Monista pyynnöistä ja kirjoitushaluisten toivomuksesta aloitan Juttutuvan.
Kertoman mukaan kukaan toinen ei halua aloitusta tehdä ja kun Juttutupa tuli niin tutuksi ,ja tarvetta on viestitellä ,ilman aihetta,tässä taas mahdollisuus.
Toivotan samaa ,rauhaa ja rakkautta ja taitoa purkaa sydäntään,saada vastakaikua ja antaa iloa ystäviksi tulleille,ja tuntemattomillekin.
Tänne sopii kaikki ja ovat tervetulleita tutuiksi tulemaan.
Rattoisaa kirjoittelua, toivoo,SkillaN
Juttutupa
200
6992
Vastaukset
seikkailin tuolla juttujen seassa ja olin jo ihan eksyksissä kunnes huomasin taas avoimen oven tuttuun tupaan.
Näin pakkas säällä ja lumen verhotessa ohuena harsona tienoita, on paikallaan tuo pieni eoisodi äidin ja lapsen välillä, tänään,
Lasten oikeuksien päivänä.
Tähdisade ja jäiset kukat.
Äiti, katso, taivaalta tuhansia tähtiä sataa.
Ovatko ne osa sitä mahtavaa linnunrataa?
Pilvet nyt silmiltäni linnunradan peittää.
Sieltäkö äiti, sieltäkö pilvi noita tähtiä heittää?
Äiti, katso, puhalsin lämpöä jäiseen ikkunaan.
Mikä saa sen taas uusia jääkukkia kukkimaan?
Katso, tuhannen sakaraa on uudessa tähdessäni.
Äiti. Olen niin iloinen niitä lasissa nähdessäni.
Lapseni, lumikiteet aurinko tähdiksi muuttaa
ja ikkunan pakkanen jääkukiksi taas huurtaa.
Lapseni, minua taas niin paleltaa täällä.
Katsohan, tähtiä syntyy vain pakkas säällä.
Tulethan lapseni, tulethan tänne lähemmäksi
niin tunnemme molemmat olomme lämpöisemmäksi.
Tästä yhdessä katsomme kuinka uusia kukkia syntyy
jäisen ikkunalasin pintaan lämmin puhalluksesi jäätyy.
Äiti, miksi ikkunamme on talvet jäässä,
miksi aina täällä palelemme pakkas säässä?
Lapseni, sen kerrottavaksi on liian pitkä juttu.
Aineellinen köyhyys, kaiken puute, on meille tuttu.
Lapseni, kun kauneudesta luonnon ilon löydät,
pois unohtaa voit herrain herkku pöydät.
Lapseni, jos ensitalvena jo kaksinkertaiset on ikkunamme,
mistä silloin etsiä me voimme näitä jääkukkiamme?
Kiitos kahvista, tuli ihan rauhallinen mieli ja nyt voin taas palailla kotiin päin.
Jotain tuttuakin kun löytyi, pian tänne muutkin osaavat, nuo kynttilätkään kun eivät olleet loppuun palaneet, öljykynttilöitä taitavat olla.vaivaa.
Unohdin kiittää Anua kauniista viestistä,edellisen Juttutuvan lopussa.
Sydäntä lämmittää ,kyynel pyrkii silmään, niin kauniisti sanoit.
Kiitos myös teille toisille ,rohkaisun sanoja annoitte, pienelle siniselle Skillanille.
"hymyillään "- fiiuliN
Olen kuin se entinen kylän juoru-akka joka kierteli pitkin kylää ja kävi kyselemässä "oletteko kuulleet.....".
Poikkesin nimittäin tuolla 80 huoneessa ja olin eilen vielä siellä nähneeni Skillan-nikin aloittaman aiheen ketjuineen. Joku höyrypää oli jo ehtinyt sinne irvailemaankin.
Mutta nyt en kyseistä ketjua löytänyt, mitä sille lienee tapahtunut.
Kuitenkin tämä juttutupa tuntuu olevan pystyssä ja niinpä matkallani poikkesin tännekin hieman piristäytymään tällaisena kirpeänä pakkaspäivänä.
Onko teillä kenellekään tullut mieleen , kun tuo syksy yht'äkkiä muuttui kylmäksi ja lumiseksi, että muinoin talvisin tällainen sää oli ihanne säätä kovien pakkasten keskellä.
Nyt ainakin minusta tuntuu niin jäiseltä koko maailma. Toivotaan että tähänkin taas tottuu sekä ruumis että sielu.
Ja onhan se paljon piristävämpää kun lumi on maassa tuoden muassaan valkoisemman maiseman mustien kynnöspeltojen sijalle.vastata,vaikka kohta joku voi sanoa,että joka toinen on oma viesti;D
Minä pyysin poistamaan ,oli tyhmä juttu,ajattelin ,en viitsi ottaa vastaan "kehuja"
Oikeassa oli joku ,joka sanoi tyhmäksi.
Olisipa hymiö ,tietäisin minkä laittaisin.
Juttutupaa tarvitaan! Useimmat ovat ehkä huomanneet että Juttutupa on rauhoitettua aluetta ja tänne voi tulla rupattelemaan aivan asiaa tai asian vierestä (tietenkin hyvässä hengessä)!
Olen muuten piilotellut skillanin mukuloita pienelle tontilleni ja toivon että koko tontti on muutaman vuoden sisällä kuin sininen silmä keväisessä maisemassa täällä nykyisellä kotikylälläni!En omista oikeita kävelysauvoja, mutta kävin kaivelemassa esille pujotteluvarusteisiin kuuluvat sauvat, jotka ovat hiukan lyhyemmät kuin tavalliset sauvani. Eipä ole tullut oltua pujottelurinteissä pariinkymmeneen vuoteen mutta varusteet ovat vielä tallessa. Tietenkin aataminaikuiset. Pelkäänpä (:_)) että minut naurettaisiin pellolle jos ilmestyisin varusteineni jonnekin Luostolle...
No, tänään otin sauvat kokeiltavakseni kun lähdin jäisille metsäpoluille. Viimetalvisesta keikauksesta jäisessä mäessä ja 6 tikkiä takaraivossa, olen taas hiukan "viisaampi" (:-)) ja varovaisempi.
Tosi hyvät sauvat olivatkin sekä vastamäessä että tukena kun menin jyrkkiä rotkopolkuja alas.
Pari kaurista jäi mäelle töllistelemään menoani ja eräs vastaantuleva huomautti: "Hei, sulta on unohtunut sukset kotiin...". Sanoin että harrastan tällaista kuivahiihtoa nyt ensi alkuun. Katsotaan, tuleeko lunta lisää että voi ottaa suksetkin esille.- pullaulla
Ulkona puut,ovat huurteiset ,ja se järvi jonka rannalla asun on saanut ohuen jääpeitteen ,Täällä Tukholnassa pidetään linnuille avoimia paikkoja vesilinnuille ,ihmiset syöttävät niitä ja ne jäävät sankoin joukoin talveksi tänne .Olen pahoillani kun lintujen luontaisia vaistoja ihminen muuttaa--syksyllä ei sais vesien vielä ollessa vapaat jäästä --syöttää vesilintuja .Parempi heille ,että lentävät etelämpään missä on sulat järvet.
- ellumari
pullaulla kirjoitti:

auki edellen ja toivottavasti pysyykin!
Minusta on mukavaa lukea kun monet näkevät kauneutta tuolla ulkona pimeässä ja kylmässä luonnossa.
Itse en voi nähdä tähän aikaa muuta kuin harmautta, luonnossa siis.
Minut tekee onnelliseksi ja iloiseksi tällä hetkellä eräs kaunis esine, minkä löysin Antiikkipörssistä. Siitä nyt ei sen enempää, mutta miksihän minut on tehty tälläisellä valuvialla, että vain pakotamalla itseni lenkille tulen lähteneeksi ulos tähän aikaan vuodesta.Melkein kaikki muut ihailevat kaunista alkutalvea, minä en. Purnauspaikkaanhan tälläinen teksti kuuluisi, mutta joku taisi rohkaista puhumaan täällä Juttutuvassakin siitä miten asioita kokee ja miltä tuntuu, jos ei haasta riitaa, enkä minä haasta, ainakaan nyt. - ZOZ
ellumari kirjoitti:
auki edellen ja toivottavasti pysyykin!
Minusta on mukavaa lukea kun monet näkevät kauneutta tuolla ulkona pimeässä ja kylmässä luonnossa.
Itse en voi nähdä tähän aikaa muuta kuin harmautta, luonnossa siis.
Minut tekee onnelliseksi ja iloiseksi tällä hetkellä eräs kaunis esine, minkä löysin Antiikkipörssistä. Siitä nyt ei sen enempää, mutta miksihän minut on tehty tälläisellä valuvialla, että vain pakotamalla itseni lenkille tulen lähteneeksi ulos tähän aikaan vuodesta.Melkein kaikki muut ihailevat kaunista alkutalvea, minä en. Purnauspaikkaanhan tälläinen teksti kuuluisi, mutta joku taisi rohkaista puhumaan täällä Juttutuvassakin siitä miten asioita kokee ja miltä tuntuu, jos ei haasta riitaa, enkä minä haasta, ainakaan nyt.Rapsutetaas kummitätsyä hiukka leuan alta...
jos olisi vaikka jo rauhoittunut :)
Nyt Zzzzz....
P.S: "You have a mail" - ellumari
ZOZ kirjoitti:
Rapsutetaas kummitätsyä hiukka leuan alta...
jos olisi vaikka jo rauhoittunut :)
Nyt Zzzzz....
P.S: "You have a mail"ja olen leppynyt!
En ole pitkävihaista tyyppiäkään....enkä mitään vihaista oikeastaan.
Hyvää yötä vaan!
oli illalla ja keitto oli maittavaa.
Sain palan lihaa,jonka kiehautin ,sain veret pois.
Oli hyvän kokoinen paistipala ,maustoin ,vuorasin lihan siankylki siivuilla,laiton uuniin.
Siitä on nyt hyvä siivuttaa leivän päälle,tai syödä makoisan kastikkeen,perunoiden,lisäkkeiden kanssa.
Miten kummalla sitä tuon metsän riistan suhteen,aina tuo tunnepuoli on herkempi,rupeaa ajattelemaan,että tuossa se nyt on ja piti tappaa,,,kun taas sikaa ja muuta kasvatettua syö tunteilematta?
Huomenetkin jäi alussa sanomatta,mutta nyt toivotan hyvää päivää,reipasta lenkkeilyä.
Vielä piti sanomani,että menimme jatkoille,soitimme paikalliseen ravintolaan,toivoteltiin tervetulleeksi.
Paikalle saavuttua totesimme paikka tupaten täynnä,ei vapaita pöytiä,oli näet pikku-jouluilla tupattu täyteen,,,no menihän se ilta.
Vähän ihmetytti,,,että tervetuloa,,,voihan olla, että
vähän kysellään.Huomenta.
Että ihan peijaisissa ja jatkoillakin.
Itse en osaa enää lähteä naapuria kauemmaksi, mitä nyt kauppaan joskus.
Tänne pitää poiketa kun muuta juttukaveria ei ole ja sanojen arkku pursuaa yli. Ulkonakin on hieno päivä tulossa, aurinko kultaa maisemia ja pari senttinen lumivaippa verhoaa nurmikkoa.
Pupu-jussi oli yöllä loikkinut pihalla ristiin rastiin, hienoja polkuja ristihuuli olikin lumelle tehnyt.
Minä tuon hirvipaistin tilalle ajattelin vokkivihanneksia, jälkiruoaksi marjahyydyke omista pakastemarjoista. Pitää syödä vähän kevyemmin, vaikka leipää ja suolakalaa kuuluukin välipaloihin.
Valkosipulin kynsi kuluu hiljalleen tässä istuessa ja taidan mennä hajuineni hieman kauemmaksi.
Tulen taas… eihän täältä voi olla pois.- Klara
kirjar kirjoitti:
Huomenta.

Tulen taas… eihän täältä voi olla pois.Heikunkeikun vaan, ystävät ja kylänmiehet. Poikkesin kurkistamaan, pitkään aikaan en ole käynytkään.
Mukavalta näyttää. Päiväkahville tulin, joskohan jotain pientä makeaa löytyisi kahvin kanssa... - ellumari
Klara kirjoitti:
Heikunkeikun vaan, ystävät ja kylänmiehet. Poikkesin kurkistamaan, pitkään aikaan en ole käynytkään.
Mukavalta näyttää. Päiväkahville tulin, joskohan jotain pientä makeaa löytyisi kahvin kanssa...Tässä onkin tullut monta kertaa mieleen, että missähä Klara luuraa, kun ei ole viikkokausiin kuulunut mitään.
Mukava tavata taas.
Minä en tänään ehtinyt Juttutupaan päiväkahville, sillä "pitkän lounaan" jälkeen innostuin vaihtamaan verhoja ikkunoihin. Nyt on taas uutta ilmettä kodissa ja mielikin sen kautta jotenkin uudistunut, vaikka en pysty tämän vuodenajan säätä ja ilmaa ihailemaan, olen viimeisen päältä kesäihminen.
Sitten joskus vuosien kuluttua etelään talvikaudeksi....... Klara kirjoitti:
Heikunkeikun vaan, ystävät ja kylänmiehet. Poikkesin kurkistamaan, pitkään aikaan en ole käynytkään.
Mukavalta näyttää. Päiväkahville tulin, joskohan jotain pientä makeaa löytyisi kahvin kanssa...ihan ehtiä,puikahdit pois.
Leivoin kehräpullia ,kääretortun ja kuperkeikka kakun,toin osan tänne,jospa pistäydyt vielä.
Sinusta ei ole kuulunut pitkilleen,millään suunnalla.
Minulla on Tuper-ware kutsut,vieläkö joku muistaa, saan tällä tavoin ystävät kokoon ja asiaakin mukaan.Kaappini on kyllä aika täysi näitä tuotteita,mutta jos vaikka lapsille jotakin.
Tavataan !- Klara
ellumari kirjoitti:
Tässä onkin tullut monta kertaa mieleen, että missähä Klara luuraa, kun ei ole viikkokausiin kuulunut mitään.
Mukava tavata taas.
Minä en tänään ehtinyt Juttutupaan päiväkahville, sillä "pitkän lounaan" jälkeen innostuin vaihtamaan verhoja ikkunoihin. Nyt on taas uutta ilmettä kodissa ja mielikin sen kautta jotenkin uudistunut, vaikka en pysty tämän vuodenajan säätä ja ilmaa ihailemaan, olen viimeisen päältä kesäihminen.
Sitten joskus vuosien kuluttua etelään talvikaudeksi.......Eiköhän kuule, Eltsu, lähdetä yhdessä sinne Etelän lämpöön, perustetaan kommuuni, tulee halvemmaksikin.
Minunkin mieleni palaa Espanjan syntisen samettiseen yöhön, kitaroiden kaikuun ja espanjalaisten senjorien ruskeiden silmien välkkeeseen. Mmmmmmmmmm.....
Viini, laulu ja.....no... - ellumari
Klara kirjoitti:
Eiköhän kuule, Eltsu, lähdetä yhdessä sinne Etelän lämpöön, perustetaan kommuuni, tulee halvemmaksikin.
Minunkin mieleni palaa Espanjan syntisen samettiseen yöhön, kitaroiden kaikuun ja espanjalaisten senjorien ruskeiden silmien välkkeeseen. Mmmmmmmmmm.....
Viini, laulu ja.....no...Nythän onkin jotain mitä odottaa nämä viimeiset kituvuodet ennen eläkkeelle pääsyä.
Entisestä kokemuksesta tiedän, että meillä olisi tosi kivaa kanssasi siinä kommuunissa ja entisestä kokemuksesta tiedän myöskin....hm ruskeista silmistä. Meillä on ihan totta koko perheellä ruskeat silmät. Oli vanhemmillani, siskolla tyttärineen. Taisit tarkoittaa kyllä niitä senjooreita silmineen...löytyy kokemusta niistäkin.
"Que bonito ojos tienes, debajo de esas dos cejas......" - pullaulla
kirjar kirjoitti:
Huomenta.
Että ihan peijaisissa ja jatkoillakin.
Itse en osaa enää lähteä naapuria kauemmaksi, mitä nyt kauppaan joskus.
Tänne pitää poiketa kun muuta juttukaveria ei ole ja sanojen arkku pursuaa yli. Ulkonakin on hieno päivä tulossa, aurinko kultaa maisemia ja pari senttinen lumivaippa verhoaa nurmikkoa.
Pupu-jussi oli yöllä loikkinut pihalla ristiin rastiin, hienoja polkuja ristihuuli olikin lumelle tehnyt.
Minä tuon hirvipaistin tilalle ajattelin vokkivihanneksia, jälkiruoaksi marjahyydyke omista pakastemarjoista. Pitää syödä vähän kevyemmin, vaikka leipää ja suolakalaa kuuluukin välipaloihin.
Valkosipulin kynsi kuluu hiljalleen tässä istuessa ja taidan mennä hajuineni hieman kauemmaksi.
Tulen taas… eihän täältä voi olla pois.viettään sunnuntaita . Olis kyllä otettava toinen tapa nyt kun on aikaa -tarkoitan sitä kun olin työssä tein viikonloppusin kaikenlaisia ikkunan pesuja ja leipomisia ym.--Minulle tulee "inspis" aina niinkun olisin työssä vielä (viikonloppusin)
Mutta nyt sain hillittyä itseni enkä ruvennut vaihtaan verhoja --,onhan viikollakin aikaa yllin-kyllin.Leivoin kyllä aamulla vähän Rahkapiirakkaa kun poika tuli tyttärensä kanssa minua katsomaan! - Klara
ellumari kirjoitti:
Nythän onkin jotain mitä odottaa nämä viimeiset kituvuodet ennen eläkkeelle pääsyä.
Entisestä kokemuksesta tiedän, että meillä olisi tosi kivaa kanssasi siinä kommuunissa ja entisestä kokemuksesta tiedän myöskin....hm ruskeista silmistä. Meillä on ihan totta koko perheellä ruskeat silmät. Oli vanhemmillani, siskolla tyttärineen. Taisit tarkoittaa kyllä niitä senjooreita silmineen...löytyy kokemusta niistäkin.
"Que bonito ojos tienes, debajo de esas dos cejas......"Quando calienta el sol, aqui la playa...las palmas, vino blanco y lumumba, con...
Ja sillee;) - ellumari
Klara kirjoitti:
Quando calienta el sol, aqui la playa...las palmas, vino blanco y lumumba, con...
Ja sillee;)un hombre bonito, la playa y el sol no me importa.....heh, heh
Nyt menee överiksi!
Aivan tottakin, että asustelen , joskus talvikaudet lämpimässä maassa.Italiakin tulee kysymykseen ja joku Kreikan saarista.
Minulla on tätä fibromyalgiaakin.
Miksihän se on niin vähäoireinen nykyään??? - Klara
ellumari kirjoitti:
un hombre bonito, la playa y el sol no me importa.....heh, heh
Nyt menee överiksi!
Aivan tottakin, että asustelen , joskus talvikaudet lämpimässä maassa.Italiakin tulee kysymykseen ja joku Kreikan saarista.
Minulla on tätä fibromyalgiaakin.
Miksihän se on niin vähäoireinen nykyään???Sama tauti, tällä hetkellä myös melkein oireeton.
Viime keväänä iski kuin olisi helvetti ollut valloillaan. Sitten rauhoittui.
Ps. Minulla viestisi lauseen alkuosa (melkein) päinvastoin. - ellumari
ellumari kirjoitti:
un hombre bonito, la playa y el sol no me importa.....heh, heh
Nyt menee överiksi!
Aivan tottakin, että asustelen , joskus talvikaudet lämpimässä maassa.Italiakin tulee kysymykseen ja joku Kreikan saarista.
Minulla on tätä fibromyalgiaakin.
Miksihän se on niin vähäoireinen nykyään???heitin herjaa,sillä asia on kohdallani aivan samoin kuin sinullakin.
On kerran tullut oppirahat maksettua.
Vai viiniäkö vain tarkoitit?
Tiedoksi kaikille,jotka eivät osaa espanjaa(en osaa paljoa itsekään)
Klara mainitsi valkoviinin, auringon ja hiekkarannat, johon minä sanoin, että punaviini ja komea mies, eikä auringosta ja rannasta ole niin väliä.
Tässä olenkin kielitaitoni nyt esitellyt ja jatkossa puhutaan vain suomea.
- Klara
Onpa hiljaista. Yksin sain nauttia aamukahvini:(
Missä, missä kaikki muut?me kuljemme aina peräkkäin,sinä nurkan taakse ehdit ,kun minä tulen.
Viikko taas hyvällä alulla ja joulunaika lähenee.
Kotikaupungissa ei vielä kauppojen jouluvalot ole syttyneet,odottavan adventin alkua.
Valmiina näkyy lamput olevan ,viikonloppuna varmaan loiste alkaa.
Keitin kaalisopan ,sianlihasta,kun pelkään villan makua lampaasta.Olen joskus syönyt sellaista ,missä villa maistui ja siitä on jäänyt kammo.
Puolukkarahkaa jälkkärinä ja kuperkeikkakakku kahvin kanssa,,,eikös hyvää.
Rupeappa Klara runoilemaan,kirjoita meille jouluksi yhteinen lahja,samoin Kirjar,teillä kun ne taidot ovat.
Tulee kaunis ilma,ulkoilemaan pitäisi.- Klara
SkillaN kirjoitti:
me kuljemme aina peräkkäin,sinä nurkan taakse ehdit ,kun minä tulen.
Viikko taas hyvällä alulla ja joulunaika lähenee.
Kotikaupungissa ei vielä kauppojen jouluvalot ole syttyneet,odottavan adventin alkua.
Valmiina näkyy lamput olevan ,viikonloppuna varmaan loiste alkaa.
Keitin kaalisopan ,sianlihasta,kun pelkään villan makua lampaasta.Olen joskus syönyt sellaista ,missä villa maistui ja siitä on jäänyt kammo.
Puolukkarahkaa jälkkärinä ja kuperkeikkakakku kahvin kanssa,,,eikös hyvää.
Rupeappa Klara runoilemaan,kirjoita meille jouluksi yhteinen lahja,samoin Kirjar,teillä kun ne taidot ovat.
Tulee kaunis ilma,ulkoilemaan pitäisi.Heipatihei, Skillan ja muut. Ihan vielä ei taida olla joulurunojen aika, joten ajattelin pistää tähän väliin tämmöisen kahvi- ja pullapaikkaan paremminkin sopivan.
Toivottavasti ei ole mielestänne liian pitkä.
Hyvä yritys
Aatu ei pahemmin naisista piittaa,
äitinsä toiveille kintaallaan viittaa.
Naiset on Aatulle melkein kuin ilmaa,
mutta ei tunne hän naapurin Vilmaa.
Vilma on päättänyt Aatunsa saada.
No, tällainen toive ei maailmaa kaada.
Aatu vain huomaa ei itsensä parasta,
Vilmalle vielä ei aamunkoi sarasta.
Aatulle pulla on herkuista suurin.
Vilma on tuumannut murtaa muurin.
Vehnäsen muhkean aamulla paistaa,
tuosta jo kelpaa Aatunkin maistaa.
Aatu käy piennarta pellolle työhön,
naiset on jääneet unholan yöhön.
Vilma on vahdissa ikkunan luona.
Aatua oottelee aamuna tuona.
Aatu jo astelee, askel on vakaa.
Vilma käy taistohon ikkunan takaa:
-Kuulehan, Aatu, ei kiire kai liene?
Tää juttu ei kovinkaan kauan viene.
Tuoksu käy tuoreesta vehnäsestä,
Aatu ei moista kiusaa kestä.
Lähemmäs taloa alkaa jo kulkea,
kohta voi Vilma ikkunan sulkea.
Arkana astuu hän portaiden luokse,
vielä ei ainakaan karkuun juokse.
Vilma käy kainona Aatua vastaan,
hellästi katsoo - kuin rakkainta lastaan.
-Kupposen kahvia sinulle laitan,
vehnäsen reunasta palasen taitan.
Astu vain sisälle rohkehin mielin,
haastavi Vilma lempehin kielin.
Aatu ei vastusta, hymyilee hiljaa.
Vehnästä katsoo kuin Saaronin liljaa.
Tuoksu käy ilmassa pyörryttäin olon.
Jokohan lankaan Vilma sai polon?
Aatupa äkkiä vehnäsen kimppuun
tarraa, kuin nälkäinen makoisaan limppuun.
Mukaansa tempaa hän suurimman nisun,
tämä on näyttöä miehen sisun!
Juosten jo rientää ovesta ulos.
Tässäkö Vilman viettelyn tulos?
Aatun jää saappaista jälkeen vain multaa.
Saanut ei Vilma Aatusta kultaa.
Pulla ei nostanut lempeä ilmaan.
Aatu ei langennut viekkaaseen Vilmaan.
Jaa, missäkö tarinan opetus tää?
No, turha on tyhmälle tyrkyttää! Klara kirjoitti:
Heipatihei, Skillan ja muut. Ihan vielä ei taida olla joulurunojen aika, joten ajattelin pistää tähän väliin tämmöisen kahvi- ja pullapaikkaan paremminkin sopivan.

No, turha on tyhmälle tyrkyttää!sillä eihän sitkeä jätä yhteen yritykseen.
Kiitti Klara, hienoa kerrontaa, piristi tämän harmaan aamun ja antoi potkua, jospa...
Mutta makaavan kissan ei hiiri juokse.
Mukavaa päivänjatkoa... moikataan taas.Klara kirjoitti:
Heipatihei, Skillan ja muut. Ihan vielä ei taida olla joulurunojen aika, joten ajattelin pistää tähän väliin tämmöisen kahvi- ja pullapaikkaan paremminkin sopivan.
Toivottavasti ei ole mielestänne liian pitkä.
Hyvä yritys
Aatu ei pahemmin naisista piittaa,
äitinsä toiveille kintaallaan viittaa.
Naiset on Aatulle melkein kuin ilmaa,
mutta ei tunne hän naapurin Vilmaa.
Vilma on päättänyt Aatunsa saada.
No, tällainen toive ei maailmaa kaada.
Aatu vain huomaa ei itsensä parasta,
Vilmalle vielä ei aamunkoi sarasta.
Aatulle pulla on herkuista suurin.
Vilma on tuumannut murtaa muurin.
Vehnäsen muhkean aamulla paistaa,
tuosta jo kelpaa Aatunkin maistaa.
Aatu käy piennarta pellolle työhön,
naiset on jääneet unholan yöhön.
Vilma on vahdissa ikkunan luona.
Aatua oottelee aamuna tuona.
Aatu jo astelee, askel on vakaa.
Vilma käy taistohon ikkunan takaa:
-Kuulehan, Aatu, ei kiire kai liene?
Tää juttu ei kovinkaan kauan viene.
Tuoksu käy tuoreesta vehnäsestä,
Aatu ei moista kiusaa kestä.
Lähemmäs taloa alkaa jo kulkea,
kohta voi Vilma ikkunan sulkea.
Arkana astuu hän portaiden luokse,
vielä ei ainakaan karkuun juokse.
Vilma käy kainona Aatua vastaan,
hellästi katsoo - kuin rakkainta lastaan.
-Kupposen kahvia sinulle laitan,
vehnäsen reunasta palasen taitan.
Astu vain sisälle rohkehin mielin,
haastavi Vilma lempehin kielin.
Aatu ei vastusta, hymyilee hiljaa.
Vehnästä katsoo kuin Saaronin liljaa.
Tuoksu käy ilmassa pyörryttäin olon.
Jokohan lankaan Vilma sai polon?
Aatupa äkkiä vehnäsen kimppuun
tarraa, kuin nälkäinen makoisaan limppuun.
Mukaansa tempaa hän suurimman nisun,
tämä on näyttöä miehen sisun!
Juosten jo rientää ovesta ulos.
Tässäkö Vilman viettelyn tulos?
Aatun jää saappaista jälkeen vain multaa.
Saanut ei Vilma Aatusta kultaa.
Pulla ei nostanut lempeä ilmaan.
Aatu ei langennut viekkaaseen Vilmaan.
Jaa, missäkö tarinan opetus tää?
No, turha on tyhmälle tyrkyttää!mitä tuleekaan ,kun yhdessä kirjoittelunvimmaan pääsette,sinä ja Kirjar.
Loppusointuiset on minun makuuni,kiitos- Maalaismies*

No, turha on tyhmälle tyrkyttää!Tunnustan: olen pulla-addiktoitunut surkimus. Pidättäydyn helposti tupakasta, viinasta ja seksistäkin, mutta pelkkä leetan näkeminen tekee minut hulluksi.
Kerron taustat. Sotien aikana minulle kasvoi tämä himo. Meni pitkiä aikoja, kun maitoa ja pullaa ei saanut. Sitten muutimme taloon, jonka vuokra-emäntä omisti maita ja mantuja, ts. hän leipoi ikään kuin sotaa ei olisikaan.
Pääsin kuin pääsinkin vuokra-emäntämme suosioon. Hän tyydytti viikottain tämän haitallisiin mittoihin kasvaneen himoni. Avioiduttuani tunnustin vaimolleni tämän paheen pyytäen häntä - en ruokkimaan sitä, vaan hillitsemään. Ilman hänen ymmärtämystään olisin satakiloinen.
Nyt Klara, tämä runosi nostatti elävästi mieleeni pullan voiman, ja tietenkin runon, sanan mahdin. etten rikkoisi tätä hiljaisuuden kehää.
Tuli vain niin yksinäinen olo että päätin kurkistaa kenellä olisi hetki aikaa rupatella.
Kaikilla on omat kiireensä, joku tekee joululahjoja, joku katselee Tv,stä mielisarjaansa, joku on uppoutunut mielenkiintoisen kirjan sisältöön ja moni taitaa ulkoillakin vielä näin illalla.
Tänään minulla olisi aikaa, mutta nyt ei ole seuraa, huono onninen olen, pitää kai jatkaa matkaa.... vaikka mielessä pyörii erään laulun sanoja...kaksin on kauniimpi kesäinen yö, kun kaksi sydäntä näin yhtehen lyö... Hups. talvihan nyt on.- exR
kirjar kirjoitti:
etten rikkoisi tätä hiljaisuuden kehää.
Tuli vain niin yksinäinen olo että päätin kurkistaa kenellä olisi hetki aikaa rupatella.
Kaikilla on omat kiireensä, joku tekee joululahjoja, joku katselee Tv,stä mielisarjaansa, joku on uppoutunut mielenkiintoisen kirjan sisältöön ja moni taitaa ulkoillakin vielä näin illalla.
Tänään minulla olisi aikaa, mutta nyt ei ole seuraa, huono onninen olen, pitää kai jatkaa matkaa.... vaikka mielessä pyörii erään laulun sanoja...kaksin on kauniimpi kesäinen yö, kun kaksi sydäntä näin yhtehen lyö... Hups. talvihan nyt on.Sielläkös sitä hiivitään ja hempeitä hyräillään. Tunnetaankos me sitä herrasmiestä?
- ellumari
kirjar kirjoitti:
etten rikkoisi tätä hiljaisuuden kehää.
Tuli vain niin yksinäinen olo että päätin kurkistaa kenellä olisi hetki aikaa rupatella.
Kaikilla on omat kiireensä, joku tekee joululahjoja, joku katselee Tv,stä mielisarjaansa, joku on uppoutunut mielenkiintoisen kirjan sisältöön ja moni taitaa ulkoillakin vielä näin illalla.
Tänään minulla olisi aikaa, mutta nyt ei ole seuraa, huono onninen olen, pitää kai jatkaa matkaa.... vaikka mielessä pyörii erään laulun sanoja...kaksin on kauniimpi kesäinen yö, kun kaksi sydäntä näin yhtehen lyö... Hups. talvihan nyt on.kanssasi.
Katselen ympärilleni ja ihmettelen, että mihin MdK on mennyt.Olen vähän sellaista ripustautuvaa sorttia, että kaipaan vanhoja kamuja, vaikka uusiakin tuttuja olisi kiva saada.
Noihin TV-sarjoihin en ole jäänyt koukkuun ja toivottavasti kukaan ei nyt loukkaannu, mutta ihmettelen kun joku jaksaa katsoa Kauniita ja rohkeita.Sitä ihmetelen eniten kun fiksuina tunnetut ihmisetkin..... - Klara
ellumari kirjoitti:
kanssasi.
Katselen ympärilleni ja ihmettelen, että mihin MdK on mennyt.Olen vähän sellaista ripustautuvaa sorttia, että kaipaan vanhoja kamuja, vaikka uusiakin tuttuja olisi kiva saada.
Noihin TV-sarjoihin en ole jäänyt koukkuun ja toivottavasti kukaan ei nyt loukkaannu, mutta ihmettelen kun joku jaksaa katsoa Kauniita ja rohkeita.Sitä ihmetelen eniten kun fiksuina tunnetut ihmisetkin.....Minä katson "Kaunareita". Katson myös Emmerdalea, joka on aivan upea sarja.
Jos on parempaa tekemistä, voin kyllä surutta jättää Kaunarit katsomatta, maailmani ei siitä kaadu.
Olenkohan minä yksi Ellun tarkoittamista "fiksuista ihmisistä", hmmm *miettii* ellumari kirjoitti:
kanssasi.
Katselen ympärilleni ja ihmettelen, että mihin MdK on mennyt.Olen vähän sellaista ripustautuvaa sorttia, että kaipaan vanhoja kamuja, vaikka uusiakin tuttuja olisi kiva saada.
Noihin TV-sarjoihin en ole jäänyt koukkuun ja toivottavasti kukaan ei nyt loukkaannu, mutta ihmettelen kun joku jaksaa katsoa Kauniita ja rohkeita.Sitä ihmetelen eniten kun fiksuina tunnetut ihmisetkin.....sanoi äitini, joka aikansa sarjaa seurattuaan kyllästyi siihen perin pohjin, ja itse en siitä pidä alkuunkaan, ja huomaan etten ole ainoa joka ei välitä siitä.
Kotikatua joskus vilkaisen ja sekin... jää katsomatta.
exR vihjailetko jotain... minähän vain unelmoin.
Olen sellainen kaunosielu jolla on ikuisia haaveita ja paljon ihania muistoja joiden pariin voi paeta kylmää ja ikävää, siksi tuo laulukin..
se soi ja soi... ja ihan posket hehkuu.- ellumari
Klara kirjoitti:
Minä katson "Kaunareita". Katson myös Emmerdalea, joka on aivan upea sarja.
Jos on parempaa tekemistä, voin kyllä surutta jättää Kaunarit katsomatta, maailmani ei siitä kaadu.
Olenkohan minä yksi Ellun tarkoittamista "fiksuista ihmisistä", hmmm *miettii*mutta meinasin sanoa, että eihän vaan Klarakin ole Kaunareita katsomassa, mutta sitten ajattelin, että en ole ennenkään kyseenalaistanut sinun älyäsi ja henkevyyttäsi ja jätin sanomatta.
No, sen verran tunnustan, että kysyn siskolta tai joltain muulta itseäni tyhmemmältä, että missähän siinä mennään.... - ellumari
kirjar kirjoitti:
sanoi äitini, joka aikansa sarjaa seurattuaan kyllästyi siihen perin pohjin, ja itse en siitä pidä alkuunkaan, ja huomaan etten ole ainoa joka ei välitä siitä.
Kotikatua joskus vilkaisen ja sekin... jää katsomatta.
exR vihjailetko jotain... minähän vain unelmoin.
Olen sellainen kaunosielu jolla on ikuisia haaveita ja paljon ihania muistoja joiden pariin voi paeta kylmää ja ikävää, siksi tuo laulukin..
se soi ja soi... ja ihan posket hehkuu.kyllä merkit viittaavat ilmiselvään rakastumiseen.
Hyräilet posket hehkuen! - pullaulla
ellumari kirjoitti:
kyllä merkit viittaavat ilmiselvään rakastumiseen.
Hyräilet posket hehkuen!Koska olin rutiini kontrollissa ,ja tuleekin taas operation .jaha siis leikkausta odotan ,saasnähdä kuinka pisn saan sen --täällä ei ole pitkiä odotuslistoja.Ainakaan näissä tapauksissa ..Mutta kaikilla on ollut ihana päivä ja luulen että minäkin huomena taas olen normaali.Koitan unohtaa .ja huomena on pyykkipäivä se onkin hyvää lääkettä siihen -----:):):):)
- ellumari
pullaulla kirjoitti:
Koska olin rutiini kontrollissa ,ja tuleekin taas operation .jaha siis leikkausta odotan ,saasnähdä kuinka pisn saan sen --täällä ei ole pitkiä odotuslistoja.Ainakaan näissä tapauksissa ..Mutta kaikilla on ollut ihana päivä ja luulen että minäkin huomena taas olen normaali.Koitan unohtaa .ja huomena on pyykkipäivä se onkin hyvää lääkettä siihen -----:):):):)
operoitavaksi joutuminen aina jännittää ja jos on vielä kysymys jostain vakavammasta.
Minulla ei ollut oikein mitään asiallista sanottavaa, mutta kun elämäntapaani ja tyyliini kuuluu rohkaiseminen ja lohduttaminen, niin "häntä pystyyn!" - Klara
ellumari kirjoitti:
mutta meinasin sanoa, että eihän vaan Klarakin ole Kaunareita katsomassa, mutta sitten ajattelin, että en ole ennenkään kyseenalaistanut sinun älyäsi ja henkevyyttäsi ja jätin sanomatta.
No, sen verran tunnustan, että kysyn siskolta tai joltain muulta itseäni tyhmemmältä, että missähän siinä mennään....Voi härtsyygeli! Että oikein minun "älyäni ja henkevyyttäni"! Anna minun kaikki kestää ja vähän muutakin! Voi, Ellumari, saitpa minut kunnolla nauramaan.
Taktaktak! - ellumari
Klara kirjoitti:
Voi härtsyygeli! Että oikein minun "älyäni ja henkevyyttäni"! Anna minun kaikki kestää ja vähän muutakin! Voi, Ellumari, saitpa minut kunnolla nauramaan.
Taktaktak!On nimittäin pantu kehiin nämä kyseiset ominaisuudet kerran jos toisenkin.
Niillä retkillä pantiin paatti keikkumaan ja naurettiinkin niin perhanasti.
Vaikkakin auttoi vain hetkeksi,mutta elämähän on liikettä ja päämäärä ei ole niinkään tärkeä kun kiva matka!!) - exR
kirjar kirjoitti:
sanoi äitini, joka aikansa sarjaa seurattuaan kyllästyi siihen perin pohjin, ja itse en siitä pidä alkuunkaan, ja huomaan etten ole ainoa joka ei välitä siitä.
Kotikatua joskus vilkaisen ja sekin... jää katsomatta.
exR vihjailetko jotain... minähän vain unelmoin.
Olen sellainen kaunosielu jolla on ikuisia haaveita ja paljon ihania muistoja joiden pariin voi paeta kylmää ja ikävää, siksi tuo laulukin..
se soi ja soi... ja ihan posket hehkuu.Kokemuksesta tiedän, että joskus joku "levy" tai muu juttu jää ns. päälle ja itseäni se joskus melkein raivostuttaa. Vaikka se olisi ihan mielellään muisteltava, niin liika on liikaa. Ei kai sellaiseen tautiin ole oikein kunnon siedätyshoitoakaan, vai onkohan? Mukavat illanjatkot teille!
ellumari kirjoitti:
kanssasi.
Katselen ympärilleni ja ihmettelen, että mihin MdK on mennyt.Olen vähän sellaista ripustautuvaa sorttia, että kaipaan vanhoja kamuja, vaikka uusiakin tuttuja olisi kiva saada.
Noihin TV-sarjoihin en ole jäänyt koukkuun ja toivottavasti kukaan ei nyt loukkaannu, mutta ihmettelen kun joku jaksaa katsoa Kauniita ja rohkeita.Sitä ihmetelen eniten kun fiksuina tunnetut ihmisetkin.....En ole päässyt vastailemaan viesteihin, on ollut vaikeuksia linjoilla. Mutta nyt...!
Puhutteko Kauniista ja rohkeista? Vieläkö se sarja menee Suomessa? Siitä on varmasti
kahdeksan vuotta kun äitini sitä seurasi.
Nauran vieläkin kun äiti kertoi kuinka hän "narutti" isää, joka vielä oli elossa ja joka oli perheen Ajatollah, määräsi kaikesta, jopa mitä ohjelmaa TV:stä katsottaisiin.
Isä halusi aina katsoa uutiset, vaikka ei enää nähnyt TV:tä - puolisokea kun oli - eikä muistanut kuulemastaan yhtään mitään minuutin päästä, mutta uutiset olisi vaan "katsottava".
Samaan aikaan meni toisella kanavalla Kauniit ja rohkeat, jota äiti halusi ehdottomasti seurata.
Isän alkaessa kysellä mitä kello oli, vastasi äiti että kello on kymmentä vailla kuusi.
Minuutin päästä isä kysyi samaa asiaa uudestaan ja äiti vastasi että vartin yli seitsemän!
Se tarkoitti sitä että äiti sai katsoa Kauniit ja rohkeat rauhassa ja isä sai odottaa (jos oli vielä hereillä) myöhäisuutisia!
Äiti oli ottanut ohjat käsiinsä...- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
En ole päässyt vastailemaan viesteihin, on ollut vaikeuksia linjoilla. Mutta nyt...!
Puhutteko Kauniista ja rohkeista? Vieläkö se sarja menee Suomessa? Siitä on varmasti
kahdeksan vuotta kun äitini sitä seurasi.
Nauran vieläkin kun äiti kertoi kuinka hän "narutti" isää, joka vielä oli elossa ja joka oli perheen Ajatollah, määräsi kaikesta, jopa mitä ohjelmaa TV:stä katsottaisiin.
Isä halusi aina katsoa uutiset, vaikka ei enää nähnyt TV:tä - puolisokea kun oli - eikä muistanut kuulemastaan yhtään mitään minuutin päästä, mutta uutiset olisi vaan "katsottava".
Samaan aikaan meni toisella kanavalla Kauniit ja rohkeat, jota äiti halusi ehdottomasti seurata.
Isän alkaessa kysellä mitä kello oli, vastasi äiti että kello on kymmentä vailla kuusi.
Minuutin päästä isä kysyi samaa asiaa uudestaan ja äiti vastasi että vartin yli seitsemän!
Se tarkoitti sitä että äiti sai katsoa Kauniit ja rohkeat rauhassa ja isä sai odottaa (jos oli vielä hereillä) myöhäisuutisia!
Äiti oli ottanut ohjat käsiinsä...saivat ja saavat aina tahtonsa läpi naisellisin keinoin.
Minä ihailin aikoinani oman äitini tapaa hallita alistumalla.
Kamalan omituinen ilmaisu, mutta heidän avioliitossaan meni jotenkin niin.
Äiti oli kiltti ja isä tulinen ja itspäinen, mutta kummasti heidän välisessään suhteessa äiti kuitenkin sai joissakin asioissa tahtonsa läpi.
Juu, minä sinua kaipailin kun ei näkynyt varmaan pariin päivään.
Enkä ole nähnyt Selemaakaan. Juttutuvassakin näytti niin hiljaiselta, etten tohtinut mennä sinne yksin juttelemaan.
...."on vanha jengi koossa taas..." - ZOZ
ellumari kirjoitti:
mutta meinasin sanoa, että eihän vaan Klarakin ole Kaunareita katsomassa, mutta sitten ajattelin, että en ole ennenkään kyseenalaistanut sinun älyäsi ja henkevyyttäsi ja jätin sanomatta.
No, sen verran tunnustan, että kysyn siskolta tai joltain muulta itseäni tyhmemmältä, että missähän siinä mennään....naiset ja herrat!
Tuli vaan mieleen että mahtaakohan ellukka sun siskosi lukea näitä viestejä...
Mitäköhän mahtaa tuumata "kehuista" :D
Muuten olen kyllä samaa mieltä että ns. "Bold & Beautiful" on jostain aika syvältä. Samaan kastiin voisi lukea salkkarit ja monta muutakin toosasta tulevaa sarjaa.
Kyllä se vaan niin on että katsojien kidutus pitäisi raskaan päivän jälkeen kieltää laissa!
Milloinkohan niitä oikeita sarjoja rupee taas tulemaan, kuten "Tankki täyteen", "Columbo" tai "Twin Peaks" ? - ellumari
ZOZ kirjoitti:
naiset ja herrat!
Tuli vaan mieleen että mahtaakohan ellukka sun siskosi lukea näitä viestejä...
Mitäköhän mahtaa tuumata "kehuista" :D
Muuten olen kyllä samaa mieltä että ns. "Bold & Beautiful" on jostain aika syvältä. Samaan kastiin voisi lukea salkkarit ja monta muutakin toosasta tulevaa sarjaa.
Kyllä se vaan niin on että katsojien kidutus pitäisi raskaan päivän jälkeen kieltää laissa!
Milloinkohan niitä oikeita sarjoja rupee taas tulemaan, kuten "Tankki täyteen", "Columbo" tai "Twin Peaks" ?Sinulta on jäänyt huomaamatta, että olen montakin kertaa maininnut siskoni seuraavan palstoja ja joskus kirjoittavan itsekin.
Jos meidän, hänen ja minun keskinäistä sanailua ei ole kuullut, niin luulisi, että olemme "välit poikki" väleissä.
Ei se niinkään mene. Eikä se sisko hölmömpi ole kuin minäkään ja tietääkin se. Olemme kyllä eri luonteisia ja törmäyskursseilla silloin tällöin.
Mitä sinulle muuten kuuluu? Eipä olla päiväkausiin tavattukaan. - rek.Kirjar
pullaulla kirjoitti:
Koska olin rutiini kontrollissa ,ja tuleekin taas operation .jaha siis leikkausta odotan ,saasnähdä kuinka pisn saan sen --täällä ei ole pitkiä odotuslistoja.Ainakaan näissä tapauksissa ..Mutta kaikilla on ollut ihana päivä ja luulen että minäkin huomena taas olen normaali.Koitan unohtaa .ja huomena on pyykkipäivä se onkin hyvää lääkettä siihen -----:):):):)
Kone ei taas anna rekisteröityä, joten näin nyt.
Lähetän sinulle monta kannustavaa ajatusta ja pieniä enkeleitä niiden mukana.
Kaikki mnee hyvin taas, siihen pitää uskoa ja luottaa. Tiedän että Sinusta tuntuu pahalta ja kysyt miksi taas..., mutta toivottavasti löydät voimia ja saat apua.
Ajatuksin kanssasi. - Rek. Kirjar
exR kirjoitti:
Kokemuksesta tiedän, että joskus joku "levy" tai muu juttu jää ns. päälle ja itseäni se joskus melkein raivostuttaa. Vaikka se olisi ihan mielellään muisteltava, niin liika on liikaa. Ei kai sellaiseen tautiin ole oikein kunnon siedätyshoitoakaan, vai onkohan? Mukavat illanjatkot teille!
tai onnen saan, en voisi alkaa sitä salaamaan.
Joskus vain joku vanha laulu alkaa soimaan muistoineen. Ajattelipa mitä tahansa, taas se palaa mieleen, niin tuo tämän päiväinenkin.
Jos rakastuu, sehän pulppuaa esiin joka sanasta, sitä ei voi pitää salaisuutena, mutta keneen täällä metsän keskellä voisi rakastua? Menninkäiseen, tai mitä tuolla metsässä liikkuukaan, eivät vain uskalla tulla juttusilleni,lymyävät vain kuusikon suojassa ja tiputtavat puiden oksilta lunta niskaani.
Kiusoittelevat, mutta laulu jatkuu..
Hyvää loppuyötä.
Mikähän nyt on palvelimella kun ei voi kirjautua sisään? kirjar kirjoitti:
etten rikkoisi tätä hiljaisuuden kehää.
Tuli vain niin yksinäinen olo että päätin kurkistaa kenellä olisi hetki aikaa rupatella.
Kaikilla on omat kiireensä, joku tekee joululahjoja, joku katselee Tv,stä mielisarjaansa, joku on uppoutunut mielenkiintoisen kirjan sisältöön ja moni taitaa ulkoillakin vielä näin illalla.
Tänään minulla olisi aikaa, mutta nyt ei ole seuraa, huono onninen olen, pitää kai jatkaa matkaa.... vaikka mielessä pyörii erään laulun sanoja...kaksin on kauniimpi kesäinen yö, kun kaksi sydäntä näin yhtehen lyö... Hups. talvihan nyt on.tiet muuttuvat liukkaiksi niin autoille kuin jalankulkijoillekin. Lumisadettakin on etelässä odotettavissa.
Pois turha kiire ja lämmintä ylle.
Malttia liikenteeseen ja turvallista päivää kaikille.pullaulla kirjoitti:
Koska olin rutiini kontrollissa ,ja tuleekin taas operation .jaha siis leikkausta odotan ,saasnähdä kuinka pisn saan sen --täällä ei ole pitkiä odotuslistoja.Ainakaan näissä tapauksissa ..Mutta kaikilla on ollut ihana päivä ja luulen että minäkin huomena taas olen normaali.Koitan unohtaa .ja huomena on pyykkipäivä se onkin hyvää lääkettä siihen -----:):):):)
ajatuksisani kanssasi,tuollaisia viestejä terveydestään ei ole helppo hyväksyä.
Minä ihailen ja ihmettelen miten tyynesti ihmiset suhtautuuvat sairauksiinsa,minä olisin aivan "maani myynynyt."
Sinä oletkin niin pirtsakka pakkaus,olen tuolla chatin puolella seuraillut.
Toivon kaiken menevän hyvin,pyykit varmaan pesussa.kirjar kirjoitti:
tiet muuttuvat liukkaiksi niin autoille kuin jalankulkijoillekin. Lumisadettakin on etelässä odotettavissa.
Pois turha kiire ja lämmintä ylle.
Malttia liikenteeseen ja turvallista päivää kaikille.varmaan täällä minunkin kotipuolessa.
Pilvinen,sumuisen oloinen päivä on tulossa,kai luntakin tulee.
Tällä kolkalla ei lunta vielä paljon olekkaan,vielä vihreää näkyy nurmikoilla.
Noita ruokailijoita on kovin vähän näkynyt,ovat siirtyneet toisiin ruokaravintoloihin,eiköhän keitoksemme kelvannut.
No Juttutupana säilymme ja kahvi aina virkistää ja lämmittää.
Iloista päivänjatkoa,harmaudesta huolimatta.- Maalaismies*
SkillaN kirjoitti:
varmaan täällä minunkin kotipuolessa.
Pilvinen,sumuisen oloinen päivä on tulossa,kai luntakin tulee.
Tällä kolkalla ei lunta vielä paljon olekkaan,vielä vihreää näkyy nurmikoilla.
Noita ruokailijoita on kovin vähän näkynyt,ovat siirtyneet toisiin ruokaravintoloihin,eiköhän keitoksemme kelvannut.
No Juttutupana säilymme ja kahvi aina virkistää ja lämmittää.
Iloista päivänjatkoa,harmaudesta huolimatta.Minä kyllä pidin eilisestä kaalikeitosta. Siitäpä tulikin mieleeni kysymys joulualusviikkojen ruokailusta. Nyt pitäisi saada kilo pari pois painosta, kun sitä jouluna tuppaa tulemaan sen verran, vaikka kuinka nuukailisi.
Mikä neuvoksi? Riittääkö vain se, että vähentää syömisen määrää ja lisää liikuntaa. Kuinka te hyvät naiset aiotte menetellä? Maalaismies* kirjoitti:
Minä kyllä pidin eilisestä kaalikeitosta. Siitäpä tulikin mieleeni kysymys joulualusviikkojen ruokailusta. Nyt pitäisi saada kilo pari pois painosta, kun sitä jouluna tuppaa tulemaan sen verran, vaikka kuinka nuukailisi.
Mikä neuvoksi? Riittääkö vain se, että vähentää syömisen määrää ja lisää liikuntaa. Kuinka te hyvät naiset aiotte menetellä?pysty oikeaa neuvoa antamaan,tuohon painon pudotukseen.
Itselläni putosi 10 kiloa mieheni kuoleman jälkeen,aivan itsestään,mutta sitä tapaa en toivo kenellekään.
Vielä sekin kauheus ,että suurin osa lähti sieltä,mistä ei pitäisi, naamasta muunmuassa,
ryppyjä rutkasti lisää.
Oikeasti painon pudotuksesta, rasvat minimiin, kasviksia paljon,mieheni joi lasin vettä ennen ruokailua (oli hoikka)sanoi olevan hyvä keino.
Viisas mieheni sanoi vielä ,että" tuuma nenästä alaspäin,siihen reikään harkiten."
Lenkkeilyä ,lenkkeilyä,,,,,muuten minä en jaksa tälläistä,kyllä joitakin nautintoja on oltava,mulle yksi on ruoka.
Neuvoppa sinä,mitä muuta voisi keksiä tilalle.
Painoa runsaasti yli sallitun,Skillanilla.- Klara
SkillaN kirjoitti:
varmaan täällä minunkin kotipuolessa.
Pilvinen,sumuisen oloinen päivä on tulossa,kai luntakin tulee.
Tällä kolkalla ei lunta vielä paljon olekkaan,vielä vihreää näkyy nurmikoilla.
Noita ruokailijoita on kovin vähän näkynyt,ovat siirtyneet toisiin ruokaravintoloihin,eiköhän keitoksemme kelvannut.
No Juttutupana säilymme ja kahvi aina virkistää ja lämmittää.
Iloista päivänjatkoa,harmaudesta huolimatta.Cappucinoa tekee taas mieli ja jos on tuoreita croissanteja, niin johan hurahtaa päivä käyntiin.
Vähän myöhäinen tosin on tämä ajankohta aamukahville, mutta olkoon sitten aamupäiväkahvi.
Päivällä aion laittaa pakasteseitiä aivan uudella tavalla (siis uudella minulle). En ole mikään kalansyöjä, kala maistuu mielestäni pahalle, mutta seiti on aivan mauton kala, joten siitä saa maistuvan aterian...?????????????
(Toivottavasti joku edes ymmärtää, mitä tarkoitan.).........;))) - Anu.
Klara kirjoitti:
Cappucinoa tekee taas mieli ja jos on tuoreita croissanteja, niin johan hurahtaa päivä käyntiin.
Vähän myöhäinen tosin on tämä ajankohta aamukahville, mutta olkoon sitten aamupäiväkahvi.
Päivällä aion laittaa pakasteseitiä aivan uudella tavalla (siis uudella minulle). En ole mikään kalansyöjä, kala maistuu mielestäni pahalle, mutta seiti on aivan mauton kala, joten siitä saa maistuvan aterian...?????????????
(Toivottavasti joku edes ymmärtää, mitä tarkoitan.).........;)))Hyvää päivää vain teille kaikille, tulin juuri tunti sitten kotiin, levähdin ensin vähän ja päätin käydä vilkaisemassa, mitä tänne kuuluu.
Täällähän on taas tämä Juttutupa, hyvä SkillaN,
että jaksat pakertaa ja toimia emäntänä.
Täällä on niin kodikasta hyvä pullan ja kahvin tuoksu täyttää pirtit.
Minua kyllä jo moitittiin kun minäkin käyn täällä ja sitten kirjoitan taas vakavista aiheista, mutta en nyt lupsauta korvaanikaan,
sellaiselle asialle, iva vastauksiahan tulee aina.
Se on hyvä kun täällä saa tuoda hyvät ja pahat mieltäpainavat asiatkin esille, vaikka purnaus palstakin tuolla jossain on. Mutta en nyt halua purnata, totesin vain asioitten olevan näin.
Aurinkoinen kirpeä talvipäivä täällä ja tekee mieli lähteä pikkasen ulos sauvakävelylle, naapurin rouva kävi jo kysymässä että jokos mennään.
Ken olikaan tuonut näin hyvää nisua tänne juttutupaan, ja kalaruuankin mahtava tuoksu täyttää tuvan, poikkean syömään iltapäivällä sitä kalaruokaa jos on vielä jäljellä.
Toivotan teille kaikille oikein leppoisaa ja aurinkoista päivää. Klara kirjoitti:
Cappucinoa tekee taas mieli ja jos on tuoreita croissanteja, niin johan hurahtaa päivä käyntiin.
Vähän myöhäinen tosin on tämä ajankohta aamukahville, mutta olkoon sitten aamupäiväkahvi.
Päivällä aion laittaa pakasteseitiä aivan uudella tavalla (siis uudella minulle). En ole mikään kalansyöjä, kala maistuu mielestäni pahalle, mutta seiti on aivan mauton kala, joten siitä saa maistuvan aterian...?????????????
(Toivottavasti joku edes ymmärtää, mitä tarkoitan.).........;)))miten seitiä laitat.
Minä kyllä pidän kalasta,mutta hauki ei mene.
Syytä en tiedä,se vaan saa minut yökkäämään.
Niitä kivoja helppoja ruokaohjeita olisi kiva saada,näin vanhankin konkarin. Terveellisiä,laihduttavia,silti joltakin maistuvia uutuuksia kaipailen.
Yksinkertaisia teko tavaltaan,että viitsii yksinolijankin ,ruveta kokkaamaan.- Klara
SkillaN kirjoitti:
miten seitiä laitat.
Minä kyllä pidän kalasta,mutta hauki ei mene.
Syytä en tiedä,se vaan saa minut yökkäämään.
Niitä kivoja helppoja ruokaohjeita olisi kiva saada,näin vanhankin konkarin. Terveellisiä,laihduttavia,silti joltakin maistuvia uutuuksia kaipailen.
Yksinkertaisia teko tavaltaan,että viitsii yksinolijankin ,ruveta kokkaamaan.No, yritänpä "resepteerata". Kuullotan sipulin pannulla ja otan sen pois pannulta siksi aikaa, kun ruskistan kalafileet. Maustan fileet ruskistamisen aikana suolalla ja jollain muulla, en vielä tiedä;) Makukysymys. Kun fileet ovat ruskistunet, lisään pannulle sipulit ja kevyttä ruokakermaa ja haudutan.
Ei muuta. Buon appetit.
Lopputuloksesta en ole ollenkaan varma, mutta jos maistuu hyvältä, syön, jos ei maistu, paiskaan mäkeen. Pitää ainakin kokeilla. - ellumari
Klara kirjoitti:
No, yritänpä "resepteerata". Kuullotan sipulin pannulla ja otan sen pois pannulta siksi aikaa, kun ruskistan kalafileet. Maustan fileet ruskistamisen aikana suolalla ja jollain muulla, en vielä tiedä;) Makukysymys. Kun fileet ovat ruskistunet, lisään pannulle sipulit ja kevyttä ruokakermaa ja haudutan.
Ei muuta. Buon appetit.
Lopputuloksesta en ole ollenkaan varma, mutta jos maistuu hyvältä, syön, jos ei maistu, paiskaan mäkeen. Pitää ainakin kokeilla.ottaisin pikkuisen osaa minäkin, vaikka ymmärrän asiasta(ruoan valmistuksesta)vain murto- osan siitä mitä osaavammat kanssasikskoni.
Jätin lihan syömisen aivan minimiin jo vuosia sitten. Joulu tulee taas olemaan poikkeus.
Kalaa syön ja valmistan kotonanikin joskus käyttäen mausteena sitruunapippuria, siis tuossa palkasekalassa.
Samat radikaalit otteet, jos joku ei onnistu niin "paiskaan mäkeen." - Anu.
Klara kirjoitti:
No, yritänpä "resepteerata". Kuullotan sipulin pannulla ja otan sen pois pannulta siksi aikaa, kun ruskistan kalafileet. Maustan fileet ruskistamisen aikana suolalla ja jollain muulla, en vielä tiedä;) Makukysymys. Kun fileet ovat ruskistunet, lisään pannulle sipulit ja kevyttä ruokakermaa ja haudutan.
Ei muuta. Buon appetit.
Lopputuloksesta en ole ollenkaan varma, mutta jos maistuu hyvältä, syön, jos ei maistu, paiskaan mäkeen. Pitää ainakin kokeilla.Minähän kävelen tässä valmiiseen ruoka pöytään,
kun on noin mahtavat kalaruuat.
Kyllä paistettu kala on namia, sitä syö vaikka ei olisi nälkäkään.
Älä veikkonen paiskaa mäkeen, kyllä se hyvin
on onnistunut.
Siitä tämä pakastekala on hyvä ettei ole
ruotoja, ei takerru kurkkuun.
Kiitos vain hyvästä ateriasta, vaikka kokki
oli jo kaiketi lähtenyt. - Anu.
Klara kirjoitti:
No, yritänpä "resepteerata". Kuullotan sipulin pannulla ja otan sen pois pannulta siksi aikaa, kun ruskistan kalafileet. Maustan fileet ruskistamisen aikana suolalla ja jollain muulla, en vielä tiedä;) Makukysymys. Kun fileet ovat ruskistunet, lisään pannulle sipulit ja kevyttä ruokakermaa ja haudutan.
Ei muuta. Buon appetit.
Lopputuloksesta en ole ollenkaan varma, mutta jos maistuu hyvältä, syön, jos ei maistu, paiskaan mäkeen. Pitää ainakin kokeilla.Miksi taas viestit ei lähde.
Tulee vain että olet jo lähettänyt
samanlaisen viestin. - exR
Anu. kirjoitti:
Miksi taas viestit ei lähde.
Tulee vain että olet jo lähettänyt
samanlaisen viestin.Tuossa kuljeskellessani huomasin, kuinka viestejä viuhui sinne tänne. Kukahan niitä keräilee?
Terkkuja muuten tupalaisille! - Klara
Anu. kirjoitti:
Minähän kävelen tässä valmiiseen ruoka pöytään,
kun on noin mahtavat kalaruuat.
Kyllä paistettu kala on namia, sitä syö vaikka ei olisi nälkäkään.
Älä veikkonen paiskaa mäkeen, kyllä se hyvin
on onnistunut.
Siitä tämä pakastekala on hyvä ettei ole
ruotoja, ei takerru kurkkuun.
Kiitos vain hyvästä ateriasta, vaikka kokki
oli jo kaiketi lähtenyt....ja osittain syöty. Ei siitä sellaista tullut kuin suunnittelin, mutta eipähän tuo ollut ensimmäinen kerta. Kävi kuin räätälille siinä vanhassa lastensadussa, piti tehdä hiirelle takki ja tulikin tuluskukkaro! (Oliko se hiiri, muistanko oikein vai väärin vai oikein väärin...)
Haluatteko kuulla? No, ei se mitään, kerron kuitenkin.
Laiton pannulle vähän rasvaa ja kuullotin siinä melkein kokonaisen sipulin. Sipulit nostin lautaselle ja koska seiti ei ollutkaan (vastoin ymmärrystäni) fileenä, viipaloin sen noin 3cm:n paksuisiksi ja paistoin molemmin puolin. Mausteena vain suolaa. Sitten lisäsin pannulle purkin herkkusieniä, sipulit ja purkillisen ruokakermaa. Annoin hautua n. 15 min.
Voi pojat, mikä makunautinto! Muhennos siitä tuli, mutta hitot! Enpä ole aikoihin niin maukasta sörsseliä syönyt. Tätä reseptiä kannattaa kokeilla.
Ps, Anu. Yksi ruoto löytyi kuin löytyikin.
Toisesta paketista teen uunikalaa, siihenkin aion itse keksiä reseptin. Nami-nami. Anu. kirjoitti:
Miksi taas viestit ei lähde.
Tulee vain että olet jo lähettänyt
samanlaisen viestin.Olen tässä odotellut koko päivän että pääsisin taas linjoille...
Lähetin pojalleni SMS:n ja kysyin pääseekö hän netille kun minä en pääse ja hän kysyi olenko yrittänyt irroittaa johdon routerista ja modeemista pariksi sekunniksi, ehkä kaikki toimii sitten normaalisti taas.
Kokeilin ja niin pääsin netille!
Minulla on onnea kun poikani on niinkuin meidän kaikkien lemmikki ZOZ! Hän tulee mammalle avuksi heti kun on ongelmia tietsikan kanssa!Klara kirjoitti:
...ja osittain syöty. Ei siitä sellaista tullut kuin suunnittelin, mutta eipähän tuo ollut ensimmäinen kerta. Kävi kuin räätälille siinä vanhassa lastensadussa, piti tehdä hiirelle takki ja tulikin tuluskukkaro! (Oliko se hiiri, muistanko oikein vai väärin vai oikein väärin...)
Haluatteko kuulla? No, ei se mitään, kerron kuitenkin.
Laiton pannulle vähän rasvaa ja kuullotin siinä melkein kokonaisen sipulin. Sipulit nostin lautaselle ja koska seiti ei ollutkaan (vastoin ymmärrystäni) fileenä, viipaloin sen noin 3cm:n paksuisiksi ja paistoin molemmin puolin. Mausteena vain suolaa. Sitten lisäsin pannulle purkin herkkusieniä, sipulit ja purkillisen ruokakermaa. Annoin hautua n. 15 min.
Voi pojat, mikä makunautinto! Muhennos siitä tuli, mutta hitot! Enpä ole aikoihin niin maukasta sörsseliä syönyt. Tätä reseptiä kannattaa kokeilla.
Ps, Anu. Yksi ruoto löytyi kuin löytyikin.
Toisesta paketista teen uunikalaa, siihenkin aion itse keksiä reseptin. Nami-nami.mitähän olisi ,jos laittaisi jonkun tuorejuueton kerman sijaan,oi vesi tulee kielelle ja ei mitään enää tänä iltana.
Kerrohan sitten miten teit uunissa sein.
Pakko on minunkin kokeilla tuota herkkua.
Anu älä välitä,niin lukee minullakin usein,viesti lähetetty,joskus tulee myöhäjunassa,joskus ei lainkaan.MdK-MdK kirjoitti:
Olen tässä odotellut koko päivän että pääsisin taas linjoille...
Lähetin pojalleni SMS:n ja kysyin pääseekö hän netille kun minä en pääse ja hän kysyi olenko yrittänyt irroittaa johdon routerista ja modeemista pariksi sekunniksi, ehkä kaikki toimii sitten normaalisti taas.
Kokeilin ja niin pääsin netille!
Minulla on onnea kun poikani on niinkuin meidän kaikkien lemmikki ZOZ! Hän tulee mammalle avuksi heti kun on ongelmia tietsikan kanssa!Sonera ,sieltä kiltit tytöt ja pojat auttavat mummelin pulasta.
Poikani on niin harvoin tavotettavissa,että asiaa on niin paljon muutakin,ettei ehdi konetta neuvomaan.
(olisi se hyvä ,kun olisi joku ZOZ aina tavotettavissa.)- ellumari
SkillaN kirjoitti:
Sonera ,sieltä kiltit tytöt ja pojat auttavat mummelin pulasta.
Poikani on niin harvoin tavotettavissa,että asiaa on niin paljon muutakin,ettei ehdi konetta neuvomaan.
(olisi se hyvä ,kun olisi joku ZOZ aina tavotettavissa.)että tämä meidän yhdessä adoptioimamme kummipoika ZOZ on niin hemmoteltu ja itserakas, että häntä täytyisi houkutella tulemaan avuksi ja minulla ainakin ovat keinot vähissä.
*huokaa taas raskaasti* ei auta parhaatkaan pedakoogiset keinot!! - fiiuliN
Klara kirjoitti:
...ja osittain syöty. Ei siitä sellaista tullut kuin suunnittelin, mutta eipähän tuo ollut ensimmäinen kerta. Kävi kuin räätälille siinä vanhassa lastensadussa, piti tehdä hiirelle takki ja tulikin tuluskukkaro! (Oliko se hiiri, muistanko oikein vai väärin vai oikein väärin...)
Haluatteko kuulla? No, ei se mitään, kerron kuitenkin.
Laiton pannulle vähän rasvaa ja kuullotin siinä melkein kokonaisen sipulin. Sipulit nostin lautaselle ja koska seiti ei ollutkaan (vastoin ymmärrystäni) fileenä, viipaloin sen noin 3cm:n paksuisiksi ja paistoin molemmin puolin. Mausteena vain suolaa. Sitten lisäsin pannulle purkin herkkusieniä, sipulit ja purkillisen ruokakermaa. Annoin hautua n. 15 min.
Voi pojat, mikä makunautinto! Muhennos siitä tuli, mutta hitot! Enpä ole aikoihin niin maukasta sörsseliä syönyt. Tätä reseptiä kannattaa kokeilla.
Ps, Anu. Yksi ruoto löytyi kuin löytyikin.
Toisesta paketista teen uunikalaa, siihenkin aion itse keksiä reseptin. Nami-nami.Minäkin olen usein noin seitin valmistanut, en kuitenkaan pilkkonut kun on aina sattunut sellainen paketti jossa on kala on neljään osaan leikattuna. Paistan vain sellaisenaan.
Mutta olen käyttänut tavallista kuohukermaa koska mies ei hyväksy muuta.
Ja piikkejähän niistäkin todella löytyy. On varmaankin työntekijöillä pienet urakkahinnat ja hosuvat hommissaan. ellumari kirjoitti:
että tämä meidän yhdessä adoptioimamme kummipoika ZOZ on niin hemmoteltu ja itserakas, että häntä täytyisi houkutella tulemaan avuksi ja minulla ainakin ovat keinot vähissä.
*huokaa taas raskaasti* ei auta parhaatkaan pedakoogiset keinot!!strategiaa? :-)
Minun oma "nörttimussukkani" on niin heikko, kun muistan sitä kehaista (aivan aiheesta kylläkin), laitan jonkun ruokalaatikon kainaloon, kun lähtee täältä, pullapussin tms.
Hän ei ole vuolassanainen viesteissään, mutta juuri sopivasti että meikäläisen äly vielä voi käsittää mistä milloinkin on kysymys :-)
Kieli on hyvin pelkistettyä, you know...- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
strategiaa? :-)
Minun oma "nörttimussukkani" on niin heikko, kun muistan sitä kehaista (aivan aiheesta kylläkin), laitan jonkun ruokalaatikon kainaloon, kun lähtee täältä, pullapussin tms.
Hän ei ole vuolassanainen viesteissään, mutta juuri sopivasti että meikäläisen äly vielä voi käsittää mistä milloinkin on kysymys :-)
Kieli on hyvin pelkistettyä, you know...vaikeampi tapaus.
Erittäin itserakas ja ei ota uskoakseen minkäänlaista kielen käyttöä.
Välillä melkein näyttää, että se (ZOZ)onkin jo taltutettu, mutta ei ...jätkä karkaa muihin maisemiin ja tulee ryvettyneen näköisenä kotikulmilleen, huulipunan tahraisine paidan kauluksineen ja PA. kirjar kirjoitti:
tiet muuttuvat liukkaiksi niin autoille kuin jalankulkijoillekin. Lumisadettakin on etelässä odotettavissa.
Pois turha kiire ja lämmintä ylle.
Malttia liikenteeseen ja turvallista päivää kaikille.ja lumiset maisemat.
Lenkillä hiljaista ja pimeää.
Vain muutama auton ääni kantautui lumisten puiden keskelle. Onnea tämäkin, vaikka askeliaan pitää varoa pimeällä polulla.
Huomasin käydyn keskustelua pakaste seistä.
Kokeilkaapa silakkalaatikon tapaan, lisätkää joukkoon paljon purjoa, jonka ennen lisäämistä esikypsytätte pannulla.
Hieman sulanut kala ohuiksi viipaleiksi, samoin perunat ja purjo. Kerroksittain uunivuokaan, sipulia, pippuria ja suolaa mausteeksi.
Munamaito( jonka voi halutessaan maustaa katkarapufondilla) kaadetaan päälle, paistetaan 175 asteessa noin 1½ tuntia.
Katkarapuja lisäämällä ruokaan tulee lisää makua.
Hyviä kahvi ja ruokahetkiä kaikille.
Ja se varovaisuus mieleen tänäänkin kun liikkeelle lähdette.kirjar kirjoitti:
ja lumiset maisemat.
Lenkillä hiljaista ja pimeää.
Vain muutama auton ääni kantautui lumisten puiden keskelle. Onnea tämäkin, vaikka askeliaan pitää varoa pimeällä polulla.
Huomasin käydyn keskustelua pakaste seistä.
Kokeilkaapa silakkalaatikon tapaan, lisätkää joukkoon paljon purjoa, jonka ennen lisäämistä esikypsytätte pannulla.
Hieman sulanut kala ohuiksi viipaleiksi, samoin perunat ja purjo. Kerroksittain uunivuokaan, sipulia, pippuria ja suolaa mausteeksi.
Munamaito( jonka voi halutessaan maustaa katkarapufondilla) kaadetaan päälle, paistetaan 175 asteessa noin 1½ tuntia.
Katkarapuja lisäämällä ruokaan tulee lisää makua.
Hyviä kahvi ja ruokahetkiä kaikille.
Ja se varovaisuus mieleen tänäänkin kun liikkeelle lähdette.unohdin laittaa tuohon ohjeeseen lihan. Silakkalaatikkoon kuuluu joukkoon pannulla ruskistetut siansivu viipaleet, ne tietysti kuuluvat tähänkin laatikkoruokaan mukaan.
Kylmäsavu pekoni on minulla joskus vaihtoehtona.- exR
kirjar kirjoitti:
ja lumiset maisemat.
Lenkillä hiljaista ja pimeää.
Vain muutama auton ääni kantautui lumisten puiden keskelle. Onnea tämäkin, vaikka askeliaan pitää varoa pimeällä polulla.
Huomasin käydyn keskustelua pakaste seistä.
Kokeilkaapa silakkalaatikon tapaan, lisätkää joukkoon paljon purjoa, jonka ennen lisäämistä esikypsytätte pannulla.
Hieman sulanut kala ohuiksi viipaleiksi, samoin perunat ja purjo. Kerroksittain uunivuokaan, sipulia, pippuria ja suolaa mausteeksi.
Munamaito( jonka voi halutessaan maustaa katkarapufondilla) kaadetaan päälle, paistetaan 175 asteessa noin 1½ tuntia.
Katkarapuja lisäämällä ruokaan tulee lisää makua.
Hyviä kahvi ja ruokahetkiä kaikille.
Ja se varovaisuus mieleen tänäänkin kun liikkeelle lähdette.Ei ole isommin nälkä eikä jano, kunhan kävelen ja kurkistan. Hyvä, Kirjar, ettei se herrasmies vienyt sinua kokonaan matkassaan. Kukapa se sitten täällä aamuisin tarkistelisi, onko tupa kunnossa ja pöperöt ok.
kirjar kirjoitti:
ja lumiset maisemat.
Lenkillä hiljaista ja pimeää.
Vain muutama auton ääni kantautui lumisten puiden keskelle. Onnea tämäkin, vaikka askeliaan pitää varoa pimeällä polulla.
Huomasin käydyn keskustelua pakaste seistä.
Kokeilkaapa silakkalaatikon tapaan, lisätkää joukkoon paljon purjoa, jonka ennen lisäämistä esikypsytätte pannulla.
Hieman sulanut kala ohuiksi viipaleiksi, samoin perunat ja purjo. Kerroksittain uunivuokaan, sipulia, pippuria ja suolaa mausteeksi.
Munamaito( jonka voi halutessaan maustaa katkarapufondilla) kaadetaan päälle, paistetaan 175 asteessa noin 1½ tuntia.
Katkarapuja lisäämällä ruokaan tulee lisää makua.
Hyviä kahvi ja ruokahetkiä kaikille.
Ja se varovaisuus mieleen tänäänkin kun liikkeelle lähdette.tänään pakkasta ja oikea "pääkallokeli".
Eilen haeskelin ensinnäkin monta tuntia silmälasejani. Tässä talossa tapahtuu kummallisia asioita...Esineet nimittäin siirtyvät omia aikojaan muihin paikkoihin...Ilmiötä sanotaan kineettiseksi energiaksi!
Mutta onhan minulla VARMA PAIKKA missä on silmälaseja aina 80-luvulta saakka.
Ajattelin, että ottaisinko jonkun mallin joka peittäisi puolet kasvoista, ehkä hyvä kun satoi niin paljon lunta, vai ottaisinko uimasilmälasini, joissa linssit ovat saman vahvuiset kuin tavallisissa silmälaseissani, vesitiiviitkin olisivat.
Löysin kuitenkin silmälasini kukkaruukun takaa olohuoneessa ja pääsin lumenluontiin.
Lumenluonti oli rankaa hommaa, 30 senttiä raskasta, märkää lunta. Kävin välillä ostamassa särkylääkkeitä, koska arvelin illalla selkää kolottavan.
Tänään on pakkasta ja näen ikkunasta että tiet kiiltävät. Olisi lähdettävä mittuuttamaan verenpainetta. On kai varustauduttava parilla ylimääräisellä jalalla (sauvoilla) ja lähteä hissuttelemaan tästä aamiaisen jälkeen...
Hyvää päivän jatkoa tupalaisille!kirjar kirjoitti:
ja lumiset maisemat.
Lenkillä hiljaista ja pimeää.
Vain muutama auton ääni kantautui lumisten puiden keskelle. Onnea tämäkin, vaikka askeliaan pitää varoa pimeällä polulla.
Huomasin käydyn keskustelua pakaste seistä.
Kokeilkaapa silakkalaatikon tapaan, lisätkää joukkoon paljon purjoa, jonka ennen lisäämistä esikypsytätte pannulla.
Hieman sulanut kala ohuiksi viipaleiksi, samoin perunat ja purjo. Kerroksittain uunivuokaan, sipulia, pippuria ja suolaa mausteeksi.
Munamaito( jonka voi halutessaan maustaa katkarapufondilla) kaadetaan päälle, paistetaan 175 asteessa noin 1½ tuntia.
Katkarapuja lisäämällä ruokaan tulee lisää makua.
Hyviä kahvi ja ruokahetkiä kaikille.
Ja se varovaisuus mieleen tänäänkin kun liikkeelle lähdette.yhtä arvaamattomalla tavalla kuin silmälasini, joista kerroin...
- pullaulla
MdK-MdK kirjoitti:
yhtä arvaamattomalla tavalla kuin silmälasini, joista kerroin...
Tasapaino saavutettu ,mieleni on taas rauhallinen --kyllä se pesutupa auttoi! Meillä on ollut sähkökatkoksia ja en ole päässyt lukemaan viestiä täällä --mutta kiitos viimeisistä --luulen että selviän "taas" kerran hengissä !
Täällä on tullut paljon lunta ja on aina sähköt pois jostain kun on ensilumet --tosi iso kaaos .Oliskoos niin että täällä ollaan takapajulla lumenluonnissa .Lunta ei kerätä pois kaduilta ,niitä vaan siirellään paikasta toiseen .Ja moottoriteillä monta isoa lumiauraa raappii lumetonta katua --tekeevät ruuhkaa ja vaarallisia tilanteita.
Katselen ikkunasta samalla kun kirjoittelen tätä ,poika on lapion kanssa --koittaa saada autoaan tielle ---me asutaan kaikki ihan lähitaloissa --melkein voidaan ikkunasta huudella asiat.Oltiin jo ulkona Jerryn ja Dollin kanssa Takit molemmilla päällä , kun on pakkasta n 8 astetta! pullaulla kirjoitti:
Tasapaino saavutettu ,mieleni on taas rauhallinen --kyllä se pesutupa auttoi! Meillä on ollut sähkökatkoksia ja en ole päässyt lukemaan viestiä täällä --mutta kiitos viimeisistä --luulen että selviän "taas" kerran hengissä !
Täällä on tullut paljon lunta ja on aina sähköt pois jostain kun on ensilumet --tosi iso kaaos .Oliskoos niin että täällä ollaan takapajulla lumenluonnissa .Lunta ei kerätä pois kaduilta ,niitä vaan siirellään paikasta toiseen .Ja moottoriteillä monta isoa lumiauraa raappii lumetonta katua --tekeevät ruuhkaa ja vaarallisia tilanteita.
Katselen ikkunasta samalla kun kirjoittelen tätä ,poika on lapion kanssa --koittaa saada autoaan tielle ---me asutaan kaikki ihan lähitaloissa --melkein voidaan ikkunasta huudella asiat.Oltiin jo ulkona Jerryn ja Dollin kanssa Takit molemmilla päällä , kun on pakkasta n 8 astetta!täällä asuinsijoillani lunta vain sentin verran,ruoho vielä näkyy paikka paikoin.
Savo on tavallaan ensimäisenä lumivaipan saanut.
Huomenet taas unohtui,ja meinaa unohtua koko tupa,on olevinaan kiireitä.
Lähden hakemaan lasipulloja ,jotka on "litistettävänä",sitten maalaan jotakin(kukkia) ja teen tauluja.
Kivoja pikku lahjoja ,kukan asemasta viemisiksi.
Kyllä on ihmeellistä ,mitä kaikkea voi tehdä ,kun saa vinkkejä ja ohjeita.
Tosin aika kalliiksi tulee sulattaminenkin, no kaikkihan maksaa.
Minun tekisi niin kovasti mieli koiraa,mutta järki vielä jarruttaa,mihin laittaisin aina kun menen niin pajon.Se olisi Tiibetin spanieli,oli aivan ihana,eihän kyllä tietäisi olisiko samanlainen,onhan niilläkin perimänsä.
Uunin lämmitin ja perinteisen savolaisen perunalaatikon tein ja samaan uuniin lihamakarooni laatikon,toiseksi päiväksi.
Täytyy aina uuni täyteen laittaa,sähköä säästyy.
Pienessä se on tarkkana oltava.
Hyvää päivänjatkoa kaikille,älkää kaatuko.- ZOZ
ellumari kirjoitti:
vaikeampi tapaus.
Erittäin itserakas ja ei ota uskoakseen minkäänlaista kielen käyttöä.
Välillä melkein näyttää, että se (ZOZ)onkin jo taltutettu, mutta ei ...jätkä karkaa muihin maisemiin ja tulee ryvettyneen näköisenä kotikulmilleen, huulipunan tahraisine paidan kauluksineen ja PA.Itserakas ? Kuka ? Minäkö ?!?
No en kyllä taatusti ole !
Minä nyt vaan satun tarvitsemaan paljon huomiota ja halimista ;)
Viimeaikoina on tullut tunnettua nälkää, väsymystä ja kylmyyttä.
Mistäköhän ilmansuunnasta löytyisi se lämmin syli ? :D
Kyllä Mdk on ihan oikeassa. Sunkin Eltsu kannattais harkita tuon strategian vaihtamista ;)
Nyt otan hieman univelkaa takaisin..
PS: Mdk, tuossa on sun mussukalles hieman koodia jos haluaa jotain näperrellä. Itse kun en nyt jaksa vääntä riviäkään ainakaan toviin.....urgh!
Saa vapaasti käyttää....
Kieli: C
Kääntäjä: Mingw (http://www.mingw.org)
Ympäristö: Cygwin
Käännöskomento: g -o getdeviceidlist.exe getdeviceidlist.cc -mno-cygwin -lcfgmgr32 -lsetupapi
-------------------------------------------------
/**********************/
/* getdeviceidlist.cc */
/**********************/
#include
#include
#include
#include
#include
#include
#define PCTSTR const char*
struct DeviceInfoList
{
HDEVINFO device_information_set;
/* Constructor(s) */
DeviceInfoList (LPGUID class_guid, HWND parent, PCTSTR machine_name)
{
this->device_information_set = ::SetupDiCreateDeviceInfoListEx(class_guid,parent,machine_name,NULL);
}
DeviceInfoList (
LPGUID class_guid,
PCTSTR enumerator,
HWND parent,
DWORD flags,
HDEVINFO device_info_set,
PCTSTR machine_name
)
{
/*
this->device_information_set = ::SetupDiGetClassDevsEx (
class_guid,
enumerator,
parent,
flags,
device_info_set,
machine_name,
NULL);*/
std::cout device_information_set = SetupDiGetClassDevsEx(NULL,NULL,NULL,DIGCF_ALLCLASSES,NULL,NULL,NULL)))
{
std::cout device_information_set,
device_info_data,
device_instance_id,
device_instance_id_size,
required_size);
}
BOOL GetDeviceInfoListClass (LPGUID class_guid)
{
return ::SetupDiGetDeviceInfoListClass(this->device_information_set,class_guid);
}
BOOL GetDeviceInfoListDetail (PSP_DEVINFO_LIST_DETAIL_DATA device_info_set_detail_data)
{
return ::SetupDiGetDeviceInfoListDetail (this->device_information_set,device_info_set_detail_data);
}
BOOL GetClassDevPropertySheets (
PSP_DEVINFO_DATA device_info_data,
LPPROPSHEETHEADER property_sheet_header,
DWORD property_sheet_header_page_list_size,
PDWORD required_size,
DWORD property_sheet_type)
{
return ::SetupDiGetClassDevPropertySheets(this->device_information_set,
device_info_data,
property_sheet_header,
property_sheet_header_page_list_size,
required_size,
property_sheet_type);
}
BOOL SetSelectedDevice (PSP_DEVINFO_DATA device_info_data)
{
return ::SetupDiSetSelectedDevice (this->device_information_set,device_info_data);
}
BOOL GetSelectedDevice (PSP_DEVINFO_DATA device_info_data)
{
return ::SetupDiGetSelectedDevice (this->device_information_set,device_info_data);
}
BOOL RegisterDeviceInfo (
PSP_DEVINFO_DATA device_info_data,
DWORD flags,
PSP_DETSIG_CMPPROC compare_proc,
PVOID compare_context,
PSP_DEVINFO_DATA dup_device_info_data)
{
return :: SetupDiRegisterDeviceInfo (
this->device_information_set,
device_info_data,
flags,
compare_proc,
compare_context,
dup_device_info_data);
}
BOOL DeleteDeviceInfo (PSP_DEVINFO_DATA device_info_data)
{
return ::SetupDiDeleteDeviceInfo(this->device_information_set,device_info_data);
}
};
namespace X
{
struct SP_DEVINFO_DATA : ::SP_DEVINFO_DATA
{
SP_DEVINFO_DATA () {}
~SP_DEVINFO_DATA () {}
};
}
std::ostream& operator ZOZ kirjoitti:
Itserakas ? Kuka ? Minäkö ?!?

std::ostream& operatorJos minun mussukallani ei ole univelkaa kovin paljon tai ns. "muita kiireitä" niin ehkäpä
saamme tietää mitä noin salaperäinen kirjelmä
sisältää!
Ehkä kaava menestykseen? (Success)
Ellumari, yritäs ottaa selvää! Käytä mielikuvitusta, se voi olla jotakin romanttista!
Sellainenkin sana kuin "iostream"...Mitä tulee mieleesi? Io, Jupiterin kuu. "Kuunvirrasta" ZOZ
ihan selvästi kertoo.
Kehoittaisin sinua poimimaan kaikki sanat erilleen, yrität sitten keksiä mitä ZOZ (ujona poikana) yrittää sanoa. Se on tämä nykyajan kommunikointi sellaista että kieltä voi kääntää
vaikka javascriptille...
Minun nörttini osaa kääntää kieltä aivan konkrettisesti 90 asteen kulmaan, hänestä olisi tullut hyvä tulkki :-)SkillaN kirjoitti:
täällä asuinsijoillani lunta vain sentin verran,ruoho vielä näkyy paikka paikoin.
Savo on tavallaan ensimäisenä lumivaipan saanut.
Huomenet taas unohtui,ja meinaa unohtua koko tupa,on olevinaan kiireitä.
Lähden hakemaan lasipulloja ,jotka on "litistettävänä",sitten maalaan jotakin(kukkia) ja teen tauluja.
Kivoja pikku lahjoja ,kukan asemasta viemisiksi.
Kyllä on ihmeellistä ,mitä kaikkea voi tehdä ,kun saa vinkkejä ja ohjeita.
Tosin aika kalliiksi tulee sulattaminenkin, no kaikkihan maksaa.
Minun tekisi niin kovasti mieli koiraa,mutta järki vielä jarruttaa,mihin laittaisin aina kun menen niin pajon.Se olisi Tiibetin spanieli,oli aivan ihana,eihän kyllä tietäisi olisiko samanlainen,onhan niilläkin perimänsä.
Uunin lämmitin ja perinteisen savolaisen perunalaatikon tein ja samaan uuniin lihamakarooni laatikon,toiseksi päiväksi.
Täytyy aina uuni täyteen laittaa,sähköä säästyy.
Pienessä se on tarkkana oltava.
Hyvää päivänjatkoa kaikille,älkää kaatuko.läheisiämme?
Tänään juuri keskustelin ystäväni kanssa, sanoin hänelle että me emme aina huomaa mitä me saamme toisiltamme ja mitä joskus tulemme menettämään.
Meidän pitäisi osata elää niin kuin tämä päivä olisi viimeisemme. Että olisimme sanoneet kaiken tärkeän, kiittäneet saamastamme, ja kertoneet tunteemme toisiamme kohtaan.
Itse pyrin siihen, muistamaan joka päivä, en lahjomalla vaan sanoilla ja eleillä.
Joulun sanoma taitaa hukkua kaiken hössötyksen ja pakettien keskelle.
Kyllä minäkin lapsia lahjoilla muistan, heille se on aatto-illan kohokohta, mutta aikuiset saavat henkilökohtaisen sanoman ja voin taata että sellaisen saadessani olen itse iloisempi kuin jostain pakettiin piilotetusta lahjasta.
Tulihan saarna, mutta tulkoon.
Jouluevnkeliumi luetaan minun jouluateriani aluksi, nautinpa minä sen kotona tai kylässä. Ja vain siksi ettei Joulun sanoma unohtuisi.
Hämärää iltahetkeä kaikille kynttilän liekin lepattaessa elämän valoa tänäänkin.MdK-MdK kirjoitti:
Jos minun mussukallani ei ole univelkaa kovin paljon tai ns. "muita kiireitä" niin ehkäpä
saamme tietää mitä noin salaperäinen kirjelmä
sisältää!
Ehkä kaava menestykseen? (Success)
Ellumari, yritäs ottaa selvää! Käytä mielikuvitusta, se voi olla jotakin romanttista!
Sellainenkin sana kuin "iostream"...Mitä tulee mieleesi? Io, Jupiterin kuu. "Kuunvirrasta" ZOZ
ihan selvästi kertoo.
Kehoittaisin sinua poimimaan kaikki sanat erilleen, yrität sitten keksiä mitä ZOZ (ujona poikana) yrittää sanoa. Se on tämä nykyajan kommunikointi sellaista että kieltä voi kääntää
vaikka javascriptille...
Minun nörttini osaa kääntää kieltä aivan konkrettisesti 90 asteen kulmaan, hänestä olisi tullut hyvä tulkki :-)Nörttini oli hyvin pahoillaan kun ei voinut olla
avuksi, sen takia että hänellä ei ole käsillä
KOMPILAATTORIA (mikä ihme se sellainen on) eikä
INKLUDERINGSFILER (onko se piimää?) jotta hän voisi kompiloida koodin...
Muuten olisimme saaneet salat julki!
Nyt on vaan käytettävä sumeaa logiikkaa ja tehtävä johtopäätöksiä muutamien sanojen avulla että päästään oikeille jäljille.
Tai no, Ellumari saa kokeilla!- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
Nörttini oli hyvin pahoillaan kun ei voinut olla
avuksi, sen takia että hänellä ei ole käsillä
KOMPILAATTORIA (mikä ihme se sellainen on) eikä
INKLUDERINGSFILER (onko se piimää?) jotta hän voisi kompiloida koodin...
Muuten olisimme saaneet salat julki!
Nyt on vaan käytettävä sumeaa logiikkaa ja tehtävä johtopäätöksiä muutamien sanojen avulla että päästään oikeille jäljille.
Tai no, Ellumari saa kokeilla!ja tuo ZoZin tekninen teksti oli käännettäväksi täysin painokelvotonta.
Pelkkää seksiä, etten sanoisi pornoa.
Luin muutaman lauseen ja luontaisesti ujona, käyden tulipunaiseksi kasvoiltani, jouduin sulkemaan koko tietokoneen.
No, se hänen nuorutensa sekä tunnettu hallitsematon...... ellumari kirjoitti:
ja tuo ZoZin tekninen teksti oli käännettäväksi täysin painokelvotonta.
Pelkkää seksiä, etten sanoisi pornoa.
Luin muutaman lauseen ja luontaisesti ujona, käyden tulipunaiseksi kasvoiltani, jouduin sulkemaan koko tietokoneen.
No, se hänen nuorutensa sekä tunnettu hallitsematon......Puolivälissä on sanoja NULL, NULL, NULL niin mahdottomasti että onkohan siitä jäänyt K alusta pois? JOS on niin siitä tulee kauhean härski juttu täällä meillä päin :D
Mutta nuoret käyttää nykyään ihan toisia sanoja noista lähikontaktijutuista... :)ellumari kirjoitti:
ja tuo ZoZin tekninen teksti oli käännettäväksi täysin painokelvotonta.
Pelkkää seksiä, etten sanoisi pornoa.
Luin muutaman lauseen ja luontaisesti ujona, käyden tulipunaiseksi kasvoiltani, jouduin sulkemaan koko tietokoneen.
No, se hänen nuorutensa sekä tunnettu hallitsematon......Koodasin tuon ZOZin pitkän kirjeen...No, onhan se vähän sieltä tänne päin, mutta näin se jotenkin menee:
***********************
Neuvoja temppuilijoille
***********************
Pellit auki (käyttää sanaa windows, oik. ikkuna)!
Duoda, duoda K...
Laita muistiin jokaikinen nainen, olipa hän kuunvirrassa tai vaan muuten kuuhullu joka alituisesti siivoilee.
Keksi keinot kuinka saat hänet kallelleen (list, laiva kallistuu, käyttää kuvakieltä!).
Tarvitset informaatiota, luokanvalvoja - vanhemmat - koneen nimi (?), joka johtaa itse
"temppuun".
Sitten vaan siitä etenet: Luokanvalvoja, laske vanhempien lukumäärä, laita lippu salkoon, noudata temppuilulistaa, pidä mielessäsi koneen nimi ja sitten *punastuu* NOLLA, NOLLA, NOLLAamaan
Puhelin soi.
Sano että täällä on invaliidi, käsittelet häntä juuri, mutta et tiedä jääkö hän eloon. Sitten jatkat NOLLAAmista... Suurmenestys!
Aika ruveta perääntymään ja hävittämään jälkiä.
Peräännyt päinvastaisessa järjestyksessä.
Sipaise litteätä takamusta (se graafinen symboli)
ja luiki ulko-ovelle menestyksen maku huulilla!- ZOZ
MdK-MdK kirjoitti:
Nörttini oli hyvin pahoillaan kun ei voinut olla
avuksi, sen takia että hänellä ei ole käsillä
KOMPILAATTORIA (mikä ihme se sellainen on) eikä
INKLUDERINGSFILER (onko se piimää?) jotta hän voisi kompiloida koodin...
Muuten olisimme saaneet salat julki!
Nyt on vaan käytettävä sumeaa logiikkaa ja tehtävä johtopäätöksiä muutamien sanojen avulla että päästään oikeille jäljille.
Tai no, Ellumari saa kokeilla!Melkein henki salpautui kun tuli niin paljon naurettua :D !!!
Kyllä Mdk:ssa on ihan selvästi superhakkerin ainesta, sen verran sujuvaa oli tuo käännös :D !!!
Ellutätikin näytti hyvin hiffaavan tuon viestin sisällön ;)
Täytyy toistekin julkaista koodinpätkiä...tiedä mitä kaikkea tyttöset niistä löytääkään, heh ;) ZOZ kirjoitti:
Melkein henki salpautui kun tuli niin paljon naurettua :D !!!
Kyllä Mdk:ssa on ihan selvästi superhakkerin ainesta, sen verran sujuvaa oli tuo käännös :D !!!
Ellutätikin näytti hyvin hiffaavan tuon viestin sisällön ;)
Täytyy toistekin julkaista koodinpätkiä...tiedä mitä kaikkea tyttöset niistä löytääkään, heh ;)juuri kekkaamaani sumeaa logiikkaa (fizzy logic):D
Taisi funkata hyvin?
te kaikki ja pakenitte ulos pimeään yöhön, ketään ei kuulu, kynttilät hiipuvat hiljalleen ja sammuvat jos kukaan ei niitä huolla.
Ihailkaa edes hetki talvista iltaa, lupaavat vesisadetta ja sitten on taas paljon pimeämpää.- ellumari
istumaan hetken aikaa kynttilän tunnelmallisessa valossa.
Kuinka tyyneksi ja rauhaisaksi tunnenkaan mieleni nyt kun talvi alkaa saada otteensa, emmekä ole enää räntäsateen kourissa.
Odotan joulua ja sen tunnelmaa, läheisteni kanssa vietettäviä rauhaisia yhteenkuuluvuuden hetkiä.
Jotain kaipausta ja ikävääkin joulun aikaan liittyy..paljonkin, mutta en niistä tässä kuitenkaan sen enempää. ellumari kirjoitti:
istumaan hetken aikaa kynttilän tunnelmallisessa valossa.
Kuinka tyyneksi ja rauhaisaksi tunnenkaan mieleni nyt kun talvi alkaa saada otteensa, emmekä ole enää räntäsateen kourissa.
Odotan joulua ja sen tunnelmaa, läheisteni kanssa vietettäviä rauhaisia yhteenkuuluvuuden hetkiä.
Jotain kaipausta ja ikävääkin joulun aikaan liittyy..paljonkin, mutta en niistä tässä kuitenkaan sen enempää.vietettyä aikaa muistaen ja muistellen.
Minä rakastan rauhallista, kiireetöntä joulun aikaa. Tyttäreni lapset ovat aattona luonani, täällä jaetaan lahjat ja yöksi kotiin jos eivät suunnitelmat muutu.
Minua vain risoo tuo liika kaupallisuus, juostaan tungoksessa etsimässä sitä viimeistä yöpaitaa vaimolle tai lapselle jotain kun se unohtui...
Kun lahjahankinnat voi tehdä pitkin vuotta. Tarjouksista löytää usein juuri sopivaa pakettiin laitettavaksi.
Eikä tuo tapa ole juuri minuun tarttunut, noin olen tehnyt aina.
Ei vajota murheellisiin muistoihin vaikka ne siellä taustalla aina mukanamme kulkevatkin.
Otetaan vaikka kuumaa mehua, erotaan omille teillemme kotimatkalle ja muistetaan huomennakin, oli kiva tavata.- Klara
kirjar kirjoitti:
vietettyä aikaa muistaen ja muistellen.
Minä rakastan rauhallista, kiireetöntä joulun aikaa. Tyttäreni lapset ovat aattona luonani, täällä jaetaan lahjat ja yöksi kotiin jos eivät suunnitelmat muutu.
Minua vain risoo tuo liika kaupallisuus, juostaan tungoksessa etsimässä sitä viimeistä yöpaitaa vaimolle tai lapselle jotain kun se unohtui...
Kun lahjahankinnat voi tehdä pitkin vuotta. Tarjouksista löytää usein juuri sopivaa pakettiin laitettavaksi.
Eikä tuo tapa ole juuri minuun tarttunut, noin olen tehnyt aina.
Ei vajota murheellisiin muistoihin vaikka ne siellä taustalla aina mukanamme kulkevatkin.
Otetaan vaikka kuumaa mehua, erotaan omille teillemme kotimatkalle ja muistetaan huomennakin, oli kiva tavata.Minä laitoin "talvivalot" terassille, kaksi ulkovalosarjaa, molemmissa 40 kirkasta lamppua.
En kutsu niitä jouluvaloiksi, koska mielestäni on liian aikaista vielä puhua joulusta.
Annan valojen olla ainakin helmikuun loppuun ja siksikään ne eivät ole jouluvalot.
Kauniit ne ovat, en pidä värivaloista, ne kuuluvat mielestäni vähän "jenkki"tyyliin. Jotkut kyllä näkyvät pitävän minunkin edestäni, sellainen riemunkirjavuus on naapuritalojen ikkunoissa ja parvekkeilla.
No, kuka tykkää mistäkin ja valinnanvaraa kyllä on. Klara kirjoitti:
Minä laitoin "talvivalot" terassille, kaksi ulkovalosarjaa, molemmissa 40 kirkasta lamppua.
En kutsu niitä jouluvaloiksi, koska mielestäni on liian aikaista vielä puhua joulusta.
Annan valojen olla ainakin helmikuun loppuun ja siksikään ne eivät ole jouluvalot.
Kauniit ne ovat, en pidä värivaloista, ne kuuluvat mielestäni vähän "jenkki"tyyliin. Jotkut kyllä näkyvät pitävän minunkin edestäni, sellainen riemunkirjavuus on naapuritalojen ikkunoissa ja parvekkeilla.
No, kuka tykkää mistäkin ja valinnanvaraa kyllä on.kirkkaat lamput pihakuuseen, mutta en vielä ole laittanut.
Pihalle laitan lisäksi matalat pylväät joista kaunis valo kuvastuu hankeen ja antaa sisällekin yöllä tunnelmallisen hämärän valon.
Ja soihtuja lumeen, kynttillyhty puun oksaan ja pihallakin on tunnelmaa.
Mainosvaloista en välitä minäkään, pieni väriläikkä, vaikka punainen lasi lyhdyssä, se riittää.
Kiva kun sinäkin istahdit seuraamme. Nyt minä suunnistan taas omaan soppeeni. Hyvää yötä.- ellumari
kirjar kirjoitti:
kirkkaat lamput pihakuuseen, mutta en vielä ole laittanut.
Pihalle laitan lisäksi matalat pylväät joista kaunis valo kuvastuu hankeen ja antaa sisällekin yöllä tunnelmallisen hämärän valon.
Ja soihtuja lumeen, kynttillyhty puun oksaan ja pihallakin on tunnelmaa.
Mainosvaloista en välitä minäkään, pieni väriläikkä, vaikka punainen lasi lyhdyssä, se riittää.
Kiva kun sinäkin istahdit seuraamme. Nyt minä suunnistan taas omaan soppeeni. Hyvää yötä.piha kuin Las Vegasissa.
Minä en krumeluurista välitä.
Koristeissakin pitää olla tyyliä.
Alkuun vierastin sinisiä(turkooseja) jouluvaloja, mutta nyt olen tullut sinuksi niidenkin kanssa.
Minulla kyllä on nyt parvekkeellani valoa.
Sisimmässänikin on valoisan seesteinen fiilis, odottava.
Olen kuin lapsi ennen joulua. - pullaulla
kirjar kirjoitti:
kirkkaat lamput pihakuuseen, mutta en vielä ole laittanut.
Pihalle laitan lisäksi matalat pylväät joista kaunis valo kuvastuu hankeen ja antaa sisällekin yöllä tunnelmallisen hämärän valon.
Ja soihtuja lumeen, kynttillyhty puun oksaan ja pihallakin on tunnelmaa.
Mainosvaloista en välitä minäkään, pieni väriläikkä, vaikka punainen lasi lyhdyssä, se riittää.
Kiva kun sinäkin istahdit seuraamme. Nyt minä suunnistan taas omaan soppeeni. Hyvää yötä.Ja oli taas kaunista luettavaa ,nykyään kun ei minulle tule Joululehteä tämä palsta saa korvata sen ,eikä ole mikään huono korvike .
Ja nukkuun kanssa on mentävä Jerry ajaa aamulla aikasin ylös ja luntakin sataa taas ,aamulla on raskasta tarpoa umpi hangessa ,täällä ei muut mene jalkasin kun koiran pissattajat aamusella. pullaulla kirjoitti:
Ja oli taas kaunista luettavaa ,nykyään kun ei minulle tule Joululehteä tämä palsta saa korvata sen ,eikä ole mikään huono korvike .
Ja nukkuun kanssa on mentävä Jerry ajaa aamulla aikasin ylös ja luntakin sataa taas ,aamulla on raskasta tarpoa umpi hangessa ,täällä ei muut mene jalkasin kun koiran pissattajat aamusella.minäkin näin valon kutsuvasti lepattavan poikkesin
Kyllä joulun tulo vaan rupeaa puhuttamaan,samoja asioita puhumme kuin ennenkin.
Liian aikaisin syttyvät jouluvalot ja joululaulut soivat liian aikaisin,ja vielä ei tunnu yhtään joululta.
Voi pitäsköhän surra vai nauraa ,kuukausi vielä tätä vuotta elämässä.
Ei nuo tunnu kovinkaan ,nuo vuosien vierinnät,kun sen 60;sen täyttää,ei muistakkaan ,että vanhenee.
Pitää aina pysähtyä ja ajatella ,tämänkö ikäinen olen,ja sitten päiväilyä,,,eihän tätä, eikä tätä voi tämän ikäinen,mutta kun ei muista,voi vaikka mitä.
Ostin tänään langat ja neulon sellaisen ison kaulaliinan minkä pyöritän kaulani ympäri,ja solmin,mietin onko se nuorten muotia,olkoon kaulaani laitan.
Olen muutenkin vähän kapina tuulella,ei ole hyvä ärsyttää.
No niin pilasinko fiilingin, no laitan minäkin valot parvekkeelle,kun saisin sen kuusen ja kirkkaat on minunkin valot ja kauniit.
Kyllä se joulun odotus on alkanut.SkillaN kirjoitti:
minäkin näin valon kutsuvasti lepattavan poikkesin
Kyllä joulun tulo vaan rupeaa puhuttamaan,samoja asioita puhumme kuin ennenkin.
Liian aikaisin syttyvät jouluvalot ja joululaulut soivat liian aikaisin,ja vielä ei tunnu yhtään joululta.
Voi pitäsköhän surra vai nauraa ,kuukausi vielä tätä vuotta elämässä.
Ei nuo tunnu kovinkaan ,nuo vuosien vierinnät,kun sen 60;sen täyttää,ei muistakkaan ,että vanhenee.
Pitää aina pysähtyä ja ajatella ,tämänkö ikäinen olen,ja sitten päiväilyä,,,eihän tätä, eikä tätä voi tämän ikäinen,mutta kun ei muista,voi vaikka mitä.
Ostin tänään langat ja neulon sellaisen ison kaulaliinan minkä pyöritän kaulani ympäri,ja solmin,mietin onko se nuorten muotia,olkoon kaulaani laitan.
Olen muutenkin vähän kapina tuulella,ei ole hyvä ärsyttää.
No niin pilasinko fiilingin, no laitan minäkin valot parvekkeelle,kun saisin sen kuusen ja kirkkaat on minunkin valot ja kauniit.
Kyllä se joulun odotus on alkanut.ja märkää tuo taivallus. Monen mutkan kautta osuin vihdoin tännekin ja huomaan että rauha on säilynyt vaikka taas pelkkiä naisia illalla pöydissä.
Miksi ne aina sanovat että akat riitelevät?
Täällähän on aina niin lempeä tunnelma, mitä minä joskus paukautan suoran mielipiteeni. Eikä sekään ärsytä, Skillan kyllä varoittelee ja nyt olenkin samaa mieltä. Kuusi se olla pitää. Minulla on pihalla ihan joka vuotinen kuusi, kasvaa pian liian isoksi ja pitää tikkaiden kanssa kynttilät siihen asetella, muuten ne jäävät pelkkiin alaoksiin.
Märkää sadetta ja kova tuuli kuljettivat matkaani ja tuntui jo että jalat ovat irti maasta, joten pieni rauhallinen hetki täällä ja takaisin tuulen riepoteltavaksi, sade vasten kasvoja on kuin itkemättä jäänyt ikävä, kostea ja helpottava, kun se taas osuu kohdalle.
Mukavaa päivää, huonosta säästä huolimatta.lunta,ei tosin kovin paljon ,mutta auraautojen jyrinään heräsin.
Huomenta nyt kaikille,minulle tulee näköjään tapa tulla tupaan tervehtimättä.
Niinhän se kävi että maalaushommat jäi tekemättä eilen ja nyt on pakko ruveta touhuun.
Miten se voikaan olla niin vaikeaa ,tuo aloittaminen.
Kun aloitan taulun tekoakin,valkea pohja on niin
toivottoman näköinen,pelottaa aloittaa,saako mitään tulosta aikaan.(usein ei mitään tyydyttävää)
Aloitettava on aina jostakin ja luomisen tuska on läpi käytävä,tekipä mitä tahansa, niin sanottua omaa tekelettään.
Ompa hyvä ,kun tein sen makaronilaatikon eilen ,nyt on ruoka valmista,raasteita vaan lisukkeeksi ja mustikkasoppaa ja markkinarinkeliä jälkipalaksi.
Täällä oli markkinat eilen.
Valoisan ja puhtaan näköistä on ulkona,onkohan liukasta.
Jokohan ihmisille alkaa joulukiireet,kun ei niin paljon Juttutuvassa käydä kertomassa päivän tapahtumia.Kivahan olisi lueskella,miten eletään muualla.
Iloiset päivän jatkot ,teille tupalaiset ja kaikki muutkin kurkkaajat.- Maalaismies*
SkillaN kirjoitti:
lunta,ei tosin kovin paljon ,mutta auraautojen jyrinään heräsin.
Huomenta nyt kaikille,minulle tulee näköjään tapa tulla tupaan tervehtimättä.
Niinhän se kävi että maalaushommat jäi tekemättä eilen ja nyt on pakko ruveta touhuun.
Miten se voikaan olla niin vaikeaa ,tuo aloittaminen.
Kun aloitan taulun tekoakin,valkea pohja on niin
toivottoman näköinen,pelottaa aloittaa,saako mitään tulosta aikaan.(usein ei mitään tyydyttävää)
Aloitettava on aina jostakin ja luomisen tuska on läpi käytävä,tekipä mitä tahansa, niin sanottua omaa tekelettään.
Ompa hyvä ,kun tein sen makaronilaatikon eilen ,nyt on ruoka valmista,raasteita vaan lisukkeeksi ja mustikkasoppaa ja markkinarinkeliä jälkipalaksi.
Täällä oli markkinat eilen.
Valoisan ja puhtaan näköistä on ulkona,onkohan liukasta.
Jokohan ihmisille alkaa joulukiireet,kun ei niin paljon Juttutuvassa käydä kertomassa päivän tapahtumia.Kivahan olisi lueskella,miten eletään muualla.
Iloiset päivän jatkot ,teille tupalaiset ja kaikki muutkin kurkkaajat.Kun tuossa viereisessä päivittelet MdK:n ja minun käymää keskustelua sumeasta logiikasta, niin näenpä etteivät sinunkaan mietteet helppoja ole. Kirjoitat:"Miten se voikaan olla niin vaikeaa ,tuo aloittaminen.
Kun aloitan taulun tekoakin,valkea pohja on niin
toivottoman näköinen,pelottaa aloittaa,saako mitään tulosta aikaan."
No minä kysynkin, miksi taulun pohjan on oltava valkoinen? Miks´ei musta, niinkuin Rembrandtilla oli? Tai miksi et voisi valita mieluisen värin pohjaksi, mihin sitten alkaisit sävyttää muita värejä? Jos se helpottaisi.
Huomaatko SkillaN, että olen lätkäfani. Jos peli ei luista, mietitään toinen metodi. (Leikin tässä valmentajaa). Maalaismies* kirjoitti:
Kun tuossa viereisessä päivittelet MdK:n ja minun käymää keskustelua sumeasta logiikasta, niin näenpä etteivät sinunkaan mietteet helppoja ole. Kirjoitat:"Miten se voikaan olla niin vaikeaa ,tuo aloittaminen.
Kun aloitan taulun tekoakin,valkea pohja on niin
toivottoman näköinen,pelottaa aloittaa,saako mitään tulosta aikaan."
No minä kysynkin, miksi taulun pohjan on oltava valkoinen? Miks´ei musta, niinkuin Rembrandtilla oli? Tai miksi et voisi valita mieluisen värin pohjaksi, mihin sitten alkaisit sävyttää muita värejä? Jos se helpottaisi.
Huomaatko SkillaN, että olen lätkäfani. Jos peli ei luista, mietitään toinen metodi. (Leikin tässä valmentajaa).pohjan nopsaan jollakin malliin sopivalla maalilla,helpottaa heti.)))
Kiilapohjaisn taulun kankaat usein valkeita,joita käytän,mutta niinkuin neuvot noin voisi tehdä,jospa tuska helpottais.(hymyä)
Annoin varmaan kuvan ,että suurikin taiteilija tuskailee,tälläinen kaikkeen "vähän"tarttuva tuhertaja olen,oikaisen sen verran.
Kiitos palautteesta.(iloinen olen)kirjar kirjoitti:
ja märkää tuo taivallus. Monen mutkan kautta osuin vihdoin tännekin ja huomaan että rauha on säilynyt vaikka taas pelkkiä naisia illalla pöydissä.
Miksi ne aina sanovat että akat riitelevät?
Täällähän on aina niin lempeä tunnelma, mitä minä joskus paukautan suoran mielipiteeni. Eikä sekään ärsytä, Skillan kyllä varoittelee ja nyt olenkin samaa mieltä. Kuusi se olla pitää. Minulla on pihalla ihan joka vuotinen kuusi, kasvaa pian liian isoksi ja pitää tikkaiden kanssa kynttilät siihen asetella, muuten ne jäävät pelkkiin alaoksiin.
Märkää sadetta ja kova tuuli kuljettivat matkaani ja tuntui jo että jalat ovat irti maasta, joten pieni rauhallinen hetki täällä ja takaisin tuulen riepoteltavaksi, sade vasten kasvoja on kuin itkemättä jäänyt ikävä, kostea ja helpottava, kun se taas osuu kohdalle.
Mukavaa päivää, huonosta säästä huolimatta.tupaan ja lähden levolle.
Huomenna lähden pikku-joulu matkalle Bomballe ja lauantaina kotiudun,vahtikkaa tupamme rauhaa.
Kuutamo yö ,rakastuneet katselevat, ja unettomat valvovat.
Minä kyllä nukun.
- ellumari
Minä en edes puoleen väliin rohjennut mennä sitä rivoa tekstiä tutkaillessani.
Ei ole koko ZOZia näkynytkään päivä kausiin.
On varmaan petraamassa kahta kauheampaa pornoa.- ellumari
tarkoitettu MdK.lle, mutta miksei tietysti sinullekin siinä ohessa.
ellumari kirjoitti:
tarkoitettu MdK.lle, mutta miksei tietysti sinullekin siinä ohessa.
kieli voidaan lukea, mutta toisen ajatuksiin emme pääse millään kielellä eikä ohjelmalla.
>Ajatuksissa suurimmat teot syntyvät<
Sekin on sanonta jota joskus tulee miettineeksi.
>Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty< ja ehkäpä zoz haluaakin nyt opettaa teille " HTML kielen."
Hän aloittaa arvoituksella johon tartutte helpommin kuin selvään opettamiseen.
( Taitaa alkaa oppilas opettajaksi )
Huomenta nyt kuitenkin, onneksi kukaan ei lue ajatuksiani, vaikka illalla taas varoiteltiin uutisissa tietoturva aukosta Microsoftin ohjelmassa.
Viekööt tietoni koneelta kunhan eivät vie ajatuksia päästäni.
- Maalaismies*
Kuulen aamuradiosta säätiedot. Ne tietävät lämmintä pukeutumista. Vedän hupun pään yli siten, että vain kasvot jäävät näkyviin. Tarkistan heijastimet. Rukkaset käteen ja lenkille.
"Patrulli" on jo mennyt. Se käsittää neljä eläkeläistä, bussinkuljettajia, joilla vieläkin on tarkka aikataulu. He tietävät kyläläisistä kaiken. Lyöttäydyn joskus heidän matkaansa.
Vastaani astelee ex-lastenlääkäri. Hän on pieni, rivakasti painaltava, teräväkatseinen nainen. -Tuulee, hän huikkaa ohi mennessään! - Tuulee, joo, huikkaan takaisin.
Minäkin kiihdytän vauhtiani. - Haluan kuolla terveenä, hyvissä voimin ja saappaat jalassa, olin sanonut vaimolleni. - No, katsotaan nyt sitten, hän naurahti.- Maalaismies*
SkillaN kirjoitti:
ihana vaimo,lämpöä henkii tänne asti.
Olet onnellinen.Ihminen,(vaimoni)joka on kestänyt minunlaistani tyyppiä lapsuudestamme lähtien, täytyy olla ihmeellinen.
- Anu.
Maalaismies* kirjoitti:
Ihminen,(vaimoni)joka on kestänyt minunlaistani tyyppiä lapsuudestamme lähtien, täytyy olla ihmeellinen.
Minä kolkutan ovellenne, jos päästäisitte
minut sisälle lämpimään.
Täällä on kylmä, tuulinen sää
eikä ole ketään lämmittäjää.
Sieluni silmillä nähdä voin,
miten lämmintä ja kodikasta
siellä olla voi.
Jos kahvikupposen minä saada
voin, niin hetken nautinnon
se minulle sois. - exR

se minulle sois.Oudon autiolta tupanen vaikuttaa. Taitavat olla konferensseissa toisaalla. No,kävinpähän kurkkaamassa minäkin.
- ellumari
exR kirjoitti:
Oudon autiolta tupanen vaikuttaa. Taitavat olla konferensseissa toisaalla. No,kävinpähän kurkkaamassa minäkin.
mene!
Sanotaanhan, että aikuisiällä vasta saattaa löytää lähisukulaisestaankin aivan uusia ulottuvuuksia(henkisiä)ja minä olen saamassa yhteyden sinuun.
Olet aina ollut salaperäinen ja minua kiinnostaa yleensäkin mystiikka, eivätkä itsestäänselvyydet pysty pitämään mielenkiintoani kovin kauaa yllä.
Kerro, vaikka salaperäinen oletkin, että mitä olet viime päivinä puuhaillut! - exR
ellumari kirjoitti:
mene!
Sanotaanhan, että aikuisiällä vasta saattaa löytää lähisukulaisestaankin aivan uusia ulottuvuuksia(henkisiä)ja minä olen saamassa yhteyden sinuun.
Olet aina ollut salaperäinen ja minua kiinnostaa yleensäkin mystiikka, eivätkä itsestäänselvyydet pysty pitämään mielenkiintoani kovin kauaa yllä.
Kerro, vaikka salaperäinen oletkin, että mitä olet viime päivinä puuhaillut!Siitä salaperäisyydestä; kukahan täällä oikein tosissaan toimistaan kertoo, mitä luulet?
Nii-iin, mystiikka kiinnostaa minuakin. On aina kiinnostanut, täältähän sitä silloin tällöin löytää. (tässä on hymy-hymiö)
Synttäreillä olin tänään, muuten päivät ovat sitä samaa....sitä samaa...
Mitäpä itsellesi tänään kuuluu? - ellumari
exR kirjoitti:
Siitä salaperäisyydestä; kukahan täällä oikein tosissaan toimistaan kertoo, mitä luulet?
Nii-iin, mystiikka kiinnostaa minuakin. On aina kiinnostanut, täältähän sitä silloin tällöin löytää. (tässä on hymy-hymiö)
Synttäreillä olin tänään, muuten päivät ovat sitä samaa....sitä samaa...
Mitäpä itsellesi tänään kuuluu?kello 7.00 - 13.30 välisen ajan, niinkuin melkein joka arkipäivä. Sitten tulin ruokakaupan kautta kotiin ja täällä olen vain ollut. En edes lenkille viitsinyt lähteä, sillä olen vähän veltostunut, mikä johtuu tästä pimeästä vuodenajasta.
Sanoinkin muistaakseni Kirsikalle, että mikään ei oikein jaksa innostaa ja ystäviäkin tulee laiminlyötyä.
Juupa....sitä samaahan tämä on. - exR
ellumari kirjoitti:
kello 7.00 - 13.30 välisen ajan, niinkuin melkein joka arkipäivä. Sitten tulin ruokakaupan kautta kotiin ja täällä olen vain ollut. En edes lenkille viitsinyt lähteä, sillä olen vähän veltostunut, mikä johtuu tästä pimeästä vuodenajasta.
Sanoinkin muistaakseni Kirsikalle, että mikään ei oikein jaksa innostaa ja ystäviäkin tulee laiminlyötyä.
Juupa....sitä samaahan tämä on.Minusta kun näyttäisi, että olet löytänyt uudenlaisia kiinnostuksen kohteita (siis aiheiltaankin) vai olenko taas ymmärtänyt jotain....
Eipähän olisi ensimmäinen kerta.... - fiiuliN
Anu. kirjoitti:
Minä kolkutan ovellenne, jos päästäisitte
minut sisälle lämpimään.
Täällä on kylmä, tuulinen sää
eikä ole ketään lämmittäjää.
Sieluni silmillä nähdä voin,
miten lämmintä ja kodikasta
siellä olla voi.
Jos kahvikupposen minä saada
voin, niin hetken nautinnon
se minulle sois.Lähdettäiskö yhdessä vaikka bingoon?
Siellä kun olisi jotain jännittämistä niin jospa vaikka virkistyisi.
Ja sen jälkeen sitten kuuman kahvikupin ääreen. - ellumari
exR kirjoitti:
Minusta kun näyttäisi, että olet löytänyt uudenlaisia kiinnostuksen kohteita (siis aiheiltaankin) vai olenko taas ymmärtänyt jotain....
Eipähän olisi ensimmäinen kerta....Olen hyvin vaihtelunhaluinen.
Kaikkea on kokeiltava ja mentävä asioihin kokosydämisesti.
Vaikka sitten sielu on kuin pakanamaan kartta ja täynnä kipupisteitä.
Sinähän olet ja pysyt, eikä mitään niin kiinnostavaa uutta tulisi elämääni, että se syrjäyttäisi sinut, tai edes työntäisi edes vähän taustalle.
Oma siskokulta, olet aikamoinen velikulta ja sinultakin löytyy usein hilpeyttä, vaikka minä meistä kahdesta olen hurjapäisempi. - exR
ellumari kirjoitti:
Olen hyvin vaihtelunhaluinen.
Kaikkea on kokeiltava ja mentävä asioihin kokosydämisesti.
Vaikka sitten sielu on kuin pakanamaan kartta ja täynnä kipupisteitä.
Sinähän olet ja pysyt, eikä mitään niin kiinnostavaa uutta tulisi elämääni, että se syrjäyttäisi sinut, tai edes työntäisi edes vähän taustalle.
Oma siskokulta, olet aikamoinen velikulta ja sinultakin löytyy usein hilpeyttä, vaikka minä meistä kahdesta olen hurjapäisempi.Tämmöisiä me siskokullat ollaan, pysytään ja parannutaan! Tai sitten ei, kuka senkään tietää.
Illalla piti lähteä vähän kesken kaiken, mutta tulkoon nyt sanotuksi, että mihinkään depikseen ei vaivuta, eihän. Sinun luonteesi monitahoisuus on varmaankin tullut tutuksi, täältä vähän syrjemmältäkin toilauksiasi on hauska seurailla. Mitä sitten kotioloissa oletkaan, sitähän ei kerrota kenellekään.
Pyyhkäistään tässä nyt vähän niitä sielunsuruja sivummalle, on sitten tilaa jollekin muulle.
Ai niin, mitä kummaa se velikulta-juttu oli? - ellumari
exR kirjoitti:
Tämmöisiä me siskokullat ollaan, pysytään ja parannutaan! Tai sitten ei, kuka senkään tietää.
Illalla piti lähteä vähän kesken kaiken, mutta tulkoon nyt sanotuksi, että mihinkään depikseen ei vaivuta, eihän. Sinun luonteesi monitahoisuus on varmaankin tullut tutuksi, täältä vähän syrjemmältäkin toilauksiasi on hauska seurailla. Mitä sitten kotioloissa oletkaan, sitähän ei kerrota kenellekään.
Pyyhkäistään tässä nyt vähän niitä sielunsuruja sivummalle, on sitten tilaa jollekin muulle.
Ai niin, mitä kummaa se velikulta-juttu oli?ja kerron,niinkuin tiedätkin, että velikullaksihan sanotaan ihmistä, joka on sellainen veijari, niinkuin sinäkin.
Saman tyyppinen kuin minä, tiedät senkin, mutta olen kuitenkin meistä kahdesta räväkämpi, eikö niin siskoseni?
Sinä jäät usein pohdiskelemaan ja olet hiljaisemmalla tavalla ironiaan taipuvainen ja fiksu, mukavakin...aivan OK.
Minä olen oikein mukavassa joulun odottelu tunnelmissa, eikä ole depistä, vaikkakin valoisaan vuoden aikaan verrattuna veltompi olo.
Lopuksi vielä, että voi ....le, jos menet kertomaan minkälainen kotioloissani olen. - exR
ellumari kirjoitti:
ja kerron,niinkuin tiedätkin, että velikullaksihan sanotaan ihmistä, joka on sellainen veijari, niinkuin sinäkin.
Saman tyyppinen kuin minä, tiedät senkin, mutta olen kuitenkin meistä kahdesta räväkämpi, eikö niin siskoseni?
Sinä jäät usein pohdiskelemaan ja olet hiljaisemmalla tavalla ironiaan taipuvainen ja fiksu, mukavakin...aivan OK.
Minä olen oikein mukavassa joulun odottelu tunnelmissa, eikä ole depistä, vaikkakin valoisaan vuoden aikaan verrattuna veltompi olo.
Lopuksi vielä, että voi ....le, jos menet kertomaan minkälainen kotioloissani olen.Sitähän minä vain säikähdin, että alkaako tässä sukupuoli vaihtua huomaamatta.
Juu, räväkämpi olet ja saat erittäin mielellään ollakin. Minulle tulee hamoja hitaammallakin vauhdilla. Mutta nähdään taas jossakin kohtaa ja jatketaan juttuja. - ellumari
exR kirjoitti:
Sitähän minä vain säikähdin, että alkaako tässä sukupuoli vaihtua huomaamatta.
Juu, räväkämpi olet ja saat erittäin mielellään ollakin. Minulle tulee hamoja hitaammallakin vauhdilla. Mutta nähdään taas jossakin kohtaa ja jatketaan juttuja.Nähdään jossain...törmäillään!
Minä olen tässä lähdössä illan istujaisiin, mutta kun palailen, niin kerron sinulle oliko siellä kiinnostavia ihmisiä ja ketä yleensä oli. Ne ovat kuitenkin monet näistä meidän "piireistämme."
Sisko kulta, voin vakuuttaa, että sukupuolinen identiteettisi on selkeä, vaikka monet sanovat, että ymmärrät toistakin sukupuolta paremmin kuin moni muu. Minä joudun usein miesten kanssa kärhämöihin, vaikka en feministi olekaan. - ellumari
fiiuliN kirjoitti:
Lähdettäiskö yhdessä vaikka bingoon?
Siellä kun olisi jotain jännittämistä niin jospa vaikka virkistyisi.
Ja sen jälkeen sitten kuuman kahvikupin ääreen.Minä lähdin tänäkin aamuna aikaisin liikkelle, sillä en osaa nukkua aamulla pitkään, vaikka siihen olisi tilaisuuskin. Ei ollut mitään herätyskelloa soimassa, mutta joku sisäinen kello herätteli jo puoli kuuden aikaan.
Menin nukkumaankin vasta puoli yhden paikkeilla, sillä olin siellä pikkujoulussa. Olin taaskin lupautunut autokuskiksi ja hyvä niin sillä taksia ei ollut kuulemma viime yönä edes helppo heti saada. Tämä sesonkiaika!
Tänään sitten Adventikonserttiin.
Sanoitpa hauskasti jollekin, että lähdettäisiinkö yhdessä vaikka bingoon?
Minä lähtisin sinun kanssasi kyllä joskus sinne bingoonkin, jos opettaisit sitten miten sitä tehdään.Mitä saattaisi voittaa?Oletko koskaan voittanut? - fiiuliN
ellumari kirjoitti:
Minä lähdin tänäkin aamuna aikaisin liikkelle, sillä en osaa nukkua aamulla pitkään, vaikka siihen olisi tilaisuuskin. Ei ollut mitään herätyskelloa soimassa, mutta joku sisäinen kello herätteli jo puoli kuuden aikaan.
Menin nukkumaankin vasta puoli yhden paikkeilla, sillä olin siellä pikkujoulussa. Olin taaskin lupautunut autokuskiksi ja hyvä niin sillä taksia ei ollut kuulemma viime yönä edes helppo heti saada. Tämä sesonkiaika!
Tänään sitten Adventikonserttiin.
Sanoitpa hauskasti jollekin, että lähdettäisiinkö yhdessä vaikka bingoon?
Minä lähtisin sinun kanssasi kyllä joskus sinne bingoonkin, jos opettaisit sitten miten sitä tehdään.Mitä saattaisi voittaa?Oletko koskaan voittanut?Minäkin olen jo heräillyt ½ 5:n aikoihin. Nukuin niin kovin huonosti muutenkin.
Se huonosti nukkuminen johtuu tuosta kuu-möllykästä joka tuolla vieläkin kurkkailee ikkunastani mitä oikein touhuilen.
Ei edes häpeä tirkistelemistään.
Onkohan silläkin kylmä ja kaipailee sisään lämpimään kun pakkastakin on 16 astetta, niin että ei hyvältä näytä.
Minulla ei ole ketään sellaista kaveria joka kanssani Konsertteihin lähtisi, sen paremmin kirkko konserttiin kuin muihin maallisempiinkaan. Ja täältä on niin pitkä matka joka paikkaan ettei senkään tähden ole tullut lähdettyä.
Vaikka olen huomannut, jos on jotain kiinnostavaa tiedossa niin silloin ei kyllä säät ole esteenä.
Se bingo on nykyisin niin helppoa, ettei tarvitse kuin euron pistää koneeseen , ja jos hyvä säkä käy, niin valo vilkuttaa koneen päällä että jotain on tulossa, milloin vähemmän , milloin enemmän, harvemmin se valo tosin vilkuttelee.
Olenhan minä joskus voittanutkin, mutta häviön päälle sitä loppujen lopuksi jää.
Suurin voittamani summa on ollut 10 000 mk silloin kun markat vielä olivat rahaa.
Eurojen aikaan on luultavasti suurin summa samana päivänä ollut 700 euroa ja viime Jouluna voitin 5 kinkkua.
Sinne ovat kuitenkin voittoni kadonneet maailman turuille, koska lompsa aina loppukuussa näyttää tyhjiä lokeroitaan.
Aika siellä kuluu mukavsati kun vain rahaa riittää ja tuuri käy, siis hyvä tuuri.
Hyvää ensimmäistä Adventinviettopäivää jokaiselle. - exR
ellumari kirjoitti:
Nähdään jossain...törmäillään!
Minä olen tässä lähdössä illan istujaisiin, mutta kun palailen, niin kerron sinulle oliko siellä kiinnostavia ihmisiä ja ketä yleensä oli. Ne ovat kuitenkin monet näistä meidän "piireistämme."
Sisko kulta, voin vakuuttaa, että sukupuolinen identiteettisi on selkeä, vaikka monet sanovat, että ymmärrät toistakin sukupuolta paremmin kuin moni muu. Minä joudun usein miesten kanssa kärhämöihin, vaikka en feministi olekaan.Kirjoittelen tässä hissukseen, ettei näppäimistön rapina herätä nukkuvia, olihan siellä kemuissa (ainakin joissakin)varmaan muitakin 'täkäläisiä'.
Siitä veijari-jutusta tuli mieleeni muistuma, mutta taidan kertoa sen joskus toiste, se on vähän kaiketi tuonne moka-osastoon kuuluva. Mistä niitä pulpahteleekin kaiken aikaa?
Lupasit kertoilla illan kulusta, palaillaan jutusteluun kun ehdit.
Reipasta päivää, sisko! exR kirjoitti:
Kirjoittelen tässä hissukseen, ettei näppäimistön rapina herätä nukkuvia, olihan siellä kemuissa (ainakin joissakin)varmaan muitakin 'täkäläisiä'.
Siitä veijari-jutusta tuli mieleeni muistuma, mutta taidan kertoa sen joskus toiste, se on vähän kaiketi tuonne moka-osastoon kuuluva. Mistä niitä pulpahteleekin kaiken aikaa?
Lupasit kertoilla illan kulusta, palaillaan jutusteluun kun ehdit.
Reipasta päivää, sisko!Itse on voinut pitää ikikurista mieltäni aisoissa tänä aamuna, kun puhelin soi ja toisessa päässä oli "pitkä, tumma miesääni" joka kyseli josko saisi jutella herra Granath´in (Kranaatti) kanssa.
Sanoin, ettei täällä ole kranaatteja, ainoastaan vanhoja seksipommeja!- exR
MdK-MdK kirjoitti:
Itse on voinut pitää ikikurista mieltäni aisoissa tänä aamuna, kun puhelin soi ja toisessa päässä oli "pitkä, tumma miesääni" joka kyseli josko saisi jutella herra Granath´in (Kranaatti) kanssa.
Sanoin, ettei täällä ole kranaatteja, ainoastaan vanhoja seksipommeja!Ettäkö herätin uteliaisuutesi? Pidetäänkin sitä nyt yllä vielä jonkin aikaa, kerron ensin siskolle joka saa toimia sensuurina. Ei vainenkaan, tämä oli oikeastaan ihan kiltti juttu, mokakin ehkä kuulijassa, ei minussa tällä kertaa, mutta pitkäkantoiset seuraukset sillä oli, tosin itse unohdin kohtalaisen pian. Siis, en valehdellut, jos niin epäilit.
Vai että siellä teillä asuu seksipommeja! Miltähän se pitkä tumma miesääni kuulostaisi täällä palstoilla? Olisiko teksti jotenkin erinäköistä? Siinäpä taas kehityskohde, 'kirjoita siten kuin ulkonäkösi edellyttää'.
Pommeilehan sinä edelleenkin, kai niitä kaikenkokoisia kohteita riittää niillä nurkilla!
(nuo olivat vitsintynkää tavoittelevia ilmaisuja) - Anu.
fiiuliN kirjoitti:
Minäkin olen jo heräillyt ½ 5:n aikoihin. Nukuin niin kovin huonosti muutenkin.
Se huonosti nukkuminen johtuu tuosta kuu-möllykästä joka tuolla vieläkin kurkkailee ikkunastani mitä oikein touhuilen.
Ei edes häpeä tirkistelemistään.
Onkohan silläkin kylmä ja kaipailee sisään lämpimään kun pakkastakin on 16 astetta, niin että ei hyvältä näytä.
Minulla ei ole ketään sellaista kaveria joka kanssani Konsertteihin lähtisi, sen paremmin kirkko konserttiin kuin muihin maallisempiinkaan. Ja täältä on niin pitkä matka joka paikkaan ettei senkään tähden ole tullut lähdettyä.
Vaikka olen huomannut, jos on jotain kiinnostavaa tiedossa niin silloin ei kyllä säät ole esteenä.
Se bingo on nykyisin niin helppoa, ettei tarvitse kuin euron pistää koneeseen , ja jos hyvä säkä käy, niin valo vilkuttaa koneen päällä että jotain on tulossa, milloin vähemmän , milloin enemmän, harvemmin se valo tosin vilkuttelee.
Olenhan minä joskus voittanutkin, mutta häviön päälle sitä loppujen lopuksi jää.
Suurin voittamani summa on ollut 10 000 mk silloin kun markat vielä olivat rahaa.
Eurojen aikaan on luultavasti suurin summa samana päivänä ollut 700 euroa ja viime Jouluna voitin 5 kinkkua.
Sinne ovat kuitenkin voittoni kadonneet maailman turuille, koska lompsa aina loppukuussa näyttää tyhjiä lokeroitaan.
Aika siellä kuluu mukavsati kun vain rahaa riittää ja tuuri käy, siis hyvä tuuri.
Hyvää ensimmäistä Adventinviettopäivää jokaiselle.Tulla tupsahdin taas tuolta sairaalan
hyvästä huomasta tänne.
Olin taas tutkimuksissa, ja piti olla sisällä muutama päivä, mutta ei mitään hälyttävää.
FiinuliN sinua siellä ajattelin vaikka
tunnetaankin vain näin netin välityksellä.
Mutta kun sanoit sinullakin sydämen oireilevan
niin sellaiset asiat aina tulevat mieleen. Anu. kirjoitti:
Tulla tupsahdin taas tuolta sairaalan
hyvästä huomasta tänne.
Olin taas tutkimuksissa, ja piti olla sisällä muutama päivä, mutta ei mitään hälyttävää.
FiinuliN sinua siellä ajattelin vaikka
tunnetaankin vain näin netin välityksellä.
Mutta kun sanoit sinullakin sydämen oireilevan
niin sellaiset asiat aina tulevat mieleen.uutisesi, ehdin jo miettiä missä olet.
Lepoa ja rasitusta sopivassa suhteessa, sehän pitää mielenkin virkeänä.
Kiva kun taas poikkesit joukkoon.
- Maalaismies*
Muistatteko aikaa, kun unelmoimme elämästä ja tulevaisuudesta. Halusimme tulla aikuisiksi ja toteuttaa suuren unelmamme. Meillä oli päämäärämme. Elimme täyttä elämää.
Tulin ajatelleeksi ja kysyneeksi itseltäni, missä ja milloin unelmani murskautui? Mitä sota teki haaveilleni? Muistelen joskus, kuinka äitini kanssa pakenimme kaupungista. Sukelsimme hankeen vinkuvan pommin lähetessä. Sitten säntäsimme eteenpäin minkä jaloiltamme pääsimme...!
Tekikö (tekeekö) sota jotain lähtemättömän pahaa minuudellemme? En tiedä; joku vain vei lapsuuden ja nuoruuden ja unelmat.pitempäänkin kuin itse sodan päättymispäivään.
Oma isäni joutui suoraan asepalveluksesta sotaan ja selvisi ne vuodet muutamalla "läheltä piti"-tapauksella.
Ruumiillisesti ehjänä, mutta nuoruusvuodet, ensimmäiset avioliittovuodet ja lasten ensimmäisten vuosien kokemiset, ne unelmat joita hänellä ehkä oli ollut kun meni äidin kanssa naimisiin, olivat romuttuneet.
Ei ollut tämän päivän kriisipalveluja, sodasta palanneet saivat hoitaa sielulliset kipunsa ja kriisinsä niinkuin osasivat, kukin omalla tavallaan.
Ehkä isäni minuus oli niin vaurioitunut että sen seurauksena meni myös lapsilta lapsuus, oli pakko aikuistua nopeasti, unelmat tulevaisuudesta eivät enää olleet lasten unelmia vaan isän unelmia, joita me lapset yritimme toteuttaa.
Vaikka yhteispelissä kannoimme kortemme kekoon, ei isä jaksanut kantaa omaa osuuttaan...
Perhe kantoi häntä, loppuun asti.- 1ullapulla
MdK-MdK kirjoitti:
pitempäänkin kuin itse sodan päättymispäivään.
Oma isäni joutui suoraan asepalveluksesta sotaan ja selvisi ne vuodet muutamalla "läheltä piti"-tapauksella.
Ruumiillisesti ehjänä, mutta nuoruusvuodet, ensimmäiset avioliittovuodet ja lasten ensimmäisten vuosien kokemiset, ne unelmat joita hänellä ehkä oli ollut kun meni äidin kanssa naimisiin, olivat romuttuneet.
Ei ollut tämän päivän kriisipalveluja, sodasta palanneet saivat hoitaa sielulliset kipunsa ja kriisinsä niinkuin osasivat, kukin omalla tavallaan.
Ehkä isäni minuus oli niin vaurioitunut että sen seurauksena meni myös lapsilta lapsuus, oli pakko aikuistua nopeasti, unelmat tulevaisuudesta eivät enää olleet lasten unelmia vaan isän unelmia, joita me lapset yritimme toteuttaa.
Vaikka yhteispelissä kannoimme kortemme kekoon, ei isä jaksanut kantaa omaa osuuttaan...
Perhe kantoi häntä, loppuun asti.--en osaa olla kauheen katkera lapsuusajalle --meitä oli 5 naista kotona Äidin lisäksi --kaikki minusta vanhempia .Olivaan kiva seurata kuinka isotsiskot varttuivat ja olivat kanssa sotaaikana mottimetsässä --mitääs nekin sielä osasivat tehdä?
Ei varmaankaan mitään.
Olin 5v kun sota syttyi! Jännää se oli Tamperettakin pommitettiin ja meidän talon kellari oli hyväksytty sen lähitalojen pommisuojaksi ,sellasta jännitystä se oli lapsesta ,en muista että olisin pelännyt ,koska meillä oli niin kivaa siellä pommisuojassa --meitä lapsia ei peloteltu siittä se johtui--eikä
ymmärretty koko sodasta mitään. - ellumari
1ullapulla kirjoitti:
--en osaa olla kauheen katkera lapsuusajalle --meitä oli 5 naista kotona Äidin lisäksi --kaikki minusta vanhempia .Olivaan kiva seurata kuinka isotsiskot varttuivat ja olivat kanssa sotaaikana mottimetsässä --mitääs nekin sielä osasivat tehdä?
Ei varmaankaan mitään.
Olin 5v kun sota syttyi! Jännää se oli Tamperettakin pommitettiin ja meidän talon kellari oli hyväksytty sen lähitalojen pommisuojaksi ,sellasta jännitystä se oli lapsesta ,en muista että olisin pelännyt ,koska meillä oli niin kivaa siellä pommisuojassa --meitä lapsia ei peloteltu siittä se johtui--eikä
ymmärretty koko sodasta mitään.alkamisestahan tulee ylihuomenna kuluneeksi 65 vuotta.
En ollut syntynytkään vielä silloin, mutta äiti kertoi kuinka orvolta tuntui kun talon ainut mies lähti sotaan ja talon pito jäi kahden naisen hoteille.Pommikoneet olivat peloittavia, mutta pelottavampaa oli ollut kun pappi ilmestyi kylälle, sillä se tiesi melkein aina sitä että joku oli kaatunut(kuollut)rintamalla.
Sitten kun isämme oli sotansa sotinut ja kotiutunut rintamaoloista elämä jatkui kuulemma saman tapaisesti kuin sitä ennenkin, mutta äiti sanoi, että isä ei ollut koskaan enää aivan entisensä. - fiiuliN
ellumari kirjoitti:
alkamisestahan tulee ylihuomenna kuluneeksi 65 vuotta.
En ollut syntynytkään vielä silloin, mutta äiti kertoi kuinka orvolta tuntui kun talon ainut mies lähti sotaan ja talon pito jäi kahden naisen hoteille.Pommikoneet olivat peloittavia, mutta pelottavampaa oli ollut kun pappi ilmestyi kylälle, sillä se tiesi melkein aina sitä että joku oli kaatunut(kuollut)rintamalla.
Sitten kun isämme oli sotansa sotinut ja kotiutunut rintamaoloista elämä jatkui kuulemma saman tapaisesti kuin sitä ennenkin, mutta äiti sanoi, että isä ei ollut koskaan enää aivan entisensä.Tuon kylmän marraskuun aamuyön muistan niin kauan kuin elän.
Jouduimme kävellen menemään noin 5 km päähän josta pääsimme linja-autoon, joka oli tupaten täynnä.
Olin jo 9v täyttänyt kesällä, niin että kyllä sellaisen ikäinen jo paljon muistaa. Ehkä nuo muistikuvat ovat jo hieman himmentyneet, koska minä ja siskoni muistamme eritavalla tapahtumia, lapsuudestamme yleensäkin.
Isäni ei joutunut sotaan koska hän oli jollain tavoin sairas ja jo melko iäkäskin. Vasta silloin kun välirauhan aikana tarvittiin miehiä jälleenrakennustöihin, niin silloin hänkin sinne kutsun sain.
Nuo pommitukset oivat kyllä sellainen kokemus etten ainakaan minä mielelläni niitä muistele, mutta ei niitä pysty unohtamaankaan.
Saapa nähdä, miten seuraavassa sodassa soditaan, sillä kyllä sekin on vielä koettavissa.
Mutta nyt on rauha, ja siksipä ajatellaankin vain rauhallisia ajatuksia. eikö vaan? - ellumari
fiiuliN kirjoitti:
Tuon kylmän marraskuun aamuyön muistan niin kauan kuin elän.
Jouduimme kävellen menemään noin 5 km päähän josta pääsimme linja-autoon, joka oli tupaten täynnä.
Olin jo 9v täyttänyt kesällä, niin että kyllä sellaisen ikäinen jo paljon muistaa. Ehkä nuo muistikuvat ovat jo hieman himmentyneet, koska minä ja siskoni muistamme eritavalla tapahtumia, lapsuudestamme yleensäkin.
Isäni ei joutunut sotaan koska hän oli jollain tavoin sairas ja jo melko iäkäskin. Vasta silloin kun välirauhan aikana tarvittiin miehiä jälleenrakennustöihin, niin silloin hänkin sinne kutsun sain.
Nuo pommitukset oivat kyllä sellainen kokemus etten ainakaan minä mielelläni niitä muistele, mutta ei niitä pysty unohtamaankaan.
Saapa nähdä, miten seuraavassa sodassa soditaan, sillä kyllä sekin on vielä koettavissa.
Mutta nyt on rauha, ja siksipä ajatellaankin vain rauhallisia ajatuksia. eikö vaan?ensimmäisen Adventin tunnelmia kynttilöineen.
Sisareni kanssa peruuntunut konserttimatka toteutuu tänään kun menemme Adventtikonserttiin.
Päivällä käymme myös yhdessä lounaalla. Onkohan tämä joulun läheisyyden aika sellaista seesteisyyden aikaa, ettei mikään oikein satuta kielteisellä tavalla. Muuten olen kyllä ollut aikaansaamaton , niinkuin talvella yleensä.
Tuosta sodasta voisin sanoa, että aina käydään jossain kolkassa maailmaa sotaa ja sen pitäisi satuttaa meitä enemmän, mutta monet varmaan kokevat, että kun se on niin kaukana...... miten sota on jättänyt minuun merkkinsä.
Isäni ei ollut sodassa,hän oli "raakki" toisen käden sormia pois.Toisessa kädessä peukalo ja pikkusormi jäljellä,silti hän työelämässä teki pitkän ja raskaan työsaran,pitäen perheen leivässä.
Olin noin vuoden ,kun sota alkoi ja ne vähäiset muistot ovat niitä "pommisuojaan"juoksuja ja ikkunan pimennyksiä.
Varsinaisesti sota tuntui puutteena ja sitä kesti nuoruuteeni asti.
Unelmiin ja haaveisiin ei sota minun kohdalla varmaankaan vaikuttanut ja sitäkin mietin ,oliko edes haaveita.
Tietenkin nuoren tytön haaveena oli löytää komea ja mukava "prinssi"(rikkaus ei tullut mieleenkään)
ja siihen sota ja kohtalo vaikutti.
Karjalasta sota ajoi luokseni ,evakko taipaleiden
kautta,sen prinssin,joka oli komea ja mukava.(ei rikas)
Rikkasta oli elämä(ei rahakasta)44-vuotta sitä kesti ja siihen mahtui ukkosta ja salamointia,mutta myös seesteisiä ,kauniita hetkiä.
Kaksi tervettä lasta saimme,he jälkipolvineen ovat nyt ilonani,kun karjalanpoika yksin jätti.
Minun kohdalla voisi sanoa,sota toi onnen kohdalleni,tuskin muuten olisimme toisiamme löytäneet.
Tälläisiä mietteitä sodasta ja sen jättämistä muistoista ja toteutumisista.
Nöyränä ja mieli herkkänä kunnioitan niitä miehiä ja naisia,jotka saivat aikaan meille tämän hyvän kotimaamme.
Adventina ,hiljentyen joulun odotuksen alkuun ja kiittäen,,,,SkillaN- Maalaismies*
SkillaN kirjoitti:
miten sota on jättänyt minuun merkkinsä.

Adventina ,hiljentyen joulun odotuksen alkuun ja kiittäen,,,,SkillaNJään usein miettimään kahta edesmennyttä ystävääni, jotka olivat samanikäiset ja samanlaisen evakkohistorian kokeneita kuin minäkin. Molemmat olivat huippulahjakkaita, menestyneitä - kuuluisiakin.
Puhuimme toisillemme menetyksistämme, sodasta ja kansamme kohtalosta. Poltimme tupakkaa, joimmekin. Jossakin vaiheessa aloin kysellä itseltäni, olenko jotenkin haavoittunut?
Muutin elämäntapani. Katselin kauhulla heidän itsetuhoaan. Jotenkin minulle jää epäselväksi, mitä meille todella oli tapahtunut sotien aikana. Me emme olleet rintamalla, mutta sodan koimme herkästi. Minäkin kävin sittemmin syvällä elämän pohjamudissa, mutta hyppäsin pois siltä kehältä. Maalaismies* kirjoitti:
Jään usein miettimään kahta edesmennyttä ystävääni, jotka olivat samanikäiset ja samanlaisen evakkohistorian kokeneita kuin minäkin. Molemmat olivat huippulahjakkaita, menestyneitä - kuuluisiakin.
Puhuimme toisillemme menetyksistämme, sodasta ja kansamme kohtalosta. Poltimme tupakkaa, joimmekin. Jossakin vaiheessa aloin kysellä itseltäni, olenko jotenkin haavoittunut?
Muutin elämäntapani. Katselin kauhulla heidän itsetuhoaan. Jotenkin minulle jää epäselväksi, mitä meille todella oli tapahtunut sotien aikana. Me emme olleet rintamalla, mutta sodan koimme herkästi. Minäkin kävin sittemmin syvällä elämän pohjamudissa, mutta hyppäsin pois siltä kehältä.käyneesi pohjamudissa ja "hypänneesi" pois kehiltä.
Mitä vaaditaan ,että pystyy hyppäämään,pois kehiltä.
Lujaa luonnettako,hyvää itsetuntoa,ystävää rinnalle,joka osaa "auttaa" oikealla tavalla,vaativaa ympäristöä ,ehkä ylpeyttä,miksi moni ei kuitenkaan pysty suoriutumaan tästä "hyppäämisestä".
Avuttomana vain seurataan toisten luisumista,ja lopulta tuhoutumista.
Voiko toinen kumminkaan auttaa, kyselee miettimismyssyn päähänsä vetänyt ja elämän ongelmia pohtiva ,,,SkillaNMaalaismies* kirjoitti:
Jään usein miettimään kahta edesmennyttä ystävääni, jotka olivat samanikäiset ja samanlaisen evakkohistorian kokeneita kuin minäkin. Molemmat olivat huippulahjakkaita, menestyneitä - kuuluisiakin.
Puhuimme toisillemme menetyksistämme, sodasta ja kansamme kohtalosta. Poltimme tupakkaa, joimmekin. Jossakin vaiheessa aloin kysellä itseltäni, olenko jotenkin haavoittunut?
Muutin elämäntapani. Katselin kauhulla heidän itsetuhoaan. Jotenkin minulle jää epäselväksi, mitä meille todella oli tapahtunut sotien aikana. Me emme olleet rintamalla, mutta sodan koimme herkästi. Minäkin kävin sittemmin syvällä elämän pohjamudissa, mutta hyppäsin pois siltä kehältä.Olin pohjois-Karjalassa aivan rajan pinnassa opettajana, asuinkin koululla. Eräänä iltana tuli koululle eräs vakuutustarkastaja ja halusi myydä henkivakuutuksen minulle.
Lomakkeita täytettäessä, nimi, syntymäpaikka ja -aika saivat hänet hämmästymään.
Hän kertoi olleensa evakkoaikana samannimisessä perheessä, samalla kylällä evakossa. Hän oli silloin 12-vuotias. Kertoi, että perheeseen kuului mummo, nuori emäntä, pieni kiharapäinen parivuotias tytär ja emäntä odotti perheenlisäystä keväällä.
- Se perheenlisäys olin minä, sanoin hänelle.
Kuten arvata saattaa, juttelimme tuntikaupalla ja hän kertoi kuinka hyvät muistot hänelle oli jäänyt siitä ajanjaksosta. Hänen äitinsä oli opettanut oman äitini tekemään karjalanpiirakoita.
He olivat päässeet takaisin rakastamalleen seudulle, ihanaan taloonsa, joka oli niemen kärjessä, joka ikkunasta näkyi järvi. (Sain tilaisuuden vierailla siellä monta kertaa.)
Heille oli lähtö kotoa tullut lyhyellä valmistautumisajalla, vain välttämättömimmän sai ottaa mukaansa.
Kaikessa kiireessä he olivat kaivaneet arvoesineensä tunkioon, siltä varalta että joskus vielä pääsisivät takaisin. Ja sieltähän ne löytyivät, harva keksii lähteä tunkiota kaivelemaan arvoesineitä löytääkseen!
Pidimme yhteyttä toisiimme pitkän aikaa senkin jälkeen kun olin rajaseudulta muuttanut etelään.- Maalaismies*
SkillaN kirjoitti:
käyneesi pohjamudissa ja "hypänneesi" pois kehiltä.
Mitä vaaditaan ,että pystyy hyppäämään,pois kehiltä.
Lujaa luonnettako,hyvää itsetuntoa,ystävää rinnalle,joka osaa "auttaa" oikealla tavalla,vaativaa ympäristöä ,ehkä ylpeyttä,miksi moni ei kuitenkaan pysty suoriutumaan tästä "hyppäämisestä".
Avuttomana vain seurataan toisten luisumista,ja lopulta tuhoutumista.
Voiko toinen kumminkaan auttaa, kyselee miettimismyssyn päähänsä vetänyt ja elämän ongelmia pohtiva ,,,SkillaNSiitä on neljännesvuosisata. Kykenin hoitamaan työni, se oli sillä tavoin kausiluonteista ja itsenäistä. Muuten saatoin olla kaksikin viikkoa hukan jäljillä.
Hyppääminen siitä kehästä on henkinen juttu. Aloin tutkia kirjoista, mitä alkoholismi on ja kuinka siitä selviydytään. Jututin myös AA:laisia, mutta en itse mennyt mukaan. Päättelin, että kun yksin olin tautini hankkinut, yksin saan siitä selviytyäkin.
Eräässä vaiheessa tunsin itseni kypsäksi "hyppyyn". Marssin terveyskeskukseen oman lääkärini tykö sanoen, että nyt saat auttaa, muutan elämän tapani. Hän sanoi, että se on kova juttu, mutta yritetään!
Jätin siltä tapaamiselta viinan, tupakan ja jopa kahvin. Muutin ruokavalioni (olin lukenut ravintoasioista). Ajattelin, että nautitaan tämä kalkki pohjaan asti. Lääkärini ja perheeni katsoivat silmät ymmyrkäisinä, tuleeko siitä mitään.
Tietyssä vaiheessa tulevat helvetilliset tuskat: vapina, hikoilu... Hankin koiran kaverikseni. Sanoin sille, että sinäkin saat auttaa. Ja sehän se auttoi joka aamu lähtemään lenkille. Kävelin loputtomasti koirani kanssa.
Vähitellen tunsin raittiuden astuvan elämässäni etualalle. Se on uskomaton tunne. Moni tuttu on tehnyt saman kysymyksen, kuin sinäkin SkillaN? Sanon kaikille, että yksin se on tehtävä. Tietoa on haettava asiantuntijoilta, keitä he lienevätkin, maallikot tai lääkärit, kirjat...
On se mahdollista, mutta siihen asiaan on vihkiydyttävä tosistaan. Maalaismies* kirjoitti:
Siitä on neljännesvuosisata. Kykenin hoitamaan työni, se oli sillä tavoin kausiluonteista ja itsenäistä. Muuten saatoin olla kaksikin viikkoa hukan jäljillä.
Hyppääminen siitä kehästä on henkinen juttu. Aloin tutkia kirjoista, mitä alkoholismi on ja kuinka siitä selviydytään. Jututin myös AA:laisia, mutta en itse mennyt mukaan. Päättelin, että kun yksin olin tautini hankkinut, yksin saan siitä selviytyäkin.
Eräässä vaiheessa tunsin itseni kypsäksi "hyppyyn". Marssin terveyskeskukseen oman lääkärini tykö sanoen, että nyt saat auttaa, muutan elämän tapani. Hän sanoi, että se on kova juttu, mutta yritetään!
Jätin siltä tapaamiselta viinan, tupakan ja jopa kahvin. Muutin ruokavalioni (olin lukenut ravintoasioista). Ajattelin, että nautitaan tämä kalkki pohjaan asti. Lääkärini ja perheeni katsoivat silmät ymmyrkäisinä, tuleeko siitä mitään.
Tietyssä vaiheessa tulevat helvetilliset tuskat: vapina, hikoilu... Hankin koiran kaverikseni. Sanoin sille, että sinäkin saat auttaa. Ja sehän se auttoi joka aamu lähtemään lenkille. Kävelin loputtomasti koirani kanssa.
Vähitellen tunsin raittiuden astuvan elämässäni etualalle. Se on uskomaton tunne. Moni tuttu on tehnyt saman kysymyksen, kuin sinäkin SkillaN? Sanon kaikille, että yksin se on tehtävä. Tietoa on haettava asiantuntijoilta, keitä he lienevätkin, maallikot tai lääkärit, kirjat...
On se mahdollista, mutta siihen asiaan on vihkiydyttävä tosistaan.jotenkin mieltäni kiehtoo,onhan kysymys ihmisluonteen moninaisuudesta.
Tuohon omaan tahtoon on jotenkin helppo uskoa.
Oma mieheni teki vastaavan päätöksen ,tupakanpolton yhteydessä.
Olin tietenkin motkottanut tupakan poltosta,ilman tulosta,mutta sitten eräänä vappuaamuna ,mieheni kävi kioskilta ostamassa Kenth topan(sitä merkkiä hän poltti)ja aukaisi sen ja laittoi pöydälle.
Toppa jäi siihen ,eikä hän koskenut siihen seuraavanakaan päivänä,eikä sen jälkeen koskaan.
Ihmettelin ja ihailin hänen lujuuttaan,itse en siihen pysty.
Tosin en tupakoi,mutta paheita on muita,ruoka niistä suurin ja suklaa toinen.
Onhan näitä paheiksi luettavia henkisiäkin asioita ,ja niiden kanssa kamppailen myös.
Ehkä niistä suurin on heikko itsetunto,toinen itsesääli,mikä kai liittyy tuohon edelliseen.
Ystäväni väittävät minun olevan vahva,mutta tietäisivätpä, miten pikkuruinen olenkaan sisältä.
Niin sitä pystyy roolia vetämään ,ja väärän kuvan antamaan.
Kunnioitan ja ihailen (olen kadekin) ihmisille ,jotka osaavat olla ,kuin kala vedessä ,joka tilanteessa.
Muuten ,poikani teki tupakan suhteen saman liikkeen ,kuin isänsäkin,mutta tytär perinyt äidin geenit,ei ole pystynyt lopettamaan.
Ihmeitä voi tapahtua ,äidin ja tyttären elämässä,odotan sitä.- Mammamari
SkillaN kirjoitti:
jotenkin mieltäni kiehtoo,onhan kysymys ihmisluonteen moninaisuudesta.
Tuohon omaan tahtoon on jotenkin helppo uskoa.
Oma mieheni teki vastaavan päätöksen ,tupakanpolton yhteydessä.
Olin tietenkin motkottanut tupakan poltosta,ilman tulosta,mutta sitten eräänä vappuaamuna ,mieheni kävi kioskilta ostamassa Kenth topan(sitä merkkiä hän poltti)ja aukaisi sen ja laittoi pöydälle.
Toppa jäi siihen ,eikä hän koskenut siihen seuraavanakaan päivänä,eikä sen jälkeen koskaan.
Ihmettelin ja ihailin hänen lujuuttaan,itse en siihen pysty.
Tosin en tupakoi,mutta paheita on muita,ruoka niistä suurin ja suklaa toinen.
Onhan näitä paheiksi luettavia henkisiäkin asioita ,ja niiden kanssa kamppailen myös.
Ehkä niistä suurin on heikko itsetunto,toinen itsesääli,mikä kai liittyy tuohon edelliseen.
Ystäväni väittävät minun olevan vahva,mutta tietäisivätpä, miten pikkuruinen olenkaan sisältä.
Niin sitä pystyy roolia vetämään ,ja väärän kuvan antamaan.
Kunnioitan ja ihailen (olen kadekin) ihmisille ,jotka osaavat olla ,kuin kala vedessä ,joka tilanteessa.
Muuten ,poikani teki tupakan suhteen saman liikkeen ,kuin isänsäkin,mutta tytär perinyt äidin geenit,ei ole pystynyt lopettamaan.
Ihmeitä voi tapahtua ,äidin ja tyttären elämässä,odotan sitä.sotkeudun tähän kirjoitusten joukkoon minäkin minäkin tositarinalla.
Tupakanpoltto oli sellainen pahe, että siitä vieroittuminen kesti kymmeniä vuosia. Vähän väliä aloitetut tupakkalakot vesittyivät kerta toisensa perään, kunnes sain niin pahan flunssan, että hengitys ei enää kunnolla kulkenut, yön vietin ulkona rappusilla kun ilma loppui, hain raittiista ilmasta henkireikää. Siinä olin kuin kala kuivalla maalla, ja vannoin itselleni, että jos tästä selviän, niin tupakanpoltto loppuu, tajusin silloin kuinka kauheaa tukehtumiskuolema voi olla.
Paheittensa orja tarvitsee kunnon herätyksen tajuamaan tilansa, sillä harva on niin vahva, että vain tahdonvoimalla siitä pystyy erkanemaan.
Paheitten summa on kuulemma vakio, nyt täytyisi päästä eroon ylensyömisestä, sekään ei ole helppoa, siis nyt ylös, ulos ja lenkille.
Raikasta talvipäivää kaikille! Mammamari kirjoitti:
sotkeudun tähän kirjoitusten joukkoon minäkin minäkin tositarinalla.
Tupakanpoltto oli sellainen pahe, että siitä vieroittuminen kesti kymmeniä vuosia. Vähän väliä aloitetut tupakkalakot vesittyivät kerta toisensa perään, kunnes sain niin pahan flunssan, että hengitys ei enää kunnolla kulkenut, yön vietin ulkona rappusilla kun ilma loppui, hain raittiista ilmasta henkireikää. Siinä olin kuin kala kuivalla maalla, ja vannoin itselleni, että jos tästä selviän, niin tupakanpoltto loppuu, tajusin silloin kuinka kauheaa tukehtumiskuolema voi olla.
Paheittensa orja tarvitsee kunnon herätyksen tajuamaan tilansa, sillä harva on niin vahva, että vain tahdonvoimalla siitä pystyy erkanemaan.
Paheitten summa on kuulemma vakio, nyt täytyisi päästä eroon ylensyömisestä, sekään ei ole helppoa, siis nyt ylös, ulos ja lenkille.
Raikasta talvipäivää kaikille!sotkeutunut ,kiva tällä tavoin saa monenlaista esimerkkiä ja ihmisluonteen kuvaa.
Sinulla Mammamari on toivoa,että voitat itsesi,kun jo yhden "paheen" olet voittanut,minä en mitään.
Silti minäkin yritän "taistella"- Mammamari
SkillaN kirjoitti:
sotkeutunut ,kiva tällä tavoin saa monenlaista esimerkkiä ja ihmisluonteen kuvaa.
Sinulla Mammamari on toivoa,että voitat itsesi,kun jo yhden "paheen" olet voittanut,minä en mitään.
Silti minäkin yritän "taistella"auttaa aina, nytkin olen pysynyt ruokakaapilta pois monta tuntia, onneksi sieltä ei löydy sitä Sinunkin pahettasi , suklaata! Makeannälkään käy
vaikka mehukas omena, mmm...mmm. Mammamari kirjoitti:
auttaa aina, nytkin olen pysynyt ruokakaapilta pois monta tuntia, onneksi sieltä ei löydy sitä Sinunkin pahettasi , suklaata! Makeannälkään käy
vaikka mehukas omena, mmm...mmm.tuo omena lisää nälkää.
Onnea sinulle ,jatka,minäkin koetan.
señora lyylille, kun hän kotiutuu parin viikon päästä?
Hänellä on varmasti paljon kerrottavaa kolmen kuukauden poissaolon jälkeen! Haluaisin, että hän tuntisi kuinka olemme häntä odottaneet ja otamme hänet avosylin vastaan!
Tekin, jotka ette lyyliä tunne, tulette varmasti iki-ihastumaan kunhan hän pääsee taas jutun alkuun! Tämä juttutupa on kuin tehty juuri lyyliä varten ja uskon että hän viihtyy seurassamme!sillä hän ansaitsee kiitokset niistä ihanista tarinoista joita olemme saaneet lukea ja joita toivottavasti on vielä tulossa sivuille iloksemme.
Millainen juhla pidetään?- fiiuliN
kirjar kirjoitti:
sillä hän ansaitsee kiitokset niistä ihanista tarinoista joita olemme saaneet lukea ja joita toivottavasti on vielä tulossa sivuille iloksemme.
Millainen juhla pidetään?Vaikka nimellä Lyylille juttuja, tai joku sellaisen tapainen.
kirjar kirjoitti:
sillä hän ansaitsee kiitokset niistä ihanista tarinoista joita olemme saaneet lukea ja joita toivottavasti on vielä tulossa sivuille iloksemme.
Millainen juhla pidetään?olisi varmasti sopiva. Karjalaisia ruokia, lyyli varmaankin on kaivannut ruokia mitä hän tapaa tehdä.
Toissa joulun aikaan lyylin talo oli valaistu "Las Vegas"-valaistuksella ja koko tienoo oli kuin satumetsässä.
Nyt voisimme rakennella lumilyhtyjä hänen talonsa ympärille talkoovoimin. Lumilyhdyt eivät ehkä loistaisi niinkuin nuo Las Vegas-valot, mutta tuikkisivat lempeästi kuitenkin talviyössä ja toivottaisivat lyylin tervetulleeksi kotiin.- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
olisi varmasti sopiva. Karjalaisia ruokia, lyyli varmaankin on kaivannut ruokia mitä hän tapaa tehdä.
Toissa joulun aikaan lyylin talo oli valaistu "Las Vegas"-valaistuksella ja koko tienoo oli kuin satumetsässä.
Nyt voisimme rakennella lumilyhtyjä hänen talonsa ympärille talkoovoimin. Lumilyhdyt eivät ehkä loistaisi niinkuin nuo Las Vegas-valot, mutta tuikkisivat lempeästi kuitenkin talviyössä ja toivottaisivat lyylin tervetulleeksi kotiin.tunnekaan, niin juhlat hänelle suon ja komeat.
Nyt onkin oikein juhlabuumi, pikkujoulua, itsenäisyyspäinää ja lyyliä juhlitaan. Kaiken kruunaa sitten "Iso joulu."
Kun itse aikoinani asuin Espanjassa kaipasin eniten suomalaista ruisleipää ja kahvia, mutta nehän eivät tietenkään ole juhlaruokia. Karjalanpiirakat ovat, ainakin tässä tervetulojuhlassa. - ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
kun Ruuneperi tulee viettämään joulua Suomessa!
Tähän aikaan vuodesta juhlat ovat vähäisemmästäkin syystä paikallaan, saatika sitten Ruuneperin ja lyylin, ystävysten, Suomeen tulon takia.
ellumari kirjoitti:
Tähän aikaan vuodesta juhlat ovat vähäisemmästäkin syystä paikallaan, saatika sitten Ruuneperin ja lyylin, ystävysten, Suomeen tulon takia.
sillä juhlikaamme myös sitä, kun osaamme jättää nuo ilkeät puheenvuorot ohittaen.
Jokainen vierailu ei ole miellyttävä, mutta niinhän se on kaikessa elämässä.
"Akoille pitää aina sanoa vastaan, vaikka olisi väärässäkin."
Isot juhlat saammekin järjestää, kestääköhän pieni majamme pystyssä kun joukolla ryntäämme toivottamaan palaavia tervetulleiksi ja juhlimme
omaa selviytymistämme tästä marrastuulesta ja täydestä kuusta jota vielä pikkujoulutkin sotkevat. Tuo kuutamo se taitaakin... unelmia antaa.voisimme järjestää juhlat Juttutuvassa.
Uskon ,että lyylikin on hyvillään,kun olemme saaneet yhteisen kivan ja sopuisan sopen.
Täällä voisimme kuunnella hänen ihania murteella kerrottuja tarinoitaan.
Saisimme kuulla Jalmarista ,Toivosta ,pikku Jehusta,olisipa,oikein kiva juttu.
Nyt on vain pesiintynyt tuo ilkiö ketjuun,olen varmaan kymmeneen kertaan jo antanut lähtökäskyja ,ei tepsi.
Viestejä poistetaan ja taas kai odottaa poistot,eikä tälle voida mitään.
Kauan tätä kestikin ,monta rauhan ketjua, janyt.
No jospa se vielä rauhoittuu.- ellumari
SkillaN kirjoitti:
voisimme järjestää juhlat Juttutuvassa.

No jospa se vielä rauhoittuu.entisen portsarin otteineen ja antaisi kyytiä
mokomalle häirikölle! ellumari kirjoitti:
entisen portsarin otteineen ja antaisi kyytiä
mokomalle häirikölle!ei yksi häirikkö saa sotkea toisten hyvin toimivaa kirjoittelua.
Minäkin alan jo olla kurkkua myöten täysi mokomaa, vaikka en kovin usein ole suuttunut,nyt sappi kiehuu.
Toivotaan ,että ylläpito voisi jotenkin asian kuntoon saattaa.
Tokihan ZOZ asian hoitaisi,mutta mies on hävinnyt tuhkatuuleen.
Ellumari,kestävyyttä,tiedäthän,että olemme tukenasi.- ellumari
SkillaN kirjoitti:
ei yksi häirikkö saa sotkea toisten hyvin toimivaa kirjoittelua.
Minäkin alan jo olla kurkkua myöten täysi mokomaa, vaikka en kovin usein ole suuttunut,nyt sappi kiehuu.
Toivotaan ,että ylläpito voisi jotenkin asian kuntoon saattaa.
Tokihan ZOZ asian hoitaisi,mutta mies on hävinnyt tuhkatuuleen.
Ellumari,kestävyyttä,tiedäthän,että olemme tukenasi.Olen saanut taas kerran todistettua muuta väittäville, että naiset ovat solidaarisia toisiaan kohtaan.
Jos vastapalvelusta tarvitaan, niin minä olen täällä. ellumari kirjoitti:
entisen portsarin otteineen ja antaisi kyytiä
mokomalle häirikölle!Ehkä voisimme auttaa muutaman tehtävän koodaamisessa, että hän ehtisi tulla hoitelemaan portsarin tehtäviä. :-)
ellumari kirjoitti:
entisen portsarin otteineen ja antaisi kyytiä
mokomalle häirikölle!tenttiaika? Voisimme auttaa muutaman tehtävän koodaamisessa niin hän joutuu auttamaan portsarin tehtävissä.
Häirikkö on ylläpidon tiedossa ja hänen mellastamistaan seuraillaan. Tuleehan tältäkin päivältä "yksilöityä" todistusaineistoa aika lailla!- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
Ehkä voisimme auttaa muutaman tehtävän koodaamisessa, että hän ehtisi tulla hoitelemaan portsarin tehtäviä. :-)
saisimme häneen yhteyttä.
Minä olen kysellyt ja kuulostellut, että onko kukaan nähnyt sellaista komeaa Turkulaista fiksua poikaa näissä Juttutuvan maisemissa, mutta joku taisi sanoakin, että tentteihin se paahtaa, eikä jaksa paljon meitä mammoja ajatella.
Vähän pahalta tuntui, sillä olimmehan tosi hyviä kavereita. ellumari kirjoitti:
saisimme häneen yhteyttä.
Minä olen kysellyt ja kuulostellut, että onko kukaan nähnyt sellaista komeaa Turkulaista fiksua poikaa näissä Juttutuvan maisemissa, mutta joku taisi sanoakin, että tentteihin se paahtaa, eikä jaksa paljon meitä mammoja ajatella.
Vähän pahalta tuntui, sillä olimmehan tosi hyviä kavereita.ZOZin sp-osoitetta?
- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
ZOZin sp-osoitetta?
Tai oli, mutta se hukkui johonkin.
Skillanilla saattaisi olla, sillä silloin ZOZin poke-aikana Skiltsun piti emännän ominaisuudessa
pitää yhteyttä ja hätistellä aina välillä työmaalle. fiiuliN kirjoitti:
Vaikka nimellä Lyylille juttuja, tai joku sellaisen tapainen.
avataan Lyylille oma ketju.
Mistä vain saisimme tietoomme hänen tulopäivänsä?
Vai avaammeko parin viikon kuluttua, jouluksihan hän sanoi palaavansa.
Ja huudamme kuorossa Tervetuloa.kirjar kirjoitti:
avataan Lyylille oma ketju.
Mistä vain saisimme tietoomme hänen tulopäivänsä?
Vai avaammeko parin viikon kuluttua, jouluksihan hän sanoi palaavansa.
Ja huudamme kuorossa Tervetuloa.lyyli on kotona 12.12 :-)
SkillaN kirjoitti:
voisimme järjestää juhlat Juttutuvassa.
Uskon ,että lyylikin on hyvillään,kun olemme saaneet yhteisen kivan ja sopuisan sopen.
Täällä voisimme kuunnella hänen ihania murteella kerrottuja tarinoitaan.
Saisimme kuulla Jalmarista ,Toivosta ,pikku Jehusta,olisipa,oikein kiva juttu.
Nyt on vain pesiintynyt tuo ilkiö ketjuun,olen varmaan kymmeneen kertaan jo antanut lähtökäskyja ,ei tepsi.
Viestejä poistetaan ja taas kai odottaa poistot,eikä tälle voida mitään.
Kauan tätä kestikin ,monta rauhan ketjua, janyt.
No jospa se vielä rauhoittuu.työntämässä Juttutupaa ,lyylin tervetulopaikaksi ja sitten huomasin ,että ymmärsin väärin.
Lyylille oman ketjun halusittekin,.
Se sopii minulle,älkää käsittäkö väärin.
Olen itsekin niin kotiutunut tänne,että en muuta paikkaa ymmärtänyt ajatellakkaan.Tuttu on katu mitä tänne olen astellut jo pitkän tovin ja kaikki täällä on ollut niin kotoista ja lämpimän hohtoista.
No pääasia,että lyyli tulee ja saamme hänet keskuuteemme.
Kaikenlaiset järjestelyt sopivat ja olen todella ilolla mukana "talkoissa".
Huomenet sanon nyt,tapani mukaan,niin tohkeissani tupaan tulin ja unohdin.
Jokohan ei toivottu henkilö pysyy poissa.
Luonto puki itsensä ,lumihuntuun,puut ovat saanet valkean mekon päälleen ja kaikki puhtaan valkeana hohtaa.
Jauhelihapihvit pöyräytin ja porkkana-perunamuusin vatkasin,jälkiruokana ,vain kahvi ja pipari,kun pitäisi saada sitä painoa alas,joulua varten.
Iloista alkavaa viikkoa ja tätä päivää,,,varoen liikkukaa.SkillaN kirjoitti:
työntämässä Juttutupaa ,lyylin tervetulopaikaksi ja sitten huomasin ,että ymmärsin väärin.
Lyylille oman ketjun halusittekin,.
Se sopii minulle,älkää käsittäkö väärin.
Olen itsekin niin kotiutunut tänne,että en muuta paikkaa ymmärtänyt ajatellakkaan.Tuttu on katu mitä tänne olen astellut jo pitkän tovin ja kaikki täällä on ollut niin kotoista ja lämpimän hohtoista.
No pääasia,että lyyli tulee ja saamme hänet keskuuteemme.
Kaikenlaiset järjestelyt sopivat ja olen todella ilolla mukana "talkoissa".
Huomenet sanon nyt,tapani mukaan,niin tohkeissani tupaan tulin ja unohdin.
Jokohan ei toivottu henkilö pysyy poissa.
Luonto puki itsensä ,lumihuntuun,puut ovat saanet valkean mekon päälleen ja kaikki puhtaan valkeana hohtaa.
Jauhelihapihvit pöyräytin ja porkkana-perunamuusin vatkasin,jälkiruokana ,vain kahvi ja pipari,kun pitäisi saada sitä painoa alas,joulua varten.
Iloista alkavaa viikkoa ja tätä päivää,,,varoen liikkukaa.että juhlitaan täällä lyylin ja Ruuneperin kotiintuloa! Karjalaishenkiset, iloiset juhlat vaan pystyyn!
- Ingalil
MdK-MdK kirjoitti:
että juhlitaan täällä lyylin ja Ruuneperin kotiintuloa! Karjalaishenkiset, iloiset juhlat vaan pystyyn!
jätetäänkö kaikki toiset pois jotka eivät osaa karjalasta mitään kirjottaa,toivotetaanko heidät hornan tuuttiin.Vai pitääkö jättää koko homma,
sikseen ja antaa vain karjlalaisten kirjoitella.
Minä kun olen syntyjään ruotsin eteläpuolelta enkä karjalaa nähnyt kuin kuvista,niin minun on
viisaampi vaieta.Senora lyyli on kyllä hyvä,
mutta ei sentään jumala,kunnioitan hänen kirjoituksiaan,ei hänkään itseään jumalana pidä,
joten eikö olisi sitten silail että lyylille vain juttutupa niinkuin tähänkin asti on ollut.
Vai määrääkö täälläkin joku kaiken mitä tehään,
poistattakoon täänkin viestin sitten.
Kiitos ja hyvää jatkoo kaikille. Ingalil kirjoitti:

Kiitos ja hyvää jatkoo kaikille.Minä kävin syntymässä Savossa, josta olen ollut poissa yli 50 vuotta ja niistä vuosista olen asunut n 40 vuotta Ruotsissa.
Ei kai nyt tarkoitus ole ollutkaan että pelkästä Karjalasta kirjoitellaan!
Luulen, että lyylissä itsessään on sen verran puhtia että hän itse tietää missä haluaa kirjoitella :-)
Et kai tykkää "apulantaa" jos järjestämme lyylille virtuaaliset tervetuliaisjuhlat ja juhlien jälkeen päättää lyyli itse kirjoittamisistaan tai kirjoittamatta jättämisistään? :-)Ingalil kirjoitti:
jätetäänkö kaikki toiset pois jotka eivät osaa karjalasta mitään kirjottaa,toivotetaanko heidät hornan tuuttiin.Vai pitääkö jättää koko homma,
sikseen ja antaa vain karjlalaisten kirjoitella.
Minä kun olen syntyjään ruotsin eteläpuolelta enkä karjalaa nähnyt kuin kuvista,niin minun on
viisaampi vaieta.Senora lyyli on kyllä hyvä,
mutta ei sentään jumala,kunnioitan hänen kirjoituksiaan,ei hänkään itseään jumalana pidä,
joten eikö olisi sitten silail että lyylille vain juttutupa niinkuin tähänkin asti on ollut.
Vai määrääkö täälläkin joku kaiken mitä tehään,
poistattakoon täänkin viestin sitten.
Kiitos ja hyvää jatkoo kaikille.ketään pois viskata ,juhla on vain tervetuliaisjuhla ja Juttutupa sopii minun mielestä aivan hyvin pitopaikaksi.
Savolainen minäkin,olen,mies oli karjalainen,sillä ei mitään väliä,olimmepa ketä tahansa.
Lyyli on ihana ihminen aitoine kirjoitteluineen,ihastuin hänen haasteluihinsa iki hyväksi,ja toivon ,että hänestä tulisi vaki kirjoittaja Juttutupaan.
Hän olisi rauhoittava ,koko ketjulle ja toisi väriä mielenkiintoisine juttuineen.
Rauhallinen ketjumme on ollutkin,ja kodikas lämminhenkinen,niinkuin lyylikin.
Järjestetään juhlat,aivan kuin teimme pikku-joulunkin,ja sitten saamme varmasti lyylistä keskustelijan ,nautin jo ajatuksesta etukäteen.
Itse lyyli ei varmaan itseään minään Jumalana pidä,ei sovi hänen imagoon,ottakaamme hänet vastaan ja tervetulleeksi toivottaen,omana itsenämme.
Sinä Ingalil,olet mukana ,jos tahdot.- Ingalil
SkillaN kirjoitti:
ketään pois viskata ,juhla on vain tervetuliaisjuhla ja Juttutupa sopii minun mielestä aivan hyvin pitopaikaksi.
Savolainen minäkin,olen,mies oli karjalainen,sillä ei mitään väliä,olimmepa ketä tahansa.
Lyyli on ihana ihminen aitoine kirjoitteluineen,ihastuin hänen haasteluihinsa iki hyväksi,ja toivon ,että hänestä tulisi vaki kirjoittaja Juttutupaan.
Hän olisi rauhoittava ,koko ketjulle ja toisi väriä mielenkiintoisine juttuineen.
Rauhallinen ketjumme on ollutkin,ja kodikas lämminhenkinen,niinkuin lyylikin.
Järjestetään juhlat,aivan kuin teimme pikku-joulunkin,ja sitten saamme varmasti lyylistä keskustelijan ,nautin jo ajatuksesta etukäteen.
Itse lyyli ei varmaan itseään minään Jumalana pidä,ei sovi hänen imagoon,ottakaamme hänet vastaan ja tervetulleeksi toivottaen,omana itsenämme.
Sinä Ingalil,olet mukana ,jos tahdot.SkillaN sanoit että olen mukana jos tahdon,miksi
niin kylmä sointi vetää ihan kananlihalle.
En veikkonen tarkoittanut mitään pahaa kun tiedustelin että ei kaikki varmaan voi puhua karjalaisittain,miksi siis tämä töykeys näin ihanaan juttutupaan vai astuinko ehkä vahingossa jonkun varpaille.Jos nyt sattumoisin sanoin että
lyylin juttutupa olisi aivan hyvä asia niin että jokaisella olisi jotain sanottavaa,niin se käännettiin ihan päälaelleen.Pyydän anteeksi jos loukkasin joidenkin imakoa.En sekaannu enää. - ellumari
Ingalil kirjoitti:
SkillaN sanoit että olen mukana jos tahdon,miksi
niin kylmä sointi vetää ihan kananlihalle.
En veikkonen tarkoittanut mitään pahaa kun tiedustelin että ei kaikki varmaan voi puhua karjalaisittain,miksi siis tämä töykeys näin ihanaan juttutupaan vai astuinko ehkä vahingossa jonkun varpaille.Jos nyt sattumoisin sanoin että
lyylin juttutupa olisi aivan hyvä asia niin että jokaisella olisi jotain sanottavaa,niin se käännettiin ihan päälaelleen.Pyydän anteeksi jos loukkasin joidenkin imakoa.En sekaannu enää.Älähän nyt!
Sekaannu vaan ja tule juhliin!
Puhuahan saa mitä murretta osaa, vaikka turkulaisittain. Kyllähän meidän joukostamme tulkkeja löytyy.
Sinua ei olekaan pitkään aikan näkynyt. Olisitpa tullut ratkiriemukkaisiin pikkujouluihimme!
Siellä oli kivaa, vaikka kaikki ei nyt aivan suunnitelmiemme mukaan mennytkään, mutta se taas johtui eräästä asiasta jota kyllä emme enää edes tahdo muistella.
Kananlihallehan tämä talven tulo ja viileys vetää, mutta enemmän vaan vaatteita päälle! Ingalil kirjoitti:
SkillaN sanoit että olen mukana jos tahdon,miksi
niin kylmä sointi vetää ihan kananlihalle.
En veikkonen tarkoittanut mitään pahaa kun tiedustelin että ei kaikki varmaan voi puhua karjalaisittain,miksi siis tämä töykeys näin ihanaan juttutupaan vai astuinko ehkä vahingossa jonkun varpaille.Jos nyt sattumoisin sanoin että
lyylin juttutupa olisi aivan hyvä asia niin että jokaisella olisi jotain sanottavaa,niin se käännettiin ihan päälaelleen.Pyydän anteeksi jos loukkasin joidenkin imakoa.En sekaannu enää.Nyt en tarkoittanut mitenkään olla kylmäkiskoinen.(en edes tiedä osaisinkaan)
Olin niin hyvin ja pitkästi selvittävinäni asiaa,että en enää tajunnut tekeväni jotakin pieleen.
Ehkä se varovaisuus,millä haluan tuputtaa Juttutupaa,(onhan se minun lempilapsi)sai aikaan sen,että tunnuin töykeältä.
Olen kaikille sanonut ja sanon edelleen,että kaikki on tervetulleita Juttutupaan,minulla ei ole mitään syytä loukata ,eikä pahoittaa kenenkään mieltä ja nyt lämmöllä pyydän anteeksi tahattomasti tullutta "kananlihalle" vetänyttä lausettani,uskothan.
On täällä ,ehkä vähän tyly tullut olleeksi sellaisille,jotka ilkeyksiä ovat tulleet latelemaan.
lämmöllä ,SkillaNSkillaN kirjoitti:
Nyt en tarkoittanut mitenkään olla kylmäkiskoinen.(en edes tiedä osaisinkaan)
Olin niin hyvin ja pitkästi selvittävinäni asiaa,että en enää tajunnut tekeväni jotakin pieleen.
Ehkä se varovaisuus,millä haluan tuputtaa Juttutupaa,(onhan se minun lempilapsi)sai aikaan sen,että tunnuin töykeältä.
Olen kaikille sanonut ja sanon edelleen,että kaikki on tervetulleita Juttutupaan,minulla ei ole mitään syytä loukata ,eikä pahoittaa kenenkään mieltä ja nyt lämmöllä pyydän anteeksi tahattomasti tullutta "kananlihalle" vetänyttä lausettani,uskothan.
On täällä ,ehkä vähän tyly tullut olleeksi sellaisille,jotka ilkeyksiä ovat tulleet latelemaan.
lämmöllä ,SkillaNtaas uusi ihanalta näyttävä aamu.
Puut valkeassa harsossa ja lumi valkoisena välkkyen loistaa.
Onnellinen on aamu,hyvin nukuin ja nyt lähden leipomishommiin ,tuon sitten kahvileipää.
Kahvia keitin ja kaurapuuroa ,on ohi kulkevillekin.
En noita viestejäni kaksin kappalein lähettele huonomuistisuuttani,kone vain on oikukas.(lieneekö uros puolinen)
Iloista päivää kaikille ,nauttikaamme Suomen talvesta.
Helsigissä kuulema paljon lunta,meillä vain muutama sentti.SkillaN kirjoitti:
taas uusi ihanalta näyttävä aamu.
Puut valkeassa harsossa ja lumi valkoisena välkkyen loistaa.
Onnellinen on aamu,hyvin nukuin ja nyt lähden leipomishommiin ,tuon sitten kahvileipää.
Kahvia keitin ja kaurapuuroa ,on ohi kulkevillekin.
En noita viestejäni kaksin kappalein lähettele huonomuistisuuttani,kone vain on oikukas.(lieneekö uros puolinen)
Iloista päivää kaikille ,nauttikaamme Suomen talvesta.
Helsigissä kuulema paljon lunta,meillä vain muutama sentti.Moi vaan SkillaN! Laitan kunnon voisilmän tuohon kaurapuuroon ja savolainen kun olen niin syön sen leivän kanssa. Ja kahvit päälle ja sitten mentiin taas!
Eilen sulatin pakastekaapin ja leivoin sämpylöitä. Tänään jatkuu leipomisurakka ja pakastin alkaa täyttyä pikkuhiljaa.
Hyvät päivän jatkot kaikille!- tyrsus
SkillaN kirjoitti:
taas uusi ihanalta näyttävä aamu.
Puut valkeassa harsossa ja lumi valkoisena välkkyen loistaa.
Onnellinen on aamu,hyvin nukuin ja nyt lähden leipomishommiin ,tuon sitten kahvileipää.
Kahvia keitin ja kaurapuuroa ,on ohi kulkevillekin.
En noita viestejäni kaksin kappalein lähettele huonomuistisuuttani,kone vain on oikukas.(lieneekö uros puolinen)
Iloista päivää kaikille ,nauttikaamme Suomen talvesta.
Helsigissä kuulema paljon lunta,meillä vain muutama sentti.Taitaa käydä minullekin niin, että joka päivä ohikulkiessani pistydyn täällä hengähtämässä.
Vilkkaan jouluostoksiaan tekevien väentungoksen jälkeen tämä on kuin saapuisi "paratiisiin",
tosin pullan ja kahvin tuoksuiseen,
joista ei varmaankaan alkuaikojen paratiisissa vielä tajuttu mitään.
Kai tämä elämä nautintoineen on muutenkin entisistä ajoista muuttunut,
samoin tunnelmat paratiisista,
niin ettei mikään ihme, vaikka minäkin kuvittelen
siitä aivan muuta kuin mitä raamatusta olen lukenut.
Olkoon mitä olkoonkin, jokaisella on vapaus kuvitella
oman paratiisinsa sellaiseksi kuin haluaa.
Minä nyt vain tulin omaan "paratiisiini" nauttimaan kaurapuurosta ja tuoreesta pullasta kahveineen.
Jatkan taas matkaani, jätän väsymykseni tänne, jonnekin tuonne pöydän alle, ja kuljen mieli virkistyneenä eteenpäin.
Saanen väsyneenä matkailijana kuitenkin vielä kiitokseni näillä pienillä sanoilla jokaiselle osoittaa. tyrsus kirjoitti:
Taitaa käydä minullekin niin, että joka päivä ohikulkiessani pistydyn täällä hengähtämässä.
Vilkkaan jouluostoksiaan tekevien väentungoksen jälkeen tämä on kuin saapuisi "paratiisiin",
tosin pullan ja kahvin tuoksuiseen,
joista ei varmaankaan alkuaikojen paratiisissa vielä tajuttu mitään.
Kai tämä elämä nautintoineen on muutenkin entisistä ajoista muuttunut,
samoin tunnelmat paratiisista,
niin ettei mikään ihme, vaikka minäkin kuvittelen
siitä aivan muuta kuin mitä raamatusta olen lukenut.
Olkoon mitä olkoonkin, jokaisella on vapaus kuvitella
oman paratiisinsa sellaiseksi kuin haluaa.
Minä nyt vain tulin omaan "paratiisiini" nauttimaan kaurapuurosta ja tuoreesta pullasta kahveineen.
Jatkan taas matkaani, jätän väsymykseni tänne, jonnekin tuonne pöydän alle, ja kuljen mieli virkistyneenä eteenpäin.
Saanen väsyneenä matkailijana kuitenkin vielä kiitokseni näillä pienillä sanoilla jokaiselle osoittaa.hyvä mieli ,kun et loukkaantunut eka vierailusi "kuivasta" tarjolusta,nyt oli kumminkin puuroa ja kahvia,virkisti varmaan ja masukin täyttyi.
Kyllä täällä oloa voi kuvata "paratiisilliseksi",on täällä niin leppoisa ia rauhallinen olo,maailman murheet unohtuu,kun voi istahtaa ja jutustaa toisten kiireettömien kanssa.
Tule toki pistäytymään ja uutiset kertomaan ja kuulemaan,samalla antaen ystävyyttä toisillekin.
Joku lämmin sana ,antaa hyvän mielen saajalleen.
Kiitos käynnistäsi,palaillaan.
- Maalaismies*
Raitistumiseeni liittyy eräs hauska episodi. Lääkärini tarttui ensi töikseen kohonneeseen vernpaineeseeni. Kuten tiedetään, suolan käyttöä on vähennettävä. Siihen aikaan ostoleivät olivat vahvasti suolattuja, joten päätin leipoa itse sämpyläni.
En ollut koskaan leiponut mitään, mutta tartuin ennakkoluulottomasti asiaan. Ostin sämpyläjauhoja ja luin pussin kyljestä käyttöohjeen. Jätin suolan pois sekä lisäsin rasvattomaan luomumaitoon hiivan ohella puolta vähemmän öljyä ja taloussiirappia .
Sekoitin jauhot seokseen. Olin lukenut jostakin, että kannattaa jättää taikina löysäksi. Niin tein ja paistoin. Sämpylät tyydyttivät makuani. Lastenlapsemme vierailivat usein meillä. Kuinka ollakkaan - he ihastuivat tähän leipomotuotteeseeni. Minun oli heitä varten alettava leipoa erikseen.
Olen usein miettinyt, mikä aiheutti lapsille makunautinnon sämpylöissäni. Oliko viljan maku aidompaa ilman mausteita? Hassuinta on, että vielä nytkin, lähes täysi-ikäisinä meille tullessamme ensimmäinen kysymys kuuluu: onko ukin leipää?
Verenpaineeni pysyikin kurissa pitkään ilman lääkitystä. Teen edelleen näitä sämpylöitä osaamatta leipoa kerrassaan mitään muuta. (On uhkarohkeaa kirjoittaa tästä harrastajamaisesta puuhasta palstalle, joka vilisee ruokakulttuurin erikoistuntijoita).- oikeassa.
Elämäni aikana olen aina pitänyt maustamattomista ruoista.
Nykyisin ovat valmisruoat ainakin niin kovin maustettuja, ettei meikäläinen niitä halua syödä.
Ostaessani esim. sinisen lenkkimakkaran saan huohotella pitkään että san liian väkevyyden pois suustani syömisen jälkeen. Keitossa se menettelee, kun siitä liukenee suuremmat mausteet liemeen, mutta ei muuten maistu edes makkaralta. että olet turhan vaatimaton,jos teet sämpylöitä,osaat muutakin.
Muista en tiedä,mutta kokeillen ja maistellen olen oppini saanut ja joitakin äidin ohjeita noudattanut.(en ikinä saa yhtä hyviä ,kuin äitini teki)
Ruuanlaiton sanotaan olevan taidetta ja se onnistuu hyvien aineiden kanssa.
Onneksi olkoon,kun niin hyvät sämpylät osaat tehdä,että jälkeläisesikin pitää.
Tulin juuri joululounaalta,missä mieskokki oli valmistanut ruuan ja oli todella nautinnollinen ateria.minäkin olen leiponut tänään. Laitan sämpylätaikinaan raastettua porkkanaa, niin tulee sekä väriä että makua.
Lämpimän leivän tuoksu keittiössä on kodikas tuoksu ja onnistuneitten leivonnaisten maisteleminen päivän kohokohta!
En koskaan osta muuta leipää valmiina kuin suomalaista ruisleipää ja näkkäriä, enkä vieläkään ole tottunut ruotsalaisten rakastamaan valkoiseen leipään, se on liian imelää. Sitä paitsi tuntuu että sitä saa syödä kuinka paljon tahansa ennenkuin tuntuu vatsa täyttyvän. Ja sitten kun jotakin tuntuu niin on kuin sementtiä olisi laskettu vatsan pohjalle. Kyllä leivässä täytyy olla kuituja.- pullaulla
Minä kanssa haluan kertoa miehestäni joka oppi laittaan ruokaa ja leipomaan . Nuorena kun sairastuu ja on oltava kotosalla on keksittävä aikansakuluksi jotain .Hän sairastui 35v Sydänpussin tulehdukseen jota ei hoitanut heti --luuli että eihän huippuurheilialla "voi"olla mitään vakavaa.Mutta siitä tulikin työkyvyttömyys .Palokunnassa ei sellaisia huonokuntoisia pidetä .Ja niin hän oli 5v eläkkeellä ennen kuolemaansa .Oppi laittaan ruokaa ja olipa tosi hyvä siinä --joskus kun hän kysyi että mitä minä haluaisin, että hän laittaa (minä olin työssä) niin sanoin ihan kiusallani, jotain tosi vaikeeta, mielestäni --mutta aina tuli valmista .Niinkuin Linströmmin pihvit tai Pinaatti ohukaiset.
- tyrsus
Kuljeskelin sattumalla tuossa lähikadulla, väsähdin,
ja sitten huomasin tämän baarin.
Päätinpä poiketa levähtämään ja nauttimaan kupin kahvia.
Hiljaista kuitenkin on, saakohan sitä kahviakaan.
No, istuskelenpa pienen aikaa , lepuutan jalkojani ja jatkan taas matkaa.
Kiitos, kun väsynyt kulkija sai hetken istahtaa.kaikenlaista sotkua ja nyt vielä olin huolimaton emäntä.
Tätä ei tule toiste tapahtumaan.
Olisihan kahvia ollut termoskannussa ja jotakin kahvileipääkin kaapissa,mutta et tietenkään uskaltanut mennä katsomaan.
No tule toiste talo tarjoaa.olempa minä huolimaton emäntä,mutta on ollut kaikenlaista.
Olishan ollut termarissa kahviakin ja kaapissa pullaa,mutta ethän arvannut katsoa.
Tule toisen kerran,talo tarjoaa.
- ZOZ
Kukkelis-kuu !
Mitäs tänne tupaseen kuuluu ?
Jotain pikku kärhämää näemmä...no semmosta
sattuu paremmissakin perheissä.
Mitä se ellutätsy mussuttaa ettei muka ole mun s-posti osoitetta ?
Joko kerkesit sen hukkaamaan... :(
Anyway, löysin tuossa äskettäin levyiltäni ikivanhaa koodia (about 3 vuotta sitten tein)
ja vieläkin pelaa aika kivasti. Tosin kesken se näyttää vieläkin olevan.
Jos joku haluaa kokeilla niin osoitteesta
http://koti.mbnet.fi/~baludar/player.html
Toistaisexi ei toimi kuin Internet Explorerilla.
Testattu Internet Explorer 4.0:lla.
Voitte pistää vaikka levyraadin pystyyn ja pisteyttää nuo
kipaleet. Vaikka musiikkimaku voi ehkä olla pikkasen liian
nuorta suurimmalle osalle :)
Täytyy taas kipasta asioilla. Ta-ta!
PS: Mdk, minulla OLI tentti...onko sulla telepaattisia kykyjä tai jotain ? :)
PS part II: ellutätsy, sulle vois hyvin sopia toi "Lordi - Dynamite Tonight"
Kuuntele sanat oooikein tarkkaan :D !!!Mulla ON "teleskooppisia" kykyjä :) you know!
Toivottavasti ei tentit mene uusiksi! Ja jos apua tarvitset tehtävissäsi, niin kyllä täällä mummelit on valmiita auttamaan!Sattuipa jännästi että Army of Loversin Obsession oli sopivasti ensimmäisenä kappaleena!
Arvotonta tietoa tästä porukasta: Alexander Bard on kotoisin näiltä seuduilta. Olihan hän aikamoinen ilmestys jo koulupoikana :-)!
Sitten tuo saksalainen tasainen jumpsutus kuului kellarista kun nörttini asui kotona!
Nuo "hevit" ei enää meikäläisen korvaa hivele.
Ellumari: Kuuntelitkos tekstiä? Kovat aikeet tuolla ZOZilla, vai mitä? Meinaa kesyttää sun dynamiitilla :-)- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
Sattuipa jännästi että Army of Loversin Obsession oli sopivasti ensimmäisenä kappaleena!
Arvotonta tietoa tästä porukasta: Alexander Bard on kotoisin näiltä seuduilta. Olihan hän aikamoinen ilmestys jo koulupoikana :-)!
Sitten tuo saksalainen tasainen jumpsutus kuului kellarista kun nörttini asui kotona!
Nuo "hevit" ei enää meikäläisen korvaa hivele.
Ellumari: Kuuntelitkos tekstiä? Kovat aikeet tuolla ZOZilla, vai mitä? Meinaa kesyttää sun dynamiitilla :-)Mahtavaa!!!
Tosin sitä Lordi Devil is a loser on minulla eilistä ja toissapäivää ajatellen mielessäni.
Pahantahtoisena ja vahingoniloisena.
Minä en oikein saa tuon "soiton" takaa sanoista selvää, enkä diggaa tuon tyylistä musaa, mutta ZoZille kiitokset joka tapauksessa. ellumari kirjoitti:
Mahtavaa!!!
Tosin sitä Lordi Devil is a loser on minulla eilistä ja toissapäivää ajatellen mielessäni.
Pahantahtoisena ja vahingoniloisena.
Minä en oikein saa tuon "soiton" takaa sanoista selvää, enkä diggaa tuon tyylistä musaa, mutta ZoZille kiitokset joka tapauksessa.jos haluat, ellumari! Vaikka diskreetisti sp:n välityksellä. :-)
- ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
jos haluat, ellumari! Vaikka diskreetisti sp:n välityksellä. :-)
hädissäni yhden viestin, missä kysyin, että mitä se "diskreetisti" mahtaa tarkoitaakaan.
Jos minä en osaa diskreetisti ottaa vastaan, niin turha minulle on lähettää.
Odotetaan ainakin huomiseen, kun minun nuoret nörttisukulaiseni tulevat käymään. Minäpä yllätänkin ne ja sanoa laukasen heti kättelyssä, että kohta tulee laulun sanoja diskreetististi ja siitäpä saavat kun aina hymyilevät merkitsevästi,alentuvan ivallisesti minun tietokoneen kanssa touhuamiselleni! - ellumari
MdK-MdK kirjoitti:
jos haluat, ellumari! Vaikka diskreetisti sp:n välityksellä. :-)
sanosta!
"Dynamite tonight"vei minulta hetkeksi aikaa tajun.
Kerro ZOZille!
Siksi laitoin sen tähän, että saattaa nähdä itsekin jos valvoo vielä(vaika yleensä nukkuu) - ellumari
ellumari kirjoitti:
hädissäni yhden viestin, missä kysyin, että mitä se "diskreetisti" mahtaa tarkoitaakaan.
Jos minä en osaa diskreetisti ottaa vastaan, niin turha minulle on lähettää.
Odotetaan ainakin huomiseen, kun minun nuoret nörttisukulaiseni tulevat käymään. Minäpä yllätänkin ne ja sanoa laukasen heti kättelyssä, että kohta tulee laulun sanoja diskreetististi ja siitäpä saavat kun aina hymyilevät merkitsevästi,alentuvan ivallisesti minun tietokoneen kanssa touhuamiselleni!Laitoan tähän, että ZOZkin näkee jos ei nuku (yleensä nukkuu)
"Dynamite tonight"oli kuumaa kamaa, taju meni hetkeksi. - ellumari
ellumari kirjoitti:
sanosta!
"Dynamite tonight"vei minulta hetkeksi aikaa tajun.
Kerro ZOZille!
Siksi laitoin sen tähän, että saattaa nähdä itsekin jos valvoo vielä(vaika yleensä nukkuu)varmaan selväksi?
Pitäisi mennä nukkumaan, mutta eihän tässä saa edes unta! - ZOZ
MdK-MdK kirjoitti:
Sattuipa jännästi että Army of Loversin Obsession oli sopivasti ensimmäisenä kappaleena!
Arvotonta tietoa tästä porukasta: Alexander Bard on kotoisin näiltä seuduilta. Olihan hän aikamoinen ilmestys jo koulupoikana :-)!
Sitten tuo saksalainen tasainen jumpsutus kuului kellarista kun nörttini asui kotona!
Nuo "hevit" ei enää meikäläisen korvaa hivele.
Ellumari: Kuuntelitkos tekstiä? Kovat aikeet tuolla ZOZilla, vai mitä? Meinaa kesyttää sun dynamiitilla :-)Et kai sentään ajatuksia osaa lukea Mdk ? :O
Rupeaa ihan jo hirvittään... :)
Vai Alexander Bard ja ruottalainen ?
Taas tyhjä polla oppi jotain uutta ! :)
Kiitosta vaan !
Tulin vaan katsomaan että saitteko ne kipaleet soimaan. Itse juuri huomasin että tällä toisella koneella ei onnistunut. Saattaa ehkä johtua että tässä on Windows Media Player versio 9 ja toisessa oli 7.1. Niissä on tietty varmaan eri ClassGUID:t.....
Voitko Mdk konsultoida nörtti mussuasi ?
Jos tulee jotain rakentavia ehdotuksia niin joko tätä kautta taikka sitten eltsutätsy voi toimia sihteerinä (vaikka väittääkin ettei muka omista enää minun s-posti osoitetta...hmph!) tai emäntä sitten.
Kertokaa kaikki jotka ette saaneet tuota toimimaan millä selaimella yrititte ja mikä soitto-ohjelma teillä koneessanne on.
Tarvitsen feedbackia, feedbackia ! :)
"Täten julistan kaikki tämän palstan asukit epävirallisiksi beta-testaajiksi!" :D
Palkkana hyvä ja lämmin mieli.
(Helkkari, enhän minäkään tästä mitään palkkaa saa...)
Mozilla Firefox ei ainaakaan skulannut, ei QuickTimen kanssa eikä ilman, ts. ainakaan minulla...
En minä nyt sentään eltsua aio dynamiitilla posauttaa...kyllä jotain rauhallisempaa (ja sivistyneempää) pitää keksiä.
Kuuntelin vielä toistamiseen tuon "Dynamiten Tonight"...
Jotenkin nuo kohdat "icequeen" ja "She needs some warming up..." pistivät hymyilyttämään. Vai mitä ? ;)
Jees, semmosta...
Vaikka tolla sivulla ei nyt mikään suuri prioriteetti olekaan niin olisi kiva saada se valmiiksi ja pois jaloista. Ja hiukan jotain kromeluukia ja hilettä siihen vielä, kun nyt kerran joulukin tulee. Ja pari biisiä lisää...semmoista mistä mammatkin (ja Mdk ja eltsu) saattaisi pitää :D
Ja mitähän vielä...
Huominen pyhitetty siivoukselle, tulee vieraita.
Ja erittäin hyvä syy ottaa hieman "ommoo lommoo" koulusta :D
Hyv yöt! - ZOZ
ellumari kirjoitti:
varmaan selväksi?
Pitäisi mennä nukkumaan, mutta eihän tässä saa edes unta!vaan kilttinä tyttönä tuhisemaan ;)
Eikös sulla ole töitäkin huomenna ja aikanen herätys? Ai-jai...meitsi taitaa nukkua huomenna piiiit-kääään
Sillä välin kun "eräät" paiskivat hommia :D
*MUISK!* - pullaulla
Ulla-mummun mieleen oli se Army of lovers-Obsession!
Ihanaa kun hallitsis noi kaikki paikat tästä PC stä.Ja radioo kuuntelen --kun saa Dikipuolelta kuunneltua Suomesta suoraan tällä Daatalla! - pullaulla
ZOZ kirjoitti:
Et kai sentään ajatuksia osaa lukea Mdk ? :O
Rupeaa ihan jo hirvittään... :)
Vai Alexander Bard ja ruottalainen ?
Taas tyhjä polla oppi jotain uutta ! :)
Kiitosta vaan !
Tulin vaan katsomaan että saitteko ne kipaleet soimaan. Itse juuri huomasin että tällä toisella koneella ei onnistunut. Saattaa ehkä johtua että tässä on Windows Media Player versio 9 ja toisessa oli 7.1. Niissä on tietty varmaan eri ClassGUID:t.....
Voitko Mdk konsultoida nörtti mussuasi ?
Jos tulee jotain rakentavia ehdotuksia niin joko tätä kautta taikka sitten eltsutätsy voi toimia sihteerinä (vaikka väittääkin ettei muka omista enää minun s-posti osoitetta...hmph!) tai emäntä sitten.
Kertokaa kaikki jotka ette saaneet tuota toimimaan millä selaimella yrititte ja mikä soitto-ohjelma teillä koneessanne on.
Tarvitsen feedbackia, feedbackia ! :)
"Täten julistan kaikki tämän palstan asukit epävirallisiksi beta-testaajiksi!" :D
Palkkana hyvä ja lämmin mieli.
(Helkkari, enhän minäkään tästä mitään palkkaa saa...)
Mozilla Firefox ei ainaakaan skulannut, ei QuickTimen kanssa eikä ilman, ts. ainakaan minulla...
En minä nyt sentään eltsua aio dynamiitilla posauttaa...kyllä jotain rauhallisempaa (ja sivistyneempää) pitää keksiä.
Kuuntelin vielä toistamiseen tuon "Dynamiten Tonight"...
Jotenkin nuo kohdat "icequeen" ja "She needs some warming up..." pistivät hymyilyttämään. Vai mitä ? ;)
Jees, semmosta...
Vaikka tolla sivulla ei nyt mikään suuri prioriteetti olekaan niin olisi kiva saada se valmiiksi ja pois jaloista. Ja hiukan jotain kromeluukia ja hilettä siihen vielä, kun nyt kerran joulukin tulee. Ja pari biisiä lisää...semmoista mistä mammatkin (ja Mdk ja eltsu) saattaisi pitää :D
Ja mitähän vielä...
Huominen pyhitetty siivoukselle, tulee vieraita.
Ja erittäin hyvä syy ottaa hieman "ommoo lommoo" koulusta :D
Hyv yöt!Voi! kehtaiskoos pyytää lisää --mutta älä sitä Hevi Rokkia laita --Jaz --olis kivaa ja kauniit Joululaulut varmaankin lämmittäsivät mieltä!!

Hyv yöt!I´m a Dreamer on sellainen vanhan konkarin "softis", joka ei riko meidän vanhusten kuulotorvia! Ozzy on minun suursuosikkini muutenkin :)
Pink Floydillakin on ihan kivoja biisejä...
- exR
Nyt otankin kupillisen kaakaota (tai onhan täällä sitä Lumumbaakin?).Hyytää tuolla ja siellä. Kiitos, vähän lämpeni.
- Asrid
Tulla piipahdin kahville,kun kokeilen tätä
nikkiäni toimiiko se rekattuna.Ja näyttäähän se toimivan,kahvikin maistui oikein hyvälle näin
lumisateessa kun on rämpinyt.
Terveiset kaikille. Asrid kirjoitti:
Tulla piipahdin kahville,kun kokeilen tätä
nikkiäni toimiiko se rekattuna.Ja näyttäähän se toimivan,kahvikin maistui oikein hyvälle näin
lumisateessa kun on rämpinyt.
Terveiset kaikille.kuka lienetkään ,sitä tiedä en,,,,,,
Laulun sanoin ,en taida yhdistää sinua kehenkään,mutta olitpa uusi tai vanha ,olet tervetullut ja hauska on tutustua aina uuteen ,vanhaankin. Kahvi,oliko edes kuumaa.
Pistäydy taas pian uudelleen yhteiseen tupaamme.- ellumari
SkillaN kirjoitti:
kuka lienetkään ,sitä tiedä en,,,,,,
Laulun sanoin ,en taida yhdistää sinua kehenkään,mutta olitpa uusi tai vanha ,olet tervetullut ja hauska on tutustua aina uuteen ,vanhaankin. Kahvi,oliko edes kuumaa.
Pistäydy taas pian uudelleen yhteiseen tupaamme.saattaa ajatella ja sanoakin, että tämä on jotain keskinäisen kehun kerhotoimintaa, mutta kyllä sinä Skillan olet hyvä emäntä!
Huomaat kaikki ja pidät talossa oikeanlaisen lämpimän hengen ja järjestystä kuitenkin.
Minäkin tahdon tutustua uusiin ihmisiin, mutta entisiä kaipaan erittäin paljon, niinkuin Klaraakin, jota ei ole aikoihin näkynyt.
Tai, aikoihin ja aikoihin...tuntuu vaan kun kiva kaveri on pari kolmekin päivää poissa, että ei oltaisi nähty pitkään aikaan.
Sano terkkuja, jos "törmäilette!" ellumari kirjoitti:
saattaa ajatella ja sanoakin, että tämä on jotain keskinäisen kehun kerhotoimintaa, mutta kyllä sinä Skillan olet hyvä emäntä!
Huomaat kaikki ja pidät talossa oikeanlaisen lämpimän hengen ja järjestystä kuitenkin.
Minäkin tahdon tutustua uusiin ihmisiin, mutta entisiä kaipaan erittäin paljon, niinkuin Klaraakin, jota ei ole aikoihin näkynyt.
Tai, aikoihin ja aikoihin...tuntuu vaan kun kiva kaveri on pari kolmekin päivää poissa, että ei oltaisi nähty pitkään aikaan.
Sano terkkuja, jos "törmäilette!"aina kun tuntuu olevan aihetta,ja olen hyvilläni lämpimistä sanoistasi.Kiitti.
Kyllä minäkin kaipaan,niitä joita aikoihin ei huomaa,nyt kirjar fiiuulin,Anu ja Klara ,kaikki ovat olleet hissukseen.
Tulee aina mielen onko jotakin sattunut,mutta Maalaismies sanoi ,että ei aina tarvitse vastailla ja on varmaan oikeassa.
He tulevat varmasti ,kun katsovat oikean ajan
tulevan.
Minusta on tosi kiva aaada mukaan myös uusia,on paljon enemmän sanottavaa,kun juttuja lisääntyy.
Minä olen paljon äänessä,minulla aika riittää.
Joten eikun juttuihin mukaan uudet ja vanhat ja kiitelläänkin.
Terkut vien.- pullaulla
SkillaN kirjoitti:
aina kun tuntuu olevan aihetta,ja olen hyvilläni lämpimistä sanoistasi.Kiitti.

Terkut vien.haluan kiittää SKILLAA ,kyllä oli viimeyönäkin kiva poiketa ja kuunnella hyvää Rokkia ,
Olin siimeksen puhelimeen hakemassa Suomenkielisiä ohjeita ,ja löytyhän ne .Tuli vaan turhanpaljon paperia Printattua --kun en viitsinyt lopettaa sitä ohjelmaa kesken /75 sivua --kamala:(:(:.Ostin uuden mobile .Taskupuhelimen ja ohjeet oli Ruotsiksi ja englanniksi--ruotsi kyllä sujuu jotenkin --mutta halusin ne Suomeksi . - fiiuliN
SkillaN kirjoitti:
aina kun tuntuu olevan aihetta,ja olen hyvilläni lämpimistä sanoistasi.Kiitti.
Kyllä minäkin kaipaan,niitä joita aikoihin ei huomaa,nyt kirjar fiiuulin,Anu ja Klara ,kaikki ovat olleet hissukseen.
Tulee aina mielen onko jotakin sattunut,mutta Maalaismies sanoi ,että ei aina tarvitse vastailla ja on varmaan oikeassa.
He tulevat varmasti ,kun katsovat oikean ajan
tulevan.
Minusta on tosi kiva aaada mukaan myös uusia,on paljon enemmän sanottavaa,kun juttuja lisääntyy.
Minä olen paljon äänessä,minulla aika riittää.
Joten eikun juttuihin mukaan uudet ja vanhat ja kiitelläänkin.
Terkut vien.Kirjoittelenpahan tähän muutaman sanan ilmoittaen vielä kulkevani tämän maan kamaralla.
Kohtalaisesti menee muutenkin, mutta laiskuus kirjoittamiseen vaan yltyy.
Lueskelen kyllä useimmat ketjut ja niissä olevat "juorut" :)), mutta en kykene viemään niitä eteenpäin.
Taas on tulossa vesisateitakin, niin että pimeys varmaan yllättää. Huomenaamulla on peffallaan heti rappusille astuttuaan.
Muistakaa siis olla toisetkin varovaisia.
Hei, hei. pullaulla kirjoitti:
haluan kiittää SKILLAA ,kyllä oli viimeyönäkin kiva poiketa ja kuunnella hyvää Rokkia ,
Olin siimeksen puhelimeen hakemassa Suomenkielisiä ohjeita ,ja löytyhän ne .Tuli vaan turhanpaljon paperia Printattua --kun en viitsinyt lopettaa sitä ohjelmaa kesken /75 sivua --kamala:(:(:.Ostin uuden mobile .Taskupuhelimen ja ohjeet oli Ruotsiksi ja englanniksi--ruotsi kyllä sujuu jotenkin --mutta halusin ne Suomeksi .Oli niin kiire että syöksyin melkein leipäpala hampaissa omiin puuhiini!
Kiitos tästäkin jaksosta juttutuvan puolella! Uusi kyltti esille, SkillaN! Jutut jatkuvat!pullaulla kirjoitti:
haluan kiittää SKILLAA ,kyllä oli viimeyönäkin kiva poiketa ja kuunnella hyvää Rokkia ,
Olin siimeksen puhelimeen hakemassa Suomenkielisiä ohjeita ,ja löytyhän ne .Tuli vaan turhanpaljon paperia Printattua --kun en viitsinyt lopettaa sitä ohjelmaa kesken /75 sivua --kamala:(:(:.Ostin uuden mobile .Taskupuhelimen ja ohjeet oli Ruotsiksi ja englanniksi--ruotsi kyllä sujuu jotenkin --mutta halusin ne Suomeksi .kaikille, sukupuoleen katsomatta.
Pullaullan kanssa samoja mietteitä noista ohjeiden tulostamisista. Pienen tiedon tarpeeseen tahtoo tulla sivu kaupalla turhaa tietoa mukana, nyt olenkin alkanut tulostamaan vain valintani mukaa, valitsen vain ne rivit joita haluan tutkia myöhemminkin.
Ei minulla puhelimen ohjeita, mutta muissa sama ongelma.
Talvinen maisema, lumiset puut ja tunnelmallista hämärää kynttilöiden valossa, voiko ihminen enmpää talvi illalta vaatia.
Istun mukavaan nojatuoliin, kiedon shaalin harteilleni, otan hyvän kirjan käteen ja siinä se on, minun lepohetkeni ja nautintoni, muuta en kaipaa.
Kiitti taas kahvista, oli mukana omat, eilen leivotut eväät.
Skillanin kiusallakin keitän huomenna lammaskaalia, eikä maistu yhtään villalle.
Ketjusta on poistettu 51 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa862650En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361819- 101704
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3711622Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181572Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681427- 1191237
- 131166
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91126- 201029