"Porvarit ei osaa muuta kuin riistää työttömiä, eläkeläisiä ja lapsia ja lapsiperheitä."(ote kielivirheineen erään taannoisen ketjun aloituksen alusta; nimimerkillä ei ole väliä).
Tarkastellaanpa asiaa:
Työttömistä valtaosa voisi halutessaan työllistyä. Kyse on vain asianomaisen omasta saamattomuudesta. Monen jopa kannattaa olla työtön. - Niiden etuja on ilman muuta syytä kaventaa.
Lapsiperheet saavat tukia tukien perään. Yhteiskunta huolehtii niiden hoidosta, vaikka molemmat vanhemmat ovat - usein juopotellen - kotona. Kun lapset vielä rötöstelevät, väitetään niiden oppineen pahanteon muilta samanikäisiltä. Tukien jakaminen ns.lapsiperheille lisää vain vanhempien välinpitämättömyyttä jälkeläisistään. Tukia on siten syytä supistaa.
Entäs eläkeläiset? Niillä vasta rahaa onkin. Matkustelevat ryhminä kotimaassa ja ulkomailla, viettävät viikkoja kylpylöissä, pelaavat bingoa. Ei ole ainakaan köyhyydestä kyse. Eläkehän saadaan omien työajan ansioiden perusteella. - Ei ole haitaksi, vaikka toimeentuloa vähän kiristetäänkin
Lapset ovat tässä maailmassa kieltämättä ilman omaa syytään. Ussemmat lapsethan asuvat vanhempiensa luona. Jos ei näin ole, niin jostakin koti löytyy, kukaan lapsi ei asu kadulla.
Kuten tuostakin näkee, niin kaikilla täällä menee kohtuullisen hyvin, jos on taloudesta kyse. Kiristämisen varaa on.
Ruikuttaminen on lapsellista. Ns. porvarit ovat nyt todella oikealla asialla.
annetaan hallituksen kiristää, varaa kyllä on
37
<50
Vastaukset
- säästetääntässä
Ensimmäisenä sulku mamujen vastaanottamiseen. Siinä sääsyy jo yhden torjutun kohdalla mittava säästö. Apua sinne lähtömaihin, tehokkaita ehkäisyvälineitä ensi sijassa. Ei ne tänne edes sopeudu, aasialaiset tosin vähän paremmin kuin muut.
- Makriina.ek
Periaatteessa voidaan ajatella, ettei Suomella ole varaa huolehtia pakolaisista ja turvapaikan hakijoista. Meillä on murheemme. Me emme ole entisiä siirtomaaherroja. Emme ole vastuussa. Meillä on oikeus ajatella itseämme.
Mutta koska olemme ihmisiä, tulisi ajatella asiaa inhimilliseltä kannalta. On järkyttävää ajatella, että tuhannet ihmiset pakenevat kodeistaan kuka minkäkin syyn vuoksi, ja henkensä uhalla ylittää Välimeren. Suuri osa heistä hukkuu aaltoihin. Välimeri on valtava hautausmaa, ja siinä sitten turistit ilakoivat lomamatkoillaan. Hyytävää!
Perillä pakenevilla ei ole muuta kuin ranta. Kukaan ei huoli, auta, pelasta. Torjunta on 100%:nen. Väkinäiset avustusryhmät ajavat pelastetut johonkin aitaukseen, jossa heidät sitten lajitellaan eri ryhmiin, ties millä menetelmällä. Kukaan ei pidä heitä minään. Kukaan ei halua heitä. Kreikka on omin avuin onnistunut kaatamaan oman taloutensa, ja nyt heillä vielä on taakkanaan nämä apua tarvitsevat, joita kukaan ei huoli. Italia on lähin kohde pakolaisille. Siellä ongelma kasaantuu vielä enemmän.
On kaikilla velvollisuus osallistua. Nyt on turhaa etsiä syypäitä ja esittää vastalauseita. Ongelma on käsillä ja se on ratkaistava. Jotenkin on asiaan puututtava, näin se ei voi jatkua. Meille tästä ihmismäärästä olisi tulossa 400 henkeä, ja me valitamme! Se on häpeällistä. Voivathan he aikanaan palata takaisin koteihinsa, jos elinolosuhteet muuttuvat. Vaikea on Saharan lämmöstä tänne kotiutua, kymmenasteiseen "kesään"!
- tylsääkintylsempi
Jos lapsi provoilisi jatkossa omalla (16 ) palstalla ??
- peukalo-potti
Kuulumme EUn ja meidän on pakko ottaa vastaan.
Mutta heidät on opetettava ja totutettava Suomen lain kuuliaisuuteen ja rötöksistä kovat rapsut, vaikka raipalla yleisellä paikalla, muutamissa maissa se on yleisö menestys,
- sammahäär
Aloittaja puhut asiaa ei niin kuin 16 v. täällä, asioita uhoamatta takertumatta pikku seikkoihin haukkumalla. Talouden kuntoon saaminen vaatii isoja linjoja ja päättäjien toimille annettava toiminta rauha tulokset näkyy pitkällä juoksulla.
En tiedä kuka palstoilla pyörii uhoamassa ala-arvoisesti se kylvää pahaa verta.- älyämpäriin
Hyvin se kepupersupropaganda uppoaa;)
Voi jumaliste mikä provo! Aloitus nimittäin.
- täsmentäisitkö
Hetkinen, provoko mistä kohdin !
Maltillinen aloitus ei 16 vuotiaan. - täsmennän
täsmentäisitkö kirjoitti:
Hetkinen, provoko mistä kohdin !
Maltillinen aloitus ei 16 vuotiaan.Ihan joka kohdasta !!!
- täsmentäisitkö
täsmennän kirjoitti:
Ihan joka kohdasta !!!
Tottakai pystyt perustelee ilman töksäyttelyä, siitä vaa koska aloitus oli ok.
- voilapsihyvä
täsmentäisitkö kirjoitti:
Tottakai pystyt perustelee ilman töksäyttelyä, siitä vaa koska aloitus oli ok.
Kun itse kirjoitit niin se on OK :))))))))))))))
- vaalierkki
Monelle nuorelle kesätyöpaikka on ensimmäinen kokemus työelämään, minkähän takia niitä on jaossa entistä vähemmän. Opintotuen kiristäminen merkitsee väistämättä muutamien tuhansien uusien työttömien työnhakijoiden ilmaantumista markkinoille. Leikkaukset merkitsevät myös ostovoiman vähentymistä. Jos kymmenen euron lisäyksellä kuukausittaiseen suomalaisten tuotteiden lisäys merkitsee nykyään 10.000 uutta työpaikkaa, mitä merkitsee silloin 20 euron vähennys, etenkin jos se pakottaa suosimaan ei suomalaisia tuotteita. Punaisen porvarin kirjoitus sellaisenaan tuntuu kaikessa asiattomuudessaan aidolta pilvikirjoitukselta.
- 0k9j8h7g
Hyvä aloitus! Olen täsin samaa mieltä. Varaa on, sydän puuttuu.
- töihinsiitä
Aloittaja kirjoittaa asiaa. Noin minäkin tulkitsen Suomen olot.
Tekisi mieli lisätä vielä, että kommunistit (vasemmisto)haluaa kaiken tasata. Minun ansioilleni ette tule. - keskieläke
Esko Seppänen kirjoittaa miten miljonäärit säästyvät veronkorotuksilta ja leikkauksilta. Sopii miljonääri pääministerille.
- btumi
töihinsiitä kirjoitti:
Aloittaja kirjoittaa asiaa. Noin minäkin tulkitsen Suomen olot.
Tekisi mieli lisätä vielä, että kommunistit (vasemmisto)haluaa kaiken tasata. Minun ansioilleni ette tule.Onko 70v henkilöllä vielä kovat tulot ?
- töihinsiitä
btumi kirjoitti:
Onko 70v henkilöllä vielä kovat tulot ?
Ei tarvitse enää olla kovat tulot, kun on vain riittävä toimeentulo ja asunto, että ei tarvitse sossulan luukulla anomuksia tehdä, ainakaan vielä.
Vertaisin lasiin, jossa on puoliksi vettä (ja vaikka konjakkia), mutta toinen tulkitsee sen, että on puoliksi täynnä ja toiselle se on puoliksi tyhjä.
Kyllä minäkin joskus ajattelen, että miksi toiset haluaa elää vain yhteiskunnan varoilla, keinolla millä hyvänsä ja niitä keinoja tuntuu riittävän? Saavat vielä paremmat ansiot minuun verrattuna tekemättä yhtään mitään.
Toisaalta en mieti, kuinka invaliidejä/sairaita, tai kehitysvammaisia autetaan, mutta tiedän, että apua hekin saavat ja se on hyvä. Lehdet kyllä vetää esiin heidänkin puutteensa kärjistetysti kaikkien kauhisteltavaksi, kuten muitakin räikeitä väärinkäytöksiä. Niihin toivoisin kyllä yhteiskunnan paremmin puuttuvan.
No, onhan vielä paljon parannettavaa ja ennen kaikkea luopumista saavutetuista eduista, sillä aamun Puhe-radiosta tuli ohjelma 80 luvulta, jossa valtiolla oli ylijäämää enemmän miljardeja, mitä nyt olemme velkaa ja sitä pähkäilivät, (ironisesti), kuinka se kulutetaan?
Tuo nimmarini "töihinsiitä" ei tarkoita, että me 70 menisimme sotkemaan työelämää, vaan omaa elämääni lähinnä, kun olin jo 12-v piikana, tosin ilman palkkaa!DD - hyvätuloinen-perhe
keskieläke kirjoitti:
Esko Seppänen kirjoittaa miten miljonäärit säästyvät veronkorotuksilta ja leikkauksilta. Sopii miljonääri pääministerille.
Kyllä isoista tuloista on maksettu kauan progressiivinen vero ja tänä vuonna se vielä kiristyy.
http://www.veronmaksajat.fi/ajankohtaista/Ajankohtaista/Uutiset/Ansiotulojen-veroprogressio-kasvaa-2015/
Mieheni sai hyvää palkkaa ja provisioita saavutuksista, on korkea koulutus ja hyvin vastuullinen työ oli, vähän vapaa-aikaa. Hyvin menevä firma antoi työtä perheenisille ja -äideille, nuorille harjoittelupaikkoja. Veroa maksetaan myös kaikesta kulutuksesta, omassa talossa asumisesta, vapaa-ajan asunnosta ja kulkuvälineistä. Turhaa natista, etteivät suurituloiset osallistu huono-osaisten elatukseen. Hyvätuloiset isovanhemmat auttavat myös lastensa perheitä ja jättävät perintöä, kyllä se kaikki koituu koko kansan hyvinvoinniksi. Usein hyväosaisuus vielä periytyy, yrittämisen ja sinnikkyyden malli on saatu jo kotona. - olemmeko.tyytyväisiä
töihinsiitä kirjoitti:
Ei tarvitse enää olla kovat tulot, kun on vain riittävä toimeentulo ja asunto, että ei tarvitse sossulan luukulla anomuksia tehdä, ainakaan vielä.
Vertaisin lasiin, jossa on puoliksi vettä (ja vaikka konjakkia), mutta toinen tulkitsee sen, että on puoliksi täynnä ja toiselle se on puoliksi tyhjä.
Kyllä minäkin joskus ajattelen, että miksi toiset haluaa elää vain yhteiskunnan varoilla, keinolla millä hyvänsä ja niitä keinoja tuntuu riittävän? Saavat vielä paremmat ansiot minuun verrattuna tekemättä yhtään mitään.
Toisaalta en mieti, kuinka invaliidejä/sairaita, tai kehitysvammaisia autetaan, mutta tiedän, että apua hekin saavat ja se on hyvä. Lehdet kyllä vetää esiin heidänkin puutteensa kärjistetysti kaikkien kauhisteltavaksi, kuten muitakin räikeitä väärinkäytöksiä. Niihin toivoisin kyllä yhteiskunnan paremmin puuttuvan.
No, onhan vielä paljon parannettavaa ja ennen kaikkea luopumista saavutetuista eduista, sillä aamun Puhe-radiosta tuli ohjelma 80 luvulta, jossa valtiolla oli ylijäämää enemmän miljardeja, mitä nyt olemme velkaa ja sitä pähkäilivät, (ironisesti), kuinka se kulutetaan?
Tuo nimmarini "töihinsiitä" ei tarkoita, että me 70 menisimme sotkemaan työelämää, vaan omaa elämääni lähinnä, kun olin jo 12-v piikana, tosin ilman palkkaa!DDNykyään on hyvin entiseen aikaan verrattuna jos joku vielä muistaa. Lama mihin vertaa näitä on ollut aina sen näkevät tulevat sukupolvet, en jaksa valittaa se tekee väsyneeksi, mielen matalaksi.
- otalapsiselvää
töihinsiitä kirjoitti:
Ei tarvitse enää olla kovat tulot, kun on vain riittävä toimeentulo ja asunto, että ei tarvitse sossulan luukulla anomuksia tehdä, ainakaan vielä.
Vertaisin lasiin, jossa on puoliksi vettä (ja vaikka konjakkia), mutta toinen tulkitsee sen, että on puoliksi täynnä ja toiselle se on puoliksi tyhjä.
Kyllä minäkin joskus ajattelen, että miksi toiset haluaa elää vain yhteiskunnan varoilla, keinolla millä hyvänsä ja niitä keinoja tuntuu riittävän? Saavat vielä paremmat ansiot minuun verrattuna tekemättä yhtään mitään.
Toisaalta en mieti, kuinka invaliidejä/sairaita, tai kehitysvammaisia autetaan, mutta tiedän, että apua hekin saavat ja se on hyvä. Lehdet kyllä vetää esiin heidänkin puutteensa kärjistetysti kaikkien kauhisteltavaksi, kuten muitakin räikeitä väärinkäytöksiä. Niihin toivoisin kyllä yhteiskunnan paremmin puuttuvan.
No, onhan vielä paljon parannettavaa ja ennen kaikkea luopumista saavutetuista eduista, sillä aamun Puhe-radiosta tuli ohjelma 80 luvulta, jossa valtiolla oli ylijäämää enemmän miljardeja, mitä nyt olemme velkaa ja sitä pähkäilivät, (ironisesti), kuinka se kulutetaan?
Tuo nimmarini "töihinsiitä" ei tarkoita, että me 70 menisimme sotkemaan työelämää, vaan omaa elämääni lähinnä, kun olin jo 12-v piikana, tosin ilman palkkaa!DDSiitä valtion velasta on monet talousoppineet aivan erimieltä kuin hallitus.
Suomen valtionvelka on EU:n keskitasoa, ei muuten saisi lainaa lähes nollakorolla.
Rahaa on vaik' on huonot vaatteet;)
http://ketoharju.info/saatavakello/ - lunaluneera
Lainaa saa pankeista melkein koroitta
ja
valtion kassa on melkolailla tyhjä
on kaksi eri asiaa... h a l o o! - rnila
lunaluneera kirjoitti:
Lainaa saa pankeista melkein koroitta
ja
valtion kassa on melkolailla tyhjä
on kaksi eri asiaa... h a l o o!Hallooo...valot on päällä mutta ei ketään kotona?
- keskieläke
hyvätuloinen-perhe kirjoitti:
Kyllä isoista tuloista on maksettu kauan progressiivinen vero ja tänä vuonna se vielä kiristyy.
http://www.veronmaksajat.fi/ajankohtaista/Ajankohtaista/Uutiset/Ansiotulojen-veroprogressio-kasvaa-2015/
Mieheni sai hyvää palkkaa ja provisioita saavutuksista, on korkea koulutus ja hyvin vastuullinen työ oli, vähän vapaa-aikaa. Hyvin menevä firma antoi työtä perheenisille ja -äideille, nuorille harjoittelupaikkoja. Veroa maksetaan myös kaikesta kulutuksesta, omassa talossa asumisesta, vapaa-ajan asunnosta ja kulkuvälineistä. Turhaa natista, etteivät suurituloiset osallistu huono-osaisten elatukseen. Hyvätuloiset isovanhemmat auttavat myös lastensa perheitä ja jättävät perintöä, kyllä se kaikki koituu koko kansan hyvinvoinniksi. Usein hyväosaisuus vielä periytyy, yrittämisen ja sinnikkyyden malli on saatu jo kotona.Osinkotulot ja miljoonat veroparatiiseissa on suojassa tai pieni prosentti verotettua. vaikka on luvattu porkkanaa talousrikollisille että pääsevät vähemmällä jos maksavat edes jotakin kotimaahan. Esko kyllä on selvillä aika tarkasti noista asioista sitä on turha kiistää.
- iso.iso.iskä.vaan
niin aloittajalla ei taida olla hyviä väliä lapsiinsa ja lastenlapsiin,
katkeruus näkyy liian selvään.- hänen.tyylinsä
Sanoisin katkeralta aloittajan elämä ja vielä kiihkomielisesti, onneksi en ole hänen housuissaan.
- punainen_porvari
Mikä ihmeen syy tähän on vetää mukaan aloittajan lapset ja vieläpä lapsenlapset? Mitä ne tähän kuuluvat?
Onkohan puutetta luetun ymmärtämisessä?
Katkeruutta herättää yhteisten veroilla kerättävien varojen käyttö aloituksessa kuvatulla tavalla.
- semmostavaa
Asiallinen aloitus faktoista.
Jos elämää on elänyt ja nähnyt myös ympärilleen monella on tapana elää tukien varassa, jälkikasvusta sitten vastuussa yhteiskunta.
Miksi näin, vastatkoon ne jotka niin halukkaasti arvostelivat aloittajan näkemystä,
katsotaan niistä kirjoituksista sitten aikuistuminen, millä asteella se on.- ononiin
Olosuhteet eivät ole kaikilla samat, on tahallisia tai jonkun muun syyn takia.
Aloitus on syyttelevä en ymmärrä miksi, eikö sasi olla rikkaita en ihannoi köyhyyttä ei suomessä ole todellisia köyhiä.
- jätkämies__z
Kun lapset näkevät, että perheen talous pysyy pystyssä yhteiskunnan avulla ja siksi sossulasta haetaan rahaa, heille jää hämäräksi mielikuva siitä, että rahaa on itse ansaittava työtä tekemällä.
Työn vieroksuminen siirtyy helposti sukupolvesta toiseen. Eletään kunnan vuokra-asunnossa.
Tuo on valitettava totuus monessa kodissa. - huokailija
Monet tavat periytyvät sekä hyvissä että huonoissa.
- vm...39
Äiti meni sossulaan valittamaan, ettei työtävieroksuvalla täysikasvuisella pojalla ole varaa edes vaatteisiin.
Rahaa ilmeisesti tuli,sillä seuraavan päivän aamunasaminen poika oli lähiklaupan kassajonossa ja kädessä roikkui mäyräkoirapakkaus. Tukihan siinäkin yhteiskunta kotimaista juomateollisuutta. - eiHyvääP
Ja Vasemmisto/SDP on niin ihania.. Paskan marjat ota laput pois silmiltä ja käytä aivojasi (niitä kommarinaivopestyjä).
- Opiskelija.ohimennen
Mitä kielioppivirhettä näette tuossa? Pilkkuvirhe vai mikä?
- Kieliopiskelua
Mikä kielioppivirhe tässä on? Pilkkuvirhe vai mikä. En ymmärrä.
- lueajatuksella
Useimmat kirjoittajat eivät ole ymmärtäneet aloituksen sanomaa valitettavasti.
- vm..39
Taitaa olla päivän HS:ssä artikkeli, jossa todetaan että rikollisuus ja lahjakkuus periytyvät. Toisaalta myös yritteliäisyys periytyy.
- typeryyttäkö
Kennen joukossa kasvat sellaiseksi kasvat.
Joidenkin ajattelu tapa täällä on putkinäköä, puheista huokuu luokkaraja vielä nykyaikana ne tai useat eivät ottaa tosiasioita oikeesti luulisin sen olevan tyhmyyttä ei viisas hyökkäilet ongelmien kourissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1052983- 101864
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371855Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3901706Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039