Hilja Aaltonen-Kesä jona taivas itkee

tiedoksesi

9

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väkevä saarna Hiljalta. Paljon puhutaan suuren herätyksen tulosta ennen Jeesuksen paluuta noutamaan omansa. Minä ajattelen, että suurta herätystä ei tule muuten kuin uskovien keskuudessa. Mitä sinä ajattelet?

    • tiedoksesi

      " Minä ajattelen, että suurta herätystä ei tule muuten kuin uskovien keskuudessa. Mitä sinä ajattelet?"
      En tiedä suoraan sanottuna. Raamattuhan puhuu kyllä hengen vuodatuksesta, ja se mielletään lopunaikaan kuuluvaksi.
      Mutta eihän herätystä tule yleensäkään ennen,kuin USKOVAT heräävät etsimään Jumalaa ja rukoilemaan. Itse olen rukoillut herätystä Suomen kansalle, silmien avautumista, siihen missä ajassa elämme.
      JOOEL 2
      28. Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät.
      29. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.

      23. Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille
      syyssateen, vanhurskauden mukaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen, niinkuin entisaikaan.
      24. Ja puimatantereet tulevat jyviä täyteen, ja kuurna-altaat pursuvat viiniä ja öljyä.

      25. Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.

      26. Ja te syötte kyllälti ja tulette ravituiksi ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen,
      joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Eikä minun kansani joudu häpeään, iankaikkisesti.

      Ja sitten sanotaan; 28." Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni.."

      Kuvaako tuo edeltävä syöjäsirkat sunmuut hengellistä kuivuutta uskovan elämässä, öljyhän kuvaa Pyhää Henkeä.

      " Vain pisara Jeesuksen verta " - Raamattuopiston oppilaat laulavat.

      https://www.youtube.com/watch?v=-0KQUW60zXg

      • "En tiedä suoraan sanottuna. Raamattuhan puhuu kyllä hengen vuodatuksesta, ja se mielletään lopunaikaan kuuluvaksi."
        Ajattelen niin, että PH vuodatetaan nimenomaan voimakkaasti uskoviin ja armolahjat alkavat toimia aktiivisemmin koska PH:llä täyttyminen on jatkuvaa ja sitä tulee rukoilla jatkuvasti. Armolahjenhan sanotaan lisääntyvään lopunaikoina.
        Jeesuksen sanat omasta paluustaan ja kysymys, mahtaneeko Ihmisen Poika löytää uskoa maan päältä..... kertoisi minusta siitä, että uskovien määrä ei lisääntyisi vaan olis hyvinkin pieni.

      • tiedoksesi
        Daavidintähti kirjoitti:

        "En tiedä suoraan sanottuna. Raamattuhan puhuu kyllä hengen vuodatuksesta, ja se mielletään lopunaikaan kuuluvaksi."
        Ajattelen niin, että PH vuodatetaan nimenomaan voimakkaasti uskoviin ja armolahjat alkavat toimia aktiivisemmin koska PH:llä täyttyminen on jatkuvaa ja sitä tulee rukoilla jatkuvasti. Armolahjenhan sanotaan lisääntyvään lopunaikoina.
        Jeesuksen sanat omasta paluustaan ja kysymys, mahtaneeko Ihmisen Poika löytää uskoa maan päältä..... kertoisi minusta siitä, että uskovien määrä ei lisääntyisi vaan olis hyvinkin pieni.

        "Ajattelen niin, että PH vuodatetaan nimenomaan voimakkaasti uskoviin ja armolahjat alkavat toimia aktiivisemmin koska PH:llä täyttyminen on jatkuvaa ja sitä tulee rukoilla jatkuvasti. Armolahjenhan sanotaan lisääntyvään lopunaikoina."

        Mutta eikö juuri se, että uskovien "lamput palavat" herätä kiinostusta uskomattomissa ihmisissä ? (Sehän loistaa , heillä on jotain mikä meiltä puuttuu..)

        Ja jos ja kun armolahjat toimivat, sairaat paranevat , ihmeitä tapahtuu, sehän on kuin hunaja joka vetää, jumalattomia puoleensa.
        Yksi parantunut jumalaton julistaa kymmenille kavereilleen, minä paranin Jeesus paransi, eikö SE ole herätystä?

        " mahtaneeko Ihmisen Poika löytää uskoa maan päältä..... kertoisi minusta siitä, että uskovien määrä ei lisääntyisi vaan olis hyvinkin pieni."

        Tuo on kulunut ja paljonkäytetty R-paikka, mutta mikä sen asiayhteys on ? En nyt ehdi etsiä sitä, mutta katso.
        Saa tana kyllä tuon ainakin toivoisi toteutuvan.. Uskon, että Jumala haluaa , että kaikki pelastuisivat.
        Älä unohda helvetti tehtiin saa tanalle ja hänen enkeleilleen, alunperin.

      • tiedoksesi kirjoitti:

        Niin sitä toivoisi, mutta ihmiset ovat niin paatuneita, että eivät h a l u a uskoa.
        Luukas 18 löytyy tuo Jeesuksen kysymys ja siinähän viitataan, että uskonnollisuutta kyllä löytyy.

      • klrij68

        Apostoli Pietari kytkee kyllä tuon Jooelin kohdan nimenomaisesti ensimmäisen helluntain tapahtumiin (Apt 2;16). Se, että Jooelin kirjan 2 luvun profetiat kytkettäisiin meidän päiviemme herätyksiin ei ole oikopäätään perusteltua. Mutta tähän tulkintaan perustui Hilja Aaltosen ja muiden helluntailaisen teologian omaksuneet kirkkokunnasta riippumatta.

      • tiedoksesi
        Daavidintähti kirjoitti:

        Niin sitä toivoisi, mutta ihmiset ovat niin paatuneita, että eivät h a l u a uskoa.
        Luukas 18 löytyy tuo Jeesuksen kysymys ja siinähän viitataan, että uskonnollisuutta kyllä löytyy.

        Osa on ehkä patuneita, mutta jumalattomiamekin olimme, ennen kuin uskoontulimme.
        Rukous avaa portit.
        Kirje efesolaisille 2
        1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,

        2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,

        3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;

        4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
        5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme,

        eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -

        Hyvä Raamatun kohta. Tämä pitää muista joka päivä. Mutta Jeesuskin käski pudostaa tomutkin sandaaleista ja lähteä pois kylästä missä evankeliumia ei oteta vastaan. Varmaan joskus on myös ajankohtainen lause "ei "helmiä sioille" .

    • tiedoksesi

      Niinei evankeliumi ole mikään halpamakkara, jota kaupataan alle torihintojen.
      Evankeliumi Matteuksen mukaan 10
      Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle;

      olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe