Muistakaa palauttaa lainaamanne kirjat samaan paikkaan!!!


    • Kohta tullaan

      Mummolassa oli ainakin vielä maaliskuussa varsin paljon kirjoja ja lainasin sieltä. Olen myös lainannut edellä mainitusta Green Fieldistä.

    • Kyllä.Hotellista riippuen käytän"kirjastona"joko oman hotellin tai lähimmän "suomalaishotellin"kirjavaroja.Joissakin hotelleissa on jopa tuhansia kirjoja,usealla eri kielellä.

    • Kirja1234

      Mummolassa on varmasti Inglesin laajin suomi-kirjasto, seuraavaksi suurin AM:n kirjasto Green Field hotellilla, myös Iskelmäbaarissa toimii vaihtokirjapiste. Ja eri hotelleilla lienee pientä kirjavaihtoa olemassa. Parasta meille kaikille on periaate tuo tullessasi, vie mennessäsi :-)

      • Kirja-Irja

        Minulle sanottiin mummolassa et pitäis olla heidän asiakkaansa mikäli haluaa lainata kirjoja


      • liian_pihi
        Kirja-Irja kirjoitti:

        Minulle sanottiin mummolassa et pitäis olla heidän asiakkaansa mikäli haluaa lainata kirjoja

        no kai siekin ny se kahveen ees ois voinna ostaa, ei piä vaan kaljoo hotellissa ryystää


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      114
      3131
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2016
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1885
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      400
      1754
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1166
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe