Olen vaikean päätöksen edessä.. Erosin lapseni isästä kun hänellä oli viinan vuoksi ongelmia ja pahoinpiteli myös minua.. Lähdin seuraavana päivänä kun hän oli käynyt minuun käsiksi ensimmäisen kerran lapsemme ja 8-vuotiaan veljeni nähden. Isä on "perus" luonteeltaan ihanampiin ihmisiin kuuluva.. viinan ja lyhyt pinnaisuuden vuoksi väkivalta mukana.. nyt tiedän hänen myös lisänneen nautintoaineiksi silloin tällöin huumausaineet. Minulla on yksinhuoltajuus ja olemme muuttaneet lapsen kanssa toiselle paikkakunnalle.. Isä ei ole tähän asti itse ollut lainkaan aktiivinen tapaamaan lasta, mutta viettänyt hänen kanssaan aikaa ja ottanut luokseen kun olen tilanteen järjesstänyt. Nyt kuitenkin kun ensimmäisen kerran kieltäydyin antamasta lasta hänen mukaansa, koska en itse pysty luottamaan ihmiseen ja huolehtimiskykyyn.. Kysynkin kuinka toimia jatkossa? lapseni täyttää kohta kolme vuotta.. eli on vielä erittäin pieni. Olemme menossa sopimaan tapaamisista kirjallisesti, mutta toivoisin muilta kommentteja asiaan.. kiittäen etukäteen!
Annanko isän tavata?
7
679
Vastaukset
- Catrina
itse lastani isän mukaan,vaikka hän haluaisi.
Kun kyse on vielä viinan ja huumeiden käytöstä,
EN LUOTTAISI HÄNEEN.Lapsikin on vielä äärettömän pieni,ei ymmärrä asioita vielä.ÄLÄ ANNA,tämä on mun mielipide,tekee tosi pahaa ajatellakin.Sitä paitsi lapsesi on varmaan jollain tavalla vieraantunutkin isästään,kun olette asuneet eripaikkakunnalla.Hän voi kokea turvattomuuden tunnetta ja pelkoa. - Toni
Lapset yksin isän kanssa? Minä en ainakaan luovuttaisi lapsia tuollaisiin olosuhteisiin olematta itse paikalla. Käytännössä tapauksessasi pitkät tapaamiset eivät ole mahdollisia. Sinä et voi olla paikalla esim koska isä on sinua kohtaan väkivaltainen ja lapset eivät taas voi olla yksin isän kanssa koska isä käyttää alkoholin liäksi myös huumeita. Lapset voivat esim vahingossa saada isän huumausaineista hengenvaarallisen yliannoksen.
Tietääkö kukaan viranomainen isän huumesekoiluista? Mikäli nyt päätät kuitenkin että lapset voivat tavata isää ilman sinun läsnäoloasi niin ainakin viranomaisten pitäisi tietää että perhettä on seurattava.- Vaikea päätös
Lapseni isällä oli jo yhdessä olomme aikana tapana "unohtaa" tekemänsä asiat.. uusia ongelmia vanhojen päälle, niin edelliset unohtui.. nytkin hän vain hokee, et mitä olen tehnyt.. saa uudestaan ja uudestaan muistuttaa. Pelkäsin tätä sen vuoksi, kun hän on uhkaillut minua sillä että sepostaa minusta kaikenlaisia tarinoita ilmoille lapsuuden paikkakunnallani.. enään en jaksa niistä välittää, onneksi olen 550km päässä.. toivottavasti viranomaisten keskusteluissa hän ymmärtää asioiden vakavuuden!
- viivi
SINÄ olet lapsen huoltaja ja SINULLA on vastuu: et tietenkään luovuta lastasi tapaamisiin,jossa hänellä on alkoholin/huumeenhuuruinen isä.
Silläkään uhalla,että sinua "syytettäisiin".
Itselläni sama tilanne ollut: en antanut,kuin päivätapaamisiin ja silloinkin valvotusti. Lapsesi on liian pieni vielä ymmärtämään,jos isä sekoaa tai on kännissä.
Ei hyvältä näytä!
- memma
Voisikohan valvotut tapaamiset tulla kysymykseen?
- Ammattilainen
Lasta ei pidä antaa isälleen yksin. Vaikka isä kuinka rakastaisi lastaan, hän on tavallaan "sairas" eikä kykene huolehtimaan edes itsestään. MUTTA..
Tosiasiassa elatussopimuksenkin teksti kuuluu siten, että lapsella on oikeus tavata poissa asuvaa vanhempaansa. Eli tätä oikeutta ei kenelläkään ole valtaa riistää. Lapsellasi on siis oikeus tavata isäänsä. Se kuinka tämä toteutuu, on sitten eri asia.
Kaikkien edun mukaista olisi, että tapaamisissa olisi paikalla sossun täti. Lapsen edun tulee olla kaikkien muiden tarpeiden edellä. Toivottavasti hänen isänsäkin ymmärtää sen. voit jotenkin järjestää tapaamisen vaikka valvotuissa olosuhteissa, niin minusta se on ok. Olen itse kasvattanut poikani vailla isää (kuoli) ja se on epätoivoinen tehtävä kertoa lapselle isästä, jota ei hän ole koskaan tavannut. Pienikin muisto on parempi kuin ei mitään muistoa.
Joka tapauksessa, kukaan toinen ei voi tietää tilannettasi paremmin kuin sinä itse, joten ratkaisu on sinun :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1133091- 121996
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371875Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3981742Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211651Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681467- 1201301
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91166- 201049