Tulevat leikkaukset kohdistuvat väärin taas

uusiksi

Maksumiehiksi joutuvat työttömät,eläkeläiset ja lapsiperheet.Minne unohtuivat rikkaiden osuus?.Heillä on mistä ottaa mutta he pääsevät kuin koira veräjästä.Ihme touhua hallitukselta kun heikommilta vain otetaan aina vaan lisää.Menkää edes kerran rikkaiden kukkarolle jotta kaikki osallistuisivat sentään leikkauslistaan.Noin huonoa leikkauslistaa ei voi toteuttaa.Hallitusporukan pitää hävetä kun tollaista edes tohtivat tuoda esille.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sorrettu

      Puhuvat "kuninkaan uusista vaatteista", eivätkä saatanat edes häpeä.

    • kovatarvot

      Sipilä ja Stubb ja muut vastuussa olevat ajattelevat ennenmuuta omaa varallisuuttaan ja heidän kaveripiirinsä.. että saatava pitää mahdollisimman paljon kiinni omista eduista ja voitoista. Ei todellisuudentajua eikä välittämistä ollenkaan hävinneiden ja huono- osaisten tilanteesta.. kai ajatellaan että omaa syytään, tyhmät ja saamattomat.
      Arvoissa bisnes tuntuu olevan ydinasia, ja kulttuuri ja kaikki vaihtoehtoinen ja
      henkinen eli " hyödytön" on yhdentekevää. Totaalisen sielutonta.

    • eroarahata.fi

      Älä huoli, tasat.arvot jaetaan koko ajan uudelleen.

    • kukasaakukamaksaa

      Maksumiehinä ovat edelleen hyvätuloiset. Pienituloiset saavat vain saman tai hiukan vähemmän kuin ennen, mutta se ei tarkoita sitä, että joutuisivat maksamaan jotain.

      • On kieltämättä melkoisen outoa, kun tämänkin keskustelun avaaja kirjoittaa aivan kuin työttömät ja muut pienituloiset antaisivat omien menojensa lisäksi rahaa vielä hyvätuloisillekin.

        Yhdessä tapauksessa suurituloiset ovat tosin rahan saamapuolelle, nimittäin ylimmän tason poliitikkoina ja virkamiehinä. Hehän vain palauttavat näennäisinä veroina osan bruttopalkastaan, joka on ensin maksettu heille verovaroista.


    • Nyljentä

      Nylje köyhät, nyt takuumiehinä persut!

    • osuus

      Kerroppa esimerkkejä sellaisista rikkaiden henkilöiden saamista tuista joista pitäisi leikata?
      Paljonko niistä kertyy säästöjä valtiolle?

      • palkka-aleheti

        Häkeen( ek )saama palkka joka on 360000 euroo vuodessa.Jos tohon summaan tarvii tukea vielä niin huonosti on pojalla asiat.Itseasiassa hän saa liikaa palkkaa joten palkka-ale 50% olisi kohtuullinen summa.Yli hinnoiteltu on nyt palkka aivan varmasti.


    • luehanjuttu
      • Pääomatulon liian alas lasketussa verotuksessa Suomi menettää joka vuosi 5½ miljardia, joka on enemmän kuin koko hallituksen leikkauslista. Kun rikkaiden taskuihin menevät pääomatulot verotetaan EU:n keskitason mukaisesti, niin on tuo 5½ miljardia vuodessa enemmän budjetissa varaa.


      • ihmekitinää

        Ohops, hyvä että löytyi nyt viisastenkivi tähänkin pulmaan, kiristetään pääomaveroa! Sehän ei haittaa mitään vaikka se kilpailijamaissamme olisi alempi kuin meillä. Suomi on niin hyvä ja tasapainoinen ja innovatiivinen kasvuympäristö, että sijoittajat tuovat rahansa kilpaa tänne ihan pääoman verotuksesta riippumatta, hyvä me.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      97
      2821
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1839
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1804
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      382
      1670
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1611
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1447
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1257
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1176
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1146
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe