Myynti tyssäsi, ale alkoi

Nii-in

Mutta onko enää ostajia?

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Junnu671

      Skoda liikkeen pihassa ollut melko hiljaista viime päivinä,huollon puolella heillä onneksi on puuhaa joten asiakkaita riittää.

    • noinkohan

      Malliykkönen myyntitilastoissa....

    • OdottavaPalkitaan

      Valitettavaa että Skodan jonotusaika taas pitenee ensi vuonna kun Volkkarin potentiaalinen ostajakunta siirtyy Skodaan. Skodan vähän kalliimpi hinta ei sekään haittaa kun huomataan, että maksamalla pieni preemio Volkkariin nähden saadaankin selvästi parempi varustelu. Ykkösenähän Skoda edelleen säilyy meillä ja markkinaosuus Euroopassa sen kun kasvaa.

    • Trollin_painajainen

      Volkkarin ja Audin myynti KASVOI USA:ssa syyskuussa huijauskriisin keskelläkin, kertovat tämän päivän tilastot. Tämä ennustaa meillekin jatkossa lopulta olematonta notkahdusta vaikkapa bensamoottoreihin keskittyvälle Skodalle.

      • TilastotTutuiksi

        ei oo tyssänny, taas väärää tietoa täällä tai siisne ei tiedä mitään


    • Eimikäännoistaluotettava

      Taitaa koskea vw konsesernin autojen lisäksi peugeotia, mersuja ja bemareita. Jos ei tyystin myynti lakkaa, niin reilut alet kuitenkin.

    • TSI2012

      Minä ostan! Mutta ei taida olla aloittajalla antaa vinkkiä mistä ale-autoja saa? Jos on niin kerro!

      Tai aja mopoasi ja ole hiljaa... ;)

    • huvittavat-kulkupelit

      Joo niinhän ne uutiset kertoivat. Ei se ihme ole, kun huijataan, niin normaali ihminen jää miettimään, että mitä muuta huijausta on lisäksi. Perusrehellinen ihminen ei skodia katsele tämmöisten jälkeen, jos ennenkään on katsonut, sillä skodan hankinta vaatii jonkun rattaan lonksutusta jo lähtökohtaisesti. Kukin antaa elämästään päiviä sinne minne haluaa. Skodalle minä en anna. Silti hauska seurata skodan tarinaa ja skeidaajia liikenteessä. Toki en mitenkään aktiivisesti näitä röppösiä seuraile. Laitoin kuitenkin "skodapalstan" osoitteen koneeseen muistiin, kun täällä saa nauraa usein. Sinänsä siis ajanviete osasto.

      • annan.en.anna

        Kyllä näiden trollien rattaat on lonksuneet jo pitkän aikaa.

        "Skodalle minä en anna". Muahahaha.


      • anna-ihmeessä
        annan.en.anna kirjoitti:

        Kyllä näiden trollien rattaat on lonksuneet jo pitkän aikaa.

        "Skodalle minä en anna". Muahahaha.

        Buahhaaahhhaa, sinä siis annat. Buaahhaahhhaaa. Anna pois skeidallesi.


      • >"Silti hauska seurata skodan tarinaa ja skeidaajia liikenteessä. Toki en mitenkään aktiivisesti näitä röppösiä seuraile. Laitoin kuitenkin "skodapalstan" osoitteen koneeseen muistiin, kun täällä saa nauraa usein. Sinänsä siis ajanviete osasto."

        Juuri näin.

        Skeidapalsta on parasta viihdettä kun täällä saa lukea näiden skeidauskovaisten juttuja. Jo lähtökohtaisesti kun ne oikeasti luulevat, että skeida on oikea auto. Hyvät naurut täällä saa, joka kerta.

        Huumoripalsta, jossa on tosikkoja skeidisteja aina niin nenä skodakiimasta tuhisten totisina ja aina niin ehdottomalla puolustuskannalla. Onneksi ne ovat niin tyhmiä, että vastailevat provoihin, muutenhan palstan viihdearvo katoaisi.


    • RomuaAleHintaan

      VAG:ina narikan ALE on alkanut.Älä enää mieti vaan toimi.Näitä ei riitä kaikille!

    • näin_se_vaan_menee

      Tohjokauppiaat ne näkevät taas märkiä unia. Noh, kylläpä ne unet kuivaa, kun Vag on edelleen ykkönen.

    • Joillekinkelpaa
      • Oljenkorsi_

        Epätoivoinen teko - mietipä itse ostaisitko Fiatia MILLÄÄN hinnalla! Ja Chrysleria ei enää edes Euroopasta saa kaikkien tuntemista syistä. Koko konserni on ollut tappioputkessa vuodesta 2007 tähän vuoteen asti. En tiedä joko kassavirran suunta on kääntynyt.


      • onneovelia
        Oljenkorsi_ kirjoitti:

        Epätoivoinen teko - mietipä itse ostaisitko Fiatia MILLÄÄN hinnalla! Ja Chrysleria ei enää edes Euroopasta saa kaikkien tuntemista syistä. Koko konserni on ollut tappioputkessa vuodesta 2007 tähän vuoteen asti. En tiedä joko kassavirran suunta on kääntynyt.

        Enpä tiedä epätoivosta. Ehkä et ymmärtänyt homman jujua. Ihan markkinahenkinen ratkaisu. Järkevä siis ja onnistuessaan melko vahingollinen. Jos ennen konkurssi häämötti folsulla, niin nyt se sitten näkyy.


      • oäöjhiuph
        Oljenkorsi_ kirjoitti:

        Epätoivoinen teko - mietipä itse ostaisitko Fiatia MILLÄÄN hinnalla! Ja Chrysleria ei enää edes Euroopasta saa kaikkien tuntemista syistä. Koko konserni on ollut tappioputkessa vuodesta 2007 tähän vuoteen asti. En tiedä joko kassavirran suunta on kääntynyt.

        Tässähän puhuu taloustieteen asiantuntija


    • 4200eur

      Nämät myynnin heilahdukset eivät näy vielä ja pieni nousu on siinä kun asiakkaat vaihtavat autonsa ongelmasta toiseen eli Tdi vaihdetaan Tsi:hin. Muuhun sitä ei saa vaihdettua siittä pitää jäännösvelka huolen yhdistettynä hyvityshintaan.

    • valruusinkäyrä

      En tiedä viitsinkö enää käsirahaa maksaa vai meneekö sen tien. Volsukonsernin pääpamppu synkisteli että kriisi saattaa olla kohtalonkysymys koko firmalle. Siinä tilanteessa helposti joudutaan myymään joitain toimintoja pois. Luulen että Skoda on silloin luontevin myynnin kohde, sillähän ei ole lainkaan USA:n markkinaa joka on kaikille autonvalmistajille keskeinen markkina-alue.

      • toljatti

        Kabineteissa käydään jo neuvotteluja Avtovazin kanssa, tällaista sisäpiirihuhua liikkuu.


      • Yritysjärjestelystä

        Skoda pärjäisi jo täysin itsenäisenä merkkinä, ilman emoyhtiötä joka koko ajan jarruttaa itsenäistä tuotekehitystä. Näin Volkkarin on ollut pakko tehdä jotta sen oma myynti ei kärsisi liikaa. Toivottavasti Skodasta tulee osakeyhtiö - Tsekin valtio voisi olla vähemmistöosakkaana kuten Ala-Saksi VW:n tapauksessa keräämässä voittoja.
        Tosiasia kuitenkin on, että Skodan kasvava myynti toimii koko konsernin tärkeänä pelastusrenkaana. Hurjia voittoja tuottavan Audinkin myynti romahtaa pahasti kun tässäkin huijauksessa paljastui, että tekniikka on tasan samaa vaikka Seatin kanssa mutta huippuhinnoiteltuna.


      • Yritysjärjestelystä kirjoitti:

        Skoda pärjäisi jo täysin itsenäisenä merkkinä, ilman emoyhtiötä joka koko ajan jarruttaa itsenäistä tuotekehitystä. Näin Volkkarin on ollut pakko tehdä jotta sen oma myynti ei kärsisi liikaa. Toivottavasti Skodasta tulee osakeyhtiö - Tsekin valtio voisi olla vähemmistöosakkaana kuten Ala-Saksi VW:n tapauksessa keräämässä voittoja.
        Tosiasia kuitenkin on, että Skodan kasvava myynti toimii koko konsernin tärkeänä pelastusrenkaana. Hurjia voittoja tuottavan Audinkin myynti romahtaa pahasti kun tässäkin huijauksessa paljastui, että tekniikka on tasan samaa vaikka Seatin kanssa mutta huippuhinnoiteltuna.

        Tekniikka skeidoissahan on yhtä paljon samaa audin kanssa kuin lehmällä on yhtäläisyyttä sädetutkimuksen kanssa.

        Ei tarvi kuin paiskata kuskin etuovi kiinni ja verrata sitä siihen peltiseen rämähdykseen kun Skeidan etuoven sulkee. Siitä jo tietää laatueron. Audi on toki myös aivan eri luokkaa ajaa kuin itäauto skeida.

        Audin osat ovat saksalaisia VW konsernin priimaosia, kun taas skeidamobiileihin laitetaan konsernin jäte- ja ylijäämäosia, sekä Tsekin entisissä kommunistipajoissa robotettuja itäosia.


      • Merkonomivolkkari

        Juu, nyt kun rinkulamossen vaihteistotkin ovat alkaneet kestämään.


    • Skeidaa kannattaisi alkaa markkinoimaan Jenkkeihin kommunistijäänteenä. Jenkeissä on paljon rikkaita keräilijöitä, jotka voisivat lisätä kokoelmiinsa tämän hassunnäköisen kommunistijäänteen. Tosin liikenteeseenhän siellä ei saa rekisteröityä näitä itäautoja, ymmärtäähän sen hyvin.

    • Myyntipäällikkö

      Kohta myynti lähtee taas hurjaan nousuun kun on tulossa kuulemma kampanja Osta 3,maksa 2

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      44
      2043
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1281
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1078
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      971
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      952
    Aihe