Piperin taivaskokemus

Hänellä oli ollut suuri osuus siinä, että minusta oli tullut kristitty. Mike oli ollut tuntemistani nuorista kristityistä kaikkein hartain. Hän oli ollut myös muiden nuorten keskuudessa erittäin suosittu. Hän oli pelannut neljä vuotta jalkapalloa ja koripalloa sekä harrastanut eri juoksulajeja. Hän oli ollut erittäin lahjakas. Hänestä oli tullut myös sankarini, koska hän oli elänyt kristillistä elämää ja puhunut siitä usein. Lukion jälkeen Mike oli saanut täyden apurahan Louisianan valtionyliopistoon. Ollessaan 19-vuotias Mike oli kuollut auto-onnettomuudessa. Olin murtunut täysin kuullessani hänen kuolemastaan, ja minulta oli kestänyt kauan päästä hänen kuolemansa yli. Miken kuolema oli ollut suuri järkytys ja tuskallinen kokemus, joka minulla oli siihen mennessä ollut.

Kun olin osallistunut hänen hautajaisiinsa, olin ihmetellyt, lakkaisinko koskaan itkemästä. En ollut pystynyt ymmärtämään, miksi Jumala oli ottanut pois niin asialleen omistautuneen opetuslapsen. En myöhemminkään voinut unohtaa sitä surua ja menetyksen tunnetta. En tietenkään ajatellut häntä kaiken aikaan, mutta niin tehdessäni tulin valtavan murheelliseksi.

Ja nyt näin Miken taivaassa. Kun hän kietoi käsivartensa hartioideni ympärille, tuskani ja suruni katosivat välittömästi. En ollut koskaan nähnyt Miken hymyilevän niin iloisesti. En vieläkään tiedä miksi, mutta paikan iloisuus pyyhki pois kysymykset. Kaikki tuntui niin autuaalta. Täydelliseltä.

Yhä enemmän ja enemmän ihmisiä tuli tapaamaan minua ja kutsui minua nimeltä. Sydämeni oli pakahtua nähdessäni, kuinka paljon heitä oli tullut toivottamaan minut tervetulleeksi taivaiseen. En ollut koskaan edes osannut kuvitella kenenkään olevan niin onnellinen kuin he nyt olivat. Heidän kasvonsa säteilivät sellaista tyyneyttä, jota en ollut koskaan maan päällä nähnyt. Kaikki olivat täynnä elämää ja iloa.

Ajalla ei ollut mitään merkitystä. Siitä huolimatta puhun selvyyden vuoksi tästä kokemuksesta aikaan viittaavin termein.

Näin isoisäni, kuulin hänen äänensä ja tunsin hänen syleilynsä hänen kertoessaan minulle, kuinka innoissaan hän oli sen vuoksi, että olin liittynyt heidän seuraansa. Näin lukiokaverini Barry Wilsonin, joka oli hukkunut erääseen järveen. Barry halasi minua, ja hänen hymynsä säteili sellaista onnellisuutta, jota en uskonut olevan olemassakaan. Hän ja kaikki muut ylistivät Jumalaa ja kertoivat, kuinka iloisia he olivat nähdessään minut, ja toivottivat minut tervetulleeksi joukkoonsa.

Juuri samalla hetkellä näin kaksi opettajaani, jotka olivat rakastaneet minua ja kertoneet minulle Jeesuksesta Kristuksesta. Kävellessäni näiden ihmisten keskellä tulin tietoiseksi heidän ikäjakaumastaan – vanhoja ja nuoria ja kaikenikäisiä siltä väliltä. Monet heistä eivät olleet tunteneet toisiaan maan päällä, mutta jokainen heistä oli vaikuttanut elämääni jollain tavoin. Vaikka he eivät olleetkaan tavannet maan päällä, niin nyt he kaikki näyttivät tuntevan toisensa.

Yrittäessäni selittää tätä kaikkea sanani tuntuvat vajaavaisilta ja riittämättömiltä, koska minun täytyy käyttää maallisia ilmaisuja kuvatakseni tuota sanoinkuvaamatonta iloa, intoa, lämpöä ja täydellistä onnea. Kaikki syleilivät minua jatkuvasti, koskettelivat minua ja puhuivat minulle. Kaikki nauroivat ja ylistivät Jumalaa. Tätä tuntui kestävän kauan aikaa, mutta se ei haitannut minua ollenkaan.

Isäni tulee yksitoistalapsisesta perheestä, ja muutamilla hänen veljillään ja siskoillaan on jopa kolmetoista lasta. Kun olin lapsi, perhejuhlamme olivat niin valtavia, että vuokrasimme juhliamme varten koko kaupunginpuiston Monticellon Arkansasissa. Me Piperit olemme rakastavaa sukua, ja aina kun kokoonnumme yhteen, halailemme ja suutelemme toisiamme. Kuitenkaan yksikään noista maanpäällisistä perhejuhlista ei ollut kyennyt valmistamaan minua siihen suuremmoiseen pyhien kokoontumiseen, jonka sain kokea taivaan porteilla.

Jotkut taivaan porteilla kohtaamistani henkilöistä olivat samoja kuin aikoinaan Monticellossa. Taivaassa on monia asioita, mutta tämä oli kaikkien aikojen perhejuhla.

Kaikki kokemani oli kuin ensiluokkainen seisova pöytä maallisille aisteille. En ollut koskaan kokenut niin voimallisia halauksia tai nähnyt sellaista kauneutta. Taivaan valoa ja sen näkymiä on mahdoton kuvata tai selittää. Lämmin säteilevä valo kietoi minut sisäänsä. Katsellessani ympärilleni minun oli vaikea käsittää sitä väriloistoa. Jokainen värisävy ja –vivahde ylitti kaiken koskaan näkemäni.

Terävöityneiden aistieni vuoksi minusta tuntui, etten ollut koskaan aikaisemmin nähnyt, kuullut tai tuntenut mitään näin todellista. En tosin muista maistaneeni mitään, mutta jotenkin vain tiesin, että jos minä olisin tehnyt niin, se olisi ollut paljon ihanampaa kuin mikään ruoka tai juoma, mitä olin maan päällä maistanut.

Paras tapa, jolla voin tapahtumia kuvailla, on sanoa, että minusta tuntui kuin olisin ollut jossain toisessa ulottuvuudessa. Koskaan en edes onnellisimpina hetkinäni ole tuntenut olevani niin täynnä elämää.

Seisoin sanattomana rakkaitteni edessä ja yritin imeä kaiken sisääni. Kerta toisensa jälkeen kuulin, kuinka iloisia he olivat nähdessään minut ja kuinka innoissaan he olivat saadessaan minut joukkoonsa. En ole varma, sanoivatko he todella nuo sanat vai eivät. Tiesin kuitenkin, että he olivat odottaneet minua, vaikka taivaassa ei tiedostettukaan ajankulua.

Katselin jälleen noita kasvoja ja tajusin, että heillä kaikilla oli ollut oma osuutensa siinä, että minusta oli tullut kristitty tai että olin kasvanut uskovana. Jokainen heistä oli vaikuttanut minuun positiivisesti. Jokainen heistä oli vaikuttanut minuun hengellisesti jollain tavalla ja auttanut minua kasvamaan paremmaksi opetuslapseksi. Tiesin – jälleen yksi niistä asioista, jotka tiesin ilman, että olisin ollut tietoinen, mistä tuo tieto tuli – että heidän vaikutuksestaan sain nyt olla heidän luonaan taivaassa.

Emme puhuneet siitä, mitä he olivat tehneet hyväkseni. Keskustelumme keskittyivät siihen iloon, jota he tunsivat sen vuoksi, että olin siellä, ja siihen, kuinka onnellisia he olivat nähdessään minut.

Koska olin yhä täysin ymmälläni, en tiennyt kuinka olisin vastannut heidän tervetulotoivomuksiinsa. Sanoin: ”Olen onnellinen saadessani olla teidän kanssanne.” Nuo sanat eivät riittäneet kuvaamaan sitä valtavaa iloa, jota tunsin saadessani olla kaikkien noiden minulle niin rakkaiden ihmisten joukossa.

En ollut lainkaan tietoinen siitä mitä olin jättänyt taakseni, enkä murehtinut sitä, että olin joutunut jättämään perheeni tai omaisuuteni. Tuntui kuin Jumala olisi pyyhkinyt mielestäni kaikki kielteiset tai huolta aiheuttavat asiat. Minä yksinkertaisesti vain iloitsin siitä, että sain olla yhdessä näiden ihanien ihmisten kanssa.

He näyttivät juuri sellaisilta, jollaisina olin heidät tuntenut – vaikkakin paljon iloisimmilta ja onnellisimmilta kuin koskaan maan päällä ollessaan.

