Jos joku ihmettelee autonsa öljynkulutusta ja pitää sitä suurena, niin laitan tässä verrokiksi oman Octaviani tapauksen.Uutena ostamani 1,4 litran koneella varustettu Octavia kulutti ensimmäiseen huoltoon mennessä maltilliset 1,2 litraa 19200 kilometrille. Tuota pidän varsin normaalina kulutuksena uudelle moottorille. Tuon kilometrimäärän jälkeen öljynkulutus on lisääntynyt voimakkaasti siten, että tällä hetkellä n. 27000 kilometriä ajettuna kulutus on 8,5 dl/ 1000km. Kulutus on todettu merkkiliikkeen kulutustarkkailussa. Öljynkulutuksen ollessa tällainen, tarvitsee maksimi huoltovälillä lisäysöljyä n. 25,5 litraa. Kyseisin moottorin öljytilavuus on suodattimineen 3,2 litraa, joten koko öljymäärä vaihtuu kahdeksaan kertaan. Kaikki edellä mainittu on maahantuojan ja jälleenmyyjän mukaan täysin normaalia kulutusta.
Maahantuoja kieltäytyy edes tutkimasta syytä öljynkulutukseen, koska se alittaa ohjekirjassa mainitun 1l/1000km kulutuksen. Minulla on asiasta kirjallinen todistus.Ostimme auton uutena ja se on merkkihuollettu. Auton takuu meni umpeen reilu puoli vuotta sitten. Miten kukaan täysijärkinen voi väittää, että tällainen öljynkulutus on normaalia? Jo pelkästään kustannuseränä tällainen öljymäärä ylittää normaaliin huolto-ohjelmaan liittyvien huoltojen kustannuksen samalla aikavälillä.Onko kaikilla automerkillä maahantuojan suhtautuminen tällaisiin ongelmiin vastaavanlaista? Kadun syvästi, että ostin tämän "laadukkaan" ajoneuvon ja vieläpä uutena. Ilmeisesti olen asiani kanssa yksin, sillä maahantuoja ja jälleenmyyjä piiloutuvat ohjekirjassa mainitun "litra/1000 kilometriä on vielä normaalia" lauseen taakse. Ja kiitos kysymästä, harmittaa.
Ylenpalttinen öljynkulutus
55
1169
Vastaukset
- QR25
No ei kuulosta ihan normaalilta, jos öljynvaihtoväli vaikkapa 15 .000-20 000km niin saa olla takapaksissa jokunen litra öljyä. Nää wv-koneisten autojen maahantuojat ovat varsin ylimielisiä asiakkaitaan kohtaan. Niillä ei ole sitä älyä jälkimarkkinonnista.
- öljynpoltin
joillekkin korvataan.ihme
TSI-koneiden öljynkulutus ja korjaus
« : 15.07.15 - klo:08:41 »
Nyt kun TSI-koneiden jakoketjuongelmiin näyttää olevan hyvät vastaantulot tehtaan puolelta, niin olisi kiva tietää miten on korvattu moottoriremontteja liiallisen öljynkulutuksen takia?
Onko kukaan saanut tuota menemään kokonaan tehtaan piikkiin?
Kukaan kysynyt kuluttajariitalautakunnan mielipidettä asiasta jos on ollut huonot vastaantulot?
Itsellä kävi tuo Ocu 1.8TSI -10 mittauksessa muutama viikko sitten, tulos oli 1.6l/1000km. Korjaukseen menee ensi viikolla. Tehdas korvaa 70%/80% (työt/osat). Kilometrejä mittarissa 115 000.
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=27470.0
VAADI KORJAUSTA VW,N PIIKKIIN,JOS EI SUOSTU VIE SKODA JULKISELLE PAIKALLE KUNNON KIRJOITUKSET KYLJISSÄÄN. - kusetusjatkuu
sama käytäntö jakopää korjauksissakin,toisille korvataan osa toisille ei.
ottakaa yhteyttä vaikkapa autoliittoon tai kuluttaja virastoon.Helkamaautokin lupasi anteeksi pyynnön jälkeen selvittää miten asiakkaita on kohdeltu.
