Kavin Marokossa kuten ehka olen kertonutkin. Ensin Gibraltariin ja sielta autolautalla Ceutaan, Espanjan omistamaan vapaakauppa-alueelle.
Rajan yli Tetuaniin j.n.e.. Ei Marokko ole niin kelvoton kuin oletetaan. Merenrantaa edettiin, osin jopa nelikaistaista moottoritieta. Vuoriakin oli, osa jopa pilviin yltaviin.
Mentiin kaupunkiin nimelta Mediq. Oli Ramadanin aika, jolloin muslimi ei saa syoda auringonnousun ja laskun valilla, oli puhdistautumisen aika.
Mina nalkaisena ostin kylla syotavaa ja tarjouduin ostamaan oppaallekin mutta han kieltaytyi. Etenkin leivat ja sen tapaiset maistuivat herkullisilta ja maiksoivat tuskin mitaan lansimaisesti mitaten.
Hinnat ovat Marokossa 1/3 ja palkat 1/5 lansimaisesta - taidan muuttaa sinne!
Liikenteestakin voisi vahan kertoa mutta kaaoksen tunnette muutenkin.
Yopyminen: Yovyimme hyvassa hotellissa, kauniin hiekkarannan tuntumassa. Aaaltojen mainingit tuudittivat illalla uneen ja ehka herattivatkin aamulla. Aamulla kalastajat palasivat laivueena kotirantaan ja hotellin lahes ikkunan alla, miehet vetivat verkkojaan huonolla tuloksella tosin.
Kotimatka: Oppaanani ollut tuttavani perehdytti minut paikalliseen taxikulttuuriin hyvin kouriintuntuvasti.
Vanha taxi tuskin pysyi koossa. Kuljettajan penkki oli vinossa, sisusta uskomattoman likainen ja hirvittava. Kaupungissa halusin paasta vahan hengittamaan raitista ilmaa mutta ovessa ei ollut ihan normaali lukko. Kuljettaja ymmarsi kuitenkin haluni ja vetaisi kahvan paikalla olevasta pyykkinarun patkasta ja kas ihmetta, ovi aukeni. En ole Suomessa nahnyt vastaavanlaista ovenkahvaa - Mersussa.
Kotimatka tehtiin hirmuvauhdissa silla samalla autolla. Ainakin yksi pyora oli kulmikas silla niin hirmuisesti auto pomppi. Kuljettajalla oli kylla rukousnauha peruutuspeilissa roikkumassa mutte ei han sita kayttanyt.
Minun Luojani tai Allahin armosta paastiin kuitenkin perille, tukka tosin pystyssa.
Menkaa tekin Marokkoon ja ottakaa kayttoonne vanha taksi!
Marokon matka
2
307
Vastaukset
Joskus nuorempana olin turistina Marokossa. Mieleen on jäänyt vaan kova säpinä kauppakadulla ja kaikissa basaareissa. Tilasin nahkapusakan mittojeni mukaan ja sain sen seuraavana päivänä.
Muutama vuosi sitten olin menossa Kanarian saarille ja jouduimme tekemään hätälaskun Marokossa sen takia että eräs lentomatkustaja sai sydänkohtauksen ja hänet oli saatava sairaalaan mahdollisimman nopeasti.olin kaksi viikkoa, hyvä hotelli ja siistit rannat. Kilometreittäin hiekkarantaa ja eräänä päivänä kävelimme muutaman kilometrin päähän katselemaan flamingoja eräässä poukamassa. Kymmenittäin kauniita lintuja, kahlailemassa matalassa vedessä. Kaunis näky.
Teimme kolmen päivän retken, paikallisella linja-autolla, rannikkokaupunkien kautta ja niissä pysäntyen, sinne Marrakeshin kuhinaan ja basaarien kujille.
Kuljettajamme ajoi ihan liian kovaa mielestämme, ja auton ikkunoista katselimme sinne syviin tienvarsien rotkoihin, sinne pudonneiden autojen hautausmaata. Oli todella pelottavaa, vuoren rinteellä serpentiinin tavoin kiemurteleva kapea tie, vanha auto ja kova vauhti.
Aina pahimmissa mutkissa kuljettaja painoi torveen, kai se oli vastaantulijoille varoitukseksi, ja meille peloitukseksi.
Auton takaosassa istui toinen, kaapuun pukeutunut mies, hänen merkitystään en tiennyt, eikä oppaammekaan sitä selvittänyt.
Siellä vuoristossa, ylhäällä, oli todella kylmää.
Muuten olisin valmis menenmään sinne uudelleenkin.
Alkoholia siellä ei myyty, mutta apteekista sai vapaasti ostaa pirtua halpaan hintaan, näkyi joillekin matkalaisille maistuvan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391779En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271598Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141404Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421358Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681275- 81141
- 121048
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7951- 20949
- 80889