Mistä ujolle naiselle mies

voi-olla-näinkin

Olen ujo ja arka. Sinkkunainen. Ei pahempaa vikaa. Ujous on minulle sinkkuuden aiheuttanut. Moni mies on lähestynyt, menen ihan lukkooon. Deitillekin menin. En kehtaa edes miehille kirjoittaa.
Olen sopeutunut tilanteeseeni, on aikaa harrastaa monenlaista. Jotenkin toiset eivät tajua ja uskovat minun tapailevan vaikka kuinka miehiä. Teen monia asioita, käyn yksin matkoilla oudoissa maissa ja teen telttaretkiä pohjosiin. Yksin. Nämä synnyttävät toisille ajatuksen että olisin rohkea, eivät usko etten seurustele tai tapaile ketään. Tai ettenkö muka viihteellä käy. Ulkoisesti ei ujouttani huomaa.

20

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletkohan fiksun skeptinen myös vai mitä ujolla tarkoitat?

      Olen itse ollut vasta "vähän" aikaa "vapaa", koska olen halunnut miettiä ja käydä asioita läpi rauhassa, joten kauheasti en ole siinä mielessä naisia lähestynyt ja aika harvoin tälläisiä "viihtellä" on ja ovat aika hankalia lähestyttäviä, jos eivät ole, joidenkin vähän vähemmän ujojen kanssa liikenteessä, jolloin voi jututtaa siinä samassa, kun juttelee muiden kanssa.

      Kysyisin ennemmin, miten sinun kaltaisiin pääsisi/ehtisi tutustua rauhassa, sen tiedän tai oletan, että se vaatisi rentoa tutustumista pikku hiljaa, niin että saisi teidän luottamuksen, eli luottamuksellisessa ilmapiirissä voisi päästä hyvin juttuun, mutta miten?

      • voi-olla-näinkin

        Ujoudella tarkoitan että häkellyn täysin jos mies osoittaa minulle kiinnostustaan naisena. Muuten voin jutella miehen kanssa. Vältän tälläisiä tilanteita parhaani mukaan. Kaverillisesti saatan jopa työkaverin kanssa mennä huulta heittämään.
        Oletat oikein, tutustuminen täytyy tapahtua pikku hiljaa, vähän kuin varkain. Olen esimerkiksi jutellut leirinuotion äärellä tuolla autiotuvilla miesten kanssa, se on helppoa ja voisi johtaa johonkin jos aika ei olisi hyvin rajallinen, aamulla jokainen katoaa omalle reitillensä.
        Ainoa keino on kohdata meidänlaisemme jonkin muun asian yhteydessä kuin "etsimisen" ja jos pääsee alkua pidemmälle pitää ehdottomasti olla hätäilemättä ja ahdistelematta.


      • voi-olla-näinkin kirjoitti:

        Ujoudella tarkoitan että häkellyn täysin jos mies osoittaa minulle kiinnostustaan naisena. Muuten voin jutella miehen kanssa. Vältän tälläisiä tilanteita parhaani mukaan. Kaverillisesti saatan jopa työkaverin kanssa mennä huulta heittämään.
        Oletat oikein, tutustuminen täytyy tapahtua pikku hiljaa, vähän kuin varkain. Olen esimerkiksi jutellut leirinuotion äärellä tuolla autiotuvilla miesten kanssa, se on helppoa ja voisi johtaa johonkin jos aika ei olisi hyvin rajallinen, aamulla jokainen katoaa omalle reitillensä.
        Ainoa keino on kohdata meidänlaisemme jonkin muun asian yhteydessä kuin "etsimisen" ja jos pääsee alkua pidemmälle pitää ehdottomasti olla hätäilemättä ja ahdistelematta.

        "Ainoa keino on kohdata meidänlaisemme jonkin muun asian yhteydessä kuin "etsimisen" ja jos pääsee alkua pidemmälle pitää ehdottomasti olla hätäilemättä ja ahdistelematta."

        Siksipä en enää "etsikään", täytyy luottaa kohtaloon, eikä olla ns. haku päällä, tämän toivoisin olevan ihan normi, koska tämä on luontainen toimintatapa ja toivottava lähestymistapa, myös itseni kohdalla, eli olisinko sittenkin myös itsekin ujo? :)

        ps. onko seuraavan vaelluksen aikataulusta ja reitistä jo tietoa? =D.....vitsi..vitsi, mutta näitä asioita itsekin olen pohtinut, joten ihan hyvään väliin tuli nämäkin mietteesi, niin saa taas hieman selkiytettyä omiakin ajatuksia näistä asioista....


      • MGTOW kirjoitti:

        "Ainoa keino on kohdata meidänlaisemme jonkin muun asian yhteydessä kuin "etsimisen" ja jos pääsee alkua pidemmälle pitää ehdottomasti olla hätäilemättä ja ahdistelematta."

        Siksipä en enää "etsikään", täytyy luottaa kohtaloon, eikä olla ns. haku päällä, tämän toivoisin olevan ihan normi, koska tämä on luontainen toimintatapa ja toivottava lähestymistapa, myös itseni kohdalla, eli olisinko sittenkin myös itsekin ujo? :)

        ps. onko seuraavan vaelluksen aikataulusta ja reitistä jo tietoa? =D.....vitsi..vitsi, mutta näitä asioita itsekin olen pohtinut, joten ihan hyvään väliin tuli nämäkin mietteesi, niin saa taas hieman selkiytettyä omiakin ajatuksia näistä asioista....

        ...voi kyllä olla, että en taida olla sinänsä ujo, itse olen varmastikin kokemuksista viisastuneena ainakin skeptisesti fiksumpi, en tarkoita negatiivisellä tavalla vaan positiivisellä, sekä se että itselle on aina ollut tietyt jutut, minkä takia vaikka lähtisikin hieman "peliin" mukaan, niin luontaisesti vetäydyn helposti, jos huomaan tilanteen oudoksi tai tulee sellainen olo, että "tää ei oo mun juttu".


    • Ujomyös

      Tuo voisi olla myös minun kirjoittama, mutta miehenä. Tidän miltä sinusta tuntuu. olen ollut hyvä peittämään ujouteni. Ahdistavaa suoriutua sosiaalisista tilanteista, kun se ei tapahdu luontaisesti.

      • Ulkomuotoout

        Minulla ujouteen liittyy ylipaino. Tunnen olevani ulkopuolinen. Rakastaa ja hellitellä osaan, mut alku on vaikeeta.


      • tääonjusttätä
        Ulkomuotoout kirjoitti:

        Minulla ujouteen liittyy ylipaino. Tunnen olevani ulkopuolinen. Rakastaa ja hellitellä osaan, mut alku on vaikeeta.

        Ylipaino ja ujous ovat kaksi eriasiaa. Kun miehet puhuvat ujoudestaan, he eivät tarkoita olevansa ylipainoisia.


    • hae.apua

      Jos et omin voimin kykene lakata itsesi häpeämistä niin mene terapiaan.

      • ulkomuotoout

        No kerroppa miten sinä? Terapia on sun vaihtoehto. Käytkö itte terapiassa ja auttaako se, daa!


      • voi-olla-näinkin

        Nyt ei ole kyse yleisestä itseni häpeämisestä. Työskentelen liikuntapainotteisella alalla ja vedän esim. ryhmiä. Näissä tilanteissa en tunne minkäänlaista häpeää. Uskallan kyllä olla esillä. Ihmisenä, naisena mutta en kestä olla kiinnostuksen kohteena. Tätä voi olla hieman vaikea selittää.
        Ja kiitos kehoituksesta. Olen aikanani käynyt terapiassa, saamatta apua. Minusta jokaisen kannattaisi edes kerran elämässään käydä terapiassa, miettimässä ammatti-ihmisen kanssa missä mennään. Kuka olet, miten olet tullut täksi, mitä haluat elämässäsi jne.


      • Elämäntapasinkku

        Ei tuohon ole mitään muuta konstia ku hommata vakipano....Sieltä se lähtee avautumaan ja semmonen kaveri, joka vie asiaa eteenpäin määrätietoisesti. Todennäköisesti sinut pitää lähestulkoon puoliväkisin riisua. Peittelet itseäsi ja estelet. Mulla oli yksi tälläinen tapaus, mutta jälestäpäin kiiteltiin ja sano ettei olis ikinä saanu aikaseks, jos ei olis ollu minun laistani miestä, joka tekee eikä turhia kysele ja jahkaile. Tottakait oltiin etukäteen sovittu että pannaan, mutta niin vain tosipaikan tullen alettiin arpomaan hänen puoleltaan.
        Joo...Seksiä se sinä pelkäät ja siitä ei pääse ku naimalla!


    • kayats

      Minkä ikäinen on aloittaja?

    • Kerroin

      Liikaa painoa, mut olen sinua varten
      Oon ollut nyt 5 vuotta omillani, avopuoliso kuoli haimasyöpään. Elossa ollaan, mut haluaisin vielä kerran osoittaa ja saada hellyyttä.

      • ulkomuotoout

        Moi, mun avopuoliso kuoli myös haimasyöpään, omaishoitajana rankka sessio. Kuin vanha sä oot?


    • Ätmi-sinkku

      Naisen ujous johtuu nirsoudesta. Ei sulle kelpaa ketään joten et edes lähesty miehiä.

      • Huonoihninen

        Tästä ei ole kyse!! Itselläni on sama juttu. Ja vaikka on kiinnostunut kuinka paljon tahansa niin ei uskalla tehdä mitään sen eteen tai just siitä syystä!! :(


    • Ikisinkkuna mielelläni tutustun kaikkiin kaltaisiini naispuolisiin ihmisiin..
      Eipä liene vaikea arvata miten minut tavoittaa henkilökohtaisella tasolla...

      • Itse en ole mitenkään mainittavan ujo tai arka mies. Kumminkin introverttina itseni näen.


    • ÄläAlistuHyväksikäyttöön

      Aloittaja vaikuttaa erityisherkältä ihmiseltä. Luultavasti pystyt ainakin alitajuisesti tulkitsemaan toisia ihmisiä helpommin kuin moni kuvittelee, koska et ilmeisesti ole vielä menettänyt rehellisyyttäsi luonteesi vuoksi. Vanhimmiten kun taitosi jalostuvat on suhteen löytäminen entistä vaikeampaa. Erotat monet suhteen alussa niin tavalliset pelit helposti ja saat kylläkin oikean kuvan suhdetta yrittävästä kumppaniehdokkaasta, mutta koska ihmiset ovat epätäydellisiä se ei ole koko kuva vaikka oikea kuva onkin. Mutta älä hätäile, jos suhteen alussa tunnet ettei kaikki suhteessasi ole kunnossa, niin tuntemuksesi on todennäköisesti oikea toisin kuin monen muun toisenlaisen ihmisen tuntemuksista voi sanoa. Toisin sanoen jos tunnet, ettei kaikki ole kunnossa niin tiedät mitä teet seuraavaksi.

      • Tätä itsekin hieman pohtisin, mutta monelle HSP:lle tämä on vielä hieman tabu, kun pelkäävät leimautuvansa tjms., niin en viitsinyt mainita tällä kertaa.

        Asian kanssa pitää oppia olemaan sinut, hyviä ja huonoja puolia on, mutta en ikinä vaihtaisi pois.....paras ohje, jonka itse kerran sain, oli "luota itseesi ja intuitioosi", sitä olen opetellut itse ja sen tiedon myös yrittänyt muille välittää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      49
      2149
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2110
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      124
      2038
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      81
      1795
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1699
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1570
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1341
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1279
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1175
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1107
    Aihe