Tämä uni on jo hyvää (pahaa) vauhtia toteutumassa, ikävä kyllä.
http://ennustuksia.com/2013/05/11/anne-lindellin-talous-romahduksesta/
Profeetallinen uni
1
94
Vastaukset
Onhan tuo ajankohtainen ja oli ilo jälleen saada lukea tuo ja poimia nuo yksityiskohdat. Todella vakuuttava profetia ja erinomaisesti toteutunut.
Itse olin Hesan asemalla vartijana siellä 2000 luvun alussa, joten sain perspektiiviä mitä on pakolaisuus. Siihen aikaan muualla Suomessa katseltiin pitkään kun musta mies käveli ja jossain Kauhavalla ei voinut kuvitellakaan että sellainen tulisi vastaan. Pakolaisuus oli silti silloin Suomessa jo paikallinen ongelma. Me saatoimme vartijoina nähdä monenlaisia lieveilmiöitä, joita tänä päivänäkään moni ei tiedä.
Sukulaiseni haukkuivat minut viime syksynä raistiksi, koska annoin aika karuja lausuntoja siitä viime syksyn muuttoilmiöstä. Nämä KAIKKI kertomani kuitenkin ovat tapahtuneet jo, eikä siinä tarvita profetoinnin armolahjaa, vaan kokemusta. Siksi minä uskalsin sanoa mitä sanoin ja sanoin seisovani sanojeni takana. Sukulaiset eivät tänä päivänäkään ole tunnustaneet saati ottaneet yhteyttä. Todennäköisesti koittavat vieläkin valehdella itselleen ja muille kysyttäessä että kakka ei ole housussa, vaikka haju on jo tosi kova.
Profetiassa puhuttiin myös paljon väärinkäytöksistä EU maissa, jotka ovat olleet myös puheenaihe. Mutta ei puhuttu mistä maasta tai syystä romahdus varsinaisesti alkaisi. Uskon että Saksan autoteollisuus on se josta kaikki alkaa vielä. Tämä on vain johtopäätös, koska summat siellä ovat tähtitieteellisiä ja se on yksi maan talouden kulmakivistä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa792545En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361809- 101674
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3711606Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181562Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681417- 1181214
- 131156
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91126- 201019