Jouduin tänään taas töissä todistamaan DarkFearin äärimmäistä alempitasoisuutta ja mielenterveysongelmia. Tänään hän kävi häiriköimässä jälleen eläkeläisten suosimassa bingossa ja jouduin taas pidättämään hänet.
Ohikulkija onnistui nappaamaan hyvän kuvan tilanteesta: http://aijaa.com/eKiS92
Ja tässä vielä hänen virallinen pidätyskuvansa: http://gunshyassassin.com/wp-content/uploads/2012/08/Devin Townsend devin_having_fun.jpg
Kun tuo hardcore-atm on näköpiirissä, muistakaa olla varovaisia!
DarkFear on alempitasoisuuden multihuipentuma
49
300
Vastaukset
- SUOMI-Make
Tänään puolenpäivän aikoihin olin tosiaan lounastamassa Hansan Raxissa ja vedinkin oikein kunnon äijämätöt, tosimies kun olen enkä mikään kalanruotojen syöjä. Yhtäkkiä työpuhelimeni soi kun vartiointiliikkeemme keskuksesta soitettiin. Keskuksessa työskentelevä nainen (oli muuten hyvä pano) sanoi että nyt se Devin-tukkainen neitsytsetä on taas riehumassa bingossa ja pyysi minua lähtemään keikalle sinne. No, muutaman pizzaslicen vedettyäni päätin lounastaukoni ja suuntasin tuttuun osoitteeseen.
Silminnäkijöiden mukaan tilanne sai alkunsa siitä, että DarkFear oli marssinut bingoon sisälle ja kysynyt että "anteeksi onko teillä täällä roskista?". Työntekijä oli osoittanut missä roskis on ja samalla kysynyt hieman paheksuvasti, että "aiotko vain heittää roskasi sinne vai oletko ihan asiakaskin?". DarkFear ei ollut kuulemma vastannut mitään, vaan laskenut housunsa alas ja istahtanut roskakorin päälle ja alkanut ulostamaan sinne. Paikan työntekijä oli yrittänyt ajaa Darkkiksen ulos, mutta hän ei suostunut nousemaan vielä roskiksen päältä. Hetken kuluttua DarkFear pyyhki perseensä mutta jätti housut nilkkoihin ja alkoi valistamaan muita paikallaolijoita parhaista nuoruusvuosista.
Silminnäkijöiden mukaan DarkFear oli sanonut usealle eläkeläismummolle, että "minullapa on ne parhaat nuoruusvuodet vielä edessäpäin ja hei, niin on muuten sullakin!". Kukaan ei vastannut hänelle juuri mitään, vaan seurasivat tilannetta kauhistuneena. Tässä vaiheessa saavuin paikalle ja yritin puhua DarkFearille järkeä, jotta turhilta voimakeinoilta vältyttäisiin. Mutta mitäpä assburger järkipuheesta ymmärtää.
Hetken kuluttua DarkFear hyppäsi pöydälle ja alkoi karjumaan täysillä "VOI VITTU SAATANAN HOMOPERSEHUORAHINTTARIT MULLA KUN ON VITTU NE KAIKKEIN PARHAAT NUORUUSVUODET VIELÄ EDESSÄPÄIN ETTÄ VITTU TIEDOKSI SE VAAN TEILLE SAATANAN MILITARISTIJUNTEILLE PERKELE TEITÄ PITÄIS LYÖDÄ KIRVEELLÄ VITTU 500 KERTAA PÄÄHÄN!!!!!!!!! EI OLE PAKKO SAATANA LÄHTEÄ MUN KANSSA RUOTSINLAIVALLE VITTU TÄLLAISTA SE JUST ON KUN EI VOI VITTU OLLA KOSKAAN TARPEEKSI KENENKÄÄN MIELIKSI VITTU!!!!!".
Tässä vaiheessa minulla ei ollut yleisen turvallisuuden vuoksi muuta vaihtoehtoa kuin lyödä häntä pampulla polvien taakse, jolloin hän kaatui pöydältä alas ja sain laitettua hänet käsirautoihin. Hetken kuluttua valkotakkiset tulivat hakemaan hänet ja veivät Kupittaan mielisairaalaan rauhoittumaan. Tarina kertoo, että hänet laitettiin pyöreään huoneeseen, jonka seinässä olevassa kyltissä lukee näin: "Parhaat nuoruusvuotesi löytyy tämän huoneen nurkasta." - Andrea Pirlo
Oh, it's nice to hear that there's heroes like you in Finland! I would have gone into a panic if I've been there. Wow, I don't even think about this kind of situation in my home town.
Nonetheless, it's good to hear this so called "Uncle Virgin" has been put into the mental hospital. I'm sure it was good decision for your community's security!- Ei.jessus
Uncle Virgin :D
- trollimasteri
Entäs vielä Rob Halford?
- SUOMI-Make
Kappas, täällähän kirjoittelee ihan kansainvälinen ja eurooppalainen tähtipelaaja!
Kyllä se DarkFear jotain sustakin mutisi. Kun psykiatriset sairaanhoitajat raahasivat häntä maata pitkin kohti ambulanssia, DarkFear mutisi yksinään "Mulla on tukka kuin Pirlolla! Ihan oikeesti hei! Ei teidän tarvitse mua viedä mihinkään hiustensiirtoon, vastahan mä siellä kävin!!!" - nihhhhhhhhhhh
Vahvistaako DarkFear tapahtuneen?
- pärshuåra.DF
Sillä ole mitään väliä, kyllä kaikki joilla ON vielä tukka päässään, tietävät tuon olevan totta. Kyllähän se nyt on selvä että assburger-retard eli darkkis, daijujen daiju, on juurikin tuo meriselityksessä esiintynyt Sasi-tukkainen idiootti. Eniten vain häiritsee se, että jos darkkis (idiootti) on lyöty pyöreään koppiin hakemaan nurkkia jo vuonna -14, ja se nyt vapaana, niin tulee vain mieleen että eikait se persehuora ole tehnyt matemaattista ihmettä ja löytänyt 360 -astetta olevasta ympyrästä 90 -asteen kulman ? , ja näin lunastanut nuoruusvuotensa ja lisenssin päästä ulos hullujen huoneelta ?
- tuhtitipunen
Hyvä määritelmä.
- Wulwawa
DF ei ollut periksen suosiossa aikaisemmin :)
- Hejjjjj
Just itsekin mietin samaa :)
- Teknodonna
Voi sinua peris kun olit ilkeä DarkFearille.
(reps) - Mulatti-bicky-mikromuna
Ensimmäinen uskottava liljalaakson satupiirin edustajan kirjoitus palstalla:))))))))))
Mitäs shittiä joku lanta-aivo on joskus kirjoittanut mun nimissä :O Hyvä että lopulta rekisteröin tunnuksen ja lisäsin oikein kasvokuvan profiiliini.
Ja ihan näin faktana, mä en työskentele vartijana vaan tullivirkailijana. Voitte tarkistaa asian vaikka Bicky Royal miehen elämänkertateoksesta, jossa hän kertoo siitä kuinka tutustui minuun tai tyttäreeni Janicaan.- Janican_kampaaja
Periiiis:)))))))))))))))))))))
Hauska kirjoitus ajalta ennen kuin huomasit, että DarFear-hahmo toimii sulle hyödyllisenä idioottina:)))))))))) - asioistatietävätaho
Janican_kampaaja kirjoitti:
Periiiis:)))))))))))))))))))))
Hauska kirjoitus ajalta ennen kuin huomasit, että DarFear-hahmo toimii sulle hyödyllisenä idioottina:))))))))))Vaikeana on Turun megatrolli peris nyt :-)
- Huhhuh4
Saatana kun naurattaa nää vanhat SUOMI-Make -jutut. Huh huh. En muista koska olisin viimeksi näin makeasti saanut nauraa.
- Anonyymi
Suomi-make oli silloin hauska.
Nykyään tylsääkin tylsempi :( Muistan tämän. Klassikko!
- Anonyymi
Totuus DarkFearista:)
- Anonyymi
Peris oli vireessä 5 vuotta sitten ;)
- Anonyymi
DarkFear syntyi äitinsä peräsuolesta.
- Anonyymi
Siitä nykyinen paha ominaishajukin on kotoisin.
- Anonyymi
Ei peris oo aina ollu yhtä tylsä kuin nykyään
- Anonyymi
Peris nielaisi kirjaimellisesti sinisen pillerin, jonka jälkeen jutut muuttuivat tylsiksi.
- Anonyymi
Tosiaan, tämä DarkFear-episodi ei saa unohtua. Pitääkö muuten paikkansa, että kiinnioton yhteydessä em. keski-ikään ehtineen autistin neitsytkaljua käytettiin bongorumpuna?
- Anonyymi
Olihan tämäkin ihan hauska episodi, mutta paljon hauskempaa oli, kun Dark jäi kiinni hevosaitauksesta. Dark tykkää mustasta orista. Siitähän oli juttua iltapäivälehdissäkin.
- Anonyymi
Kumivasaralla soitettiin, hyvin kumisi DarkFearin pää.
- Anonyymi
Tää on peris sun parhaita kirjoituksia :P
- Anonyymi
Ei vittu nää jaksaa naurattaa yhä edelleen :D
- Anonyymi
Muuten voisi tarina olla tottakin, mutta vähintäänkin tuo loppu jossa DarkFear haettiin valkotakkisten toimesta on satua. Siis Suomessa ei mitkään valkotakkiset noin äkkiä tule. Potilaan tahdonvastainen hoito vaatii varmaan sata blankettia ja lausuntoa ja että potilas on oikeesti vaaraksi. Roskikseen paskominen ja ölinä ei täytä vaarallisuuden tunnusmerkkejä.
- Anonyymi
Jos meinaat novellistiksi, niin voisit edes yrittää luoda realistisuutta noihin satuihjn.
- Anonyymi
ei ne ovat juuri loistavia harjoituksia meidänkaltaisille ihmisille.
jos me pidämme niistä paljon, niin uskon että suurempikin joukko ihmisiä pitäisi niistä todella
paljon.
sinun kannattaa kyllä käyttää lahjakkuuttasi ja katsoa mitä tuleman pitää.
et menetä siinä yhtään mitään.
- Anonyymi
-pasi-
Suosikkijoukkue JYP
Oma veikkaus että Kiekko-Espoon kohtalo riippuu täysin siitä mitä liigassa tapahtuu, eli käytännössä tarvittaisiin jonkun joukkueen konkurssi tai että esim. seuraavan tv-sopimuksen neuvotteluissa olisi 16 joukkuetta mukana tai muu rakennemuutos sarjajärjestelmissä. Eli todennäköisesti tuo seuraava tv-sopimus voi olla tärkeä rajapyykki. Tosin tässä nykyisessä tilanteessa ja nykyisessä mestiksessä ei voi kun kausi kerrallaan edetä ja tärkeintä on vakaa toiminta, mutta sitten pitäisi pystyä kuitenkin olemaan se houkuttelevin vaihtoehto TuToon ja Kiekko-Poikiin nähden jos paikka nousuun tulee. Lisäksi liigaan nousu voi vaatia sen että kaupunki ostaisi hallin itselleen, nykyisessä ympäristössä ei välttämättä liiga nousu olisi mahdollista. - Anonyymi
Ikävänkantaja
Suosikkijoukkue Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Iisoppi sanoi:
Lahden kauppahalli on ensimmäinen itsenäisyyden aikana rakennettu kauppahalli.
Halli valmistui 1923.
Seurustelin lukioaikaan yli kolme vuotta erään Lahden seudulla asuneen neidon kanssa. Piti silti ihan googlettaa, missä ja millainen on Lahden kauppahalli, koska en ole muista nähneeni sellaista (vrt. esim. Kuopio, Helsinki jne.). Sehän näköjään onkin jonkin talon sisällä, vähän niin kuin Tampereella.
Avautui tämäkin nyt. - Anonyymi
Varoituksen sana darkkiksesta on aina paikallaan.
Markku Näätä - Anonyymi
Tähän tyyliin periksen pitäis ehdottomasti palata:)))))
- Anonyymi
Parasta peristä 👏
Ei kai tässä Periksellä ollut mitään tekemistä tämän aloituksen kanssa? Kyllähän se SUOMI-Make kirjoittaa tällä palstalla edelleenkin, mutta jostain kumman syystä monet palstalaiset eivät vaan tykkää niistä hänenkään kirjoituksista yhtään sen enempää, kun vaikka Bicky Royal-miehen tai Porarin Maken kirjoituksista. Vaikka kyllä saman moottoripyöräkerhon jäseniä he kaikki ovat.
- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Ei kai tässä Periksellä ollut mitään tekemistä tämän aloituksen kanssa? Kyllähän se SUOMI-Make kirjoittaa tällä palstalla edelleenkin, mutta jostain kumman syystä monet palstalaiset eivät vaan tykkää niistä hänenkään kirjoituksista yhtään sen enempää, kun vaikka Bicky Royal-miehen tai Porarin Maken kirjoituksista. Vaikka kyllä saman moottoripyöräkerhon jäseniä he kaikki ovat.
Hyviä totuuksia sinusta aloituksessa, aplodeja.
- Anonyymi
Tuohon aikaan periksen liljalaakson saduissa oli jotain ytyä.
Onhan niissä Liljanlaakson tarinoissa vieläkin sitä ytyä, vaikka ne eivät Perikseen mitenkään liitykään.
- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Onhan niissä Liljanlaakson tarinoissa vieläkin sitä ytyä, vaikka ne eivät Perikseen mitenkään liitykään.
Silloin kun peris vit*tuilu sulle hahmoillaan, niitä oli hauska lukea. Nykyään ne jutut ovat tylsää taustakohinaa.
Anonyymi kirjoitti:
Silloin kun peris vit*tuilu sulle hahmoillaan, niitä oli hauska lukea. Nykyään ne jutut ovat tylsää taustakohinaa.
Pidät siis näköjään hauskana sitä toisten kiusaamista. No se kertookin teistä ätmeistä just paljon.
Mutta kyllähän se Näädän Markku kirjoittelee tällä palstalla edelleenkin ja oikein hyviä kirjoituksia kirjoittaakin, eikä ne ole mitenkään tylsiä juttuja.
- Anonyymi
Multihuipentuma hyvä uusi sivistyssana joka pitäisi lisätä sivistyssanakirjaan jo ilman pikosekunninkaan miettimisaikaa automaataattisesti kuin Tommi Tomaatti.
Hyperhiutale, tuonkin voisi lisätä. - Anonyymi
DarkFear löysi kutsumuksensa (kansallissosialismin ja fasismin) rakasteltuaan useamman Perussuomalaisia kannattavan miehen kanssa ruotsinlaivalla.
- Anonyymi
Mies oli musta kuin Karibian yö.
- Anonyymi
Ei tuon ensimmäisen kuvan mies ole DarkFear. Darkilla on vähemmän tukkaa ja pienempi pippeli.
- Anonyymi
Totta puhut. Kaikki on nähty kuultu yms.
- Anonyymi
Make on ihan oikeassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271558Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131353Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121008
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826