Perjantai lähestyy

Aisuri-Eki

Ja palkkapäivä samoin. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että töiden jälkeen käyn taas Prismassa hankkimassa viikonlopuksi ruokaa, vaimolleni muutaman rasian suklaakonvehteja sekä koiraverkon Octaviaan jotta kultainen noutajamme ei pääse kuseskelemaan penkeille (olenhan vasta hiljaittain maksanut pois kaikki osamaksuerät). Tänä viikonloppuna kuulemma lastemme biologinen isä tulee vierailulle, ja Mortti ja Vertti odottavat häntä kovalla innolla, varsinkin kun eivät ole nähneet häntä moneen vuoteen. Minua itseäni totta puhuen hieman jännittää nähdä millainen hyypiö on kyseessä.

11

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lottamarii

      Vaikuttaa ihan mukavalta perjantai työpäivän päätökseltä. Tätähän se on, että eksät ja nyksät kaveeraa ja kaikki on niin yhtä suurta perhettä, eikä niin väliä hoitaako eksä vaimoa ja nyksä sillä välin lapsia tai päinvastoin,.homma toimii aina :)

      • Aisuri-Eki

        Juurikin näin. Varmasti kultainen noutajammekin on asiasta samaa mieltä vaikka ei hommasta paljoa ymmärräkään.


    • rumamies-

      Tulee minullekkin 2600 tili mutta ei ole autoa, ei vaimoa, ei lapsia. Ruokaa toki käyn ostamassa ja kaljaa ja vietän yksinäisen hiljaisen viikonlopun.

      • Säästyy ainakin pitkä penni.


    • lottamarii

      Naapurin poikamies pyysi kahville kämpilleen, haistoin palaneenkäryä ja aion ottaa pippurisumutteen takataskuun, jos tiukkapaikka tulee.

      • Mitä luulet hänen tekevän ja mihin pippurisumutetta tarvitset? Miksi edes menet kahville?


      • lottamarii

        En sitten uskaltanutkaan mennä..jäin lusmuilemaan kämpilleni.


      • laalaalaaaaa_p

        HOX HOX !.

        Muista vielä potkaista munille varmuuden välttämiseksi sen jälkeen kun olet suihkauttanut kaasut karvanaamarille. Noh, voit tietenkin potkaista munille ihan muuten vainkin. Kenkäiset kepeksille heti kun ovi aukeaa ja sitten polveen ja sanot että : "tuo siitä hyvästä että suunnittelet kuitenkin jotain". Koko episodin pistät pakettiin sen jälkeen vielä huitaisemalla käsiveskalla käkättimeen ja juokset karkuun, muista lällätellä mennessäsi.


    • Sä se aloittaja varmaan oletkin just joku vitun hc-aisuri ja neekerimiesten spermoja nuoleva umpiaisuri kun sun täytyy tollasta paskaa tulla tänne palstalle kirjoittamaan perkele!!!! Sulla sitä varmaan onkin toi Octaviasi oikein jotain aisurimallia eli harmaa farmarimalli!!!! Tollasta se just on kun et ole koskaan ton sun oman ahdasmielisyytesi takia voinut edes harkita sen Octavian tilaamista RS:nä ja kirkkaanvärisenä kun eipä ne sun ahdasmieliset aisurikaverit sitä kuitenkaan hyväksyisi!!!!!

      VOI VITTU ETTÄ TOLLASTEN VITUN LANTALÄJIEN JA ALI-IHMISTEN KIRJOITTAMIA ALOITUKSIA OIKEIN VITUTTAA LUKEA!!! SITÄ SUN OCTAVIAA KUN VITTU PAMAUTTAISI KIRVEELLÄ 500 KERTAA NIIN JOHAN SUN VAIMOS LÄHTISI KÄVELEMÄÄN KUN EI AISURILLA EDES KUNNON AUTOA OLISI!!!!

      SULLA SITÄ VARMAAN ON TOI OCTAVIA JOLLAIN VITUN VITUN VITUN AISURIMALLIN 1,2TSI KONEELLA KUN EIPÄ NE SUN AHDASMIELISET AISURIKAVERIT KUITENKAAN HYVÄKSYISI SITÄ 2,0TSI:N TILAAMISTA ETKÄ OMAA AHDASMIELISYYTTÄSI VOI EDES KOSKAAN HARKITA SEN OCTAVIAN TILAAMISTA RS:NÄ JA 2,0 TSI:NÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Kyllähän se kuitenkin niin on että KAIKKEIN tärkein asia nuoren, suvaitsevaisen, avarakatseisen EUROOPPALAISEN miehen elämässä on se RS-paketti yhdessä sen hyvälaatuisen ja tuuhean tukan kanssa, että tiedoksi vaan tämä sulle aisuripaskahousulle saatana!!!!!!

      • Tiedoksi kaikille aisureille, valkoritareille ja erityisesti palstan ylläpidolle tämä, että mä tulen vastaamaan tällä tavalla kaikkiin viesteihin, jossa joku kertoo ajavansa harmaalla farmari-Octavialla tai muulla aisuriautolla.


      • Octavia13

        Tämä alkaa olla melkeinpä puhdasta neroutta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe