Palstan kreationistit yrittävät toistuvasti hämärtää termien "usko", "tieto", "oletus" ja "johtopäätös" sisältöjä. Karkeimmillaan yritetään selittää, että kaikki käsitykset ovat samanarvoisia, jos ja kun absoluuttista totuutta ei tiedetä. Näinhän asia ei ole. Ääripäissä villin arvauksen ja parhaan mahdollisen käsityksen välillä on kaikki harmaan sävyt.
Varminta tietoa, mitä ihmiskunnalla on, on tieteellisen teorian muotoon kuvattu tieto. Se on kattavasti argumentoitua, perustuu usean asiantuntijan kriittisesti arvioimaan loogiseen päättelyyn. Tieteellinen tieto on myös koko ajan kritiikille altista ja voi jopa sanoa, että koko tieteen olemassaolon tarkoitus on tieteellisen tiedon heikkouksien ja puutteiden löytäminen. Tämä ei tietenkään tarkoita että tieteellinen tieto olisi absoluuttinen totuus.
Joskus jo ehdittiin epäillä, että Newton oli selvittänyt fysiikasta kaiken mitä fysiikasta on selvitettävissä. Sitten kertyi joukko hämmentäviä, newtonilaisella fysiikalla vaikeasti selitettävissä olevia havaintoja ja lopulta nuori juutalainen fysiikan jatko-opiskelija esitti perustellun näkemyksensä siitä, miten käsityksiämme piti korjata. Suhteellisuusteoria on esimerkki tieteellisestä teoriasta.
Sitten tieteen piirissä ja sen ulkopuolella on erilaisia loogisesti perusteltuja näkemyksiä, jotka eivät varmuudeltaan vastaa tieteellistä teoriaa, mutta joiden tueksi on loogiset perustelut. Parhaimmillaan nämä perustelut sisältävät argumentaation myös siitä, millä perusteella juuri tämä näkemys on todennäköisemmin totta kuin mahdolliset kilpailevat näkemykset.
Tällainen hyvin perusteltu näkemys on vaikkapa se, että nykyihminen on lähtenyt leviämään pullonkaulavaiheen jälkeen Etelä-Afrikan rannikolta. Moni asia viittaa siihen, mutta tilaa uusille löydöille on ja ne voivat muuttaa käsityksen.
Kun perustelut heikkenevät, niin seuraava kategorian tiedon varmuudesta voisi nimetä "veikkaukseksi" eli se on näkemys, joka on jollain positiivisella todennäköisyydellä olla totta, mutta ei ole kiistattomia perustetta miksi se oli selvästi todennäköisempi kuin joku toinen samaa asiaa koskeva arvaus. Monia nykyisiä pimeään aineeseen ja energiaan liittyviä näkemyksiä voidaan kutsua veikkaukseksi. Ne voivat sisältää enemmän tai vähemmän totuutta, mutta voi olla että olemme kokonaan väärässä.
Epävarmimmat näkemykset joita kuitenkin laajasti toistellaan ovat uskonnolliset käsitykset. Ne perustuvat yleensä vain uskonnon sisäiseen dogmiin, niitä ei edes yritetä perustella havainnoilla tai loogisilla päättelyketjuilla. Ei ole mitään perustetta että ne olisivat millään todennäköisyydellä totta eikä uskonnollisia käsityksiä voi mitenkään argumentoida totuusarvoltaan toinen toistaan paremmaksi tai huonommaksi. Jos näitä ei kutsuttaisi uskonnoiksi niitä kuvaisi parhaiten ilmaisu "villi arvaus". Hyvin spesifiset uskonnolliset väitteet (vaikka se, että koko maapallo oli veden peitossa vain alle 5000 vuotta sitten) ovat suoranaisia valheita.
Usko, tieto ja harmaan sävyt
16
68
Vastaukset
- exevojyri
Ja pullonkaualateoriakin on vain villi arvaus. Kuten kaikki muukin evoluutioteoriassa.
Evokit eivät huomaa sitä että kun he esittävät luonnon luoneen kaiken niin he asettuvat samaan asemaan kuin muinaiset luonnonkansat joille luonto oli täynnä jumalia. Nyt sanakäänteet ovat moderneja mutta todellinen tieto äärimmäisen vähäistä mutta usko on vahvaa. Ja apinaihmismenninkäisillä on tuossa uskossa vahva rooli.
Siis yllättävää samankaltaisuutta sikälikin että evotodisteikonien puolustaminen on hyvin uskonnollis-fanaattista eikä niistä meinata millään luopua kuten Moloc ei pääse irti jumaloimistaan roska-dna-evoluutiojäämistään.- InhottavaRealisti
Perustuuko usko sitten Sinun mielestäsi tietoon? Onko Sinun tapasi uskoa absoluuttisen varmalla pohjalla? Mitään pientäkään epäilyksen varaa tai syytä ei ole?
- Epäjumalienkieltäjä
<
>
Ei ole, vaan se perustuu laajoihin geenitutkimuksiin. - heh-heh-heh-
"Ja pullonkaualateoriakin on vain villi arvaus."
Pullonkaulateoriaa on yritetty käyttää todisteena teikäläisten vedenpaisumusmyytille tyyliin "katsokaa nyt, tiedekin on löytänyt todisteita, että vedenpaisumuksessa ihmisten määrä väheni muutamaan yksilöön". Nytkö myönnät, että kreationistit käyttävät todisteinaan villejä arvauksia:D - Epäjumalienkieltäjä
heh-heh-heh- kirjoitti:
"Ja pullonkaualateoriakin on vain villi arvaus."
Pullonkaulateoriaa on yritetty käyttää todisteena teikäläisten vedenpaisumusmyytille tyyliin "katsokaa nyt, tiedekin on löytänyt todisteita, että vedenpaisumuksessa ihmisten määrä väheni muutamaan yksilöön". Nytkö myönnät, että kreationistit käyttävät todisteinaan villejä arvauksia:DJuu tätähän kreationistien "havaintojen kunnioittaminen" on käytännössä. Jos geenitutkimus viittaa siihen, että 100.000 vuotta sitten ihmispopulaatio saattoi olla jopa vain satojen henkilöiden suuruinen, niin kreationistin mielestä ihmiskunta ei missään nimessä ollut satojen henkilöiden suuruinen 100.000 vuotta sitten, vaan ilman muuta kuuden henkilön suuruinen 4000 vuotta sitten, koska niin sanotaan Raamatussa.
On se surullista, kun aikuiset ihmiset tyhmentävät itsensä uskonnolla.
"Palstan kreationistit yrittävät toistuvasti hämärtää termien "usko", "tieto", "oletus" ja "johtopäätös" sisältöjä. Karkeimmillaan yritetään selittää, että kaikki käsitykset ovat samanarvoisia, jos ja kun absoluuttista totuutta ei tiedetä. Näinhän asia ei ole. Ääripäissä villin arvauksen ja parhaan mahdollisen käsityksen välillä on kaikki harmaan sävyt."
Meillä on absoluuttinen tieto siitä, kuka on luonut maailmankaikkeuden, luonnonlait, ihmisen, eläimet ja kasvit. Siksi emme näihin kysymyksiin tarvitse mitään päättelyjä, oletuksia eikä tieteellisiä tutkimuksia. Saamme kuitenkin tutkia Jumalan luomistöitä ja hämmästellä Hänen viisauttaan ja suuruuttaan ja antaa Hänelle siitä kaiken kiitoksen, kunnian ja ylistyksen.
"Herra, minun Jumalani, suuret ovat Sinun ihmetekosi ja Sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään Sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten paljous on suurempi, kuin luetella taidan." (Psalmi 40:6)- InhottavaRealisti
Mark5.
MISTÄ se ABSOLUUTTINEN TIETO tulee? Kerrotko ystävällisesti, millä todistat Raamatun olevan totta ja VARSINKIN juuri niiltä osin totta kuin Sinun uskosi edellyttää?
Muistanet, ettet ole sotapolulla pelkästään vain heitä kohtaan, jotka eivät usko Raamattuun vaan VARSINKIN heitä kohtaan, jotka uskovat toisin kuin Sinä? - Epäjumalienkieltäjä
<
>
Käytännössä te uskotte omaan erehtymättömyyteen. Te paasaatte ihmisen erehtyväisyydestä ja pidätte itseänne erehtymättöminä. Kiihkouskovaisuus perustuu aina äärettömään omahyväisyyteen ja itseriittoisuuteen. "Kristitty nöyryys" on teidän kohdalla sarkastinen ilmaisu. Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
<
>
Käytännössä te uskotte omaan erehtymättömyyteen. Te paasaatte ihmisen erehtyväisyydestä ja pidätte itseänne erehtymättöminä. Kiihkouskovaisuus perustuu aina äärettömään omahyväisyyteen ja itseriittoisuuteen. "Kristitty nöyryys" on teidän kohdalla sarkastinen ilmaisu.Mark5 ja bibbeli on tehnyt hyvää työtä ateismin vuoksi, kristityt luopuvat uskostansa kun nuo kaksi puupäätä rupeaa kirjoittelee.
- wanhalevy
Sinulla ei voi olla absoluuttista tietoa, ellet tiedä Jumalan mieltä. Joten viestisi on itseasiassa Jumalan pilkkaa.
<<< emme näihin kysymyksiin tarvitse mitään päättelyjä, oletuksia eikä tieteellisiä tutkimuksia >>>
Päättelyä tai tieteellistä tietoa ei kreationismiin todellakaan tarvita. Mutta oletuksia sen sijaan tarvitaan kasapäin. Oletathan sinäkin, että jumala on olemassa, vaikkei hänestä ole ainuttakaan havaintoa. Oletat myös, että Raamattu on absoluuttinen totuus, vaikkei siitäkään ole mitään todisteita. Lisäksi joudut olettamaan kokonaisia tieteenaloja huuhaaksi, koska ne ovat täysin ristiriidassa uskosi kanssa.- tieteenharrastaja
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
<
>
Käytännössä te uskotte omaan erehtymättömyyteen. Te paasaatte ihmisen erehtyväisyydestä ja pidätte itseänne erehtymättöminä. Kiihkouskovaisuus perustuu aina äärettömään omahyväisyyteen ja itseriittoisuuteen. "Kristitty nöyryys" on teidän kohdalla sarkastinen ilmaisu.Teitpä vahvan selkeänviileän avauksen, jolla kerrankin sait jopa Teflon-Markin aika tiukasti puikolle.
- Epäjumalienkieltäjä
Sinun ongelmasi Mark5 on, että helvetinpelosta tai jostain muusta syystä käperryt ristiriitaiseen uskoon. Uskot että kyky ajatella loogisesti on Jumalalta saatu lahja, mutta samalla haluat tiukasti rajat sen, missä me saamme tuota lahjaa käyttää ja missä ei.
Miksi meillä olisi kyky loogiseen ajatteluun, jos sen käyttö olisi pahasta?
- dollyminattori
Kyllähän uskiksetkin vetoavat tieteeseen kun se niille sopii. Jos joku lausuu jotain kreationismia tukevaa ja sen titteli on "dosentti" tai "professori" niin ihan sama minkä alan kaveri on kyseessä mutta titteli mainitaan aina. Oikein tiedemies oli meidän kanssa samaa mieltä. Aika epäloogista.
- heh-heh-heh-
Niinpä. Tämäkin Make tässä ketjussa kirjoittaa näin:
"Meillä on absoluuttinen tieto siitä, kuka on luonut maailmankaikkeuden, luonnonlait, ihmisen, eläimet ja kasvit. Siksi emme näihin kysymyksiin tarvitse mitään päättelyjä, oletuksia eikä tieteellisiä tutkimuksia."
Sama pöhelö kuitenkin joku aika sitten mätti palstaa täyteen kaikenlaisten, vähänkään tieteilijän tai edes oppineen nimellä kulkevien nimiä, jotka mukamas kannattavat kreationismia. Milloin sopii uhoilla, että tämä ja tämä kuuluisa tiedemies on kreationisti, milloin taas, ettei koko tiedettä tarvita. - Epäjumalienkieltäjä
heh-heh-heh- kirjoitti:
Niinpä. Tämäkin Make tässä ketjussa kirjoittaa näin:
"Meillä on absoluuttinen tieto siitä, kuka on luonut maailmankaikkeuden, luonnonlait, ihmisen, eläimet ja kasvit. Siksi emme näihin kysymyksiin tarvitse mitään päättelyjä, oletuksia eikä tieteellisiä tutkimuksia."
Sama pöhelö kuitenkin joku aika sitten mätti palstaa täyteen kaikenlaisten, vähänkään tieteilijän tai edes oppineen nimellä kulkevien nimiä, jotka mukamas kannattavat kreationismia. Milloin sopii uhoilla, että tämä ja tämä kuuluisa tiedemies on kreationisti, milloin taas, ettei koko tiedettä tarvita.Jos Mark5:n kaltaisilla ihmisillä olisi valta eläisimme pimeintä keskiaikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa502069En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511426- 101334
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681295- 121088
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul8994- 81972
- 20959