Ensinnäkin sanottakoon, että toki on olemassa pieni joukko ihmisiä, jotka ovat henkisesti kypsiä, automaattisesti viisauta ja rakkautta tulvivia, jotka helposti muodostavan onnellisia ja harmonisia koko elämän pituisia parisuhteita, joiden sisällä rakastetaan ja kasvetaan, ja pysytään yhdessä ajoittaisista riidoista tai erimileisyyksistä riippumatta.
Mutta sitten on se ihmisryhmä, jotka kohtelevat puolisoaan TODELLA huonosti: ei välitetä, ei rakasteta, jätetään ykisn, ei kanneta vastuuta toisen hyvinvoinnista tai tunteista, ei tehdä asioita yhdessä, eletään itsekkäästi, ei keskustella, ei jaeta tunteita tai ajatuksia, ei mitään. Silti aina löytyy joku ihminen jonka kanssa ollaan parisuhteessa.
Sinkkuja sitten pidetään jotenkin vajavaisina kun eivät osaa olla parisuhteessa. Itse kuitenkin tunnen esim muutaman AIVAN ihanan sinkkunaisen, jotka ovat todella ihania ja sydämmellisiä ihmisiä, ja varmasti olisivat ihania vaimoja joillekin. Ja sitten tunnen naisia, jotka kohtelevat miehiään täysin kaltoin, ja silti mies rakastaa ja pysyttelee vaimonsa kanssa. Sama toisinpäin eri sukuouolilla.
Eli miksi jotkut eivät saa rakkautta ja parisuhdetta vaikka ovat ihania ihmisiä ja "ansaitsisivat" sen, ja sitten osa on suorastaan aivan kamalia (miehiä ja naisia) jotka aina ovat parisuhteessa (osa jopa ihan hyvien tyyppien kanssa)?
Parisuhde/Sinkku- ihmiset
4
<50
Vastaukset
- just.cause
Elämä ei ole reilua. Voisin kuvitella että ne jotka kohtelevat toista huonosti ovat siunattuja paremmalla ulkonäöllä joten heillä on "varaa siihen"
- RumaMiesIkuisestii
Nainen ei voi seurustella ruman miehen kanssa vaikka tämä olisi kultainen sydämeltään koska naiselle miehen komeus on kavereille ja sukulaisille oleva status symboli jollaiseen "minulla kauniilla naisella on mahkuja" Siksi rakkautta harvoin on sisäisesti vaan rakkaus jaetaan ainoastaan ulkoisin perustein. Enhän minäkään ruma mies saa ikinä naisia vaikka mun luonnetta aina kehutaan lämpimäksi, vastuuntuntoiseksi, ystävälliseksi ja asialliseksi.
- Räikkösen.tavallisuus
Olen ollut siinä käsityksessä että nainen ottaa mielummin huonosti kohtelevan miehen kuin hyvin kohtelevan joten voitte syyttää ihan itseänne. Hyvin kohtelevan miehen kanssa ei vain löydy sitä kemiaa..?
Hyvä kirjoitus kaikinpuolin.
Tuo miksi puoliso pysyy toisen rinnalla, vaikka saa huonoa kohtelua on sellainen juttu, että siitä voitaisiin keskustella pitkäänkin, koska siihen liittyy paljon asioita, joita voi olla vähän tai sitten enemmän.
Tuota itsekin olen pohtinut miksei ne "oikeat" toisiaan helpommin kohtaa, mutta tällä hetkellä en itse jaksa "turhaan" murehtia asiaa, ei ne murehtimalla mihinkään muutu, joten itse luotan nyt kohtaloon, eli osuu eteen, jos on osuakseen, välillä voi ehkä lipsua etsimisen puolelle, mutta yritän välttää turhaa stressaamista ja oppia elämään asian kanssa, kun ei ole muuta vaihtoehtoa.
En jaksa enää sitoutua ihmiseen (niin kuin itse kumppanuudesta ajattelen), joka ei sitä ansaitse, liian raskasta ja ihan oikeutettua mielestäni, näin toivon myös naisen ajattelevan.
Yritän itse päästä siihen tilaan, että olen asian kanssa oikeasti "sinut", jolloin voi asian kanssa elää niin hyvin kuin mahdollista.
Tämä on mielenkiintoinen aihe, mutta tällä kertaa en taida itse jaksaa osallistua tämän enempää tähän keskusteluun, kun "tunneärsykepankki" alkaa olla aika täynnä nyt tällä kertaa, lepoa, sekä hieman ulkoilua, niin kyllä se taas siitä. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa522100En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511436- 101394
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969