Pohjanmaan pikkupersu on rehellisyydenpuuskassaan erehtynyt myöntämään julkisesti, että persujen takit kääntyivät reilusti ja melkein kaikessa:
"Perussuomalaisten vastaantulo kokoomusta ja keskustaa kohtaan oli hallitusneuvotteluissa niin merkittävää suhteessa harjoittamaamme politiikkaan, että osallistumisemme hallitukseen ei olisi mitenkään voinut kaatua vaatimukseen tiukemmasta tukipakettilinjasta,[...]"
http://www.saarakkala.fi/blogi/2015/05/30/388
Saarakkala myöntää takinkäännöt!
29
91
Vastaukset
- Perpanssi
Ja nyt alkaa saarakkalan lähtölaskenta persuista ja palstan persufiilin loanheittokampanja. Rehellisyys ei todellakaan peri maata.
- Perssoni
Nythän se Soinin valta puolueessa vasta koetellaan. Perjantaista 29.5.2015 lähtien persujen mielipiteillä ja päätöksillä on ensi kerran jotain merkitystä. Tämän ymmärtävät myös kapinaan nousseet Saarakkala ja Immonen.
Puheenjohtajaa ja tämän hovisyöttiläitä vastaan nouseminen ei olisi tuottanut aiemmin mitään hyötyä, koska puolueella ei ollut oppositiossa hiventäkään valtaa, eikä edes vaikutusvaltaa.
Tähänastinen persujen politiikaksi kutsuma touhu on ollut pelkkää mölinää, nyt persujen siunaamat päätökset muuttuvat ihmisten todellisuudeksi. Palaute tulee olemaan myös aivan toisenlaista kuin mölinäkaudella. Perssoni kirjoitti:
Nythän se Soinin valta puolueessa vasta koetellaan. Perjantaista 29.5.2015 lähtien persujen mielipiteillä ja päätöksillä on ensi kerran jotain merkitystä. Tämän ymmärtävät myös kapinaan nousseet Saarakkala ja Immonen.
Puheenjohtajaa ja tämän hovisyöttiläitä vastaan nouseminen ei olisi tuottanut aiemmin mitään hyötyä, koska puolueella ei ollut oppositiossa hiventäkään valtaa, eikä edes vaikutusvaltaa.
Tähänastinen persujen politiikaksi kutsuma touhu on ollut pelkkää mölinää, nyt persujen siunaamat päätökset muuttuvat ihmisten todellisuudeksi. Palaute tulee olemaan myös aivan toisenlaista kuin mölinäkaudella.Kapinallisten persujen pitäisi vain perustaa uusi puolue ennen kuin Soini saa vietyä eduskunnassa läpi lakimuutoksen, jolla 38 edustajan puoluetuki maksetaan neljän vuoden ajalta edelleen hänelle, vaikka hän jäisi yksin persujen eduskuntaryhmään.
Aikaa on vähimmillään noin 1½ kuukautta.- Perpanssi
Perssoni kirjoitti:
Nythän se Soinin valta puolueessa vasta koetellaan. Perjantaista 29.5.2015 lähtien persujen mielipiteillä ja päätöksillä on ensi kerran jotain merkitystä. Tämän ymmärtävät myös kapinaan nousseet Saarakkala ja Immonen.
Puheenjohtajaa ja tämän hovisyöttiläitä vastaan nouseminen ei olisi tuottanut aiemmin mitään hyötyä, koska puolueella ei ollut oppositiossa hiventäkään valtaa, eikä edes vaikutusvaltaa.
Tähänastinen persujen politiikaksi kutsuma touhu on ollut pelkkää mölinää, nyt persujen siunaamat päätökset muuttuvat ihmisten todellisuudeksi. Palaute tulee olemaan myös aivan toisenlaista kuin mölinäkaudella.Näinpä. Persujen poltiikan ensitahdit on nyt kunnolla nähty ja merkit ovat todella huonot. Soini teki kannaltaan fiksusti kun koplasi lex vennamon. Persut nimittäin saattaa realistisestikin hajota.
Eihän Saarakkala mihinkään lähde puolueesta,sillä meitä on tuhansia PerusSuomalaisia jotka ajattelemme Saarakkalan tavoin,eikä meitä tulla erottamaan puolueesta,koska puolue sallii myös toisinajattelun,eli minäkin olen OPPOSITIOSSA.
- Näin.se.vain.on
Keskusta ja kokoomus eivät tule sallimaan että osa persujen eduskuntaryhmästä äänestää hallituksen säästöjä vastaan. Silloin Soinilla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko hän erottaa vastaan äänestäjät eduskuntaryhmästä ja puolue hajoaa tai persut lähtevät hallituksesta. Hallituksessa joko ollaan tai ei olla. Muita vaihtoehtoja ei ole!
Näin.se.vain.on kirjoitti:

PerusSuomalaisissa sallitaan äänestää hallituksen säästöjä vastaan.
- Yksillä_Rattaailla
j.jussiW-T kirjoitti:
PerusSuomalaisissa sallitaan äänestää hallituksen säästöjä vastaan.
Mutta hallituksessa ei sallita äänestää hallituksen säästöjä vastaan!
Vastaan äänestäjät saavat kenkää omaksi PerSSaukiseksi eduskuntaryhmäksi. - Perpanssi
j.jussiW-T kirjoitti:
Eihän Saarakkala mihinkään lähde puolueesta,sillä meitä on tuhansia PerusSuomalaisia jotka ajattelemme Saarakkalan tavoin,eikä meitä tulla erottamaan puolueesta,koska puolue sallii myös toisinajattelun,eli minäkin olen OPPOSITIOSSA.
Mutta timo il soini ei salli tällaista ajattelua. Ja siksi Saarakkala voikin saada kenkää oikein puoluejohtajan päätöksellä.
- ZZZ.ota.banaani
j.jussiW-T kirjoitti:
PerusSuomalaisissa sallitaan äänestää hallituksen säästöjä vastaan.
j.jussiW-T
ei sallita. perpansseilla on ryhmäkuri ja siitä lipeäminen tarkoittaa ryhmästä erottamista.
älä jussi usko satuihin mitä takinkääntäjä soini levittää
- annanääneni
Hajotkaa'' persut. Te rehelliset saatte äänivyöryn
Saarakkala on siirretty jo aikaisemmin sivuraiteelle persuissa, koska hän uskalsi arvostella Pullukkaa. Nyt eristämisestä tulee taatusti vielä tiukempi.
Noissa Saarakkalan sanoissa on yksi huvittava kohta: ”merkittävää suhteessa harjoittamaamme politiikkaan”. :D
Eiväthän persut ole harjoittaneet minkäänlaista politiikkaa tähänkään asti.- hyvääonkin
No on hyvänen aika Perussuomalaiset harjoittaneet politiikkaa jo vuosia. Olkoonkin sitä Stubbin pölhöpopulismia mutta politiikkaa kuitenkin
hyvääonkin kirjoitti:
No on hyvänen aika Perussuomalaiset harjoittaneet politiikkaa jo vuosia. Olkoonkin sitä Stubbin pölhöpopulismia mutta politiikkaa kuitenkin
Kerropa, minkä lakimuutoksen tai muun uudistuksen persut ovat vieneet läpi eduskunnassa näiden 20 vuoden aikana?
- hyväkirjoituson
Kannattaa lukea Vesan blogi
- Perpanssi
Milloinhan Saarakkala saa kenkää jostain "puolueen linjan vastaisesta toiminnasta"?
- Veskurules
j.jussiW-T kirjoitti:
EI MILLOINKAAN.
Jollei itse lähde kun on pitänyt linjansa suoraselkäisesti ja se ei ole persuissa tällä hetkellä sopivaa.
Veskurules kirjoitti:
Jollei itse lähde kun on pitänyt linjansa suoraselkäisesti ja se ei ole persuissa tällä hetkellä sopivaa.
Ei lähde ja eikä eroteta.PerusSuomalaisissa sallitaan eriävät mielipiteet.
- liityRyhmään
Olet sinäkin hyväuskoinen hölmö. Facebookissa on oikein oma ryhmä persuista erotetuille eli niille jotka ovat uskaltaneet olla eri mieltä Soinin hännystelijöiden kanssa.
- etue2
j.jussiW-T kirjoitti:
Ei lähde ja eikä eroteta.PerusSuomalaisissa sallitaan eriävät mielipiteet.
Sallikaa nauraa. Isä-Timo on pahin diktaattori mitä maa päällään kantaa.
- nuolentatoimii
Näin on ja pahin Timon nuolija on Terho, kieppuu kuin hyrrä
isä Timon ympärillä ja etenee puolueessa. - IPU_yhden_asian_puolue
j.jussiW-T kirjoitti:
Ei lähde ja eikä eroteta.PerusSuomalaisissa sallitaan eriävät mielipiteet.
.
Mutta Ipulla ei ole minkään valtakunnan kannatusta *Wink*
. Veskurules kirjoitti:
Jollei itse lähde kun on pitänyt linjansa suoraselkäisesti ja se ei ole persuissa tällä hetkellä sopivaa.
Jokuhan se ennusti tuolla, että neljän vuoden päästä alkaa hirmuinen eroaalto Persuista, kun uusi puolue saa tukirahat - muutetun lain mukaisesti - vain, jos kyseinen puolue on ollut olemassa jo ennen vaaleja.
En sitten tiedä turtuvatko ja sulautuvatko kriittiset henkilöt tuon neljän vuoden aikana Persuihin.- Perpanssi
pepep kirjoitti:
Jokuhan se ennusti tuolla, että neljän vuoden päästä alkaa hirmuinen eroaalto Persuista, kun uusi puolue saa tukirahat - muutetun lain mukaisesti - vain, jos kyseinen puolue on ollut olemassa jo ennen vaaleja.
En sitten tiedä turtuvatko ja sulautuvatko kriittiset henkilöt tuon neljän vuoden aikana Persuihin.Tarvitseeko odottaa sitä neljääkään vuotta...
- Halla-ahon_äänestäjä
NYT ON TÄRKEÄÄ ETTÄ SOINI ON ULKOMINISTERI
ULKOMINISTERINÄ JA RYHMÄN ecr (konservatiivit) JÄSENENÄ SOINI MUUTTAA NYT EU-POLITIIKAN TOTAALISESTI
IDEA ON NYT SE että Soini pääsee tapaamaan kaikkia maailman johtajia EUssa ja USA:ssa ja niin edelleen ja
PERUSSUOMALAISET KUULUVAT EU:SSA PARLAMENTISSA RYHMÄÄN JOHON KUULUVAT ENGLANNIN PÄÄMINISTERI CAMERON SUOMEN ULKOMINISTERI SOINI PUOLAN PRESIDENTTI DUDA JA HALLA-AHO ISTUU PAIKALLA KOKO AJAN VIESTITTÄMÄSSÄ JA SUUNNITTELMASSA SOINILLE MITÄ TAPAHTUU
Lisäksi Tanskassa on kesällä vaalit ja siinä odotetaan MURSKAVOITTOA SOINI-HALLA-AHO-RYHMÄLLE. Nämä kaikki ryhmät vastustavat sekä LIITTOVALTIOTA ETTÄ MAMUTUSTA.
EUROKONSERVATIIVINEN VAIKUTUS SITEN LISÄÄNTYY KRITIIKIN MYÖTÄ
Timo, Riikka ja uudet ministerit kertovat miten toimitaan Perussuomessa tästä eteenpäin KATSO VIDEO
https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/2cbmwjte
https://www.suomenuutiset.fi/silloin-oli-savusauna-ja-nelja-miesta-nyt-nelja-ministeria/ Työmies Matti Putkonen muisteli kulunutta 20 vuotta: tuolloin neljä miestä päätti Saarijärven rantasaunassa Kalmarin kylässä, Raimo Vistbacka, Urpo Leppänen, Kari Bärlund ja Timo Soini päättivät, ettei me tähän tätä jätetä, vaan perustamme uuden kansanliikkeen. - lakotnytok
Kylä Soini meni liian kiiruusti hallitukseen. Olisi kannattanut vaatia eu liittovaltion rakentajilta enemmän niitä Perussuomalaisia hyviä arvoja. On törkeää kun edelleen tullaan antamaan Kreikkaan ja samalla leikataan tulevaisuuden toivojen opiskelumahdollisuuksista
- ei-yllätys
Olisi pitänyt, olisi pitänyt - etkö vieläkään ymmärrä, etteivät hyvät arvot tai sinun etusi kiinnosta tai ole koskaan kiinnostanut Soinia? Olit vain yksi niistä hönöistä ja huuhiloista, hyväuskoisista hölmöistä, joita tarvittiin Soinin itserakkauden sanelemien pyrkimysten läpiviemiseen. Ja turha sanoa, että oli yllätys. Täälläkin varoiteltiin lukutaitoisia ihan riittävästi.
- Perpanssi
Saarakkalan puolueesta savustaminen on jo alkanut. Sen siitä saa kun yrittää pitää periaatteensa ja on selkärankaa. Sitä ei Timo Aurinkoinen hyväksy.
http://www.hs.fi/politiikka/a1433215946806
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa442043En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311650Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141434Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 91281
- 121078
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7971- 20959
- 81952