Vartiotorni ylisti Yhdysvaltain menestystä ensimmäisessa maailmansodassa. Ihmisiä kehotettiin osallistumaan kansalliseen rukouspäivään.
1 June 1918 Watch Tower, p. 174
"30 TOUKOKUUTA RUKOUKSILLE JA PYYNNÖILLE
Kongressin 2. huhtikuuta julistaman päätöslauselman ja Yhdysvaltain presidentin 11. toukokuuta julistaman päätöksen mukaan ehdotetaan, että Herran kansa kaikkialla tekevät toukokuun 30. päivästä rukousten ja pyyntöjen päivän. Jumala on suuremmoisesti siunannut saattaakseen kansakunnan muodostumaan ja kasvamaan maailman parhaissa olosuhteissa vapauden, siviilioikeuksien ja uskonnonvapauden säilyttämiseksi.
Tämä maa on jumalallisesti "siipien varjossa", varjostettuna Jumalan sanan kaitsemuksen huolenpidolla-- missä Jumala on kohottanut ylös lippunsa vuorelle (valtakunta)..
Lukemattoman siunaukset ovat virranneet hurskaille ihmisille Yhdysvaltain viisaiden säännösten ja lakien kautta..
Olkoon siellä ylistystä ja kiitoksen antoa Jumalalle luvatusta loistoisasta sodan lopputuloksesta, yksinvaltiuden kahleiden rikkomisesta, vankien vapauttamisesta (Jesaja 61:1) ja maailman tekemisestä turvallisemmaksi paikaksi tavallisille ihmisille--siunaukset kaikille Jumalan Sanan vakuttamille tässä maassa ja koko maailman ihmiskunnalle."
Alkuperäinen artikkeli englanniksi
http://watchtower.observer.org/apps/pbcs.dll/article?AID=/20040601/JWANDSOCIETY8/40601006
Jehovan todistajat Yhdysvaltain puolesta
5
575
Vastaukset
- Alk. Sit. Or.
Kyllä. Tuo on niitä harvoja asioita, joissa lopun ajan 144 000:n jäännös on ilmoittanut erehtyneensä ja menettäneensä tilapäisesti puolueettomuutensa maailman asioihin nähden.
Jäännös joutuikin samoin tilapäisesti tästä syystä, puolueettomuuden menettämisen johdosta, pois Jehovan suosiosta, mikä näkyi sen johtavien virkailijoiden vangitsemisena, ns. jäännöksen Babylonin vankeutena, 1918, mutta kuten alkuperäinen juutalainen Babylonissa ollut jäännöskin ennallistettiin Jehovan suosioon ja Jerusalemiin rakentamaan Jehovan temppeliä 537 eaa, niin myös lopun ajan jäännös ennallistettiin hengelliseen toimintaan 1919 entistä ehompana kristikunnan papiston kauhuksi.
Koska Jumalan valtakunnan hallitus (144 000 Kristus) on niin tärkeä Jumalan tarkoituksissa, tätä jäännöksen hetkellistä heikentymistä 1918 ja nopeaa 1919:n elpymistäkin on kuvattu etukäteen Ilmestyskirjan 11:10-12:ssa.
Lähde: JT:t "Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma", Vantaa, 1988, s 167-170.
Raamatun Ilmestyskirja toteutuu suuressa määrin vain JT:issa. Siksi kristikunta ei pysty ymmärtämään oikein koko kirjaa.
Lähde JT:ien puolueettomuuden menetyksestä: JT:ien "Jehovan todistajat Jumalan päätöksissä" (Tikkurila, 1962, s 91, 92).
ASO- tutkija.
>>Kyllä. Tuo on niitä harvoja asioita, joissa lopun ajan 144 000:n jäännös on ilmoittanut erehtyneensä ja menettäneensä tilapäisesti puolueettomuutensa maailman asioihin nähden
Toiset Jehovan todistjat taas sanovat, että hallintoelin on MONESTI myöntänyt erehdyksensä?
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että harvoin on todellakin mitään myönnetty, vaikka aihetta olisi ollut kymmeniä ellei satoja kertoja.
Hallintoelimellä tai "jäännöksellä" kuten sitä kutsutte, on todellakin suuri verivelka. Se on sodan siunaamisen lisäksi tappanut epäraamatullisilla opeilla. - fger
tutkija. kirjoitti:
>>Kyllä. Tuo on niitä harvoja asioita, joissa lopun ajan 144 000:n jäännös on ilmoittanut erehtyneensä ja menettäneensä tilapäisesti puolueettomuutensa maailman asioihin nähden
Toiset Jehovan todistjat taas sanovat, että hallintoelin on MONESTI myöntänyt erehdyksensä?
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että harvoin on todellakin mitään myönnetty, vaikka aihetta olisi ollut kymmeniä ellei satoja kertoja.
Hallintoelimellä tai "jäännöksellä" kuten sitä kutsutte, on todellakin suuri verivelka. Se on sodan siunaamisen lisäksi tappanut epäraamatullisilla opeilla.Kuten jo tuli mainittua, kukaan ei täällä vielä ole tarjonnut vaihtoehtoa. Missä se poppoo on, kerro, että saan hieman tarkastella taustoja.
- tutkija.
fger kirjoitti:
Kuten jo tuli mainittua, kukaan ei täällä vielä ole tarjonnut vaihtoehtoa. Missä se poppoo on, kerro, että saan hieman tarkastella taustoja.
>>Kuten jo tuli mainittua, kukaan ei täällä vielä ole tarjonnut vaihtoehtoa. Missä se poppoo on, kerro, että saan hieman tarkastella taustoja.
Sinä jatkuvasti kyselet sellaisia asioita jotka eivät kuulu tälle palstalle.
Muutenkin, pitääkö jonkun muun aina olla sinulle olla aina näyttämässä ja kertomassa mitä tehdä ja minne mennä? Laittaako äitisi sinut töihin aamuisin, peitteleekö nukkumaan? Meneekö elämäsi sekaisin jos sinulla ei ole mieleistäsi vaihtoehtoa valheelle?
Suomi24:ssakin näyttäisi olevan vaikka kuinka monta uskonto-aiheista palstaa, kannattaa mennä vaikka niille kyselemään muista uskonnoista jos et muuta keksi. tutkija. kirjoitti:
>>Kyllä. Tuo on niitä harvoja asioita, joissa lopun ajan 144 000:n jäännös on ilmoittanut erehtyneensä ja menettäneensä tilapäisesti puolueettomuutensa maailman asioihin nähden
Toiset Jehovan todistjat taas sanovat, että hallintoelin on MONESTI myöntänyt erehdyksensä?
Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että harvoin on todellakin mitään myönnetty, vaikka aihetta olisi ollut kymmeniä ellei satoja kertoja.
Hallintoelimellä tai "jäännöksellä" kuten sitä kutsutte, on todellakin suuri verivelka. Se on sodan siunaamisen lisäksi tappanut epäraamatullisilla opeilla.ja milloin?
>>Hallintoelimellä tai "jäännöksellä" kuten sitä kutsutte, on todellakin suuri v e r i v e l k a. Se on sodan siunaamisen lisäksi t a p p a n u t epäraamatullisilla opeilla.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa912675En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361829- 101724
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3711622Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly201599Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681427- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91136- 201029