Naisvartalon ihanteena on ainakin viime vuosikymmeninä pidetty solakkuutta. Sitähän missitkin edustavat. Armi-kaunottaremme vuosina missit olivat kymmenkunnan kiloa painavampia kuin nykyään.
Tuo laihuuden alipainon korostaminen naisella joutuu nykyään väistymään.
On tutkittu, millaisilla hakusanoilla hakijat - useimmiten ilmeisesti miehet - käyvät pörnosivuilla. Tutkimukset ovat kohdistuneet hakuihin eri puolilta maapalloa, niin Aasiasta kuin Euroopasta ja Amerikan mantereelta.
On todettu, että yhä enemmän ovat lisääntyneet haut, joissa esiintyy sellaisia käsitteitä kuin lihava, rehevä ja vastaavia, tietysti eri kielillä.
Sitä paitsi järjestetään vuosittain jopa Miss Fat -kisa. Taitaa olla Israelissa. Asiasta kiinnostuneet voivat etsiä lisätietoja hakupaveluista.
Ei ole siis lainkaan häpeäksi, jos nainen on pullukka. Eivät siitä viehätysvoima eikä naisellisuus kärsi, päin vastoin. Pullukoista pidetään.
pullukka vetää puoleensa
12
97
Vastaukset
- pallollain
Luonnollisuus minustakin on sominta, kuuluuhan naisvartalossa olla pyöreyttä. Muotibisnes on pitkään luonut näitä fitness ja ylitrimmattuja bodausihanteita nuorille.
Lohtusyövätköhän taas tosilihavat nuoret enemmän,,ne jotka ei yllä muodin ja lehdistön naurettavaan palvontaan? Kauneus myy, ja senttimetrejä näkyy tutkittavan iltalehdistöissä. Kyllä helpotti!
Nyt saa häpeämättömästi olla ronskilan hilima!- ei-lihava
hilema, niinpä niin.
- hämeen_hiras
Miss Fat and Beautiful ABCD, tosi naisten kisa:
https://www.youtube.com/watch?v=OWNBvRXzdfg- nojaillen_kretonkiin
Ihastuttavaa tanssiseuraa ja naisen mallia!
- 27-3
Onhan tuo aika ymmärrettävää.
Pullukoita meikäläinenkin muuten mieluiten tanssiin hakee. - Himmelsauge
Ylen aamutelkassa kaunis vaalea nainen juontajana, herttainen ja
naisellisen pehmeän näköinen. Kauniita mekkoja, korkeat korot.
Hän on "naisellinen"- jalluvaari
Kyllä. Pullukat ovat nyt suosio.
Koskahan tämä suuntaus nousee esiin missikisoissa?
- kallupappa
Onhan naisissa muitakin kuin luuviulut ja pullukat. Entä ne normaalit joita suurin osa on ei heitä tarvihte pullukoiksi vielä sanoa.
- Himmelsauge
Just' niin, sinäpä sen sanoit. Tänään sillä Ylen herttaisella oli kauniit kengätkin, ilo katsoa näin naisenakin:)
- sinisirkku.ek
Toimittaja Sanna Ukkola onkin paljon kypsynyt tehtävässään. Ajattelevalta nuorelta hän vaikuttaakin, ollen todella herttainen haastattelijana, ei voi olla pitämättä tyylistä :).
Blogiaan en tosin ole seurannut, paitsi Hels Sanomissa joskus.
- 3...21
Normaalit ovat tavanomaisia, mitåänsanomattomia.
Pullukka erottuu edukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612280En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141494Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681367- 121118
- 1061101
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91064- 20989