Ihminen voi osata selittää kaavan avulla, miten esimerkiksi sähkö toimii. Kaava ei ole sama kuin sähkö, sähkö todellisuudessa.
Kuten salama myös Jumala voi iskeä ihmisen tajuntaan.
Joku päivä voi olla, että kyetään kaavan avulla esittämään se, miten Jumalan energia toimii.
Kaavoilla selittäminen
17
91
Vastaukset
- Kalju_Pitkätukka
Neurologia selittä jo aika pitkälle.
- luomisvoimaakokenut
Kuten sähkö oli olemassa jo ennen kuin se keksittiin, on Jumala olemassa ennen kuin ihminen sen "keksii", eli löytää.
Kukin vuorollaan.Puoliksi oikein. Sähköön liittyviä ilmiöitä tunnettiin ennen kuin niille keksittiin kaavoja. Mitä Jumalaan liittyviä selittämättömiä ilmiöitä tunnetaan? Se "selittämätön" kutina sukukalleuksissa (henkilökohtaiset tuntemukset) selittyy kyllä ihan muilla asioilla kuin yliluonnollisilla olennoilla.
- pese.ne
SekulaariSavolainen kirjoitti:
Puoliksi oikein. Sähköön liittyviä ilmiöitä tunnettiin ennen kuin niille keksittiin kaavoja. Mitä Jumalaan liittyviä selittämättömiä ilmiöitä tunnetaan? Se "selittämätön" kutina sukukalleuksissa (henkilökohtaiset tuntemukset) selittyy kyllä ihan muilla asioilla kuin yliluonnollisilla olennoilla.
Sellaista kutinaa ei aiheuta Jumala, vaan sielunviettelijä, joka saa ihmisen hylkäämään Jeesuksen.
pese.ne kirjoitti:
Sellaista kutinaa ei aiheuta Jumala, vaan sielunviettelijä, joka saa ihmisen hylkäämään Jeesuksen.
Ainoa ongelma tässä on että sähkön kaava pysyy samana ja kerran kun se selvitettiin se on pysynyt vakiona, Jumalat taas tulee ja menee uskontojen mukana, Raamatun jumalakin on muuttunut tyystin vanhan testamentin ja uuden mukaisesti.
- IlkimyksenPappitäti
pese.ne kirjoitti:
Sellaista kutinaa ei aiheuta Jumala, vaan sielunviettelijä, joka saa ihmisen hylkäämään Jeesuksen.
Kokemuksen ääni taitaa puhua.
- eiooeituu
Sähkö toimii ihan todistettavasti. Jos et usko niin ota kiinni paljaasta sähköjohdosta tai työnnä rautanauloja pistorasiaan paljain käsin. Jumalan "toiminnasta" ei ole mitään havaintoja eikä mitään mitä voisi edes jotenkin tutkia tai kokeilla, kun mitään tutkittavaa ei kerta kaikkiaan ole.
Skitsojen ja taikauskoisten typerysten päänsisäiset harhat taas herättävät lähinnä sääliä tai huvittuneisuutta, yleensä molempia.- luomisvoimaakokenut
Jos olisit muutamia vuosisatoja sitten selitellyt sähköjohtojen ja pistorasioiden tuhoisaa, mahdollisesti tappavaa vaikutusta, ja muuta niihin liittyvää ihmeellistä, sinä olisit ollut se skitso ja taikauskoinen typerys jolla on päänsisäisiä harhoja.
- eiooeituu
luomisvoimaakokenut kirjoitti:
Jos olisit muutamia vuosisatoja sitten selitellyt sähköjohtojen ja pistorasioiden tuhoisaa, mahdollisesti tappavaa vaikutusta, ja muuta niihin liittyvää ihmeellistä, sinä olisit ollut se skitso ja taikauskoinen typerys jolla on päänsisäisiä harhoja.
Mikäänhän ei estä sinua esittämästä todisteita siitä jumalastasi. Ei mikään muu kuin sellainen ikävä seikka, että sinulla ei ole yhtään mitään mitä voisit esittää. Ei niin pienintäkään todisteen murusta, vain täysin jonninjoutavaa paskalässytystä kuten uskovilla aina. Eikä koskaan vahingossakaan mitään konkreettista.
Salamat olivat erittäin konkreettisia ennen kuin tiedettiin mitään tieteellisiä faktoja sähköstä. Uskovat vain kuvittelivat niitä jumalansa heittämiksi ukonnuoliksi, koska eivät ymmärtäneet ilmiötä muuten. Jumalahan on aina selitys kaikelle mitä uskovat eivät ymmärrä, siis suunnilleen kaikelle koska uskovat eivät ymmärrä juuri mitään.
Säälittävää & surkuhupaisaa, todella.
- kylmänäParas
Jumala ei nyt oikein toimi. Sillä on peräpukamia. Niiden toiminta selviää kvg.
Jaa no. Ei tuo silti oikein kerro, mitä sitten jumala on. Ja miten jumala on tuollaisen avulla todistettavissa?
https://www.youtube.com/watch?v=a7_8Gc_Llr8
http://www02.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/kemia/kirjasto/lamppukeh.html- luomisvoimaakokenut
Onneksi ei tarvitse tietää liekin ioneista tai hehkulampun tekniikasta mitään saadakseen valon päälle. Riittää että tietää mitä tekee, vääntää valokatkaisijaa tai sytyttää tulen.
Sama vähän Jumalan kanssa. Riittää että osaa käyttää Jumalan energiaa, eikä tarvitse tietää koko monimutkaista kaavaa sen toiminnasta. - hjuvittunut
Ei Jumalaa saada kaavalle tai labraan mikroskoopin alle. Hänen luomistöitään kyllä, sillä Jumala ei ole sirkustaiteilija. Ateistinen
"Jumalantutkija" etsii kuitenkin uskollisesti lautasantenni selässä ja oskilloskooppi kädessä ja tutka pyörii päässä kuin pelle pelottomalla viimeistä tieteellistä huutoa tietenkin. Se on luonnollisen ihmisen reaktio kertoa sitten, ettei löytynyt, ei siis ole. hjuvittunut kirjoitti:
Ei Jumalaa saada kaavalle tai labraan mikroskoopin alle. Hänen luomistöitään kyllä, sillä Jumala ei ole sirkustaiteilija. Ateistinen
"Jumalantutkija" etsii kuitenkin uskollisesti lautasantenni selässä ja oskilloskooppi kädessä ja tutka pyörii päässä kuin pelle pelottomalla viimeistä tieteellistä huutoa tietenkin. Se on luonnollisen ihmisen reaktio kertoa sitten, ettei löytynyt, ei siis ole.Tieteelliset menetelmät ovat ainoa tapa jolla ympäröivästä maailmasta on saatu jotain tietoa. Uskonnot ovat aina liittäneet kaikki tuntemattomat ilmiöt jumaliin, mutta kerta toisensa jälkeen tiede on osoittanut jumala-hypoteesin turhaksi. Jumala-hypoteesin arvioimista tieteellisin menetelmin on ihan turha pilkata. Jollakin tavalla uskovaisetkin ovat saaneet "tietonsa" jumalista. Kaikkiin tiedonlähteisiin ei vain voi luottaa yhtä paljon. Suuri osa ihmisistä perii uskonnon vanhemmiltaan tai yhteisöltään. Sitten kun tätä perinnöksi saatua jumalaa rukoillaan, tulee hyvä olo ja todetaan hypoteesi oikeaksi. Ongelma vain on se että samaa tapahtuu käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa. Vaikka haluaisi kuinka pitää jumalan erillään tieteestä, joutuu tiedon luotettavuutta joka tapauksessa arvioimaan puolueettomasti tai pitää luottaa että on syntynyt juuri oikeaan jumalaan juuri oikealla tavalla uskovaan yhteisöön.
Aiheeseen liittyvää katsottavaa: https://youtu.be/lWZifSXlzlI- näkymätön.ei.olematon
hjuvittunut kirjoitti:
Ei Jumalaa saada kaavalle tai labraan mikroskoopin alle. Hänen luomistöitään kyllä, sillä Jumala ei ole sirkustaiteilija. Ateistinen
"Jumalantutkija" etsii kuitenkin uskollisesti lautasantenni selässä ja oskilloskooppi kädessä ja tutka pyörii päässä kuin pelle pelottomalla viimeistä tieteellistä huutoa tietenkin. Se on luonnollisen ihmisen reaktio kertoa sitten, ettei löytynyt, ei siis ole."Ateistinen "Jumalantutkija" etsii kuitenkin uskollisesti lautasantenni selässä ja oskilloskooppi kädessä ja tutka pyörii päässä kuin pelle pelottomalla viimeistä tieteellistä huutoa tietenkin. Se on luonnollisen ihmisen reaktio kertoa sitten, ettei löytynyt, ei siis ole."
Väärillä menetelmillä ei tietenkään löydetä vaikka kuinka etsitään.
Rukous menetelmänä ei kelpaa tietämättömän tutkijan ennakkoluulojen tähden. Rukous ei menetelmänä myöskään toimi, jos tutkija on asennoitunut vilpillisesti, kuten ateisteilla on tapana. Liialliset ennakko-olettamukset estävät avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden, joka olisi todellisen tutkimuksen ennakkoehto.
"Jumalantutkijoiden" virheelliset ennakko-olettamukset ja heidän virheelliset uskomuksensa vääristävät kaiken tiedon, joka muussa tapauksessa tulisi esiin. Asian luonteesta johtuen, kysehän on hengellisestä asiasta, tutkiminen tulisi tehdä hengen luonteen vaatimalla tavalla hengellisesti, ei materiaalisesti. Materiaaleja tutkiva saa tietoa materiasta, henkeä tutkiva joutuu tutkimaan aineetonta todellisuutta.
<<< Joku päivä voi olla, että kyetään kaavan avulla esittämään se, miten Jumalan energia toimii. >>>
Valitettavasti näitä ilmiötä mallintavia suureyhtälöitä ("kaavoja") voidaan laatia vain ilmiöistä, jotka ovat havaittavissa. Eli siis oikeasti olemassa. Mallit perustuvat aina havaintoihin.
Harppaat nyt päättelyssäsi askeleen liian pitkälle. Pitäisi aluksi saada se ensimmäinen havainto jumalasta. Vai luuletko, että esim. Ohmin lakina tunnettu sähköopin "kaava" laadittiin ilman, että sähköstä oli ainuttakaan havaintoa?- vm41
Kunhan evoluutio etenee tarpeeksi kauas, alkaa ihmisen järkikin pelaamaan.
Nyt ollaan vasta päästy muutama metri puusta edemmäksi, mistä alas laskeuduttiin, joten .......................
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612260En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1061091
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91054- 20979