Pelkkiä ongelmia, murheita ja kuluja. Ei oikein lupaavalta vaikuta, varsinkin kun päättäjämme eivät osaa sanoa EI EU;lle missään asiassa.
Toistellaan kuin papukaijat vastuuta, on kannettava vastuuta ja höpötetään vastuunjaosta - ei todellakaan ole mitenkään meidän vastuullamme jos jossain sohlataan toistuvasti, eikä osata tulla keskenään toimeen.
Ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa välimatkaa mokomaan byrokratiaan ja aloittaa toiminta sellaisena kuin itsenäisen maan kuuluukin, tehdä omia päätöksiä omista lähtökohdistaan.
Mitä kaikkea onkaan EU meille antanut ?
3
<50
Vastaukset
- Tuhveloinen
Euro tuonut hyvinvointia myös KÖYHILLE. Uskokaa jo kerralla.
- Geldorf
Niin kai sitten, hyvinhän meillä menee ja tuntuu vain paranevan.
- Miunmiäliset
Vatsanahka parkkiintunut suomalaisille politikoilla jatkuvasta rähmällään olosta EUn edessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796