Suurin osa Kehä 1 uusista kamerapöntöistä näyttää ainakin tyhjiltä, ei mitään linssiä tai salamavaloa kummassakaan aukossa. Näin talvella koskematon hanki tolpan ympärillä lienee hyvä tunniste.
Miten tunnistaa aktiivinen kameratolppa
29
455
Vastaukset
- Mitä_väliä
Kameratolpissa on suora tiedonsiirto poliisin tietojärjestelmään. Koskematon hanki tolpan ympärillä kertoo vain siitä, ettei siellä ole käyty viimeisen lumisateen jälkeen.
Kyllä sen sitten huomaa, kun välähtää. Jos ei halua väläyksiä, kannattaa noudattaa nopeusrajoituksia. - nimimerkki_harmistunut
Huhu kertoo, että käytössä olisi vain 2 (kaksi) kiertävää kameraa.
- Just_joo
Hyviä huhuja kannattaa aina kuunnella ja levittää.
- Silmukoitavaille
Kameroitahan ei ole suhteessa montaa, mutta ainahan ne voi keskittää ne johonkin tieosuudelle välillä. Kehän tapauksessa kaikki pöntöt eivät ole vielä lehtitietojen mukaan käyttökunnossa, joten ne loput tulee kuntoon viimeistään keväällä.
Mutta mihin muualle niitä tulee, syksyllähän kerrottiin, että niitä tulee paljon lisää? Vanhoissa jutuissa vallesmannit halusivat niitä turkkuusen motarille.
Yksityiskohtia katsomala, kuten tulee kameran linssin pientä heijastusta viistosti katsottuna tai onko salamavalon heijastepinnan keskellä lamppua. Miksiköhän edes kirjoitin tuon?? noh tämän kerran olkoot.
- wefwwwww
Helppo homma, provosoit vähän jotain neiti autoilijaa (bmw, audi) niin se näyttää onko tolpassa kameraa kun tarttuu provoon ja kiihdyttää paraativaloihin :)
NS. Valesamala on lähes joka pöntössä
Jos taasen ylemmässä kameran aukossa näkyy musta täplä, niin kamera on paikallaan
http://crop.kaleva.fi/R9teZE55mogN_H9NQtr4IHQcSMc=/894x0/smart/http://kuvat.kaleva.fi/default/baf91f8c-2a38-11e1-89c7-12314303c108/xlarge-20101022-101022peltipoliisi3.jpg
esim tossa ei ole kameraa
Itsekin hidastan aina kameran kohdalla, ja jos vielä ahvaitsee että on kamera, niin varmuudeksi vielä kerran kunnon jarrun polkaisu :)- diipaaadaaaai
NS. Valesamala on lähes joka pöntössä...
ja jos vielä ahvaitsee että on kamera...
Älä 1516 vaan väitä, että sinulla on auto, saati ajokorttia. - turha.jarrutella
"Kunnon jarrupolkaisu" siinä vaiheessa kun näkee, että onko pöntössä kamera vai ei, on auttamattomasti myöhäistä.
turha.jarrutella kirjoitti:
"Kunnon jarrupolkaisu" siinä vaiheessa kun näkee, että onko pöntössä kamera vai ei, on auttamattomasti myöhäistä.
Siinä ja siinä... Siinä saattaa tulla se 1km/h ero joka voi jopa ratkaista tuleeko huomautus tai keikka oikeuteen :)
- LisääHyviäIdeoita
Bussissa kirjoitti:
Siinä ja siinä... Siinä saattaa tulla se 1km/h ero joka voi jopa ratkaista tuleeko huomautus tai keikka oikeuteen :)
Jos noin pienillä marginaaleilla ajaa, olisi varmaan parempi kun ei ajaisi ollenkaan.
- Seksuaaliterapeutti
Bussissa kirjoitti:
Siinä ja siinä... Siinä saattaa tulla se 1km/h ero joka voi jopa ratkaista tuleeko huomautus tai keikka oikeuteen :)
Ne paikat missä rajoitus on alle 40 km/h ei kameratolppia laiteta. Voit vapaasti päristellä ämpärimuovisella säksättimelläsi.
- Plöppä
Vittu saatana perkele saatana perkele saatana perkele!
- LisääHyviäIdeoita
"Näin talvella koskematon hanki tolpan ympärillä lienee hyvä tunniste."
Juuri tuon vuoksi joudun pysähtymään joka tolpan kohdalla koska täytyy käydä tarkastamassa joka pönttö ja mahdolliset kengänjäljet sen ympärillä. Ihan pikkusen menee enemmän aikaa, mutta eipä tule sakkoja saatana!- miksi_pysähtyä
Pönttöhän sulla on itselläkin jo valmiina.
- Lämminnaapurinpesä
Lunta pöntön päällä ja kameran/salaman laseissa on melko varma tae ettei käki kuku. Käen ollessa kotona, pönttö on lämmin...
- nospeedlimits
kun ajaa rajoituksen mukaan ei tarvitse pelätä räpsyjä ja liikenne sujuu muutenkin hyvin.itse ajelin helsinkiin klo 16 jälkeen ja liikenne sujui tosi hyvin kun ei ollut idioottikaahareita liikenteessä
- LisääHyviäIdeoita
No nythän sinä menitkin kekkasemaan oikean tanskalaisen idean. Kerropa tuo vielä saatanan isolle nipulle idiootteja niin että perille menee.
- hauka.liikenteessä
Peitä autosi mustalla hupulla niin voit ajaa niin kovaa ku pääset.
- ei.naamaa.näkyviin
Ei muuta kuin vappunaamari päähän. Ei kukaan perään huutele.
Sitten tulee kotiin kysely kuka ajoi.
Jos ei kerro kuka ajoi, tulee kotiin kutsu käydä asemalla.
Jos et kutsuun reagoi niin sulle laitetaan etsintäkuulutus, eli tavattaessa otetaan kiinni.
Jos taasen reagoit kutsuun, niin asemalla näytetään kuva ja kysytään "kukas on ajellut" jos et kerro, niin rangaistusmääräys poistetaan- Seksuaaliterapeutti
Bussissa kirjoitti:
Sitten tulee kotiin kysely kuka ajoi.
Jos ei kerro kuka ajoi, tulee kotiin kutsu käydä asemalla.
Jos et kutsuun reagoi niin sulle laitetaan etsintäkuulutus, eli tavattaessa otetaan kiinni.
Jos taasen reagoit kutsuun, niin asemalla näytetään kuva ja kysytään "kukas on ajellut" jos et kerro, niin rangaistusmääräys poistetaanIsin kanssa käyty Essonbaarissa ja kuunneltu Masan ja Reiskan juttuja.
- Seksuaaliterapeutti
Bussissa kirjoitti:
Sitten tulee kotiin kysely kuka ajoi.
Jos ei kerro kuka ajoi, tulee kotiin kutsu käydä asemalla.
Jos et kutsuun reagoi niin sulle laitetaan etsintäkuulutus, eli tavattaessa otetaan kiinni.
Jos taasen reagoit kutsuun, niin asemalla näytetään kuva ja kysytään "kukas on ajellut" jos et kerro, niin rangaistusmääräys poistetaanEipä tule kyselyä ajajasta. Tulee maksulappu ylinopeudesta.
Jos kiistät etkä kerro ajajaa, tulee maksulappu ylinopeudesta.
Jos et reagoi kuulustelukutsuun, tulee maksulappu ylinopeudesta.
Masa ja Reiska oli väärässä. Eikä isiinkään kannata näissä asioissa aina luottaa. Seksuaaliterapeutti kirjoitti:
Eipä tule kyselyä ajajasta. Tulee maksulappu ylinopeudesta.
Jos kiistät etkä kerro ajajaa, tulee maksulappu ylinopeudesta.
Jos et reagoi kuulustelukutsuun, tulee maksulappu ylinopeudesta.
Masa ja Reiska oli väärässä. Eikä isiinkään kannata näissä asioissa aina luottaa.Jos kuskia ei ole tunnistettavissa kuvasta tai on päivänselvää että se ei ole omistaja, niin tulee kysely. Muuten ehdollinen rikesakko.
Ja jos ei kerro kuka ajoi, voi maksulappu silti tulla kuskille, mikäli poliisi sen saa selville omin keinoin :)
Ja mikäli sakkoa ei saada (kiistämisen jälkeen) annettua tiedoksi, niin loppujen lopuksi sut etsintäkuulutetaan....
Mutta sanotaan näin että naamarin käyttö ei ole 100% varma kieno välttää sakkoja, koska aina on mahdollisuus että poliisi selvittää kuskin omin keinoin
- RahatPoisKaahareilta
Hyvä että Kehä I:lle tuli viimeinkin kamerat. Seuraavaksi niitä pitäisi saada Turuntielle Leppävaara-Kilo välille.
- hauka.liikenteessä
Hidastetöyssyjä kehä ykköselle!
- toimiv
toimiva välähtää
- notoimi
on niissä jossain kuitenkin jos niitä on on jossain myös kamera
- hittomitäongelmia
mikä ongelma teillä on mikspitää tunnistaa aktiivinen, aja sallittua nopeutta prkl. tai jos pitää olla joku yliihminen omilla oikeuksilla pistä vakkari päälle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222011
- 791742
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171165Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097