Vastareaktiona ammattiliittojen työnseisauksille syntyneeseen "Töissä myös perjantaina 18.9. Ja ylpeä siitä." -ryhmään on Facebookissa liittynyt jo yli 41 000 ihmistä. Ryhmän on perustanut porvoolainen yrittäjä Tuomas Kanervala. Tapahtuman tunnuksena ovat Yhdysvaltain entisen presidentin Theodore Rooseveltin lauseet, joissa tämä kertoo ihailevansa kovaa työtä tekeviä ihmisiä
NYT TÄMÄ LAKKOPELLEILY SAA RIITTÄÄ..
19
55
Vastaukset
- MielenilmausEILakko
Vähän yli prosentti työllisistä siis. Tosin valtaosa liittyneistäkin on yrittäjiä ja heidän perheenjäseniään.
- fsfas
Entä sitten, vitun apina ja mistäs tiedät, keitä ne on. Mee takas tunnille pikkupoika
- OutoHiippariHilluu
fsfas kirjoitti:
Entä sitten, vitun apina ja mistäs tiedät, keitä ne on. Mee takas tunnille pikkupoika
?? No, sinähän se ainakin käyttäydyt kuin pikkupoika.
Sillä on suurikin merkitys ovatko työntekijöitä vaiko yrittäjiä perheineen, merkitys aivan eri silloin tuolla toiminalla. - Merkitystä
on vain sillä että tälläisiä ryhmiä yleensä syntyy, suurin ryhmä, äänestäjät vajaa 3 miljoonaa, miljoonaa oli sitä mieltä että nykymenoon on saatava muutos..
Merkitystä kirjoitti:
on vain sillä että tälläisiä ryhmiä yleensä syntyy, suurin ryhmä, äänestäjät vajaa 3 miljoonaa, miljoonaa oli sitä mieltä että nykymenoon on saatava muutos..
Tällaista "muutosta" ei yksikään ennen vaaleja luvannut, että pienipalkkaiset, sairaat, eläkeläiset ja työttömät kustantavat eliitin elämäntavan.
- lakko.ei.kiinnosta
Naapurit sanoivat menevänsä omilla autoilla töihin ja ottavat lähipysäkeiltä kyytiin muitakin. Kannattaa mennä bussipysäkille, koska bussejakin kyllä tulee, joskin ehkä vähemmän. Myös takseja kulkee. Kimpassa tulee pitkäkin matka halvemmaksi, pikkuauto esim. 60 e/4 = 15 e, tilataksilla murto-osa.
- hjkloiuyt
Onhan se enemmön kuin sinä perjantaina Rautatientorilla Siellä oli vaivaiset alle 30 000 osallistujaa. Piti olla Suuri KapinaPäivä:D
- hjklpoiuytr
molowski kirjoitti:
Tällaista "muutosta" ei yksikään ennen vaaleja luvannut, että pienipalkkaiset, sairaat, eläkeläiset ja työttömät kustantavat eliitin elämäntavan.
Onko 4 tonnia pieni palkka: Ei ole!
- MistäNäitäOikeinTulee
hjklpoiuytr kirjoitti:
Onko 4 tonnia pieni palkka: Ei ole!
Ei ole ei, onko muuta itsestäänselvyyttä tarjolla ?
- dfghjkioiuytr
KapinaPerjantaihin osallistui vajaa 30 000. Onhan 41 000 enemmän kuin alke 30 000.
- hjklpoiuytr
MistäNäitäOikeinTulee kirjoitti:
Ei ole ei, onko muuta itsestäänselvyyttä tarjolla ?
Se että ne kätilöt joiden SElässä AY:ssä ratsastetaan ei ole pienipalkkaisia.
- vaionko
aika monella ei ole työtä missä pysyä.
- Työtätyötätyötä
Mulle niitä pyytöjä on tullut myös, eli maanviljelijöiltä, eläkeläisiltä, yrittäjiltä, pomoilta, sijoittajilta, kansaneudustajilta, ulkomailla olevilta.. Voin vastata että töissä olen jos vaan pääsen, eli luultavasti pyöräilen 35km. Taisi koko juttu aiheuttaa että tarhat on nyt tänkin takia kiinni niin vaimo joutuu oleen kotona.
- Mistäsyystä
Mielenilmaus pysäyttää esimerkiksi junat, kuorma-autot, satamat ja paperitehtaat. Myös osa kouluista ja päiväkodeista pitää todennäköisesti ovensa säpissä.
- 4021
Natsi saksan keskitys leirien opit ei päde tämän päivän suomessa eikä amerikkalaiset vapaamuurariopit ! . Suurin osa suomalaisia omistaa vielä terveen maalaisjärjen eikä anna ahneiden tuhota täysin demokratiaa maastamme eikä loikkaa riveihinne ikinä ! .
- Vastavetoja
syntyy se on päivänselvää..
- JooVai
JooVai?
- Lakkolaisille
lyötävä luu kurkkuun !
Lakkolaisille kirjoitti:
lyötävä luu kurkkuun !
Ehdottomasti, tuollainen toiminta aiheuttaa meille oikeistoporvareille murheita ja tappioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa732480En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361799- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721587Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681407- 1111187
- 121128
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91105- 201019