On otettu uusi määritelmiä ufoilmiön selitykseksi jonka voisivat ottaa kaikki kansainväliset ufotutkimus järjestöt. Yleisin on metsässä nähty valoilmiö on supin silmät. Toinen metsässä nähty outo valo on hehkuva sammal tai hämähäkin seitti. Tätä uusinta läpilyöntiä ufotutkimuksessa voisivat levittää ne joilla on suhteita kansainvälisiin ufotutkijoihin.
Supin silmät
82
404
Vastaukset
- soriskeput
Lähdekriittisyys on kielletty. Eka skeptinen selitys tulee niellä sellasenaan kuten supikettu. Riistakameroiden kans pelailleena ilmoitan kuitenkin että linssin edessä heiluva seitti ei laukase kameraa, koska liiketunnistin ei ole linssissä, vaa kameras muualla. Sormikaan ei laukaise. Anteeks että pilasin hämppiteorianki. Ny ootte vähän tyhjän päälä.
- sorimielenvikainenpelle
Ainoastaan pienet vihreät miehet ovat sallittu selitys tällä mielenvikaisia avohoitopotilaita vilisevällä palstalla. Hämähäkin seitissä olevasta vesipisarasta heijastuva valo laukaisee liiketunnistimen ihan testatusti, mutta sitä ei kannata näille lääkkeensä unohtaneille imbesilleille idiooteille kertoa.
- savon_ihime
sorimielenvikainenpelle kirjoitti:
Ainoastaan pienet vihreät miehet ovat sallittu selitys tällä mielenvikaisia avohoitopotilaita vilisevällä palstalla. Hämähäkin seitissä olevasta vesipisarasta heijastuva valo laukaisee liiketunnistimen ihan testatusti, mutta sitä ei kannata näille lääkkeensä unohtaneille imbesilleille idiooteille kertoa.
Miksi pitää liiotella? Huonot selit pitää karsia pois. Eikö sinustaki? Vain siten päästään kohti tottuutta.
Minulla 2 riistakameraa. Kummassakaan tunnistin ei ole linssissä vaa erikseen. Hämppejä pitäis sitten olla kaks, tai jokin muu laukaisee ja hämppi roikkuu. Linssihämppi ei laukaise.
Toine juttu mikä sulkee hämpit pois on se että kamera ei tarkenna niin pieneen objektiin. Jos tarkentaisi, nii taustaa ei näkyis täysin selkeenä, kute uutisessa olevis kuvis. Keksi parempaa äläkä kiukkua. - sattumankauppaa
Kuvan taustalla oleva rakennus ei laukaise riistakameraa, se vaan sattuu olemaan siinä.
- inkkarithukassa
savon_ihime kirjoitti:
Miksi pitää liiotella? Huonot selit pitää karsia pois. Eikö sinustaki? Vain siten päästään kohti tottuutta.
Minulla 2 riistakameraa. Kummassakaan tunnistin ei ole linssissä vaa erikseen. Hämppejä pitäis sitten olla kaks, tai jokin muu laukaisee ja hämppi roikkuu. Linssihämppi ei laukaise.
Toine juttu mikä sulkee hämpit pois on se että kamera ei tarkenna niin pieneen objektiin. Jos tarkentaisi, nii taustaa ei näkyis täysin selkeenä, kute uutisessa olevis kuvis. Keksi parempaa äläkä kiukkua.Eihän kukaan ole ehdottanut linssin lähellä olevaa seittiä, vaan huomattavasti kauempana olevaa jossa olevasta vesipisarasta valo heijastuu tuulen liikuttaessa sen sopivaan kohtaan. Sulla ei taida ihan kaikki inkkarit olla kanootissa?
- niuvastakosullepaikka
savon_ihime kirjoitti:
Miksi pitää liiotella? Huonot selit pitää karsia pois. Eikö sinustaki? Vain siten päästään kohti tottuutta.
Minulla 2 riistakameraa. Kummassakaan tunnistin ei ole linssissä vaa erikseen. Hämppejä pitäis sitten olla kaks, tai jokin muu laukaisee ja hämppi roikkuu. Linssihämppi ei laukaise.
Toine juttu mikä sulkee hämpit pois on se että kamera ei tarkenna niin pieneen objektiin. Jos tarkentaisi, nii taustaa ei näkyis täysin selkeenä, kute uutisessa olevis kuvis. Keksi parempaa äläkä kiukkua.Kukaan ei ole väittänyt seitin, ei hämähäkin eikä vesipisaran laukaisseen liiketunnistinta. Kameran kuva-alalla häärineet eläimet ovat toimineet laukaisijana, ja samassa yhteydessä on tallentunut heijastus. Lopeta säälittävä sönkötyksesi täysin luonnollista selitystä vastaan. Jopa sutifoorumilla on päädytty tähän, joten itkusi selitystä vastaan on älytöntä hörhöilyä.
Joo ja mulla onkin 3 riistakameraa. - Ihmemies_mualta
inkkarithukassa kirjoitti:
Eihän kukaan ole ehdottanut linssin lähellä olevaa seittiä, vaan huomattavasti kauempana olevaa jossa olevasta vesipisarasta valo heijastuu tuulen liikuttaessa sen sopivaan kohtaan. Sulla ei taida ihan kaikki inkkarit olla kanootissa?
Säälittävä sönkötys? Eka väitit että linssin edessä oleva seitti laukaisee kameran ja vieläpä "ihan testatusti". No kun ei laukaise. Älysit sen itekkin.
Nyt sitte myönsit sen, ja myötäilet esittämääni teoriaa muusta laukaisijasta, ja kekkasit sitte yllättäen että "vesipisara" roikkuukin kauempana ja kameran "valo" tuleekin siitä. Sori. Ei tule. Musta salama ei lähetä näkyvää valoa. Se säikäyttäis eläimet pois. Melkone apina oot ja viitit vielä vinoilla?
Yksikään silmä eikä vesipisara näytä tuolta missää kuvassa. Laita linkkiä jos joku on saanu tuollaista kuvaa aikaiseksi riistakameralla silmäst tai vesipisarasta. Sellaist ku ei ole. Keksi lisää äläkä änkytä. - vedähanduuspelle
Ihmemies_mualta kirjoitti:
Säälittävä sönkötys? Eka väitit että linssin edessä oleva seitti laukaisee kameran ja vieläpä "ihan testatusti". No kun ei laukaise. Älysit sen itekkin.
Nyt sitte myönsit sen, ja myötäilet esittämääni teoriaa muusta laukaisijasta, ja kekkasit sitte yllättäen että "vesipisara" roikkuukin kauempana ja kameran "valo" tuleekin siitä. Sori. Ei tule. Musta salama ei lähetä näkyvää valoa. Se säikäyttäis eläimet pois. Melkone apina oot ja viitit vielä vinoilla?
Yksikään silmä eikä vesipisara näytä tuolta missää kuvassa. Laita linkkiä jos joku on saanu tuollaista kuvaa aikaiseksi riistakameralla silmäst tai vesipisarasta. Sellaist ku ei ole. Keksi lisää äläkä änkytä.Missä väitin niin? Ethän sinä raukka osaa edes lukea. Onko ala-aste vielä kesken vai etkö vain koskaan oppinut likemaan? Lähi-infrapuna heijastuu samalla tavalla kuin näkyvä valokin. Sulla on selkeästi niin pahasti kusta pää täynnä että järkeä sinne ei enää mahdu?
- hupaisat-skepot
niuvastakosullepaikka kirjoitti:
Kukaan ei ole väittänyt seitin, ei hämähäkin eikä vesipisaran laukaisseen liiketunnistinta. Kameran kuva-alalla häärineet eläimet ovat toimineet laukaisijana, ja samassa yhteydessä on tallentunut heijastus. Lopeta säälittävä sönkötyksesi täysin luonnollista selitystä vastaan. Jopa sutifoorumilla on päädytty tähän, joten itkusi selitystä vastaan on älytöntä hörhöilyä.
Joo ja mulla onkin 3 riistakameraa.Sivusta katselleena on todettava että olet skepojuniori hävinnyt tuon väittelyn kuusi-nolla. Tiesitkö että jonkun päätyminen johonkin johtopäätökseen jossakin ei ole todiste mistään?
- juujuuheijastuu
vedähanduuspelle kirjoitti:
Missä väitin niin? Ethän sinä raukka osaa edes lukea. Onko ala-aste vielä kesken vai etkö vain koskaan oppinut likemaan? Lähi-infrapuna heijastuu samalla tavalla kuin näkyvä valokin. Sulla on selkeästi niin pahasti kusta pää täynnä että järkeä sinne ei enää mahdu?
Klo11:18 nimimerkki mielenvikainenpelle sano: "Hämähäkin seitissä olevasta vesipisarasta heijastuva valo laukaisee liiketunnistimen ihan testatusti, mutta sitä ei kannata näille lääkkeensä unohtaneille imbesilleille idiooteille kertoa"
Nyt tietty kerrot olevas eri henkilö? Samat takinkäännöt, solvaukset kuitenki. Sama asiantuntemattomuus ja sama kirjoitustyyli, ja ymmärtääkseni täs on käyty dialogia joten olet sama kaveri. Sama paskaapuhuva poju.
Olen oppinut "likemaan" minäki. Hermostuttaako äitin pikku paskanpuhujaa kun puhuu ittesä pussiin?
Valo heijastuu kyl, mutta ei tuolla tavalla. Ei ollenkaa tuolla tavalla. Se näkyy pienenä pisteenä kauempaa, ja lähempää kohdistuessa se peittää koko maiseman. Keksi lisää. - Varataankovuodepaikka
Ihmemies_mualta kirjoitti:
Säälittävä sönkötys? Eka väitit että linssin edessä oleva seitti laukaisee kameran ja vieläpä "ihan testatusti". No kun ei laukaise. Älysit sen itekkin.
Nyt sitte myönsit sen, ja myötäilet esittämääni teoriaa muusta laukaisijasta, ja kekkasit sitte yllättäen että "vesipisara" roikkuukin kauempana ja kameran "valo" tuleekin siitä. Sori. Ei tule. Musta salama ei lähetä näkyvää valoa. Se säikäyttäis eläimet pois. Melkone apina oot ja viitit vielä vinoilla?
Yksikään silmä eikä vesipisara näytä tuolta missää kuvassa. Laita linkkiä jos joku on saanu tuollaista kuvaa aikaiseksi riistakameralla silmäst tai vesipisarasta. Sellaist ku ei ole. Keksi lisää äläkä änkytä.Minä olen se joka kertoi sinun olevan säälittävä sönköttäjä, ja ilmeisesti olet niinkin harhainen että luulet taas kirjoittavasi jollekin yhdelle mielikuvitusvastustajallesi.
Missä joku on väittänyt seitin, hämähäkin tai vesipisaran _laukaisseen_ kameran?
Ja todellakin, se että jaksat itkeä sellaista selitystä vastaan, jonka jopa SUT- forumilla kirjoittelevat muita "ufoja" havainneet ihmiset hyväksyvät, kertoo sinun olevan todella pihalla ja itkunsekaisesti takertunut siihen ajatukseesi että riistakamerassa on nyt kertakaikkiaan näyttävä "ufo" vaikka kaikki tosiasiat kumoavat fantasiasi.
Vielä kerran: Olet todella säälittävä, sönköttävä hömelö. - kipitäpäslääkärille
juujuuheijastuu kirjoitti:
Klo11:18 nimimerkki mielenvikainenpelle sano: "Hämähäkin seitissä olevasta vesipisarasta heijastuva valo laukaisee liiketunnistimen ihan testatusti, mutta sitä ei kannata näille lääkkeensä unohtaneille imbesilleille idiooteille kertoa"
Nyt tietty kerrot olevas eri henkilö? Samat takinkäännöt, solvaukset kuitenki. Sama asiantuntemattomuus ja sama kirjoitustyyli, ja ymmärtääkseni täs on käyty dialogia joten olet sama kaveri. Sama paskaapuhuva poju.
Olen oppinut "likemaan" minäki. Hermostuttaako äitin pikku paskanpuhujaa kun puhuu ittesä pussiin?
Valo heijastuu kyl, mutta ei tuolla tavalla. Ei ollenkaa tuolla tavalla. Se näkyy pienenä pisteenä kauempaa, ja lähempää kohdistuessa se peittää koko maiseman. Keksi lisää.Olet harhainen.
- riistakameramies1
Varataankovuodepaikka kirjoitti:
Minä olen se joka kertoi sinun olevan säälittävä sönköttäjä, ja ilmeisesti olet niinkin harhainen että luulet taas kirjoittavasi jollekin yhdelle mielikuvitusvastustajallesi.
Missä joku on väittänyt seitin, hämähäkin tai vesipisaran _laukaisseen_ kameran?
Ja todellakin, se että jaksat itkeä sellaista selitystä vastaan, jonka jopa SUT- forumilla kirjoittelevat muita "ufoja" havainneet ihmiset hyväksyvät, kertoo sinun olevan todella pihalla ja itkunsekaisesti takertunut siihen ajatukseesi että riistakamerassa on nyt kertakaikkiaan näyttävä "ufo" vaikka kaikki tosiasiat kumoavat fantasiasi.
Vielä kerran: Olet todella säälittävä, sönköttävä hömelö."Hämähäkin seitissä olevasta vesipisarasta heijastuva valo laukaisee liiketunnistimen ihan testatusti, mutta sitä ei kannata näille lääkkeensä unohtaneille imbesilleille idiooteille kertoa"
Sinä tuo olit. Älä viitsi valehdella.
Missäs mie oon ufoista puhunu? Sinä puhuit, en mie. Totesin vaan että ei oo vesipisara eikä supiketun silmä. Keksi lisää. Miks oot vihainen? - opettelelukemaan
riistakameramies1 kirjoitti:
"Hämähäkin seitissä olevasta vesipisarasta heijastuva valo laukaisee liiketunnistimen ihan testatusti, mutta sitä ei kannata näille lääkkeensä unohtaneille imbesilleille idiooteille kertoa"
Sinä tuo olit. Älä viitsi valehdella.
Missäs mie oon ufoista puhunu? Sinä puhuit, en mie. Totesin vaan että ei oo vesipisara eikä supiketun silmä. Keksi lisää. Miks oot vihainen?Missä kohtaa siinä sanotaan, että seitti on lähellä kameraa? Opettele ensin lukemaan, se taito opetetaan sinulle kun käyt ala-asteen ja tule vasta sitten sönkkäämään harhojasi tänne.
- kuusinollaedelleen
kipitäpäslääkärille kirjoitti:
Olet harhainen.
Loppuu skepojuniorilta taas argumentit ja alkaa sähinä ja puhina. Hauska katsella kunnon kiemurtelua. :)
- skepotvoittitaas
kuusinollaedelleen kirjoitti:
Loppuu skepojuniorilta taas argumentit ja alkaa sähinä ja puhina. Hauska katsella kunnon kiemurtelua. :)
Ufouskovat ovat imbesillejä idiotteja sillä eihän normaali ihminen sellaiseen moskaan usko. Siksi tuo harhainen pellejoukko ei pysty käsittämään sitä, että riistakamera valaisee lähi-infrapunan alueella toimivilla ledeillä (liiketunnistinkaan ei toimi ilman valaisua) kuvattavaa aluetta. Jos siellä sitten tuuli osuu vaikka johonkin oksaan ja siinä olevassa seitissä roikkuva vesipisara tuulen mukana aiheuttaa liiketunnistimen laukaisevan heijastuksen sekä samalla heijastuksen myös kameran ottamaan kuvaan, niin taas on saatu kuvaan pienten vihreiden miesten alus.
- mitalitonjojaettu
opettelelukemaan kirjoitti:
Missä kohtaa siinä sanotaan, että seitti on lähellä kameraa? Opettele ensin lukemaan, se taito opetetaan sinulle kun käyt ala-asteen ja tule vasta sitten sönkkäämään harhojasi tänne.
Kameroiden herkkyys on sellaine, ettei seitissä roikkuva vesipisara laukaise sitä missään olosuhteis eikä etäisyydellä. Muuten ne räpsyis koko ajan puussa heiluvien lehtien tai huojuvien puiden vuoksi. Ne ei vaa toimi nii, joten lopeta tuo kiertely ja kaartelu. Sie oot hopealla ny.
- kukapuhuujamitä
skepotvoittitaas kirjoitti:
Ufouskovat ovat imbesillejä idiotteja sillä eihän normaali ihminen sellaiseen moskaan usko. Siksi tuo harhainen pellejoukko ei pysty käsittämään sitä, että riistakamera valaisee lähi-infrapunan alueella toimivilla ledeillä (liiketunnistinkaan ei toimi ilman valaisua) kuvattavaa aluetta. Jos siellä sitten tuuli osuu vaikka johonkin oksaan ja siinä olevassa seitissä roikkuva vesipisara tuulen mukana aiheuttaa liiketunnistimen laukaisevan heijastuksen sekä samalla heijastuksen myös kameran ottamaan kuvaan, niin taas on saatu kuvaan pienten vihreiden miesten alus.
Kysyn uudestaan. Kuka on puhunu ufoista paitsi sie? Luuletko että alatyylin skeposhittitekstis vaikuttaa jotenki fiksulta? Ei se vaikuta. Olet täysi idiootti.
- paskatekeepatoja
mitalitonjojaettu kirjoitti:
Kameroiden herkkyys on sellaine, ettei seitissä roikkuva vesipisara laukaise sitä missään olosuhteis eikä etäisyydellä. Muuten ne räpsyis koko ajan puussa heiluvien lehtien tai huojuvien puiden vuoksi. Ne ei vaa toimi nii, joten lopeta tuo kiertely ja kaartelu. Sie oot hopealla ny.
Jos olosuhteet ovat sopivat ja siitä vesipisarasta saadaan heijastus, niin varmasti laukaisee. Sulla vaan kun on sitä kusta pää täynnä, niin järkeä ei sinne ole saatu mahtumaan.
- sivusta-seurannut
skepotvoittitaas kirjoitti:
Ufouskovat ovat imbesillejä idiotteja sillä eihän normaali ihminen sellaiseen moskaan usko. Siksi tuo harhainen pellejoukko ei pysty käsittämään sitä, että riistakamera valaisee lähi-infrapunan alueella toimivilla ledeillä (liiketunnistinkaan ei toimi ilman valaisua) kuvattavaa aluetta. Jos siellä sitten tuuli osuu vaikka johonkin oksaan ja siinä olevassa seitissä roikkuva vesipisara tuulen mukana aiheuttaa liiketunnistimen laukaisevan heijastuksen sekä samalla heijastuksen myös kameran ottamaan kuvaan, niin taas on saatu kuvaan pienten vihreiden miesten alus.
Eipä löytynyt sitä kuvaa jossa todistetusti vesipisara ja supiketun silmä näyttää siltä kuin Pyhäjärvellä. Kameran omistajakaan ei ole koskaan nähnyt moista. Valopallon lähde jää tunnistamattomaksi.
- vastaa_älä_änkytä
paskatekeepatoja kirjoitti:
Jos olosuhteet ovat sopivat ja siitä vesipisarasta saadaan heijastus, niin varmasti laukaisee. Sulla vaan kun on sitä kusta pää täynnä, niin järkeä ei sinne ole saatu mahtumaan.
Jos leikitää sun mieliks että se laukaisis, niin se ei siltikään näytä tuolta kuin kuvassa. Kysyn viel kerra. Kuka puhui ufoista? Kysyn myöski että missä sulla on tuollainen verrokkikuva vesipisarasta infrapunakameralla? Ei missään. Silti jaksat länkyttää. Vastaas ny helppoihi kysymyksiin.
- shdfhdftfhdfthdftfh
kukapuhuujamitä kirjoitti:
Kysyn uudestaan. Kuka on puhunu ufoista paitsi sie? Luuletko että alatyylin skeposhittitekstis vaikuttaa jotenki fiksulta? Ei se vaikuta. Olet täysi idiootti.
"Mie, sie" Ei yhtään läpinäkyvää? :)
- skepotvoittaa
sivusta-seurannut kirjoitti:
Eipä löytynyt sitä kuvaa jossa todistetusti vesipisara ja supiketun silmä näyttää siltä kuin Pyhäjärvellä. Kameran omistajakaan ei ole koskaan nähnyt moista. Valopallon lähde jää tunnistamattomaksi.
Vielä ei ole löytynyt selitystä, mutta monelaisia vaihtoehtoja on käyty läpi. Se johtuu ihan siitä, että normaalit terveet ihmiset eivät kuvittele jokaisen valopallon olevan pienten vihreiden miesten kulkuneuvo, vaan että sille saattaa löytyä luonnollinenkin selitys. Selvittelyhän on esimerkiksi sutin foorumilla vielä kesken. Kun erilaisia vaihtoehtoja käydään läpi ja tehdään kokeiluja, niin eiköhän se totuuskin sieltä tule ilmi. Se tietysti näitä imbesillejä ufoidiootteja ketuttaa, että tapausta yritetään tutkia eikä sitä heti julistettu siriuslaisten tarkailualukseksi.
- Opikeskustelemaan
skepotvoittaa kirjoitti:

Et siis vastaa kysymykseen että kuka puhui ufoista. Sinä höpötät niistä koko ajan.
Voihan se olla vaikka pallosalama tai joku muu. Vesipisara se ei ole asiantuntijoiden mukaan.
Leiki sinä siellä mielikuvitusmaailmassasi millä leikit, mutta älä laita omia sanojasi toisten suuhun poikareppana. Iskäraktori antaa karkin jos oot kiltti poika. - kukakyseessä
Opikeskustelemaan kirjoitti:
Et siis vastaa kysymykseen että kuka puhui ufoista. Sinä höpötät niistä koko ajan.
Voihan se olla vaikka pallosalama tai joku muu. Vesipisara se ei ole asiantuntijoiden mukaan.
Leiki sinä siellä mielikuvitusmaailmassasi millä leikit, mutta älä laita omia sanojasi toisten suuhun poikareppana. Iskäraktori antaa karkin jos oot kiltti poika.Kenen asiantuntijan mukaan se ei ole vesipisara?
- WaikkaMinä
kukakyseessä kirjoitti:
Kenen asiantuntijan mukaan se ei ole vesipisara?
Valokuvauksen historia ei tunne tuollaista kuvaa vesipisarasta. Jos tuntee niin laita linkki. Yrittänyt etsiä monta tuntia vastaavaa ja ei löydy. 29 vuotta harrastanut valokuvausta monilla laitella. Myös IR-kameroilla.
- Voitätimoonikaa
skepotvoittaa kirjoitti:
Vielä ei ole löytynyt selitystä, mutta monelaisia vaihtoehtoja on käyty läpi. Se johtuu ihan siitä, että normaalit terveet ihmiset eivät kuvittele jokaisen valopallon olevan pienten vihreiden miesten kulkuneuvo, vaan että sille saattaa löytyä luonnollinenkin selitys. Selvittelyhän on esimerkiksi sutin foorumilla vielä kesken. Kun erilaisia vaihtoehtoja käydään läpi ja tehdään kokeiluja, niin eiköhän se totuuskin sieltä tule ilmi. Se tietysti näitä imbesillejä ufoidiootteja ketuttaa, että tapausta yritetään tutkia eikä sitä heti julistettu siriuslaisten tarkailualukseksi.
Ensin skeput julistaa että selitys löytyi fuforan sivuilta ja nyt sitä sitten ei ole löytynyt. Mielellään olisvat nielleet tuon luontoselityksen mutta se olikin huono selitys niin nyt se onkin sitten teoria muiden joukossa. Kas näin kääntyy takki, ja takki kääntyy näin. Kas näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin!
- Niuvaansiitähus
riistakameramies1 kirjoitti:
"Hämähäkin seitissä olevasta vesipisarasta heijastuva valo laukaisee liiketunnistimen ihan testatusti, mutta sitä ei kannata näille lääkkeensä unohtaneille imbesilleille idiooteille kertoa"
Sinä tuo olit. Älä viitsi valehdella.
Missäs mie oon ufoista puhunu? Sinä puhuit, en mie. Totesin vaan että ei oo vesipisara eikä supiketun silmä. Keksi lisää. Miks oot vihainen?Minä se en ollut, joten en valehtele. Olet yksiselitteisesti harhainen yksilö.
Voisit ihan oikeasti hakeutua ammattiauttajan pakeille riistakameraufojesi kanssa, etenkin kun jopa suomen suurimman ufofoorumin keskustelijat, joista osa on itsekin ufohavaitsijoita, ovat sitä mieltä että kyseessä on pelkkä heijastus. Sinä sen sijaan takerrut ufoihisi kuin hukkuva oljenkorteen vaikka kyseessä on pelkkä heijastus riistakameran kuvassa. Juuri nimenomaan tuo takertuminen osoittaa sen että kun ufofoorumillakin ollaan sitä mieltä että selitys on todennäköisimmin luonnollinen ja sinä olet sitä mieltä että aivan kaikki muut ovat väärässä, mukaanlukien itse kuvaaja ja jopa muita ufohavaintoja tehneet ihmiset, olet peruuttamattomasti irtautunut todellisuudesta ja itket vain oman uskosi puolesta. - tykinkuulamatkatoy
skepotvoittaa kirjoitti:
Vielä ei ole löytynyt selitystä, mutta monelaisia vaihtoehtoja on käyty läpi. Se johtuu ihan siitä, että normaalit terveet ihmiset eivät kuvittele jokaisen valopallon olevan pienten vihreiden miesten kulkuneuvo, vaan että sille saattaa löytyä luonnollinenkin selitys. Selvittelyhän on esimerkiksi sutin foorumilla vielä kesken. Kun erilaisia vaihtoehtoja käydään läpi ja tehdään kokeiluja, niin eiköhän se totuuskin sieltä tule ilmi. Se tietysti näitä imbesillejä ufoidiootteja ketuttaa, että tapausta yritetään tutkia eikä sitä heti julistettu siriuslaisten tarkailualukseksi.
Onhan sen nyt OLTAVA minikokoinen emäalus jota nyt sattumoisin huolletaan riistakameran edessä minikokoisilta tikapuilta käsin... Kaikki on aivan ufoa, joka päivä ja joka ikinen yö. Varaktorikin vaanii siellä sun täällä ja aivan varmasti ainakin kirjoittelee anonyymisti erilaisiin yleisönosastoihin jos ei muuta...
Joo, ja mulla on ainaskin 4 riistakameraa ja olen harrastanut infrapunavalokuvausta ainakin 124 vuotta...
Jep. Mutta aikuisten oikeasti tuo ufopelle paljasti tietämättömyytensä jo aikaisemmin tässä ketjussa sotkiessaan lämpökamerat ja riistakameroiden infrapunat keskenään. Tyhmä pelle mikä tyhmä pelle. Oppimatonkin vielä. - mistäteitävieläriittää
Voitätimoonikaa kirjoitti:
Ensin skeput julistaa että selitys löytyi fuforan sivuilta ja nyt sitä sitten ei ole löytynyt. Mielellään olisvat nielleet tuon luontoselityksen mutta se olikin huono selitys niin nyt se onkin sitten teoria muiden joukossa. Kas näin kääntyy takki, ja takki kääntyy näin. Kas näin kääntyy takki ja takki kääntyy näin!
Vain idiootti naulaa oman käsityksensä lopulliseksi, eikä kukaan muu ole niin tehnyt kuin sinä joka noloja olkiukkojasi kyhäellessäsi julistat muidenkin tehneen niin vaikka asia ei niin ole.
Kuvittelet asioita ja öliset "takinkäännöistä", vaikka muut ovat puhuneet vain todennäköisimmistä selityksistä. Tällä paljastat juurikin oman hautautumisesi surkeaan uskovaiseen ufobunkkeriisi, etkä yhtään mitään muuta.
Haista kahvi ja herää tähän päivään ja lopeta itsesi naurunalaiseksi tekemisesi. - JatkatkiVielä
mistäteitävieläriittää kirjoitti:
Vain idiootti naulaa oman käsityksensä lopulliseksi, eikä kukaan muu ole niin tehnyt kuin sinä joka noloja olkiukkojasi kyhäellessäsi julistat muidenkin tehneen niin vaikka asia ei niin ole.
Kuvittelet asioita ja öliset "takinkäännöistä", vaikka muut ovat puhuneet vain todennäköisimmistä selityksistä. Tällä paljastat juurikin oman hautautumisesi surkeaan uskovaiseen ufobunkkeriisi, etkä yhtään mitään muuta.
Haista kahvi ja herää tähän päivään ja lopeta itsesi naurunalaiseksi tekemisesi.Kysyn seitsemänne kerran: KUKA MUU KETJUSSA ON PUHUNUT UFOISTA KUIN SINÄ???? Ei kukaa muu. Minä sanoin vaan että tuollasta vesipisaraa ei mikään kamera oo koskaan tallentanut. Jos on, niin laita linkki.
Miten oot noin sekaisin että tunget sanat toiste suuhu??? JatkatkiVielä kirjoitti:
Kysyn seitsemänne kerran: KUKA MUU KETJUSSA ON PUHUNUT UFOISTA KUIN SINÄ???? Ei kukaa muu. Minä sanoin vaan että tuollasta vesipisaraa ei mikään kamera oo koskaan tallentanut. Jos on, niin laita linkki.
Miten oot noin sekaisin että tunget sanat toiste suuhu???Tässä esimerkki vesipisaran aiheuttamasta heijastuksesta:
http://thripp.com/files/photos/flash.jpg
"I took this picture of raindrops falling at night, and my camera’s flash reflected off one of the raindrops. It looks like a star going supernova."
http://richardxthripp.thripp.com/tag/flash/- kurkkulaulukirja
Kapasitanssidiodi kirjoitti:
Tässä esimerkki vesipisaran aiheuttamasta heijastuksesta:
http://thripp.com/files/photos/flash.jpg
"I took this picture of raindrops falling at night, and my camera’s flash reflected off one of the raindrops. It looks like a star going supernova."
http://richardxthripp.thripp.com/tag/flash/No mutta sehän on ilmiselvä UFO!
Perustelut: Kukaan ei ole esittänyt että asia olisi toisinkaan!
Vrt. Lentävä Spaghettihirviö. Kukaan ei ole todistanut että sellaista _ei_ olisi olemassa, joten sen täytyy olla olemassa. Hörhölogiikalla.
http://www.quickmeme.com/img/dc/dcb72e5a0e3e1fdc7d6f6c5e8208372667b087fdbae131b1d4428a456f64dadd.jpg - Joku.Toinen.yhä
JatkatkiVielä kirjoitti:
Kysyn seitsemänne kerran: KUKA MUU KETJUSSA ON PUHUNUT UFOISTA KUIN SINÄ???? Ei kukaa muu. Minä sanoin vaan että tuollasta vesipisaraa ei mikään kamera oo koskaan tallentanut. Jos on, niin laita linkki.
Miten oot noin sekaisin että tunget sanat toiste suuhu???Kysyn nyt vain yhden kerran: Miksi sinuttelet eri kirjoittajia ikäänkuin kuvittelisit heidän olevan yksi ja sama henkilö? Ethän ole niin harhainen, ethän?
kurkkulaulukirja kirjoitti:
No mutta sehän on ilmiselvä UFO!
Perustelut: Kukaan ei ole esittänyt että asia olisi toisinkaan!
Vrt. Lentävä Spaghettihirviö. Kukaan ei ole todistanut että sellaista _ei_ olisi olemassa, joten sen täytyy olla olemassa. Hörhölogiikalla.
http://www.quickmeme.com/img/dc/dcb72e5a0e3e1fdc7d6f6c5e8208372667b087fdbae131b1d4428a456f64dadd.jpgHörhöillä on käytössä käänteinen logiikka. Iltasanomien kuvaa Pyhäjärven metsästä ei yksikään skeptikko pysty täysin varmasti todistamaan heijastukseksi vesipisarasta tai mistään muustakaan, ei edes supin silmästä, joten hörhöjen logiikalla se tulee jäämään ufoalukseksi. Hörhön kun ei tarvitse todistaa sitä sellaiseksi.
Jos hörhön pitäisi valita itselleen laskukone, niin sehän olisi HP-35. ;)- skepotvoittitaas
Kapasitanssidiodi kirjoitti:
Hörhöillä on käytössä käänteinen logiikka. Iltasanomien kuvaa Pyhäjärven metsästä ei yksikään skeptikko pysty täysin varmasti todistamaan heijastukseksi vesipisarasta tai mistään muustakaan, ei edes supin silmästä, joten hörhöjen logiikalla se tulee jäämään ufoalukseksi. Hörhön kun ei tarvitse todistaa sitä sellaiseksi.
Jos hörhön pitäisi valita itselleen laskukone, niin sehän olisi HP-35. ;)Panos-tuotossuhde on tuossa niin heikko, että tuskin kukaan skeptikko jaksaa alkaa asiaan panostamaan. Jos sen nyt sitten joku nykyistä suuremmalla varmuudella osoittaa heijastukseksi vesipisarasta tai jostain muusta, niin hörhöillä kognitiivinen dissonanssi astuu jälleen kerran kuvaan mukaan korjaamaan aiheutuneen vahingon. Tuo linkittämäsi kuva kertoo, että se aivan hyvin voi heijastus vesipisarasta olla ja tässä kohtaa normaali terve ihminen kääntää sivua ja keskittyy muihin asioihin.
- täysin.tietämätön
skepotvoittitaas kirjoitti:
Ufouskovat ovat imbesillejä idiotteja sillä eihän normaali ihminen sellaiseen moskaan usko. Siksi tuo harhainen pellejoukko ei pysty käsittämään sitä, että riistakamera valaisee lähi-infrapunan alueella toimivilla ledeillä (liiketunnistinkaan ei toimi ilman valaisua) kuvattavaa aluetta. Jos siellä sitten tuuli osuu vaikka johonkin oksaan ja siinä olevassa seitissä roikkuva vesipisara tuulen mukana aiheuttaa liiketunnistimen laukaisevan heijastuksen sekä samalla heijastuksen myös kameran ottamaan kuvaan, niin taas on saatu kuvaan pienten vihreiden miesten alus.
>Siksi tuo harhainen pellejoukko ei pysty käsittämään sitä, että riistakamera valaisee lähi-infrapunan alueella toimivilla ledeillä (liiketunnistinkaan ei toimi ilman valaisua) kuvattavaa aluetta. <
Kerro hyvä veli miten liiketunnistimet täysin pimeässä kytkevät valot päälle piha- tai työvalaisimeen ? Tekniikka on aivan sama niissäkin liiketunnistimissa. Kapasitanssidiodi kirjoitti:
Tässä esimerkki vesipisaran aiheuttamasta heijastuksesta:
http://thripp.com/files/photos/flash.jpg
"I took this picture of raindrops falling at night, and my camera’s flash reflected off one of the raindrops. It looks like a star going supernova."
http://richardxthripp.thripp.com/tag/flash/Vertailun vuoksi. Martti yhdisti äsken tuon vesipisarakuvan siihen eräkamerakuvaan.
http://aijaa.com/cAcp6vPihlaja67 kirjoitti:
Vertailun vuoksi. Martti yhdisti äsken tuon vesipisarakuvan siihen eräkamerakuvaan.
http://aijaa.com/cAcp6vMartti se vaan jaksaa pakertaa tämän kimpussa. :)
No nuo ovat kuin kaksi marjaa tuossa kuvassa joten todella hyvin sopii heijastus vesipisarasta tämän tapauksen selitykseksi. Tuohon väittelyyn tuosta liiketunnistimesta voisin kommentoida, että kaipa siinä on passiivinen infrapunaan perustuva liiketunnistin. Sen on saattanut laukaista se supi vaikka sitä ei kuvassa näy.Kapasitanssidiodi kirjoitti:
Martti se vaan jaksaa pakertaa tämän kimpussa. :)
No nuo ovat kuin kaksi marjaa tuossa kuvassa joten todella hyvin sopii heijastus vesipisarasta tämän tapauksen selitykseksi. Tuohon väittelyyn tuosta liiketunnistimesta voisin kommentoida, että kaipa siinä on passiivinen infrapunaan perustuva liiketunnistin. Sen on saattanut laukaista se supi vaikka sitä ei kuvassa näy."Sen on saattanut laukaista se supi vaikka sitä ei kuvassa näy."
Aivan, aika useasti tulee sellaisia otoksia mistä ei "syypäätä" kuvasta erota.- höpöntodistemistään
Pihlaja67 kirjoitti:
Vertailun vuoksi. Martti yhdisti äsken tuon vesipisarakuvan siihen eräkamerakuvaan.
http://aijaa.com/cAcp6vPhotoshoppasi siis siihen vesipisarat? Väärennöksiä on aika helppo tehdä. Voihan siihen samaan kuvaan shopata vaikka Väyrysenkin mutta ei se siinä alunperin ollut. Phoshopattu kuva ei ole kummoinen todiste mistään. Ei tosin alkuperäinenkään ilman muita todisteita.
- mitäjosolis
Pihlaja67 kirjoitti:
"Sen on saattanut laukaista se supi vaikka sitä ei kuvassa näy."
Aivan, aika useasti tulee sellaisia otoksia mistä ei "syypäätä" kuvasta erota.Olisiko mahdollista että on ihan ketturepolainen?Tai susihukkanen?
höpöntodistemistään kirjoitti:
Photoshoppasi siis siihen vesipisarat? Väärennöksiä on aika helppo tehdä. Voihan siihen samaan kuvaan shopata vaikka Väyrysenkin mutta ei se siinä alunperin ollut. Phoshopattu kuva ei ole kummoinen todiste mistään. Ei tosin alkuperäinenkään ilman muita todisteita.
Niin on photoshopattu, kuten kerroin, mutta siitä nyt näkee kuitenkin miltä se heijastus vesipisarasta näyttäisi samaista taustaa vasten, mustavalkoiseksi muutettuna. Siitä voi jokainen sitten päätellä voisiko vesipisara käydä selitykseksi sille eräkamerakuvalle. Itse pidän sitä vaihtoehtoa aivan mahdollisena, mutta en kiveen hakattuna.
mitäjosolis kirjoitti:
Olisiko mahdollista että on ihan ketturepolainen?Tai susihukkanen?
Täälläkö? Mahdollisia ovat, kuten niin monet muutkin. Tänä syksynä ei ole
kuitenkaan tallentunut kuin supikoiria ja muutamaan otteeseen linnut ovat olleet asialla.
Nyt muutamaan päivään ei odoteta mitään edes tallentuvan, vaikka ovatkin käytössä, sillä ovat sisätiloja valvomassa. Jos jokin ne laukaisisi, niin sitten
olisikin ihmettelyn paikka taas edessä.- Tieteellinen
Pihlaja67 kirjoitti:
Vertailun vuoksi. Martti yhdisti äsken tuon vesipisarakuvan siihen eräkamerakuvaan.
http://aijaa.com/cAcp6vHieno kuva muuta aika kaukana siitä alkuperäisestä....valitettavasti. Sitten kun saatte täysin samanlaisen valon hehkun kohteesta, hyväksyn selityksen supin silmistä tai hämähäkin seitistä tai vastaava. Ja on aivan totta että nuo riistkamerat ei aivan pienestä hätkähdä. Jos sillä supilla oli isommat aurinkolasit kun tiesi että pian häikäsöö kun meni (veikkaan että kameralla oli joku syötti) ilta aterialle.
- menehoitoon
Tieteellinen kirjoitti:
Hieno kuva muuta aika kaukana siitä alkuperäisestä....valitettavasti. Sitten kun saatte täysin samanlaisen valon hehkun kohteesta, hyväksyn selityksen supin silmistä tai hämähäkin seitistä tai vastaava. Ja on aivan totta että nuo riistkamerat ei aivan pienestä hätkähdä. Jos sillä supilla oli isommat aurinkolasit kun tiesi että pian häikäsöö kun meni (veikkaan että kameralla oli joku syötti) ilta aterialle.
Mutta siriuslaisen tarkkailualuksen hyväksyt mukisematta kuten imbesillin idiootin ja vammalisen mielisairaan ufoidiootin kuuluukin? Hakeutuisit pelle hoitoon tai hommaisit napin otsaasi.
Normaali terve ihminen ymmärtää, että täysin samanlaisen heijastuksen tuottaminen tarvitsee täysin samanlaiset olosuhteet joten se on käytännössä mahdoton tehtävä. Tieteellinen kirjoitti:
Hieno kuva muuta aika kaukana siitä alkuperäisestä....valitettavasti. Sitten kun saatte täysin samanlaisen valon hehkun kohteesta, hyväksyn selityksen supin silmistä tai hämähäkin seitistä tai vastaava. Ja on aivan totta että nuo riistkamerat ei aivan pienestä hätkähdä. Jos sillä supilla oli isommat aurinkolasit kun tiesi että pian häikäsöö kun meni (veikkaan että kameralla oli joku syötti) ilta aterialle.
Vesipisaroita tullaan varmaankin vielä valokuvaamaan eräkameralla, pimeässä ja metsämaisemassa, ihan vaan mielenkiinnosta siitä kuinka lähelle sitä alkuperäistä voidaan päästä.
- Tieteellinen
Pihlaja67 kirjoitti:
Vesipisaroita tullaan varmaankin vielä valokuvaamaan eräkameralla, pimeässä ja metsämaisemassa, ihan vaan mielenkiinnosta siitä kuinka lähelle sitä alkuperäistä voidaan päästä.
Joo on ihan hyvä että jollain piisaa mielenkiintoa kokeilla eri vaihtoehtoja, siitä hatun nosto.No ehkä ratkaisu löytyy tai sitten ei.
- supitutkija
Mitä silloin näkyy, jos supi muljauttelee silmiään ?
Useit ufojako ?- Huikamalaa
Näkyy kekko124nen silloin. Ja ei oo kaunis näky.
- 89erutg0984jt
Luottotiedottomalle laskulla tai osamaksulla.
http://luototmenny.blogspot.fi/- skepotvoittitaas
Ufouskovat ovat suurelta osin luottotiedottomia, koulunsa kesken jättäneitä, juoppoja, narkomaaneja, mielisairaita ja muita laitapuolen kulkijoita. Tuo mainos siis löysi kohderyhmänsä.
- voitollayöhön
Totta. Ne oli sitte varmaa ne supiketun silmät, aivan kute kapasitanssidiodi uumoilikin.
- Opjektiivisuuttako
Juuja välil kuva on todiste, ja välil kuva ei ole todiste. Jos kuvassa sanotaan olevan tunnettu objekti (kuka vaan voi sanoa) niin kuva on aito. Mutta jos kuvassa vaikuttaa olevan tuntematon juttu, niin kuva ei ole aito, vaikka sitä tutkisi yliopiston rohvessoorit. Rohveessoori sanoo ettei tiedä mutta kabasididanssi sanoo ratkasseensa sen silmillä supiketun.
- lopetajo
Opjektiivisuuttako kirjoitti:
Juuja välil kuva on todiste, ja välil kuva ei ole todiste. Jos kuvassa sanotaan olevan tunnettu objekti (kuka vaan voi sanoa) niin kuva on aito. Mutta jos kuvassa vaikuttaa olevan tuntematon juttu, niin kuva ei ole aito, vaikka sitä tutkisi yliopiston rohvessoorit. Rohveessoori sanoo ettei tiedä mutta kabasididanssi sanoo ratkasseensa sen silmillä supiketun.
Lopeta itkusi ja hakeudu hoitoon. Ketään ei kiinnosta kiukuttelusi kuvasta, eikä kukaan ole edes väittänyt että kuva ei ole aito. Kuvahan on aito ja siinä on heijastus pisarasta.
- uteliashemmomies
lopetajo kirjoitti:
Lopeta itkusi ja hakeudu hoitoon. Ketään ei kiinnosta kiukuttelusi kuvasta, eikä kukaan ole edes väittänyt että kuva ei ole aito. Kuvahan on aito ja siinä on heijastus pisarasta.
Mistä vertaisarvioidusta tiedejulkaisusta saan lukea tuon tutkimustuloksen?
- suljetullekäytie
uteliashemmomies kirjoitti:
Mistä vertaisarvioidusta tiedejulkaisusta saan lukea tuon tutkimustuloksen?
Kovin ottaa sairasta imbesilliä idioottia ufouskovaa nyt kupoliin kun siriuslaiten tarkkailualus olikin vesipisara. Käy raukka kyselemässä jos ottaisivat takaisin suljetulle osastolle tai antaisivat edes vähän lisää diapamia.
- hahhahhahhah
uteliashemmomies kirjoitti:
Mistä vertaisarvioidusta tiedejulkaisusta saan lukea tuon tutkimustuloksen?
Käypäs kuule lähimmästä yliopistosta kyselemässä jotta voivatko todistaa että kuvassa ei ole ufosi. Voit huomata että sinulle hymyillään.
- kanavatraktori
lopetajo kirjoitti:
Lopeta itkusi ja hakeudu hoitoon. Ketään ei kiinnosta kiukuttelusi kuvasta, eikä kukaan ole edes väittänyt että kuva ei ole aito. Kuvahan on aito ja siinä on heijastus pisarasta.
Taas kökkötraktori vauhdissa ja aura ojassa ja kääntää peltoansa mielensä mukaan.
- välkkysilmäalien
Olen jo vuosia nauranut näille "metsässä tai viemärissä tulee vähäpukeinen laiha ihminen vastaan, jonka silmät heijastavat kameran valon vuoksi" -videoille, joiden otsikkona aina "Alien caugth on film".
- kkkkkkk
välkkysilmäalien on naureskellut vähäpukeisille laihoille, mutta monenmoista on nähty tai kuviteltu. Tässä arvoitus: mikä näistä on 'oikea', mikä on väärennös. Ehkä ei välttämättä väärennöskään vaan muistikuvan mukaan luotu?
https://www.google.fi/search?q=alien humanoidi&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0CB0QsARqFQoTCOSWhZ-ZlckCFUhcLAodE4IP-w&biw=1536&bih=708
Tietysti on Vulcan ja monet tutut elokuvakasvot, ja kovin rumia ovat yleensä. Joskus sentään nähdään niitä 'skandinaaveja', vaaleita 2,5 -metrisiä, he ainakin ovat komeita. Plejadilaisia? Oudoin 'alien' on sievä pikkutyttö vaaleanpunainen rusetti päässään.
Kanavoinneissa väitetään, että aikaa ei oikeasti ole, se on ihmisten keksimää, on vain nykyhetki ja kaikki on siinä. Ei kai sitten tarvitse laskea motako valovuotta kestää matka Siriuksen järjestelmästä tänne? - todellisuuskutsuu
"Kanavoinneissa väitetään, että aikaa ei oikeasti ole, se on ihmisten keksimää, on vain nykyhetki ja kaikki on siinä. Ei kai sitten tarvitse laskea motako valovuotta kestää matka Siriuksen järjestelmästä tänne?"
No voithan sitten väittää vaikkapa sähköyhtiölle että et maksa viime kuusta kun sitä ei ole olemassa, vaan ainoastaan nykyhetkestä.... - kkkkkkk
todellisuuskutsuu kirjoitti:
"Kanavoinneissa väitetään, että aikaa ei oikeasti ole, se on ihmisten keksimää, on vain nykyhetki ja kaikki on siinä. Ei kai sitten tarvitse laskea motako valovuotta kestää matka Siriuksen järjestelmästä tänne?"
No voithan sitten väittää vaikkapa sähköyhtiölle että et maksa viime kuusta kun sitä ei ole olemassa, vaan ainoastaan nykyhetkestä....Olen ollut ymmärtävinäni, että matkanteko on noissa ulottuvuuksissa eläville kuin ajatus: ajattelet olevasi vaikkapa Kuussa ja olet siellä.
- kanavavahti
kkkkkkk kirjoitti:
Olen ollut ymmärtävinäni, että matkanteko on noissa ulottuvuuksissa eläville kuin ajatus: ajattelet olevasi vaikkapa Kuussa ja olet siellä.
Ihan kaikkia satuja nyt ei kannata uskoa.
- Niitä-on
Tässä harvinaisuus maailmalta, lentävä supi.
https://www.youtube.com/watch?v=K7Y0MNtkDvA- Aikustenoikeasti
Ja erikoista tuossa videossa oli mikä?
- sitäottaapattiin
Aikustenoikeasti kirjoitti:
Ja erikoista tuossa videossa oli mikä?
Siinähän on nimen omaan se seitti heilumassa tuulessa. Tuo yksi nyt vain traumatisoitui siitä kun eräälle riistakameravideolle löytyi luonnollinen selitys (joka muuten ei ollut supin silmät) eikä siinä ollutkaan plejadilaisten tiedustelualus. Nyt se höpisee varaktorin ja kapasitanssidiodin lisäksi supeista ja silmistä pakkomielteisesti päivittäin, ja mikäli entiset merkit paikkansa pitävät, tulee tämä oirehdinta kestämään useita maanisia vuosia.
- ihme_todistetaakka
sitäottaapattiin kirjoitti:
Siinähän on nimen omaan se seitti heilumassa tuulessa. Tuo yksi nyt vain traumatisoitui siitä kun eräälle riistakameravideolle löytyi luonnollinen selitys (joka muuten ei ollut supin silmät) eikä siinä ollutkaan plejadilaisten tiedustelualus. Nyt se höpisee varaktorin ja kapasitanssidiodin lisäksi supeista ja silmistä pakkomielteisesti päivittäin, ja mikäli entiset merkit paikkansa pitävät, tulee tämä oirehdinta kestämään useita maanisia vuosia.
Kapasitanssi puhui ensimmäiseksi niistä supin silmistä, notta ne siellä kiiltää. Yksikään järkevä ihminen ei ole niistä puhunut noiden kuvien yhteydessä. Vesipisarateoria on vain teoria. Ei todistettu. Kannattaa muistaa todistustaakka.
- lopetavalehtelu
ihme_todistetaakka kirjoitti:
Kapasitanssi puhui ensimmäiseksi niistä supin silmistä, notta ne siellä kiiltää. Yksikään järkevä ihminen ei ole niistä puhunut noiden kuvien yhteydessä. Vesipisarateoria on vain teoria. Ei todistettu. Kannattaa muistaa todistustaakka.
Älä valehtele, sillä asia on nähtävissä tämän palstan viestihistoriasta, jos et sitä satu tietämään. KD ei puhunut ensimmäisenä supin silmistä, vaan tällä palstalla joku anonyymi ehdotti sitä ja KD piti sitä yhtenä vaihtoehtona muiden ohella. Siinä kaikki joten voit lopettaa paskapuheesi. Asianlaitahan selvitettiin jo aikaisemmin mutta jatkat valehtelua siitäkin huolimatta, ja kuten todettu, siitäkin huolimatta että kuka tahansa voi lukea palstan viesteistä asian oikean laidan.
Ihme trauman sinä pakkomielteinen vajakki kehittelet jo yhdestä riistakameran kuvasta ja sen luonnollisesta selityksestäkin. Hakeutuisit hoitoon. - juuvarmaan
Anonyymitanssi kirjoitteli silmistä monia asioita,olisiko kissansilmät sittenkin kyseessä?
- katsotaanpas.käsi
juuvarmaan kirjoitti:
Anonyymitanssi kirjoitteli silmistä monia asioita,olisiko kissansilmät sittenkin kyseessä?
Älä höpise. Näytäpäs nyt se viesti missä "kapasitanssidiodi puhui ensimmäisenä supin silmistä", niin tarkistetaanpa asia palstan viestihistoriasta. Ai et näytä vai? Miksi?
- MoikkaHero
katsotaanpas.käsi kirjoitti:
Älä höpise. Näytäpäs nyt se viesti missä "kapasitanssidiodi puhui ensimmäisenä supin silmistä", niin tarkistetaanpa asia palstan viestihistoriasta. Ai et näytä vai? Miksi?
Onko teillä joku homppelirinki vai miksi jonkun muun pitää puolustella kapasitanssidiodia? Poikakaverisi vai sivupersoonasi? Sama se puhuiko ensin, mutta olipahan niin pöljä selitys taas että riemua riittää vuosiksi täyspäisille. Tuo on säälittävää että et voi nimimerkilläsi kirjoitella typeryyksiäsi.
- ghghghg
Sama kai se on kuka noita valheitasi oikoo.
- TulikoTippaLinssiin
ghghghg kirjoitti:
Sama kai se on kuka noita valheitasi oikoo.
Varaktorin puolustusvoimat tunnetaan nimellä Tampereen Innokkaat PikkuPoika Apostolit. Lyhennös on TIPPA.
- hopihopihoitoonsiitä
TulikoTippaLinssiin kirjoitti:
Varaktorin puolustusvoimat tunnetaan nimellä Tampereen Innokkaat PikkuPoika Apostolit. Lyhennös on TIPPA.
Tulihan se päivän varaktoripakkomielteisen aivopierukin sieltä. Tiedät kai jo mitä lääketiede sanoo tuollaisten homppelijuttujen suoltajien omasta suuntautumisesta?
- ghgghgh
TulikoTippaLinssiin kirjoitti:
Varaktorin puolustusvoimat tunnetaan nimellä Tampereen Innokkaat PikkuPoika Apostolit. Lyhennös on TIPPA.
BTW... Minä en ollut tuo valheesi oikoja. Totesin vain kuten totesin.
Juttusi ovat kyllä perin lapsellisia.
- kaikennäkevä
Seuraava veikkaus lienee se,että kuvassa ovatkin SUPON silmät.....
- alainen_sagentti
"Seuraava veikkaus lienee se,että kuvassa ovatkin SUPON silmät....."
Kyllä vain ! Supien suuri salaliitto, jota kaikkien suurvaltojen salaiset palvelut
herkeämättä tarkkailevat, on vihdoinkin joutunut SUPON silmälläpidon alaiseksi.
- SupinSilmät
Kun supin silmät muljahtaa
Niin palstan puheet vauhtii saa
Nyt valopallot viuhahtaa
Ja ufot tänne kiiruhtaa - Supikoira
Mistä tämä supinsilmät ja hämähäkinseitti juttu on lähtösin?
- 54656
Taisi olla jokin riistakamera kuva jossa valolaikulle oli jos jonkinmoista tulkintaa. Yksi ufoidiootti sai päähänsä alkaa viljelemään sitä mukamas skeptikoiden selityksenä ufohavaintoihin. Ääliö mikä ääliö.
- kanavatraktori
Toinen sekopää väitti ihan muuta isosilmäisestä supinsilmistä hämähäkkeihin saakka. Vain hirvet puuttuivat sen skepon vertaisarviosta,häneltä sitä tyypillistä seli-seli-sekoilua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa972821En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101804
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3821670Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681447- 1191257
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91146- 201039