Britannia minijääkauden partaalla

Sähköteurastaja

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ILSTHMT

      No jopas. Varsinkin kun Lontoossa ei ole luntakaan nähty aikoihin. Ja jos postaaja olisi lukenut oman infonsa, siinä sanotaan, että minijääkausi ei kuitenkaan poista globaalin lämpenemisen vaikutuksia. Eli suomeksi, kummatkin vaikutukset menevät fifty-fifty.

      Jos taas tiedetään, millainen on normaalitalvi ollut Brittein saarilla 50 vuoden ajan, niin on aika hölmöä puhua mistään minijääkaudesta. Kyseessä on tyypillinen brittiläinen sääpaniikki, joka iskee Lontoossa aina kun maa ei ole täysin vihreää. Jokainen vähän vanhempi muistanee vielä Britannian 70-luvun talvet, jolloin lunta tuli silloin tällöin ja aina välillä oli kylmääkin. Ero kuitenkin kuvattuihin 1600-luvun talviin oli todella suuri.

    • Sähköteurastaja

      Jo jos on kerran fifty fifty, ei edelleenkään lämpene vaikka maailman johtavin ilmastotiede on todistanut lämpenevän kiihtyvästi ja ihmiskunnan tuhoutuvan sekä hevosen kääpiöityvän.

    • olipahantaasotsikko

      siellä puhutaan tietokonesimulaatioista ja ennusteista. Miksi ennustuksia pitäisi nyt uskoa kun itsekin antavat 15-20 prosentin varmuuden seuraavan 40-vuoden sisälle? ja vaikka auringon väliaikainen hiipuminen tapahtuisi, informoivat he seuraavasti:
      "Sarah Ineson, a Met Office scientist and lead author of the research, said the impact of a grand solar minimum would only temporarily moderate the future warming we expect from climate change.
      ‘This research shows that the regional impacts of a grand solar minimum are likely to be larger than the global effect, but it’s still nowhere near big enough to override the expected global warming trend due to man-made change.
      ‘This means that even if we were to see a return to levels of solar activity not seen since the Maunder Minimum, our winters would likely still be getting milder overall.’ "

      vähentämällä hiilidioksidipäästöjä se voi tapahtuakin, viilentyminen siis ;)

      • näin_on

        Tarkasta tietosi. Itse asiassa hiilidioksidi viilentää ilmakehää.

        " Ilmakehän valtakaasut typpi, happi ja argon eivät johdata lämpöä ulos ilmakehästä. Ne sitovat kylläkin kineettistä energiaa eli lämpöä ja toimivat näin lämmön varaajina, mutta eivät absorboi eivätkä emittoi. Ellei absorptio- ja emissiokykyisiä kaasuja olisi, niin ilmakehä olisi merkittävästi nykyistä kuumempi. Näin päädytään paradoksiin: Hiilidioksidi on keskeinen ilmakehän (osa)jäähdyttäjä."

        https://karvola.wordpress.com/2014/01/23/lampofysiikan-perusteita/


      • olipajan_taas_otsikko
        näin_on kirjoitti:

        Tarkasta tietosi. Itse asiassa hiilidioksidi viilentää ilmakehää.

        " Ilmakehän valtakaasut typpi, happi ja argon eivät johdata lämpöä ulos ilmakehästä. Ne sitovat kylläkin kineettistä energiaa eli lämpöä ja toimivat näin lämmön varaajina, mutta eivät absorboi eivätkä emittoi. Ellei absorptio- ja emissiokykyisiä kaasuja olisi, niin ilmakehä olisi merkittävästi nykyistä kuumempi. Näin päädytään paradoksiin: Hiilidioksidi on keskeinen ilmakehän (osa)jäähdyttäjä."

        https://karvola.wordpress.com/2014/01/23/lampofysiikan-perusteita/

        vastapuolen parjaaminen ei lisää karvolan blogin uskottavuutta lainkaan.


    • Sähköteurastaja

      Kiihtyvä lämpeneminen jää siis puuttumaan edelleenkin joten miten on ihmiskunnan tuhoutumisen ja hevosten kääpiöitymisen laita, nekun
      olivat sidoksissa ilmaston kiihtyvän lämpenemisen kanssa joka on siis siirtymässä hamaan tulevaisuuteen pysyessään edelleen vain uskonasiana.

    • Tuossa linkki puheena olevaan tutkimukseen. Positiivista on, että auringon aktiivisuuden vaikutus nyt on tunnustettu ja on yritetty mallintaa sen vaikutusta ilmastoon. Edelleen kuitenkin ihmetyttää, että on tarkasteltu vain auringon säteilytehon muutoksia ja jätetty kokonaan huomioimatta aurinkotuulen vaikutus kosmiseen säteilyyn ja tuon säteilyn vaikutukset pallomme pilvipeitteen jakautumaan.
      http://www.nature.com/ncomms/2015/150623/ncomms8535/full/ncomms8535.html

      • Sähköteurastaja

        Pitää myös kiinnittää huomiota siihen että minijääkauden todennäköisyys on MetOfficen laskelmissa noussut 300%.


    • EelisPermanen

      Uhkaako vetää riitteeseen Thamesia?

    • väärä_palsta

      Aloituksessa säätietoja, jälleen. Ja väärällä palstalla! Se alkuperäinen....

    • pieleenmenee

      Sitä minäkin ihmettelen suuresti, että "tiedemiehet" eivät 90-luvulla osanneet ottaa huomioon ilmaston jäähtymistä, kun tekivät mailanlapaennustuksensa, johon edelleen 97 % itsepäisistä tiedemiehistä uskoo, kun ovat hirttäytyneet siihen. Tosin nyt on epätoivoisten selitysten ja todistelujen aika ja läpi ne menee julkisessa sanassa, koska toimittajat ovat Suomen tyhmintä sakkia, jota tietysti maasutetaan kaikin tavoin niiden tahojen osalta, jotka haluavat pitää lämpenemisilluusiota yllä, koska hyötyvät siitä rahallisesti.

      https://wattsupwiththat.files.wordpress.com/2014/10/clip_image004.png

    • RussianRules

      Alkaa muutkin säätutkijat uskomaan mini-jääkauteen kuin pelkästään venäläiset?

      No ensin tällä palstalla Hörhöt ja Hihhulit nauroivat venäläisille, mutta katsotaanpa kun alkaa 97 % olla samaa mieltä, niin miten sitten? Ainakaan Hohhelin usko ei muutu, vaikka olisi 103 % konsessus mini-jääkauden tulemisesta.

      • kylmättulee

        Eikös se Kopernikuskin ollut aika yksinäinen tiedemies, vaikka ei venäläinen ollutkaan? Minulla on sellainen mielikuva, että 99,99 % tiedemiehistä oli täysin eri mieltä Kopernikuksen kanssa. Eivät taida enää muutamaa hohhelia ja eelistä lukuun ottamatta enää olla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      53
      2159
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      370
      1489
    4. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    5. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1327
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1034
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      1002
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe