Räkyttämisenne sataa Perussuomalaisten laariin.

siunaussuomelle

Ketkä jättivät "vastuun" kannon viime hallituksessa-. Perussuomalaisten piti mielestänne pudota takiaispuolueiden joukkoon, te räkyttäjät. Putosiko? Kun on toiseksi suurin puolue, onko se takiaispuolue? Te räkyttäjät huusitte 2011 vaaleista lähtien että Perussuomalaiset oli tähdenlento mutta tulette näkemään että puolue on ykkönen seuraavissa eduskuntavaaleissa. Olisi ollut jo nyt ellei kaikki muut puolueet ja media olisi haukkuneet Perussuomalaisia jotenkin kummajaisiksi joita ei kannata äänestää. Nyt on todistettu puolueen olevan salonkikelpoinen ja että Perussuomalaiset on oikeasti koko kansan puolue, se on isänmaallisin puolue joka haluaa pitäö Suomen itsenäisenä ja huolehtia heikoimmistakin kuin myös taata mahdollisuuden yrittää ja menestyä kaikilla aloilla, yrittäminen tuo työtä ja vaurautta koko maahan. Sosialismi meni jo.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ttyy667

      Palstan kysyjää ainakin vituttaa ja se on sille oikein älkää kuitenkaan menkö vastaamaan tälle narsistille antaa kiukkuansa purkaaa kun ennuste meni jälleen pieleen ei tullut 9 % puoluetta tuli maan toiseksi isoin puolue joka istuu hallituksessa .

      • Kiitos_Timppa

        Kyllä tämä persuhallitus on hyvä. Heti 5 %:n palkanalennus, eläkeleikkaukset, leikkaukset opintotuesta, leikkaukset lapsinlisistä, leikkaukset lasten hoidosta, leikkaukset koulutuksesta jne... Ainoastaan rikkaiden ja maanviljelijöiden edut säilyy. Oikea tuntuu olevan suunta.


      • Loistavaa

        Juu. Erinomaista, että viime hallituksen aikaansaama sadan euron korotus peruspäivärahaankin on kohta muisto vain. Ja taas päästään nostamaan ministerien palkkioita, joita Katainen-Urpilaisen hallitus ensi töikseen leikkasi. Ja tosi kivaa, kun apteekkiin saa laittaa enemmän rahaa kuin ennen. Kun lääkkeistä maksaa enemmän, ne varmaan tehoavat paremmin. Ja kun vanhusten hoitajia vähennetään, niin pääsevät vanhukset pidemmäksi ajaksi kerrallaan hautomaan takapuoliaan märissä vaipoissa. Kyllä on nyt niin mahtava persuhallitus meillä tulossa, JIPIIIIIIII!


      • Koroljov
        Loistavaa kirjoitti:

        Juu. Erinomaista, että viime hallituksen aikaansaama sadan euron korotus peruspäivärahaankin on kohta muisto vain. Ja taas päästään nostamaan ministerien palkkioita, joita Katainen-Urpilaisen hallitus ensi töikseen leikkasi. Ja tosi kivaa, kun apteekkiin saa laittaa enemmän rahaa kuin ennen. Kun lääkkeistä maksaa enemmän, ne varmaan tehoavat paremmin. Ja kun vanhusten hoitajia vähennetään, niin pääsevät vanhukset pidemmäksi ajaksi kerrallaan hautomaan takapuoliaan märissä vaipoissa. Kyllä on nyt niin mahtava persuhallitus meillä tulossa, JIPIIIIIIII!

        Talouskuria ja kurjistamista. Niillä eväin ei nouse Suomi, eikä muukaan Eurooppa. Mutta antaa tämän nykyideologian nyt sitten todistaa kerta kaikkiaan loppuun saakka mahdottomuutensa ja turmiollisuutensa. Jospa siitä jotain opittaisiin.


    • No juuri nuo räkyttäjät. Että silleen.

    • Goohan

      Ainoa pelastus persujen kannatuksen säilymiselle ja mahdolliselle nousullekin, on se, että nyt kun alkaa pikkuhiljaa kaikille selviämään, millaiseen kelkaan oikein ovat hypänneet, niin persut kuin ennen kaikkea kepua äänestäneetkin - molemmat ryhmät voivat todeta tulleensä kusetetuksi saman poruukaan, eli Sipiläläisten taholta.
      He kun ovat näköjään normaalia lestadiolais-meiningillä liikenteessä, tehdään eriasioita joista on puhuttu ja luvattu, kustaan muiden sombreeroihin ja kerätään hyöty pikavoittona kotiin - ja poistutaan nauttimaan tuotoista. Muiden maksaessa laskut.

