EUROjäsenyydestä järjestettävä kansanäänestys!

NYT_vihdoinkin

Iltalehti seuraa - Väyrynen vaatii kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä
Tiistai 14.7.2015 klo 09.30 (päivitetty klo 16.34)
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) haluaa, että eurojäsenyydestä järjestettäisiin kansanäänestys.

LUE MYÖS
IMF: Kreikka tarvitsee ennakoitua suurempia velkahelpotuksia

Kreikka numeroina: Vuosittain 30 miljardia veroja keräämättä - vertaa Suomen lukuihin

Kello 16.34: Konkaripoliitikko, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) vaatii kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä.

-Jos jatkamme nykyisellä teillä, meille käy huonosti. Taloutemme kituu ja menetämme yhä enemmän itsenäisyyttämme, Väyrynen sanoo internetsivuillaan julkaistussa kirjoituksessa.

-Kun kansanäänestyksen toteuttaminen euroon siirryttäessä laiminlyötiin, olisi nyt järjestettävä kansanäänestys siitä, hyväksyvätkö suomalaiset maamme kuulumisen sellaiseen euroon ja euroalueeseen, joka nyt on syntymässä.

Lue Väyrysen kirjoitus kokonaisuudessaan täältä

Kello 16.21: Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb keskustelee Twitterissä leviävissä kuvissa Hollannin valtiovarainministerin, uudelle kaudelle euroryhmän johtoon valitun Jeroen Dijsselbloemin kanssa sekä Ison-Britannian valtiovarainministerin George Osbornen kanssa.

89

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HERÄTYS-päättäjät

      VIHDOINKI PAAVO VÄYRYNEN tulee julki älykkäitten ajatustensa kanssa,
      nyt päättäjien kannataisi kuunella Paavo Väyrystäki,
      katsokaa ruotsia,
      ruotsilla on ollu oma kruunu, eikä ruotsilla ole mitään hätää olla pelkästään EU jäsen, päivastoin,
      rutsi porsukkaa rikkaana hyinvoivana valtiona edelleen,

    • Teukkahakka

      Kansan parasta ajatteleva mies.

    • euromielinen

      Minä ainakin äänestän eurojäsenyyden puolesta.

    • Ja minä äänestän EURO-jäsenyyttä vasaan.

      • markkoja

        Minä myös äänestän eurojäsenyyttä vastaan.
        Huonosti harkittu asia aikoinaan, että siihen mentiin.

        Jo Snelman sanoi aikoinaan, että jokaisella itsenäisellä maalla pitää olla oma raha ja oma kieli. Kumpa se vielä toteutuisi!


      • piankansantahto
        markkoja kirjoitti:

        Minä myös äänestän eurojäsenyyttä vastaan.
        Huonosti harkittu asia aikoinaan, että siihen mentiin.

        Jo Snelman sanoi aikoinaan, että jokaisella itsenäisellä maalla pitää olla oma raha ja oma kieli. Kumpa se vielä toteutuisi!

        Minä myös äänestän Euroa ja eu--jäsenyyttä vastaan , Toivottavasti Äänestyslipussa on selvästi mistä äänestetään -- viimeksi äänestyslippu olikin vilpillinwen .
        Tarkkana on oltava -- ja Markka kehiin .
        Saan onneksi Äänestää Suomessa -
        U.M


      • markkoja kirjoitti:

        Minä myös äänestän eurojäsenyyttä vastaan.
        Huonosti harkittu asia aikoinaan, että siihen mentiin.

        Jo Snelman sanoi aikoinaan, että jokaisella itsenäisellä maalla pitää olla oma raha ja oma kieli. Kumpa se vielä toteutuisi!

        Katsokaas mitenkä asioita vietiin eteenpäin eduskunnan puhepöntöstä .--1998
        On hyvä tietää kuinka kaikki alko . Nuorisollekkin olis hyvä kun Vielä on Faktaa nähtävissä

        Niin että vaan G00glettamaan -- Euroon vai ei? Kiihkeää sananvaihtoa vuonna 1998 - YouTupe

        Näillä sanoilla sieltä satte puheita eduskunnan pöntöstä --- tämä on Faktaa.
        Mukavia hetkiä menneisyydestä -


    • ERO_EUROSTA_PARAS

      MÄ äänestän myös eurojäsenyyttä VASTAAN kuten suurin osa suomalaisista,,,

    • Ollaanko nyt höppänöitä Väyrystä myöten. Mehän ollaan EU:ssa. Kun aikanaan asiasta äänestettiin, äänestin EI.
      Mistään suuresta näkemyksestä en tuota tehnyt vaan ehkä puutteesta Kun tietoa ei ollut niin parempi olla menemättä.
      Ajaisitteko autolla pöheikköön, silmät kiinni?

      • pettääköpskansan

        Onneksi ei ole ollu koskaa ajokoryyiakaan -- ja tähänasti olen luottanut niihin jotka olen aanestänyt --mutta pettääkö äänestäjät tämä henkilö (puolue) joka on saanut kansan luottamuksen --nyt se nähdään . Jos elää saadaan


      • markkakehiin
        pettääköpskansan kirjoitti:

        Onneksi ei ole ollu koskaa ajokoryyiakaan -- ja tähänasti olen luottanut niihin jotka olen aanestänyt --mutta pettääkö äänestäjät tämä henkilö (puolue) joka on saanut kansan luottamuksen --nyt se nähdään . Jos elää saadaan

        Nyt saa kansa Äänestää vihdoinkin oikeasta asiasta -- kunhan Äänestyslippu on sitten oikein laadittu --ettei taasen vedetä kontailemalla (laittomasti) asaaniin että lopputulosta voi tulkita monella tapaa.
        Rehellisyys maanperii - ja lipposen saaperiä --sanonko --no taitaa olla jo maanpaossa . Niinkun kaikki jotka ovat pettäneet maansa.

        Nyt on 30 000 täysi tänään 23 heinäkuuta 2015


    • Ihmettelevä_ihminen

      Mutta kerro, Ruunemanni, mitä ajattelet tästä brittilehden paasauksesta!

      Englanti on pysytellyt poissa EMU:sta! Silti se arvostelee SUOMEA!
      Englanti ei ole joutunut maksumieheksi!

      IL:

      "15.7.2015 16:51
      Brittilehti tylyttää: Suomella ei ole mitään vaikutusvaltaa EU:ssa

      Keskiviikko 15.7.2015 klo 16.35

      Suomi saattaa vaikuttaa tiukalta Kreikan suhteen, mutta todellisuudessa pienellä maalla ei ole tärkeässä päätöksenteossa mitään virkaa.

      Brittilehden mielestä Eurooppa ei ole Eurooppa ilman Kreikkaa.

      Brittilehti Guardian lyttää Suomen roolin Euroopan unionin päätöksenteossa. Lehden mukaan Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan on turha kuvitella vaikuttavansa EU:n elinten suuriin päätöksiin.

      Lehti panee Suomen samaan sakkiin Slovenian kanssa.

      - Suomi ja Slovenia esittivät tiukkoja ehtoja viikonlopun Kreikka-neuvotteluissa, muttei sillä ole mitään väliä. Euroryhmä ei aio heittää Kreikkaa ulos rahaliitosta.

      Juttu käsittelee Kreikan museoiden ja taideaarteiden synkkää tulevaisuutta, mutta sivuaa Suomen roolia EU:n päätöksenteossa. Guardian äityy pohtimaan Suomen Euroopassa ylipäätään.

      - Eurooppaa ilman Suomea ei ole vaikea kuvitella, kun taas Eurooppa ilman Kreikkaa on mahdoton ajatus.

      Lehden mielestä Kreikka ja Eurooppa kuuluvat saumattomasti yhteen.

      - Kreikka on koko Euroopan symboli. Kreikka tarvitsee muiden Euroopan maiden tukea, jotta maan upea taideperintö saadaan säilytettyä, lehti päättää artikkelinsa viitaten Ateenan Akropolis-museoon."

      Lähde: Guardian

      LAURA PERÄSALO

      laura.perasalo@ilmedia.fi

      • Ihm._ihm

        Englanti pitää kiinni omasta kukkarostaan, sieltä ei heltiä killinkiäkään,
        mutta yrittää avata Suomen ja suomalaisten rahat kreikkalaisille.


      • HYVÄ-hyvä-REHN_

        YLE-UUTISET
        POLITIIKKA
        Politiikka 15.7.2015 klo 18:14 | päivitetty 15.7.2015 klo 18:34
        ...

        Rehn suhtautuu epäillen Kreikan hätäavustukseen: Vähentää motivaatiota uudistuksiin
        Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) ei usko siihen, että Suomen hallitus voisi suostua pikaisen siltarahoituksen myöntämiseen. Rehn pitää myös erittäin tärkeänä sitä, että kansainvälinen valuuttarahasto osallistuisi Kreikan kolmanteen tukipakettiin.
        ———————————————————————
        (Hän tarkoittaa IMF = Internalionell Monetary Fond' ia, joka ei anna velkoja koskaan anteeksi.)

        Viime viikonloppuna järjestetty eurohuippukokous pani merkille myös Kreikan kiireelliset rahoitustarpeet. Arvio on, että Kreikka tarvitsisi seitsemän miljardin euron pikalainan ensi viikon maanantaihin mennessä ja vielä viisi miljardia euroa elokuun ennen elokuun puoliväliä.

        Käytännössä tämä tarkoittaisi siltarahoitukseksi kutsuttua hätärahoitusta, joka auttaisi Kreikkaa kaikista vaikeimman tilanteen yli. Näin maa selviäisi siihen asti kunnes lopullinen sopimus 82-86 miljardin tukipaketista mahdollisesti syntyy. Aikaisemmin EU:n talouskomissaarina toiminut Olli Rehn ei kannata lyhytaikaista hätärahoitusta.

        – Tällaisen siltarahoituksen ongelma on yleensä se, että se vähentää motivaatiota uudistuksiin. Sen takia jo aikaisemmilla kierroksilla kun Kreikan kanssa on jouduttu asioita pähkäilemään, on torjuttu siltarahoituksen vaihtoehto. Enkä usko, että Suomen hallituskaan on tästä innostunut, Rehn sanoo.

        Suomen suhtautumista Kreikan kolmanteen tukipakettiin käsitellään huomenna. Ensin kokoontuu hallituksen kannan muodostava EU-ministerivaliokunta, sen jälkeen Suomen kanta linjataan lopullisesti eduskunnan suuressa valiokunnassa. Ministeri Rehn ei siis osaa vielä sanoa, miten Suomi tulee suhtautumaan Kreikan kolmanteen tukipakettiin.

        – Se selviää varmastikin huomenna. Sen jälkeen kun nähdään miten Kreikka on kyennyt viemään eteenpäin niitä päätöksiä ja uudistuksia, jotka ovat ehtona sille, että voidaan ylipäänsä aloittaa neuvottelut tästä kolmannesta tukipaketista.

        "Tsiprasin lausunnot eivät vahvista luottamusta Kreikkaan"

        Kreikan parlamentti äänestää tänään maan suhtautumisesta eurohuippukokouksen kolmannelle tukipaketille asettamiin ehtoihin. Rehnin mukaan jonkinlaista edistystä viime viikonlopusta on tapahtunut.

        – Siellä on jonkin verran edistystä tämmöisen laajemman kansallisen keskusta-vasemmistolaisen yhteisrintaman luomiseksi. Mutta toisaalta eräät puheenvuorot pääministeri Tsiprasin puolelta, jossa hän itse toteaa, että hän ei itse usko tähän kokonaisuuteen eivät kyllä vahvista luottamusta Kreikan kykyyn hoitaa asioita, Rehn arvioi.

        Rehnin mukaan kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukana olo olisi välttämätöntä kolmannen tukipaketin syntymisen kannalta.

        – Ainakin aikaisemmin hyvin monet jäsenvaltiot, mukaan lukien Saksa, Suomi ja Hollanti ovat ehdottomasti vaatineet sitä, että kansainvälisen valuuttarahaston pitää osallistua näihin talkoisiin. Se on myöskin tavallaan takuuleima siitä, että Kreikka toteuttaa uudistuksia sen mukaan miten sen pitäisi tehdä, koska monet jäsenvaltiot eivät aina luota EU-komissioon kumma kyllä. Eli jos IMF ei lähde mukaan, niin kyllä se varmasti vaikeuttaa tätä kolmannen tukipaketin solmimista, Rehn sanoo.

        Toimittajat:

        Pirjo Auvinen
        Yle Uutiset

        Rosa Kettumäki
        Yle Uutiset


      • MIELIPITEITÄ_

        Sano nyt jotain!


      • tiedokki
        Ihm._ihm kirjoitti:

        Englanti pitää kiinni omasta kukkarostaan, sieltä ei heltiä killinkiäkään,
        mutta yrittää avata Suomen ja suomalaisten rahat kreikkalaisille.

        Ei Englannin tarvitse kun ei ole edes rahaunioninjäsen.


      • ronskila

        Englanti on EU:n siipijäsen, joka silti aikoo erota. Englanti jyllää kokoaan suuremmalla vallalla. Onhan toki jo Lontoossa kaiketi väkeä yli 3-kertaa Suomen väestö ja siellähän on ollut taloudellisen vallan keskus.


    • herätys-kansalaiset

      Suomi erotkoon eurosta,
      Korkman oli OUTO puolustaessaan kreikan rahottamista,
      ilmeisesti hän suojelee OMIA sijotuksiaan siellä,
      HALOOO HERÄTKÄÄÄ VERONMAKSAJAT,,,
      tätä on eu politiikka nykyään,
      miljardöörit tietenki haluavat kreikan rahottamista kun niitten omat rahat siellä on sijotettuna,
      -- kaikkein hulluinta on kun varonmaksajien pitää maksaa kreikan velat ja suojella miljonäärien sijotukset,
      se on VÄÄRIN,,,

    • ikävä-kyllä-näin-on

      Korkman ON tyhjänlässyttäjä,
      siinä on mies jolla ei järki paljookaa päätä pakota,
      ikävä vaan ku tämmöset on saaneet olla suomessa neuvonantajien asemassa,

      tiedoksi vaan
      suomesta EI enää penniäkää kierolle rikolliselle toiminnalle kreikkaan,, se on loppu ny.

    • kreikalle-potkust-heti

      emusta, emme kaipaa kieroa rikollista toimintaa,
      vain rehelliset asiansa hoitavat valtiot hyväksyttävä emun jäseniksi,

      päättäjät !!!!

      SANOKAA se ÄÄNEEN, kreikka ulos emusta, kreikka maksakoon velkansa joka tapauksessa,



      ------
      Kreikka maksakoon velkansa kaikissa tapauksissa,
      joko grakmoin tai euroina,
      mutta velkoja anteeksi emme anna,

      • Ottakoon_selvää_edes

        Sietämättömän inhokki ämmä se mustakirjava A-STUDIOSSA.

        Oli kauhee kuunnella, kun se haukkui suomalaisia siellä.

        Tuollainen uus'avuton pitäisi PAKOTTAA ottamaan selvää asioista.

        Mitään ei eukko tiedä mistään, historiasta esim. ja suu käy.


    • hämmästyttää-tyhmyys

      Tytti Tuppurainen VOI olla varma että on viimeinen kausi hänellä kansanedustajana,
      häntä EI ÄÄNESTÄ ENÄÄ omat SDP:läisetkää, hullu akka se on,
      ON HARVINAISEN tyhmä ämmä,
      kehtaa vähätellä OMAN MAANSA EDUSTAJIA,
      ja puolustaa KIEROA KREIKKAA ,
      onko siltä äly kadonnu kokonaan,
      kuinka NOIN TYHMÄÄ ON JOKU ÄÄNESTÄNY, se ihmetyttää, huh huh,
      muistakaa seuraavissa vaaleissa älkää kukaan äänestäkö enää tytti tuppuraista eduskuntaan, EI ymmärrä pitää oman maansa puolisa ollenkaa,
      hän on harvinaisen tyhmä, suomen tuholainen jos vielä pääsee jatko kausille,

      • Se on pientä mitä Tytti Tuppurainen saa aikaan .
        Katsoitteko Googlesta -- oikeaa potaskaa -- Puheita v 1998

        Googlettamalla näkee hietoriaa niinkauan kun on vielä mahdollisuus -- kun ei vaan tule aika että kansa ei saa tietää oikeaa totuutta historiasta --
        Euroon vai ei? Kiihkeää sananvaihtoa vuonna 1998 - you-tube

        Tämän kun kirjoittaa aukeaa todellisuus kansan edustajista siihenaikaan
        Onkoos nykyisissä Suomenasioita ajamassa oikeat henkilöt? siihen saa vaan ne tietää jotka saa elää.tarpeeks kauan -


      • hömpsäntuu

        Ei neuvottelijoiden tarvitse joka sanasta Tytille kertoa.

        Suuri valiokunta kyllä päättää siitä, hyväksytäänkö neuvottelujen tulokset.

        Tytti harhaanjohtaa äänestäjiä puheillaan. Kun neuvottelijoina ovat suurimpien puolueiden puheenjohtajat, on heidän puolueillaan suurin valta ja voima myös suuressa valiokunnassa.


    • Tässä_Tsipras
    • tyhmä-tyyppi

      vasemmiston kuuma-kalle sipras

    • hihihihih

      Vanha ukko katselee televisiota, sieltä tulee Kreikkaa...

      -Täytyy etsiä kanava josta ei tule uusintoja.

    • Vasemmiston-pääministeri
      • Kirkkaamman-kruunun-sa

        Tältäkö Kreikan 'kärsivä' kansa näyttää.

        Ilmeet ovat samanlaiset kuin aikoinaan Lipposen selän takaa otetussa kuvassa, jossa EURO-johtajat iskivät silmää toisilleen valkoiset hampaat välkkyen.


    • TITTILIINA

      nyt SUOMEN KANSALLE KAIKKI VELAT ANTEEKSI.

    • TÄLLI

      KYLLÄ HETI VAAN KANSANÄÄNESTYS.

      • älytöntä-politiikkaa

        SUOMI IRTI EMUSTA HETI, kreikalle EI euron euroakaan suomelta, tuliko selväksi ??


    • Timo-Sao-Paulo

      Ja joku viela uskoo tuon porukan joskus maksavan velkojaan takaisin... Taitaa olla aika suomen harkita vakavasti eurosta lahtemista silla tuohon pohjattomaan kaivoon tullaan heittamaan valtava maara suomalaistenkin veroeuroja viela vuosikausia ennenkuin lopulta myonnetaan etta maa on konkurssissa eika sielta meidan rahoilla pelastu.

    • IRTI_PIKAISESTI_EUROSTA

      Onko posteista saatavana kaavakkeita Paavo väyrysen ilmoittamaan kansanäänestykseen suomen EUROjäsenyydestä ?
      jos on heti huomenna menen äänbestämään suomen i r t i - eurosta,,,
      EURO valuutta on ollu suomelle hirvittävän tuhoisa, hirvittävä vahinko hirvittävä virhe,
      hirvittävä katstrooffi lopulta,

    • LännenMedianTaloustutkim

      Kysely: Enemmistö ei halua Suomen enää tukevan Kreikkaa

      Perjantai 17.7.2015 klo 04.36

      Yli puolet suomalaista ei halua, että Suomi lähtee mukaan Kreikan kolmanteen tukipakettiin, ilmenee Lännen Median teettämästä kyselystä.
      LUE MYÖS

      Kreikan pankit avaavat ovensa maanantaina

      Saksan parlamentissa äänestetään Kreikan lainaneuvottelujen jatkosta

      Kreikan parlamentti äänesti lakipaketin puolesta

      Vastanneista 57 prosenttia katsoo, että Suomen ei pidä rahoittaa uutta tukipakettia. Tukipakettiin osallistumisen kannalla on vain noin neljäsosa eli 26 prosenttia suomalaisista. Liki viidesosa ei osannut tai halunnut kertoa kantaansa.

      Lähes puolet vastanneista sanoo menettävänsä uskonsa hallitukseen, jos Suomi osallistuu Kreikan uuteen tukipakettiin.

      Osapuilleen saman verran vastaajista arvioi, että hallitus nauttisi heidän luottamustaan myös Kreikan lisätuen jälkeen. Runsas kymmenes ei kertonut kantaansa.

    • EURO_OLI_VIRHE

      Miksi Suomi on mukana EURO:ssa? Paavo Lipponen teki kohtalokkaan virheen kun vei maamme väkisin rahaliittoon kun pelkkä EU:n jäsenyys olisi riittänyt Ruotsin malliin.

      Markka takaisin ja vapaa vienti Venäjälle. Sillä maamme on elänyt kautta aikojen. Meillä ei ole mitään yhteistä Ranskan tai Espanjan kanssa. Joskus totuutta on katsottava silmiin .

      Mitä Paavo ja SDP tekevät nyt? Eivät ainakaan siivoa jäkiään, Antti puuhailee omiaan, stressaa Jutan tekemisistä ja mielellää levittäisi lainarahoja kaikelle kansalle Kreikan mallin. Huippueläkeläinen Paavo tamppaa Päivin mattoja. Kiitos teille idiootit. Jäätte historiaan.

      Muutan maasta as soon as possible.

      • hyvä-ja-oikea-näkemys

        on sinulta - euro-oli-virhe

        totta, nyt kaikki voimat kokoamaan suomi yhtenäiseksi, irti euro valuutasta, vain EU jäsenyys riittää, ruotsinmallin tapaan,
        --- Lipponen taloudellisesti vastuuseen suomen konkursista, muitten ei tarvi niinkään osallistua
        pääasiassa Paavo Lipponen on vastuussa tekemisistään suomen kansalle,


    • nopeli

      Olen samaa mieltä aloittjan kanssa. Kun nyt katsotaan tätä Kreikkakomediaa, voidaan sanoa, että vaikka Kreikka antoi vääriä tietoja EU:n päästäkseen, suurin syyllinen Kreikan tilanteeseen on EU itse. Se antoi viekkaamman naruttaa itseään mielinmäärin.
      Jokainen ymmnärtää, että tällaisesta firmasta pitää päästä eroon mahdollisimman pian ja ennen kuin se aiheuttaa Suomellekin sellaisen tilan, että olemme hätäavun varassa.
      Meillä on paras turva taloudellisesti lähempänä kuin tyhmempi huomaakaan.

    • oma-valuutta-suomelle

      Kreikka ON vaarallinen jäsen EU:ssa, kohta on suomiki konkursissa kreikan huijareitten takia,
      suomen ON päästävä irti ainaki kreikan talutusnuorasta, siis toisinsanottuna kreikka ON potkittava ulos, mahdollisimman pian ennenkuin olemme vielä suuremmissa vaikeuksissa,
      suomen on myös ältttävä kieltäytyä maksuvelvotteitsaan koska suomi on huijaamalla saaatu euro koukkuun,
      IRTI EUROSTA HETI !

      suomipoikaa on loukattu pahimmankerrana, on joutunu kiristyksen uhriksi,
      kiristys on riikos,

    • Paavo-Lipponen-kiirehti

      viemään Suomen ensimmäisellä junalla suoraan Euroopan ytimeen
      kun EU-pomot uunottivat häntä EU-presidentin viralla.

      ....................

      Mutta, miten kävi:

      Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen pitää viime viikon EU-huippukokousta osoituksena siitä, ettei Suomi oikeasti ole Euroopan ytimessä.

      - Me emme ole kuskin eikä pelkääjän paikalla, vaan takapenkillä, jos sielläkään, Puttonen sanoo Aamulehdelle.

      Professori huomauttaa lehdessä, että huippukokouksessa pääministeri Jyrki Kataisen (kok) ja hallituksen etukäteen suitsuttama ehdotus pantiin ensimmäisenä "maton alle".

      - Me vikisemme siellä. Suomen poliittinen painoarvo ei ole sen suurempi kuin meidän maamme koko. Isot maat määräävät, Puttonen sanoo.

      Suomen pitäisi Puttosen mielestä harkita lähtöä euroalueesta.

      - Ainakin pitäisi toteuttaa valmistelu: Mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä se edellyttää. Olisi edes joku polku. Nyt meidän polkumme on se, että seuraamme pelonsekaisin tuntein, mitä muualla Euroopassa tapahtuu.

      Kriisin maksumieheksi Suomi on joka tapauksessa joutumassa, Puttonen linjaa Aamulehdessä.
      .....................................................


      Myös Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kannianen selvityttäisi asian varmuuden vuoksi.

      -Olisi tyhmää ja typerää, jos tätä ei selvitettäisi ja valmisteltaisi kaiken varalta, Kanniainen sanoo Uudelle Suomelle.

      Lähteet: Aamulehti, Uusi Suomi

      • P.S_

        Edellä mainittu rahoituksen professori sanoi myös:

        Totuus kriisimaiden säästöistä: "Italiassa ei ole tehty juuri mitään"!

        Eli se olisi seuraavana vuorossa rahoitettavien jonossa.


      • NÄIN_käy_jos_annamme

        Muut holtittomat valtiot valmista KÄYTÄVÄÄ myöten Kreikan perässä!


    • Soinin_sanat

      "Hyviä vaihtoehtoja ei ole enää ollut ptkiin aikoihin, joudumme

      valitsemaan nykyisin ruton ja koleran välillä, kumpi vähemmän paha."

    • se-on-loppu-ny

      eikö suomi voisi tehdä "harakirin" siis äkki päätös, tämä oli tässä,
      ettemme maksa penniäkää enää eu rahstoihin,
      jos sen teemmme ny,
      niin meidän on ikuisesti aina rahotettava muita maita,
      vaikka meillä ei olisi enää varaakaan,
      suomi on nyt enemmän kuin suurissa vaikuksissa,

    • euro-hirvittävä-fiasko-

      -----------------
      Suomalaisten pinna on nyt tiukilla, mitä ikinä päättäjät tekee se tuntuu tyhmältä,
      suomi on joutunu suuren huijauksen uhriksi,
      tästä on päästävä jotenki jälleen tasapainoon,
      kreikan jatkuva rahotus ei tule tuottamaan mitään hyvää, se on kohta jälleen kerjäämässä rahaa eu mailta,
      olkaa hyvät päättäjät nyt jämeränä, kreikalle EI rahaa enää suomesta missää muodossa,
      suomi ruotsin mallin mukaan ottaa oman markan käyttöön,

    • Kannattaa_lukea

      http://www.uusisuomi.fi/raha/51500-ero-eurosta-nain-kavisi-velkojen-ja-saastojen

      Suomessa markka olisi vahvempi

      Jos Suomi kyllästyisi euroalueen ongelmiin ja päättäisi erota eurosta, toimittaisiin käytännössä samalla tavalla. Markka tosin kelluisi hieman euroa arvokkaammaksi, Törnqvist arvioi, koska Suomen talous on euroryhmän taloutta paremmassa kunnossa.

      Näin ollen markkaan siirtyminen ei Törnqvistin arvion mukaan vaikuttaisi säästöihin ja velkoihin Suomessa kuten heikko drakma Kreikassa.

      –Jos markan kurssi olisi sama kuin euron, mikään ei muuttuisi. Jos markka vahvistuisi, tuontitavarat halpenisivat suomalaisten näkökulmasta, Törnqvist sanoo.

      Tämä sivu on täynnä asiaa aiheesta, käykää lukemassa,

      tuohon mieheen luotan kuin vuoreen.

    • Hän-on-syntynyt1928

      Ylipormestari Raimo Ilaskivenkin kirjoitus kannattaa lukea. Tässä sen alku:

      " Mukava meppimme Sirpa Pietikäinen näyttää suorastaan tulistuneen - ihan otsikoihin pääsyä myöten. Ja miksi? Hallitus on leikkaamassa kehitysavustamme peräti 40 prosenttia. Paljonhan se tietenkin on, mutta miksi tulistua juuri tästä? Eiväthän kehitysavun käyttöä koskeneet selvitykset niin kovin siloista kuvaa avun käytöstä ja saavutuksista anna, huippuna hallitsijoitten meidän euroillamme hankkimat loistoautot ja kultaiset kylpyammeiden vesihanat.

      Miksi ei yksikään poliitikko ole tulistunut esimerkiksi siitä, että oman maamme eläkeläisiltä leikataan vuosittain taitetun indeksi avulla mittava osuus eläkekorotuksista? Miksi ei tulistu siksi, että eläkeläisille asetetaan 6 prosenttiyksikön pysyvä raippavero kun työssä oleville sama vero on määräaikainen ja "vain" 2 prosenttiyksikön suuruinen? Enkä ole havainnut tulistumisia senkään vuoksi, että hallituksen toimenpideohjelmassa on mittava sairas- ja lääkekulujen leikkaus, joka kovimpana kohdistuu nimenomaan omiin, alhaisten tulo- ja eläketason eläkeläisiin? Siksikö, että poliittisen kentän priorisoinnissa, toimenpiteiden asettamisessa tärkeysjärjestykseen, on sekä ihmettelemistä että toivomisen varaa?"

    • HAISTAKOOT_HOMEEN

      Olen alkanut inhota kreikkalaisia!

      Nyt he hyökkäävät SUOMEN pääministerin kimppuun!

    • muutenvaan

      Vaekka minä en tuosta mittää ymmärrä, ni kuitennii,, vastaan minä paan.

    • EPÄSIKIÖT
      • Kreikan_miehet_vauvoja_

        Kreikan miehet on avuttomia vauvoja.

        Apua anelevat kaikkeen kuin lapset.


    • nyt-suututtaa-

      Suomen kannattaa NYT mahdollisiman pian ottaa jalat allensa
      ja juosta niinlujaa karkuun kuin ikinä pääsee kaikkia kreikka sotkuja,
      nyt suomen pitää tehdä kreikat,
      emme maksa velkoja,
      emme maksa yhtää mitään enää eu maitten hyväksi JOS suomi ei saa kaikkia velkojaan anteeksi,
      -------------
      suomen rahapaja heti painamaan yötä/päivää suomi MARKKAA satoja tuhansia miljaardeja, vaihdetaan pikaisesti nopeesti euro markoiksi,

      olis se ihana herätä huomen aamuana oma markka pussissa,

    • KOSKAAN_en_enää_

      vie turistina rahaa KREIKKAAN, en IKINÄ. Inhoan kreikkalaisia syvästi.

      ———

      Saaret on hienot ja historia. Ihmiset on vaan siellä todellista roskasakkia. Ne on kuin lauma mustalaisia.
      Velat jää maksamatta jo moneen kertaa viimevuosikymmninäkin.
      Käsi ojossa että lisää pitää saada ja syljetään päälle jos ei saa.

      Normaali nelihenkinen perhe on käytännössä pakotettu hakemaan 4.000 vippi näille josta ehkä saa muumia kymppejä takaisin. Homma vaan jatkuuu...

      Palkkioksi tästä saada epävakaa EURO ja jopa voi vaarantaa koko EU:n tulevaisuuden kun näitä roikotetaan...

      Eli aloittajan kanssa on silmät avautunut entisestään. Kreikkalaiset on roskasakkia, en enää koskaan vie sinne turistirahoja.

      • En-minä-myöskään

        antaa olla siellä kaikk koko lapsellisiksi jääneet laiskat roskaväet!


    • Nyt on taasen jonkinlainen äänestys pidetty .
      Mutta oletteko viisatuneet - tarkoitan kun jo euroon mentiin väärilläpapereilla --vai mitä sillon äänestettiin EU- oli kai kysymyksessä --tiämmä

      Tässä Faktaa edudlunnan puheista v 1998 - Googleta --
      Euroon vai ei? Kiihkeää sananvaihtoa vuonna 1998- You-Tube
      Vielä on mahdollista katsella eduskunnassa pidettyjä puheita puolesta ja vastaan

      Aho ja Lipponen -- muitatteko vielä ?

    • mies.jostain

      Väyrynen yrittää yrittää mutta turhaan 84% Suomalaisista hyväksyy EUun no pekuloikaa ajankuluksi.

      • näin-on-käyny-ikävä

        kyllä,,,

        --
        heh
        Sinä olet käsittäny väärin kansalaisalotuksen,
        EUROSTA ERO on aivan eriasia kuin EU jäsenyys,
        -- Paavo Väyrynen on tehny kansalisalotteen kaksoisvaluutasta joka pikkuhijaa johtaa varmaan eurosta eroamiseen,
        HUOMAA,,
        ääniä siihen on tullu JO 2:ssa päivässä yli 20 000 JOTEN suomen kansalaiset on EDELLEEN samaa mieltä kuin Paavi Väyrynen,
        -- Paavo Väyrynen on ollu kautta.aikojen suomen älykkäin politikko,
        harmi vaan kun tyhmemmät ovat aikoinaan pääseet valtaan ja kävelleet yli,
        nyt 99% suomen kansasta harmittelee,
        Lipponen vei suomen EMUUN, vastoin kansantahtoa,
        -- Väyrynen silloin ehdotti, että suomi pitää oman valuutan,
        siis markan KUTEN RUORSI piti oman kruunun valuuttanaan,
        -- nyt ruotsilla EI ole mitään hätää,
        ruotsin talous porsuttaa loistavasti, sensijaan,
        eikä ruotsin tarvitse osallistua kreikan velkojen maksuun samoin kuin suomi on joutunu kreika elättäjäksi,
        suomi on kaulaamyöten suurissa vaikeuksissa ja veloissa
        suurissa taloudelisissa vaikeuksista aivan tyhmän Lipposen tekemisten seurauksena,
        -- mitä tästä opimme,
        --
        TYHMÄT POIS JOHTOPAIKOILTA,
        ----
        lipponen OLI suuri virhe suomen johdossa, kuten varmasti sinäki tiedät,


    • hyvä-hyvä-Väyrynen-

      Eurosta eroamisesta on syytä alkaa keskustella,



      Kaikki äänestämään kansalaisalotus tehty eurosta irti

      siinä on JO yli 20 000 ämestnyttä,

      • kaikki-äänestämään

        Taitaa kohta olla jo 100 000 ääntä kerättynä, tolla vauhdilla,
        sitten eduskunnan ja hallituksen on pakko ottaa asia keskusteluun,


    • 1414

      Väyrynen haluaa ottaa markan toiseksi valuutaksi Suomeen.
      Hyvä, kannatetaan, ei tuota Kreikkalaisten avustamista kestä enää mikään maa!

      Haukkuvat vain kaiken päätteeksi, kun kuuluisi kiitos sanoa.

      • OHJE_KREIKKALAISILLE

        Älkää tuhlatko enää rahoja, joita teillä ei ole.


      • Nykyiset
        OHJE_KREIKKALAISILLE kirjoitti:

        Älkää tuhlatko enää rahoja, joita teillä ei ole.

        Kreikan miehet eivät ole miehiä.


    • Niinhän siinä kävi, Aho käänsi kepun kannan, ja Suomi äänesti EU:n jäseneksi. Lipposen aikaan ei kysyttykkään halutaanko emuun, vaan Lipposen johdolla siihen liityttiin, varmaan olisi ollut parempi jäädä ulkopuolelle kuten Ruotsi Tanska, ja ainakin Englanti tekivät. Norja ei kuulu edes EU:hun eikä rahaliittoon. Hyvinhän ne pärjäävät omilla rahoillaan. Kannattaa äänestää Väyrysen esityksen puolesta kun se joskus eduskunnasta tulee, ja antaa siitä esityksen omasta markastamme.

    • loistava-Paavomme-

      kaikki tukemaan Paavo Väyrysen kansalaisalotetta,

      ------------------

      Huomaatteko ???????????????????????????
      Jälleen Paavo Väyrynen osaa ajatella,
      Väyrynen on AINOA harvinaisen älykäs politikko suomessa,
      mikä parasta hän on myös valtiotieteen tohtori,
      poliittista pätevyyttä on vaikka muille jakaa ,
      harmi vaan kun aikoinaan Paavo Väyrynen sivuutettiin nokkapystyssä suomen johdosta,
      Paavo Lipposen ja kumppaneitten toimesta,
      tulos historastamme on harvinaisen r u m a alamäki
      suomi suistettiin sadanvuoden kurjuuteen vain muutaman tyhmyrin takia,
      ONNEKSI Paavo Väyrynen on edelleen terve iskukunnossa elää tätä päivää,
      edelleen hän huomaa kuinka suomi JOPA koko EU alue pääsee jälleen uuteen alkuun ja saisi talouden tasapainoon,
      --- kaikki suomalaiset äänestämään ainoaa loistavaa älykkö politikkomme kansalisalotetta,
      nyt KOKO EU NOUSUUN kurjuuden kuopasta,
      Paavo Väyrysen toimesta.

    • Makriina.ek

      Onko kansanäänestys demokratiaa? Äänestetään kyllä tai ei. Mistä "kansa" tietää kaikki yksityiskohdat voidakseen muodosta mielipiteensä? Kyllä se on ihan mu-tu-tuntumaa varmaan lähes jokaisella.
      Ja entä se kysymys, johon vastataan? Antaako se mitään osviittaa?
      Mistä tavallinen kansalainen voi ymmärtää, että vienti vetää ja talous saadaan tasapainoon, työllisyys lisääntyy jne. jos kuulumme/emme kuulu EU:hun? Mikä on se mitta, jolla tällaiset asiat mitataan? Kuka on ennustaja?
      Olemme vaaleilla valinneet kansanedustajamme ajamaan asioita, ja heidän velvollisuutensa on ottaa selvää ja paneutua kaikkiin näihin asioihin ja muodostettava mielipiteensä faktojen perusteella. Valiokuntiin pyydetään asiantuntijoita opastamaan ja selventämään yksityiskohtia.
      Tavallinen äänestäjä lukee puolueensa päivälehteä, kuuntelee 2 min pituisia "asiantuntijahaastatteluja" uutisissa, ja sitten pitäisi vastata "kyllä" tai "ei".
      Miten kävi Kreikassa? Viikko äänestyksen jälkeen hallitus teki juuri päinvastoin kuin mitä äänestys tulos sanoi.
      OXI

    • aika.mennyt.on

      Ei saa kannatusta kuin monet muutkin hänen ehdotukset, jäämeren ratahanke esim.
      Paavon aika on mennyt yritys pysyä valokeilassa on epätoivosta ei tullu presitenttiä, ministeriksi ei huolittu jos olisi ollu pätevä mutta kun ei.

      • saipas-parhaat-naurut

        tällekki päivää,
        ja mikä vielä parempaa, nauru pidentää ikää,
        hah hah haaaaa, hahahhaaa , keksi vielä naurettavia juttujasi
        lukevien vanhuten elinkaari vaan pitenee, hah hah haaaaaaaaaa, hoho hhoooo hooooo heh heh heehhheeeeee,


        ----

        "aika.memmyt.on "

        heh heh heee, OLET kateelinen, oletko itte lipponen heh heh heee,
        mihin mennään sun tyhmyyttäsi nauramaan
        hah hah haaaaaaaaaa,

        --------

        PAAVO VÄYRYNEN ON EDELLEEN HYVIN ARVOSTETTAVA POLITIKKO,
        ehdottomasti suomen PÄTEVIN , älykkäin, parhaiten kouluttautunu politikko,
        -- koko kansakuntamme ON HYVIN tietonen kuinka hänet jyrättiin tyhmempien taholta,
        pelkästään AHNEUDESTA päästä parempiin virkoihin johtotehtäviin,
        ja SUURESTA kateudesta,
        tyhmyreitten tyhmyyksien seurauksena suomi on nyt suurissa taloudellisissa vaikeuksissa,
        lipponen ei ikinä tule saamaan anteeksi suurta röyhkeyttään ja suurta tyhmyyttään, johtaessaan suomen täydelisesti tuhon tielle,


    • HYVÄ-VÄYRYNEN-

      Paavo Väyrynen on tehny kansalaisalotteen, siihen on tullu jo puoltavia ääniä melkein tarvittava määrä,
      EI tarvi ihmetellä jos kohta on miljoona puoltavaa äntä,
      --
      kreikan rahottaminen on maailman tyhmintä puuhaa,
      ne kohta on jälleen huutamssa lisää rahaa, kun ovat tyhjentäneet ensin pankin näistä rahoista, ja vieneet rahat ulkomaille piiloon,
      ja euroopan tyhmä poika rahottaa tassa kun kreikka uhittelee konkusillaan,
      hullua touhu kreikan mijonäärien jatkuva rahottaminen eu maitten taholta,
      herätkää hyvät päättäjät,
      milloin eu maitten päättäjillä silmät aukee huomaan harvinaisen suuren HUIJAUKSEN,

    • mafioosi

      Hyvä erota nyt, koska ero siitä kumminkin tulee tuosta kamalasta EUrosta.
      Lopuu jatkuva rahan lappaminen noille rikkaille !

    • yksinpuhelu

      Tämä ketju yhden ihmisen keskustelua itsensä kanssa johon muutama kommentoinu.

      • Hohohoho

        Aina joskus tuo tekee tuon pääätelmän. Voi hyvät ihmiset mikä avohoidokki.


    • onneksi-meillä-on-

      Paavo Väyrynen !


      --------------
      Onneksi meillä on Paavo Väyrynen joka kaikestahuolimatta tekee kaikkensa että suomi ja EU heräisi todellisuuteen,
      näkisivät karmean totuuden EMU jäsenyydestä
      ja siitä mihin se on johtanu ja tulee vielä johtamaan,
      jos ei nyt herätä korjaamaan maailman suurinta virhettä,
      eli möhläystä,
      kun kaikenlaisia taloudellisesti eritasoisia maita liittettiin yhteen valuttaan siis euroon,
      jokaisessa maassa oli sisäpolitiikka erilainen ja talouden hoito erilaista,
      tervejäki olisi pitäny tämä jo huomata silloin kun suunuteltiin yhteistä valuuttaa,
      MISSÄ OLI TERVE JÄRKI,
      vai johtiko koko touhua jotkut kiertokoulun käyneet typerykset tyhmät pyrkyrit,
      jotka ei osanneet ajatella nokkaansa pitemmälle mitä tuleman pitää,

      • miten.jaksat

        Toistat itseäsi kuin papukaija siis samaa kuin aloitus.


      • hienoa-Väyrynen-
        miten.jaksat kirjoitti:

        Toistat itseäsi kuin papukaija siis samaa kuin aloitus.

        Mitä houraat, en ole alotuksen tekijä hah hah
        -- oletko kateelinen Paavo Väyryselle,
        kun hän on ainavaan kansan suosiossa,
        vaikka muutama typerys pistää jatkuvasti kapuloita rattaisiin pelkästä kateudesta,
        älä sinä enää jaksa olla kateellinen,
        myönnä suosiolla että Paavo Väyrynen ON harvinaisen pätevä politikko kautta-aikojen suomessa,
        harmi vaan kun aikoinaan tyhmemmät käveli Paavo Väyrysen yli
        silloin kun suomelle olisi ollu maailman tärkein asia kuunnella hänen neuvojaan,
        nyt jälleen hänellä on koko EU,n kannata harvinaisen viisas ajatus yhteivaluutaan korjaava toimenpide, " rinnakaisvaluutta"
        nyt jos koskaan asia on pantava alulle.


      • Ainoamaailmassa
        hienoa-Väyrynen- kirjoitti:

        Mitä houraat, en ole alotuksen tekijä hah hah
        -- oletko kateelinen Paavo Väyryselle,
        kun hän on ainavaan kansan suosiossa,
        vaikka muutama typerys pistää jatkuvasti kapuloita rattaisiin pelkästä kateudesta,
        älä sinä enää jaksa olla kateellinen,
        myönnä suosiolla että Paavo Väyrynen ON harvinaisen pätevä politikko kautta-aikojen suomessa,
        harmi vaan kun aikoinaan tyhmemmät käveli Paavo Väyrysen yli
        silloin kun suomelle olisi ollu maailman tärkein asia kuunnella hänen neuvojaan,
        nyt jälleen hänellä on koko EU,n kannata harvinaisen viisas ajatus yhteivaluutaan korjaava toimenpide, " rinnakaisvaluutta"
        nyt jos koskaan asia on pantava alulle.

        Onko sinusta kaikki muut vähemmän päteviä?
        Sanopas, miksei Väyrynen ole ministeri nyt?
        Hänhän sanoi, ettei jää kansanedustajaksi, vaan tahtoo ministerin pallin. Kansa antoi hänelle kuitenkin äänensä, ja ne menivät hukkaan, koska Paavopoika jää EU-parlamenttiin, jonne hänellä myös oli pesti.
        Mitä hyödyttää äänestää, jos ääniä saanut ei anna niille sen vertaa arvoa, että ottaisi äänillä saadun paikan vastaan?
        Äänestäkää vaan nyt taas Väyrysen puolesta, näette, että hän ei tee äänillänne mitään. Media kun aina tyrmää hänet.
        Hän on aina uhri.


      • P-Väyrynen-paras-
        Ainoamaailmassa kirjoitti:

        Onko sinusta kaikki muut vähemmän päteviä?
        Sanopas, miksei Väyrynen ole ministeri nyt?
        Hänhän sanoi, ettei jää kansanedustajaksi, vaan tahtoo ministerin pallin. Kansa antoi hänelle kuitenkin äänensä, ja ne menivät hukkaan, koska Paavopoika jää EU-parlamenttiin, jonne hänellä myös oli pesti.
        Mitä hyödyttää äänestää, jos ääniä saanut ei anna niille sen vertaa arvoa, että ottaisi äänillä saadun paikan vastaan?
        Äänestäkää vaan nyt taas Väyrysen puolesta, näette, että hän ei tee äänillänne mitään. Media kun aina tyrmää hänet.
        Hän on aina uhri.

        politikko mitä ikinä suomessa on ollu,
        Väyryselle kateelisia on kyllä enemmän kuin tarpeeksi,

        ----
        Siinä taa tyhjän lässyttäjä,
        hyvin tiedät miksi ei Väyrynen ole misterinä,
        koska Sipilä valitsi toisin,
        siinä selitys,
        ei yhtää sen kummempi,
        ei ollu kysymyksessä huonous tai pätevyys,
        vaan Sipilän päätös,


      • läpinäkyvää
        P-Väyrynen-paras- kirjoitti:

        politikko mitä ikinä suomessa on ollu,
        Väyryselle kateelisia on kyllä enemmän kuin tarpeeksi,

        ----
        Siinä taa tyhjän lässyttäjä,
        hyvin tiedät miksi ei Väyrynen ole misterinä,
        koska Sipilä valitsi toisin,
        siinä selitys,
        ei yhtää sen kummempi,
        ei ollu kysymyksessä huonous tai pätevyys,
        vaan Sipilän päätös,

        No niin, kirjoitustyylisi on kaikilla palstoilla sama jopa 16 vuotiaille käyt mesomassa, ainoastaan häipymällä olet piilossa.


      • läpinäkyvää kirjoitti:

        No niin, kirjoitustyylisi on kaikilla palstoilla sama jopa 16 vuotiaille käyt mesomassa, ainoastaan häipymällä olet piilossa.

        Hyvä kun ollaan tietoisia mitä nuoriso ajattelee -- Menenkin heti katsomaan minäkin . ;=) Nuorisossa on tulevaisuus --kuka heidät kasvattaa -- se on nykyään media .

        Mutta mehän ollaan jo kaiken kokeneet , voitais opettaa pikkusen heitäkin , Ja menneestä jos mistä ,pitäis viisastua .
        Ei ole hyvä jos ei jokainen ajattele myös tulevaisuutta ,vaikka minulla se jää vähiin .
        Toivon vaan että se mitä mennyt ikäpolvi on saanut aikaa , ei menisi hukkaan Saksan järjestämälle ja kokoeuroopalle
        Liittovaltiohankkeet on jo meneillään
        Taasko Suomi haluaa jonkun toisen vallanalle- Sinne on jo hyväävauhtia Suomalaiset liukumassa
        Ei taida SUOMENITSENÄISYYDESTÄ NYTKÄÄN OLLA PALJOO JÄLJELLÄ -- KETÄS SIITTÄ SYYTETÄÄN


      • näin-tulee-käymään-
        läpinäkyvää kirjoitti:

        No niin, kirjoitustyylisi on kaikilla palstoilla sama jopa 16 vuotiaille käyt mesomassa, ainoastaan häipymällä olet piilossa.

        Oletko noin kade,
        pelottaako että Paavo Väyrysen ehdotukset alkaa toimia jopa EU maissa, hävettääkö Paavon vähättely heh,
        on syytä sun hävetäkki
        erikoisesti pelätä että Paavo Väyrynen jää historiaan harvinaisen fiksuna älykkäänä politikkona,
        jota tyhmemmät vallasaolevat syrjivät kateudesta.
        -- kohta on miljoona ääntä Väyrysen kansalais-alotteessa, hyvä niin,

        Paavo Väyrynen on v a l t a v a n suosittu kansankeskuudessa,
        koko kansan tuki Paavo Väyryselle !


      • mikä.kohta
        näin-tulee-käymään- kirjoitti:

        Oletko noin kade,
        pelottaako että Paavo Väyrysen ehdotukset alkaa toimia jopa EU maissa, hävettääkö Paavon vähättely heh,
        on syytä sun hävetäkki
        erikoisesti pelätä että Paavo Väyrynen jää historiaan harvinaisen fiksuna älykkäänä politikkona,
        jota tyhmemmät vallasaolevat syrjivät kateudesta.
        -- kohta on miljoona ääntä Väyrysen kansalais-alotteessa, hyvä niin,

        Paavo Väyrynen on v a l t a v a n suosittu kansankeskuudessa,
        koko kansan tuki Paavo Väyryselle !

        Ei ole vielä 30 000 ääntä, miljoona äänen saamiseksi mennee monta vuotta niin ehkä 100 vuotta.


      • Ainoamaailmassa
        P-Väyrynen-paras- kirjoitti:

        politikko mitä ikinä suomessa on ollu,
        Väyryselle kateelisia on kyllä enemmän kuin tarpeeksi,

        ----
        Siinä taa tyhjän lässyttäjä,
        hyvin tiedät miksi ei Väyrynen ole misterinä,
        koska Sipilä valitsi toisin,
        siinä selitys,
        ei yhtää sen kummempi,
        ei ollu kysymyksessä huonous tai pätevyys,
        vaan Sipilän päätös,

        Niin, miksi Sipilä mahtoikaan valita jonkun muun ministerikseen? Olisikohan asiassa esim. ajatus pätevyydestä, yhteistyöhalukkuudesta ja iästä? Olisiko pääministerin pitänyt kysyä Väyrysen mielipidettä ratkaisuihinsa? Mikä se sellainen pääministeri olisi? Väyrynenkö harmaana taustapiruna neuvomassa?
        Väyrynen valittiin isolla äänisaaliilla eduskuntaan. Mutta ei suostu tekemään sitä työtä, johon hänet äänestettiin. Vaaleissa valittiin kansanedustajat, ei ministereitä.
        Väyrystä äänestäneiden äänet menivät hukkaan.


      • et.silleen

        Varmaan yhteistyöhalukkuus, sitä olisi kysyttävä Sipilältä, Soinin viran olisi hyväksynyt mutta Väyrysellä ei ollut päätösvaltaa en tiedä kysyttiinkö häneltä.


      • Järkevä-Väyrynen

        Väyrynen on meppinä EUssa, siellä paikan päällä onkin hyvä olla jonkun, jolla on järkeä päässään.


      • fyhbcs
        Järkevä-Väyrynen kirjoitti:

        Väyrynen on meppinä EUssa, siellä paikan päällä onkin hyvä olla jonkun, jolla on järkeä päässään.

        Parempi kun pysyisi jalasmökissään


      • Ainoamaailmassa
        et.silleen kirjoitti:

        Varmaan yhteistyöhalukkuus, sitä olisi kysyttävä Sipilältä, Soinin viran olisi hyväksynyt mutta Väyrysellä ei ollut päätösvaltaa en tiedä kysyttiinkö häneltä.

        Äänestytti itsensä kuitenkin kansanedustajaksi, vaikka ei aikonutkaan tulla eduskuntaan, jollei saa ministerin postia.
        Miksi tätä Sipilältä kysytään, kun on kysymys Väyrysen yhteistyötaidoista. Sipilä sanoi jo etukäteen ennen vaaleja, että ministeriehdokkaita kyllä riittää.
        Jos kaikki innokkaat rannalle jääneet olisivat ylenkatsoneen kansanedustajan paikkaa, niin kuinka moni olisi jäänyt pois? Kysyn vaan...Rinne, Urpilainen, Pekkarinen...


    • Hullujen_ISISien_toimia

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015072220070151_ul.shtml

      Suomalaisnainen Isis-järjestön tappolistalla

      Keskiviikko 22.7.2015 klo 08.10

      Terroristijärjestö Isis on luvannut 26-vuotiaan suomalaisen Helan Abdullan surmaamisesta ison palkkion.
      Tämän musiikkivideon jälkeen Isis lupasi merkittävän summan Hellyn tappamisesta.

      Helly Luv, oikealta nimeltä Helan Abdulla, on 26-vuotias laulaja, joka on palannut äitiensä maalle Kurdistaniin ja taistelee siellä laulun ja videoiden voimalla maailman vaarallisinta terroristijärjestöä Isisiä vastaan.

      Helly Luv julkaisi viime kuussa videon nimeltä Revolution. Videon oli alun perin tarkoitus olla yleisluonteinen vastalause terrorismille, mutta video on laajalti tulkittu Isisin vastaiseksi mielenilmaukseksi.

      Revolution-videon jälkeen Isis lupasi merkittävän summan Hellyn tappamisesta. Tämä ei pelota tai pysäytä Hellyä vaan hänellä on suunnitteilla uusi, vieläkin vahvempi video.

      Helly tietää työhönsä liittyvät riskit ja sanoo, että hän on valmis ottamaan vastaan mitä tahansa se tuokin eteen.
      Helly Luvin provokatiivisista videoista ei puutu vauhtia ja jännitystä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      103
      2944
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1849
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1844
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      388
      1701
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1621
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1277
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1039
    Aihe