Isoäitini Hattie Mann oli amerikanintiaani. Lapsena olin nähnyt hänet vasta sen jälkeen, kun hänelle oli kehittynyt osteoporoosi. Hänen päänsä ja olkapäänsä olivat koukistuneet eteenpäin ikään kuin hänellä olisi ollut selässään kyttyrä. Erityisesti muistan hänen kurttuiset kasvonsa. Vielä yksi asia, jonka hänestä muistan, on se, että hänellä oli tekohampaat – joita hän ei useinkaan käyttänyt. Mutta kun hän nyt hymyili minulle taivaassa, hänen hampaansa loistivat puhtaanvalkoisina; tiesin, että ne olivat hänen omansa. Hänen hymynsä oli kaikkein kaunein hymy, jonka olen ikinä nähnyt.

Sitten huomasin muutakin – hän ei enää kävellyt kumarassa. hän seisoi selkä suorana ja ryhdikkäänä, ja kaikki rypyt olivat hävinneet hänen kasvoiltaan. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, minkä ikäinen hän oli, enkä edes ajatellut sitä. katsellessani hänen säteileviä kasvojaan tajusin, ettei iällä ollut taivaassa mitään merkitystä.

Ikä ilmentää ajan kulumista, eikä taivaassa ole aikaa. Kaikki tapaamani ihmiset olivat sen ikäisiä kuin he olivat olleet nähdessäni heidät viimeksi – paitsi että maanpäällisen elämän jättämät jäljet olivat hävinneet. Vaikka joitakin heidän maanpäällisistä piirteistään ei olisi voinut sanoa viehättäviksi, niin taivaassa jokainen piirre oli täydellinen, kaunis ja ihana katsella.

Jopa nyt, vuosia myöhemmin, saatan joskus sulkea silmäni ja nähdä nuo täydelliset piirteet ja hymyt, jotka hämmästyttivät minua inhimillisellä lämmöllään ja ystävyydellään, jollaista en ollut koskaan kokenut. Pelkkä yhdessäolo heidän kanssaan oli pyhä hetki, joka säilyy kalliina toivonani.

Saavuttuani taivaan porteille he olivat siellä odottamassa minua ja kiiruhtivat heti minua kohti. He halasivat minua, ja katsoinpa mihin suuntaan tahansa, näin aina jonkun, jota olin rakastanut ja joka oli rakastanut minua. He ympäröivät minut ja liikkuivat ympärilläni niin, että jokaisella oli mahdollisuus toivottaa minut tervetulleeksi taivaaseen.

tunsin että minua rakastettiin – enemmän kuin koskaan aikaisemmin. He eivät sanoneet rakastavansa minua. En muista mitä sanoja he käyttivät. Mutta kun he katsoivat minuun, tiesin, mitä raamattu tarkoittaa puhuessaan täydellisestä rakkaudesta. Se säteili kaikista ympärilläni seisovista ihmisistä.

Katsellessani heitä minusta tuntui kuin olisin imenyt itseeni heidän rakkauttaan. Jossain vaiheessa katseeni kiinnittyi ympäristöön; näky oli häkellyttävä. Kaikki oli loistavankirkasta. Jonkin matkan päässä olevista porteista virtasi ulos sellainen kirkkaus, joka hehkussaan jopa ylitti meitä ympäröivän valon. Heti kun lakkasin katselemasta ympärilläni olevien ihmisten kasvoja, tajusin että kaikki ympärilläni hehkui häikäisevää valoa. Ihmissanat eivät riitä kuvaamaan näkemääni loistoa.

Kaikki näkemäni hehkui valtavaa kirkkautta. Ehkäpä paras kuvaus on, että aloimme liikkua kohti tuota valoa. Kukaan ei sanonut että meidän oli aika tehdä niin, mutta silti aloimme yhtaikaa liikkua eteenpäin. Lähtiessäni liikkeelle kaikki näytti muuttuvan aina vain korkeammaksi – kuten loiva mäenrinne, joka vain jatkui jatkumistaan.

Tutustumisen arvoinen asia.

Lue lisää...

Siinä riittää ihmettelemistä.

Joko kaikki atet ovat lukeneet kertomuksen?

Ja ei kun uusiksi vaan.

Ateistit ovat isästä perkeleestä. He ovat Saatanan palvojia joko tietäen tai tietämättään, koska kaikki jotka eivät tunnusta Jeesusta herraksi ovat Pirun kätyreitä.

Mutta Helvetin tulessa näidenkin saastojen turpa menee tukkoon elleivät he tee parannusta.

Lopeta itse Paholaisen palvominen. Kaikki jotka eivät tunnusta Jeesusta herraksi ovat Pirun palvelijoita ja joutuvat ikuiseen tuleen ja tuskaan.

Herra Jumala on ainoa todellinen Jumala.