Asiaan

Jod ja antijod

Kirjoitettaisko välilä veneilystä?

5

137

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luotsi kehiin

      Hyvä idea. Jodlarikin näyttää taas vaihteeksi vähän rauhoittuvan. Luotsi tekisi kyllä terää tällekin palstalle. Purjehdus-palstalla meno on luotsin ansiosta ollut viime aikoina aika siedettävää.

    • Jodlarille ei kannata vastata lainkaan. Trolli kyllästyy nopeasti jos ei saa huomiota. Siksi Jodlarin kanssa kinastelijat ovat palstan toimivuuden kannalta lähes yhtä tuhoisia kuin Jodlari.

      • minkäs teet

        Totta turiset.
        Vaatii kuitenkin aika paljon olla vastaamatta esimerkiksi loukkaukseen, vaikka tietääkin, ettei siitä ole mitää hyötyä. Eihän se voi olla niinkään, että kirjoittelua hallitsee yksi henkilö, joka käyttäytyy kuin sika vatukossa.

      • minkäs teet kirjoitti:

        Vaatiihan se pirusti itsehillintää. Oikeasti tekisi mieli antaa samalla mitalla takaisin ja pistää idiootti järjestykseen. Siitä vaan ei ole mitään hyötyä ja tilanne vain pahenee. Luotsina tilanne on tietysti aivan toinen, että voi yksinkertaisesti vain poistaa häirikön viestin, ilman turhia lässytyksiä.

        Oma virheeni, vaikken sitä sellaisena halua edes ajatella oli paljastaa henkilöllisyys täällä, minkä jälkeen Jodlari tietysti kaivoi kuvan, työpaikan ja henkilötiedot, joilla käy aika ajoin revittelemässä.

        Sinänsä hemmetin typerää, koska ideaalisti tällaisen palstankin pitäisi muistuttaa aivan normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, missä ei pitäisi olla mitään tarvetta henkilöllisyyden peittelyyn. Toisaalta normaalissa, naamatusten käytävässä keskustelussa ei myöskään sattuneesta syystä ole Jodlarin kaltaisia typeryksiä paikalla :)

      • idiotismitehtailu
        bollox kirjoitti:

        Sinulla ei kuitenkaan ole hävettävää esiintymisessäsi kuten Jodlarilla jonka henkilöllisyys myös tiedetään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      42
      2026
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1640
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1396
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1211
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1068
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      942
    Aihe