      Niin se ainoa keino persujen hallituksessa kasvojen säilyttämiselle on, että kaatavat hallituksen, tai ainakin lähetevät sieltä huitsin nevadaan.
      On vaikeaa kuvitella, miten olisi tuo hallituksen linja, jossa tavista ja heikko-osaisia lyödään kysymättä, hyvätuloisilta pyydetään kauniisti josko voisivat osallistua hieman yhteiskunnallisiin talkoisiin - mutta ei ole pakko jos ei halua-tyylillä, purisi persujen äänestäjäkuntaan.

      • Loistavaa

        Höpö höpö. Persut ovat ihan sitä mitä ovat aina olleetkin: kaksinaamaisia paskiaisia, jotka välittävät vain omasta edustaan, ja joille kansa on lauma hönöjä ja huuhiloita, joita sopii kyllä käyttää hyväkseen kun tarvitaan äänestäjiä, mutta jota sitten voidaan kohdella ihan miten mieli tekee, kun päästään valtaan. Turha yrittää sysätä taas persujen omia tekoja toisten niskoille.

        Sitä paitsi luuletko että olisi jotenkin parempi, jos sinun väitteesi osoittautuisi todeksi ja persujen kansanedustajat olisivat kauttaaltaan niin tyhmiä ja saamattomia, että he ovat tuolla tavalla vedätettävissä ja petettävissä?


    • Persujen laariin on näköjään satanut jo vuosia sitten, kun sisältö on homehtunut!

    • persuthyvähyvä

      Ilman persuja leikattaisiin enemmän.

      • Loistavaa

        Tuskin. Sopiihan sinun kuvitella. Nyt hallituksesta puuttuvat kaikki ne puolueet, jotka ovat osoittaneet välittävänsä kansasta, toisin sanoen vihreät, vasemmistoliitto ja sdp. Ja meno on sen mukaista jo ennen kuin hallitusta on edes nimitetty!


      • Perustele, ole hyvä.


      • loistavaa

        Perustelut olisivat niin pitkät, ettei tähän mahdu. Googlaamalla jopa sinä varmaan löydät valtiopäiväasiakirjoja, joista saat tietoa mitä mikin puolue on ajanut ja saavuttanut.


      • Perpanssi
        loistavaa kirjoitti:

        Perustelut olisivat niin pitkät, ettei tähän mahdu. Googlaamalla jopa sinä varmaan löydät valtiopäiväasiakirjoja, joista saat tietoa mitä mikin puolue on ajanut ja saavuttanut.

        Eli taas selitellään. Persuja enemmän olisi leikannut kukaan.


    • passaakonyt

      No nyt Perussuomalaiset kantavat vastuuta. Perussuomalaisten ansiosta hallitusohjelmaan tuli sana KRIITTINEN eu:hun suhtautuminen

    • hallituksessa

      Mitä yhteistä on oppositiopuolueella ja salvetulla kollikissalla?

      Vastaus: Mouruaa, mouruaa, ja on muistavinansa mitä piti tehdä.

      • haalitus

        Jos edellinen hallitus olisi hoitanut hommansa, ei nyt tarvitsisi näitä leikkauksiakaan tämän hallituksen tehdä.


      • Perpanssi
        haalitus kirjoitti:

        Jos edellinen hallitus olisi hoitanut hommansa, ei nyt tarvitsisi näitä leikkauksiakaan tämän hallituksen tehdä.

        Niin. Se edellinen kokoomushallitus. Ja sitä edellinen kepuhallitus.


    • toivoaon

      Olisitte räkyttäjät äänestäneet Perussuomalaisia niin Suomen paras puolue olisi nyt ykkönen ja ei leikattaisi köyhimmiltä niin kuin nyt. Muistetaan että Perussuomalaisten ansiosta ei nytkään tämän enempää leikata.

      • loistavaa

        HihihahahaHuhHUHHoohohohohaha! Onko lisää noin hyviä vitsejä?


    • hdghh

      JYTKY jytky LYTTYYN vasurit!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe