Kirjojen nimet

Maalaismies*

Aamulenkillä tulee miettineeksi kaikenlaista. Nyt mieleeni nousi kirjojen nimiä, sellaisia, joita olin lukenut ja niitä joita en ollut: Sota ja rauha, Rikos ja rangaistus, Vanhus ja meri, Jauhot, Häräntappoase, Pojat jne.

Joistakin kirjojen nimistä tulee yleiskäsitteitä. Täällä pohjan tähden alla tarkoittaa meille jotakin niin perusteellisen suomalaista, ettei tarvitse selventää.

Syntyperäisenä viipurilaisena minua kiehtoo vieläkin sellaisen poikien seikkailukirjan, kuin Niilo Grabben asepoika, nimi. Eikä suomalaisen ole tarvinnut edes lukea Seitsemää veljestä. Hän tietää silti tarkalleen monien mutkien kautta kirjan sisällön ja sanoman.

Iän myötä ihmiselle muodostuu oma kirjastonsa, mielikirjansa, jotka hän tuntee omikseen. Vaimoni ei voi käsittää, kuinka minä saatan iltakaudet (samalla kun hän seuraa jotakin mielenkiintoista telkkusarjaa), tutkia jotakin filosofista teosta.

Mutta sitten saattaa käydä niin, että jonkin kauhuleffan jälkeen hän ei saa unen päästä kiinni. Silloin hän pyytää: lue ääneen vaikka sitä Kierkegaardia! Luettuani pari sivua mainittua teosta, hän on nukahtanut. Sellainen vaikutus ja voima filosofialla on.

14

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - Sydänkirurgi, sydämen siirrosta, moneen kertaan luettu.
      - Ra. historiallisen aluksen rakentaminen ja purjehdus.
      - Kooma, Vetää kaikista ovista, Elämänmeno, Hopeahaukka, yhä uudelleen yöpöydällä samoin kuin Koillismaa sarja.

      Kaikkein luetuin kirja meillä on - Grimmin kauneimmat sadut - nuorelle polvelle piti hankkia oma kirja, kun vanhanaikaisin kirjaimin painettu, vanha kirjani alkoi rispaantua.
      Rakasteettuja satuja jotka sopivat kaiken ikäisille.

      • Anu.

        Helena sarja ja Viisikko olivat nuorten
        suosiossa ennen ja samaten Onnen päivät
        sarja.

      • vahvasti Päätalon tuotannon myötä,samoin
        Täällä pojan tähden alla,molemmissa on sitä kansanomaista leimaa.
        Havukka-ahon ajattelija,Ryysyrannan Jooseppi,Tuntematonsotilas,näissä on sitä historian havinaa.

        Minä en taas pitänyt lapsena Grimmin kaikista saduista,olivat julmia.

    • tuo aina mieleeni nuoren Mika Waltarin kirjoittaman "Yksinäisen miehen juna" :-)
      Siitä sitten tulee mieleen hänen suurteoksensa "Sinuhe" ja "Turms kuolematon".

    • fiiuliN

      Juolahti mieleeni, mikä minä oikein olen luonteeltani, olenkohan joku outo vastarannankiiski.
      Nimittäin huomaan useimman suomalaisen lukevan enemmän myös suomalaisten tuotantoa.
      Minua jotenkin vain "pännii" koska enää aikuisvuosinani nämä kotimaiset kirjat, eikä telkusta tulevat suomalaiset sarjat ja elokuvat, kiinnosta tipan tippaa. Nuorena luin kirjan kuin kirjan, en tarvinnut edes tietää minkämaalainen kirjailija oli, nyt en halua edes aloittaa kotimaisen kirjailijan teosta.

      Tulee mieleen vain käännöskirjallisuudesta tutut nimet ja kirjat joita olen lukenút. Esim. mainitsen Nora Roberts, Mary Higgins Clarg, Margareth Ashvood, Victoria Holt,jne.
      Luen jännitysromaaneja, mutta en sotakirjoja.

      Kirjojen nimiähän tässä olisi pitänyt mainita, anteeksi vain, en enää kuitenkaan niitä mainitse kun tuli ensimäiseksi mieleen nuo kirjailijat.
      Enkä samaa kirjaa lue kahdesti, vaikka en loppua muistaisikaan, mutta alku on tuttu.'

      Mielikirjaa siis minulla ei ole ja siinäkin olen täysin toisista poikkeava, siksi luulenkin olevani joku avaruudesta pudonnut sekasikiö.

      • olet fiiuulin, hyvä sellaisena.

        Sehän on rikkautta ,että olemme erilaisia,kun vain oppisimme hyväksymään sen.

      • että muistan hyvin 40-50 vuotta sitten lukemieni kirjojen sisällön ja voisin kirjoittaa referaatin niistä, mutta hämärän peitossa on joskus 10-15 vuotta sitten lukemieni kirjojen sisältö. Ehkä
        palautuisivat mieleen jos lukisi muutaman sivun.

      • ellumari
        MdK-MdK kirjoitti:

        että muistan hyvin 40-50 vuotta sitten lukemieni kirjojen sisällön ja voisin kirjoittaa referaatin niistä, mutta hämärän peitossa on joskus 10-15 vuotta sitten lukemieni kirjojen sisältö. Ehkä
        palautuisivat mieleen jos lukisi muutaman sivun.

        pari kirjaa yht'aikaa menossa.
        Nyt vaan on käynyt usein niin, että jään tähän tietokoneelle ja vain hyvin mukaansa tempaava kirja saa minut lukemaan sen läpi samaan "hengen vetoon."
        Tietokoneen tiedosto menisi tukkoon jos alkaisin luetella kirjoja, jotka olen lukenut.
        Täytin äskettäin vuosia ja sain siskon tytöiltä yhteisenä lahjana kirjan "Nurkkaan ajettu Jumala."Erittäin mielenkiintoinen ja saman tyylinen kun entisen arkkipiispamme käymä kirjeenvaihto erään suomalaisen kirjailijan kanssa.
        Paljon ajattelemisen aihetta antavia tälläiset kahden erilaisen ideologian omaavan älykkään henkilön tavat pohdiskella hyvyyhen ja pahuuden olemusta ja niiden syntyperää.

      • Klara
        ellumari kirjoitti:

        Ihan kuin FiiuliN, kotimaista kirjallisuutta en lue, en edes pakon edessä. Mistä se sitten johtuu, sitä en osaa selittää. Joitakin suomalaisia elämänkertoja olen lukenut, en muuta. Ai niin, ja Jari Tervon tuotannon.

        Minun lempikirjailijani on Pat Conroy ja varsinkin "Vuorovetten prinssi". Siinä on sellainen lukuelämys, että jotkut sivut täytyy lukea kahteen kertaan saadakseen kaiken nautinnon irti. Kaikki muutkin Conroyn kirjat olen lukenut.

        Minä olen kirjojen suurkuluttaja, fantasiakirjoja en lue, enkä sotajuttuja, melkein kaikki muu kelpaa.
        Noin 30 vuotta sitten luin ensimmäisen kerran Gwen Bristowin sarjan "Tammikuja", "Keskikesä" ja "Uudet tuulet" sekä "Celia Garth" ja nyt otin ne jälleen kirjastosta ja kokeilen, vieläkö pidän niistä yhtä paljon.
        Kirjoja en osta, mutta kirjastosta lainaan sylikaupalla.

      • ellumari
        Klara kirjoitti:

        osta muuten, mutta keräilen vanhoja kirjoja ja äänilevyjä.
        Olen kirjaston suurkuluttaja ja minulla ovat nämä kotimaiset kyllä enemmän sydäntäni lähellä.
        Finlandia-ehdokkaat varauslistalla.
        Sukulaiset ostavat syntymäpäivä ja joululahjaksi kirjoja, kun tietävät, että tykkään.
        Taisin tässä mainitakin, että tämä tietokone on jossain määrin syrjäyttänyt lukuharrastukseni.
        Meninköhän vielä sanomaan, että olen vähän koukussakin tähän kapineeseen.

    • Helena04

      Kirjojen nimistä läheisiä mm.
      - Rakasta tai tuhoudu
      - Elämän vuodenajat
      - Näin olen kuullut
      - Sanat matkaoppaana

      - Ruusun nimi, nimenä houkuttava, mutta edelleen lukematon, tekstiä liian paksulti, että jaksaisi aloittaa edes.

      • Ansku

        Ruusun nimi vie mukanaan.
        Mulla on lukematta Da Vinci-koodi, taidan jättää sen jouluksi vaikkakin kirja on jo poltellut yöpöydällä muutaman viikon.
        Olen koko elämäni ollut kirjojen keräilijä, parivuotta sitten kotini tuhoutui tulipalossa ja koko valtava kirjasto meni myös.

      • Helena
        Ansku kirjoitti:

        Tiedän, että sen pitäisi olla hyvä kirja, mutta kun sen avaa: pientä tekstiä niin julmetun kokosivun kappalein... eikä avarru edes loppua kohden... olisinko niin pitkäjänteinen? No, kun noin suositit, yritän. Onhan se tuossa jo vuosia odottanutkin lukijaansa. Kiitos, Ansku.

    • Maalaismies*

      Lueskelin 1990-luvun kohuvuosina Art Housen julkaisemia pamfletteja Suomen taloudellisesta tilasta ja silloisista väärinkäytöksistä. Sonera-nettikirja lienee samoista lähteistä peräisin.

      Kirjan tekijää on etsitty kissainkoirien kanssa kuitenkaan löytämättä. Koska asialla ovat olleet poliisit, tekijää ei taitaisi odottaa Finlandia-palkinto. Vuosikymmenen tärkein kirja se mielestäni kuitenkin on.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      105
      2983
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1864
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      390
      1706
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1277
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe