Kuulun niihin ikämiehiin jotka ovat harrastaneet veneilyä ja purjehdusta vuosikymmenet mutta maileja ja siis kokemusta ei ole eräistä syistä kertynyt kovinkaan paljon. Siksi monet aloittelija -tason ongelmat ovat edelleen arkipäivää.
Olen seuraillut ja jopa jotain kirjoitellutkin tälle palstalle viime vuosien aikana. Moni asia on selvinnyt palstalaisten kommenttien kautta. Kiitos siitä!
Viime aikojen lähes vihakirjoitukset eivät ole hyvä suunta ja toivon että näitä tehtailleet lopettaisivat ne.
Silloin palstan lukija- ja kirjoittajamäärä ei lähtisi laskuun. Ja hyvä on muistaa sekin vanha viisaus että tieto ei jaettaessa vähene.
Tieto ei jaettaessa vähene
20
310
Vastaukset
Juuri muutama minuutti sitten vastasin toisessa ketjussa erälle KVG-tyypille, joka oli kommentoinut erittäin epäystävällisesti aloittajan asiallista kysymystä. On todella valitettavaa, että tällaiset suunsoittajat pääsevät häiritsemään asiallista keskustelua.
- hyvä palsta
Tämä palsta on tosiaan pysynyt aika hyvänä, noin anonyymipalstaksi suorastaan erinomaisena. Täällä on paljon nimimerkillisiä jotka oikeasti tietävät ja viitsivät vastata asiallisesti. Sitä, että asialliseen kysymykseen tai pohdintaan saa asiallisia vastauksia ei muutamat trollit tai kvg:t ole pystyneet kokonaan estämään. Itse olen piakkoin aloitteleva ja jossain vaiheessa ensivenettäkin miettivä purjehtija ja olen oppinut täältä paljon.
- Vain tyhmiä kysyjiä?
On pakko olla eri mieltä. On kysymyksiä, jotka olisivat parhaita ihan pään sisälle jätettynä:
- Saako uuteen Swaniin beigeä sängynpeittoa? imim aion ostaa - oikeasti
- Minulla on uusi KAD 44, mitä lukee ohjekirjan sivulla 37 öljyn määrä? nimim. En löydä
- Kehtaanko veneellä mennä satamaan? Nimim. Vuosia ulapalla
- Miksi minä kuvittelen että muilla on kiire? nimim. Vainoharhainen
- Miksi muut menee sataamaan, vaaikka minä ene mene? nimim. Kiusaallaanko?- Painu pois
No niin, siinähän sinä taas olet! Häivy!
- 10+8
Painu pois kirjoitti:
No niin, siinähän sinä taas olet! Häivy!
Mikä on tämän "vain tyhmiä kysymyksiä" keskustelijan ongelma? Jos koet jonkin kysymyksen olevan tyhmä niin miksi et heti siirry seuraavaan ja jätä se omaan rauhaansa. Jos siihen ei kukaan vastaa asiaankuuluvasti niin tuskin se kysyjä kovinkaan monta kertaa sitä kysyy.
Noilla pirullisilla komennteillasi vain rikot keskustelun harmonian ja useimmille meistä tulee siitä kiusauntunut tunnellma. Eli lyhyesti, let it be:) - Hit the road
Painu pois kirjoitti:
No niin, siinähän sinä taas olet! Häivy!
Kuten hyvin tiedät, tuo päreiden polttaminen ei johda mihinkään. Jos kerjäisin sinun huomiotasi, niin joko lopettaisin tai tekisin kahta kauheammin kiusallanikin.
Voisimme saada tästä jopa keskustelun aikaiseksi, mutta sinun argumentointisi on niin löysää, ettei siinä ole edes mitään kommentoitavaa, ei edes tätä. - Siksi
10+8 kirjoitti:
Mikä on tämän "vain tyhmiä kysymyksiä" keskustelijan ongelma? Jos koet jonkin kysymyksen olevan tyhmä niin miksi et heti siirry seuraavaan ja jätä se omaan rauhaansa. Jos siihen ei kukaan vastaa asiaankuuluvasti niin tuskin se kysyjä kovinkaan monta kertaa sitä kysyy.
Noilla pirullisilla komennteillasi vain rikot keskustelun harmonian ja useimmille meistä tulee siitä kiusauntunut tunnellma. Eli lyhyesti, let it be:)Olet sekä oikeassa että väärässä.
Mutta yhtä lailla, kun provojen ja tyhmienkin kysymysten esittäminen on osa tätä palstaa, niin on myös niiden kommentoiminen.
Kehtaanko mennä satamaan tai pitää punaisia housuja ovat kysymyksinä sellaisia, että ne itsessään sallivat vapaamman kommentoimisen. Vai luuletko sinä että joku oikeasti kelluu ulapalla polttoaine vähissä ja miettii ettei vaan kukaan näkisi?
Väitteen pukeminen kysymyksen muotoon ei siitä salonkikelpoisempaa. Esimerkiksi "Oletko sinä ihan idiootti?" ei ole tarkoitettu kysymykseksi vaan provosoivaksi väitteeksi. Voin laittaa vastaavia muutaman, niitä löytyy joka ketjusta.
Oleellista on onko hemmolla, joka laittaa kysymysmerkin lauseen perään suurempi oikeus kirjoittaa kuin niillä, jotka eivät sitä tyyliä käytä? Tyyli on makuasia ja meillä on jokaisella omamme. - 2:n teinin isä
Hit the road kirjoitti:
Kuten hyvin tiedät, tuo päreiden polttaminen ei johda mihinkään. Jos kerjäisin sinun huomiotasi, niin joko lopettaisin tai tekisin kahta kauheammin kiusallanikin.
Voisimme saada tästä jopa keskustelun aikaiseksi, mutta sinun argumentointisi on niin löysää, ettei siinä ole edes mitään kommentoitavaa, ei edes tätä.Tämä "vain tyhmiä kysymyksiä" tyyppi tuntuu olevan kuin joku teini-ikäinen vastaanvänkääjä. Pitänee vain olla provosoitumatta hänen epäkohteliaasta ja hyökkäävästä tyylistään.
Yleisesti ottaen olen palstaan tyytyväinen. Paras (ainoa?) suomalainen aktiivinen purjehdusfoorumi.
Terve!
Tuntuu tosiaan siltä, eräät kirjoittajat eivät kykene asettumaan purjehtijan, saati aloittelevan purjehtijan saappaisiin.
Pääkopan sisällä on tosiaan asioita jäsennettävä, vaan sitä ennen on saatava jostain kokemusta ja tietoa. Tämä palsta on osoittanut voimansa kokemuksen ja kokemuksien eteenpäin siirtämisessä, siis eräänlaista arvokasta veneilijöiden kuppilatiimaa. Lukemaansa voi sitten koppansa sisällä pyöritellä ja joskus jopa jalostaa eteenpäinkin.- luonnonlaki
Joku tuossa kyseli omasta mielestään varmaan nokkelana provona ison Swanin miehistöstä. Ja ihme kyllä muutamat viitsivät vastata. Vielä paljon suurempi ihme oli, että lopulta aiheesta kehkeytyi aivan asiallista keskustelua.
Siitä huolimatta ne kvg:t eivät koskaan nouse pelkän vi****lun tasolta mihinkään. Ne jäävät luuserien pätemiseksi. Vanha sääntö pätee luonnonlain voimalla, ei ole tyhmiä kysymyksiä, tyhmiä vastauksia kyllä.- K(V)G
Nyt tuntuu siltä, että asetat itsesi muiden yläpuolelle.
KG tai KVG ovat ihan relevantteja neuvoja kysymyksiin, joihin löytyy vastaus parhaiten sieltä. Niitä kysymyksiä on paljon.
Onko Nauticattiin saatavana lisävarusteena SAUNA ?
Löytyykö keneltäkään ZODIAC SEACOM 90 manuaalia?
Kaukanako on Välimeri?
Kokeillaan uudelleen: mikä on h-u-r-r-i?
Tuossa ihan muutama kysymys, joihin vastaus löytyy parhaiten googlesta. Ensimmäiseen löytyy yhteystieto, josta voi kysyä tulevasta veneestään. On oikein vastata, että vastaus löytyy googlesta, jos se löytyy parhaiten googlesta. Se, käyttääkö KG vai KVG on makuasia, koska V:llä lyhenteen tuntee useampi ja V on menettänyt lyhenteessä alkuperäisen merkityksensä. - ichiban
K(V)G kirjoitti:
Nyt tuntuu siltä, että asetat itsesi muiden yläpuolelle.
KG tai KVG ovat ihan relevantteja neuvoja kysymyksiin, joihin löytyy vastaus parhaiten sieltä. Niitä kysymyksiä on paljon.
Onko Nauticattiin saatavana lisävarusteena SAUNA ?
Löytyykö keneltäkään ZODIAC SEACOM 90 manuaalia?
Kaukanako on Välimeri?
Kokeillaan uudelleen: mikä on h-u-r-r-i?
Tuossa ihan muutama kysymys, joihin vastaus löytyy parhaiten googlesta. Ensimmäiseen löytyy yhteystieto, josta voi kysyä tulevasta veneestään. On oikein vastata, että vastaus löytyy googlesta, jos se löytyy parhaiten googlesta. Se, käyttääkö KG vai KVG on makuasia, koska V:llä lyhenteen tuntee useampi ja V on menettänyt lyhenteessä alkuperäisen merkityksensä.Rohkenen olla tässä eri mieltä. Jos vastaisin KG, se tarkoittaisi että olen itse löytänyt tiedon googlesta, jolloin tarkka linkki on tiedossani ja vastaan tietenkin sillä. Tai neuvon vaikka hakusanan.
Toisaalta kysyjä, joka ei itse ole onnistunut googlaamaan, voi hyvinkin olla nettitaidoiltaan sillä tasolla että hän ei myöskään tiedä mitä tarkoittaa KG tai KVG. Silloin on kohteliasta vastata vaikka 'vastaus tämäntyyppiseen kysymykseen löytynee parhaiten googlettamalla'. KVG-vastaus on hieman kuin löisi jo lyötyä.
Olen myös huomannut, että jos itselläni tekisi todella mieli vastata KVG, siis V:llä, paras ratkaisu on yleensä olla vastaamatta.
Trollit ovat sitten eri asia. - vain sinun
K(V)G kirjoitti:
Nyt tuntuu siltä, että asetat itsesi muiden yläpuolelle.
KG tai KVG ovat ihan relevantteja neuvoja kysymyksiin, joihin löytyy vastaus parhaiten sieltä. Niitä kysymyksiä on paljon.
Onko Nauticattiin saatavana lisävarusteena SAUNA ?
Löytyykö keneltäkään ZODIAC SEACOM 90 manuaalia?
Kaukanako on Välimeri?
Kokeillaan uudelleen: mikä on h-u-r-r-i?
Tuossa ihan muutama kysymys, joihin vastaus löytyy parhaiten googlesta. Ensimmäiseen löytyy yhteystieto, josta voi kysyä tulevasta veneestään. On oikein vastata, että vastaus löytyy googlesta, jos se löytyy parhaiten googlesta. Se, käyttääkö KG vai KVG on makuasia, koska V:llä lyhenteen tuntee useampi ja V on menettänyt lyhenteessä alkuperäisen merkityksensä.En muiden yläpuolelle, mutta kvg-tyyppien yläpuolelle kyllä. Ja se taso ei toden totta vielä kovin korkealla ole.
Jos joku kysyy, saako Nauticattiin lisävarusteena saunan, tietää varmuudella, ettei kysyjä missään tapauksessa ole alunperinkään halunnut vastausta kysymykseensä. Miksi siis vastata mitään, varsinkaan sitä kvg:tä? Jos sinulla ei ole sitä kysyttyä manuaalia, et silloinkaan vastaa mitään. Tai jos välttämättä haluat osoittaa nokkeluutesi, vastaat antamalla sen googlettamasi linkin manuaaliin. Niin täydellisen yksinkertaista se on, eikä kvg ole vastaus mihinkään. Jos joku käyttää tätä palstaa googlen sijaan kyselyihin, ongelma ei ole ollenkaan sinun. - Matilla asiaa
vain sinun kirjoitti:
En muiden yläpuolelle, mutta kvg-tyyppien yläpuolelle kyllä. Ja se taso ei toden totta vielä kovin korkealla ole.
Jos joku kysyy, saako Nauticattiin lisävarusteena saunan, tietää varmuudella, ettei kysyjä missään tapauksessa ole alunperinkään halunnut vastausta kysymykseensä. Miksi siis vastata mitään, varsinkaan sitä kvg:tä? Jos sinulla ei ole sitä kysyttyä manuaalia, et silloinkaan vastaa mitään. Tai jos välttämättä haluat osoittaa nokkeluutesi, vastaat antamalla sen googlettamasi linkin manuaaliin. Niin täydellisen yksinkertaista se on, eikä kvg ole vastaus mihinkään. Jos joku käyttää tätä palstaa googlen sijaan kyselyihin, ongelma ei ole ollenkaan sinun.Matt. 23:12
- terapiaakin
vain sinun kirjoitti:
En muiden yläpuolelle, mutta kvg-tyyppien yläpuolelle kyllä. Ja se taso ei toden totta vielä kovin korkealla ole.
Jos joku kysyy, saako Nauticattiin lisävarusteena saunan, tietää varmuudella, ettei kysyjä missään tapauksessa ole alunperinkään halunnut vastausta kysymykseensä. Miksi siis vastata mitään, varsinkaan sitä kvg:tä? Jos sinulla ei ole sitä kysyttyä manuaalia, et silloinkaan vastaa mitään. Tai jos välttämättä haluat osoittaa nokkeluutesi, vastaat antamalla sen googlettamasi linkin manuaaliin. Niin täydellisen yksinkertaista se on, eikä kvg ole vastaus mihinkään. Jos joku käyttää tätä palstaa googlen sijaan kyselyihin, ongelma ei ole ollenkaan sinun.Tuollainen kysymys on tosiaan syrjäytettävissä ihan helposti, mutta tarjoaa se myös mahdollisuuden heittää kevyttä purjehdusläppää silloin kun kukaan ei kysy mitään järkevää ja veneilemään ei pääse. Ystävällinen läpänheitto ja hauskat trollit pitävät palstaa hengissä. Voihan sekin olla jotenkin terapeuttista että saa räjähdellä ihmisille anonyymisti jos kotona ja töissä ei uskalla.
- luonnonlaki
terapiaakin kirjoitti:
Tuollainen kysymys on tosiaan syrjäytettävissä ihan helposti, mutta tarjoaa se myös mahdollisuuden heittää kevyttä purjehdusläppää silloin kun kukaan ei kysy mitään järkevää ja veneilemään ei pääse. Ystävällinen läpänheitto ja hauskat trollit pitävät palstaa hengissä. Voihan sekin olla jotenkin terapeuttista että saa räjähdellä ihmisille anonyymisti jos kotona ja töissä ei uskalla.
Kevyttä purjehdusläppää en minä, eivätkä useimmat muutkaan vastusta. Tarpeetonta v****uilua vastustan, myös terapeuttisena avautumisena.
Olen yrittänyt pitää sellaista linjaa, että katson paljon mielummin sormien läpi tyhmiä kysymyksiä kuin tarpeetonta änkyröintiä. Mitä vihamielisempää, sitä herkempi liipasinsormi.
Se ei tarkoita sitä, että tarvitsee katsella ilmiselvää trollausta. Valitettavasti parhaallakaan medialukutaidolla ei voi olla aina aivan varma onko kyse trolli vai vilpitön tietämättömyys tai avuttomuus. Vaikka se ärsyttääkin, niin kädettömyyttäkin pitää tietty määrä sietää. Jos on vähänkään epävarmuutta mistä on kyse, katson mieluummin vähän aikaa ennen kuin harkitse poistamista.
Ei tämä palsta huku viesteihin muutenkaan, joten muutama tyhmäily sekaan ei vaikeuta luettavuutta. Ollaan mieluummin suvaitsevaisia kuin ahdasmielisiä.Tuo on hyvin sanottu luotsilta. Vaikeaksi homman tekee kaksi asiaa. Ihmisillä on erilainen ulosanti. Toinen on, että vaikka olisikin hyvä ulosanti, niin tekstin voi silti ymmärtää väärin. On kirjoittaja ja on lukija.
Täällä on myös helppo vastaprovosoitua noista epäkohteliaista viesteistä, ja vittuilla takaisin. Sekään ei ole fiksua, mutta tämmöstä tää ihmisten kanssakäyminen on.
- Asia-linja
Jos joku kysyy purjehdukseen liittyvää, ei kannata pohtia, onko kysymys tyhmä tai provo, vaan vastata asiallisesti, jos mieli tekee.
Jos joku tämän jälkeen vastaa ketjuun asiattomasti, tällainen vastaus kannattaa ohittaa. Mikään ei ärsytä narsistisia ketjun pilaajia yhtä paljon kuin huomiotta jättäminen.
Keskustelu säilyy hyvänä, kun keskustelijat eivät arvaile toistensa motiiveja ja jättävät selvät häiriköt rauhaan.- Air Asialinja
Siis jos joku aloittaa asiattomasti, ei vastata ja jos joku jatkaa asiattomasti, ei vastata?
Siis asiattomiin ei vastata (noin lyhyesti)?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391669En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 81021
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7931- 71846