Kirjoitettaisko välilä veneilystä?
Asiaan
5
137
Vastaukset
- Luotsi kehiin
Hyvä idea. Jodlarikin näyttää taas vaihteeksi vähän rauhoittuvan. Luotsi tekisi kyllä terää tällekin palstalle. Purjehdus-palstalla meno on luotsin ansiosta ollut viime aikoina aika siedettävää.
Jodlarille ei kannata vastata lainkaan. Trolli kyllästyy nopeasti jos ei saa huomiota. Siksi Jodlarin kanssa kinastelijat ovat palstan toimivuuden kannalta lähes yhtä tuhoisia kuin Jodlari.
- minkäs teet
Totta turiset.
Vaatii kuitenkin aika paljon olla vastaamatta esimerkiksi loukkaukseen, vaikka tietääkin, ettei siitä ole mitää hyötyä. Eihän se voi olla niinkään, että kirjoittelua hallitsee yksi henkilö, joka käyttäytyy kuin sika vatukossa. minkäs teet kirjoitti:
Totta turiset.
Vaatii kuitenkin aika paljon olla vastaamatta esimerkiksi loukkaukseen, vaikka tietääkin, ettei siitä ole mitää hyötyä. Eihän se voi olla niinkään, että kirjoittelua hallitsee yksi henkilö, joka käyttäytyy kuin sika vatukossa.Vaatiihan se pirusti itsehillintää. Oikeasti tekisi mieli antaa samalla mitalla takaisin ja pistää idiootti järjestykseen. Siitä vaan ei ole mitään hyötyä ja tilanne vain pahenee. Luotsina tilanne on tietysti aivan toinen, että voi yksinkertaisesti vain poistaa häirikön viestin, ilman turhia lässytyksiä.
Oma virheeni, vaikken sitä sellaisena halua edes ajatella oli paljastaa henkilöllisyys täällä, minkä jälkeen Jodlari tietysti kaivoi kuvan, työpaikan ja henkilötiedot, joilla käy aika ajoin revittelemässä.
Sinänsä hemmetin typerää, koska ideaalisti tällaisen palstankin pitäisi muistuttaa aivan normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, missä ei pitäisi olla mitään tarvetta henkilöllisyyden peittelyyn. Toisaalta normaalissa, naamatusten käytävässä keskustelussa ei myöskään sattuneesta syystä ole Jodlarin kaltaisia typeryksiä paikalla :)- idiotismitehtailu
bollox kirjoitti:
Vaatiihan se pirusti itsehillintää. Oikeasti tekisi mieli antaa samalla mitalla takaisin ja pistää idiootti järjestykseen. Siitä vaan ei ole mitään hyötyä ja tilanne vain pahenee. Luotsina tilanne on tietysti aivan toinen, että voi yksinkertaisesti vain poistaa häirikön viestin, ilman turhia lässytyksiä.
Oma virheeni, vaikken sitä sellaisena halua edes ajatella oli paljastaa henkilöllisyys täällä, minkä jälkeen Jodlari tietysti kaivoi kuvan, työpaikan ja henkilötiedot, joilla käy aika ajoin revittelemässä.
Sinänsä hemmetin typerää, koska ideaalisti tällaisen palstankin pitäisi muistuttaa aivan normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä, missä ei pitäisi olla mitään tarvetta henkilöllisyyden peittelyyn. Toisaalta normaalissa, naamatusten käytävässä keskustelussa ei myöskään sattuneesta syystä ole Jodlarin kaltaisia typeryksiä paikalla :)Sinulla ei kuitenkaan ole hävettävää esiintymisessäsi kuten Jodlarilla jonka henkilöllisyys myös tiedetään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa562208En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321704Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751509- 101504
Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681337- 121108
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81044- 931043
- 20979