TOTUUS SELVIÄISI MELKO NOPEESTI VAIKKAPA NÄITÄ SIVUJA LUKIESSA.
VW EIKÄ HELKAMAAUTO SELVITÄ YHTÄÄN MITTÄN.ANTEEKSI ANELUN JÄLKEEN OLLAAN TAAS KUIN KUSI SUKASSA.
SAMA KOSKEE MYÖS TIESUOLAA. - asialinja
asialinja
- vähätelläänkö
ylitäytetyt renkaat ja dieseliä öljyn sekaan – näin VW huijasi tällä kertaa
Lifestyle > Autot Julkaistu 09.11.2015 07:07
56
17.52245121
Volkswagenin ahdingolle ei näy loppua.
Volkswagen jäi viime viikolla kiinni polttoaineenkulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen vääristelystä autoissaan.
Syyskuussa paljastuneen dieselpäästöhuijauksen takana oli erityinen ohjelmisto, joka rajoitti typenoksidipäästöjä testitilanteessa.
Saksalaislehti Bild am Sonntag kertoi viikonloppuna, miten Volkswagen onnistui huijaamaan myös polttoaineenkulutuksessa.
Mainos (uutinen jatkuu alla)
Lehden tietojen mukaan testitilanteessa insinöörit muun muassa nostivat rengaspaineita yli normaaliarvojen ja lisäsivät dieseliä moottoriöljyseokseen, jotka molemmat pienensivät polttoaineenkulutusta.
Taustalla liian kovat tavoitteet?
Bild am Sonntagin mukaan yhtenä syynä manipulointeihin pidetään silloisen toimitusjohtajan Martin Winterkornin vuonna 2012 antamaa lupausta, että vuoteen 2015 mennessä Volkswagenien hiilidioksidipäästöt olisivat 30 prosenttia pienemmät vuoteen 2006 verrattuna.
Työntekijöiden kerrotaan pelänneen alisuoriutumista ja sen vuoksi ajautuneen manipuloimaan ajoneuvojensa päästöarvoja.
Teknologiajulkaisu The Verge kertoo, että Volkswagen onnistui pääsemään kuin koira veräjästä sen vuoksi, että Saksan liikenneviranomaiset luottavat valmistajilta saamaansa dataan.
The New York Timesin mukaan Yhdysvalloissa ei mitata henkilöautojen hiilidioksidipäästöjä lainkaan.
Viimeisin skandaali näki päivänvalon Volkswagenin insinöörin kerrottua käytännöstä yhtiön johdolle. Yhtiön varmistettua virheelliset lukemat omissa testeissään, konsernin uusi toimitusjohtaja Matthias Müller yhdessä muiden johtajien kanssa toimittivat tiedot henkilökohtaisesti itse liittokansleri Angela Merkelille.
IlmiannaJaa
LISÄÄ KOMMENTTI
totuus.8.l.sadalla
8.3.2016 14:13
UUSI
Volkswagen vääristellyt myös kulutuslukemia – mukana bensiinimoottoreita
Lifestyle > Autot Julkaistu 04.11.2015 09:18
Volkswagen (1)
Volkswagenin uudet havainnot tulevat kalliiksi. Shutterstock
Volkswagen on ilmoittanut, että se on vähätellyt jopa 800 000 Euroopassa myydyn auton polttoaineenkulutusta - Itäleasing
Mutta mutta.Öljyä saa ja bensaa.Jos jakopää ja dsg kestää skoda nilkuttaa savuten etiäpäin kuin mummo hangessa.
- Yksi.ongelma.lisää
- liika.on.liikaa
Nuo öljynkulutuksen huimat "normaaliarvot" voi vielä ymmärtää, jos kyseessä olisi urheiluauto, jolla ajetaan radalla kilpaa mutta ei missään tapauksessa tavalliselle autolle. Puoli litraa vaihtovälillä on vielä sitä normaalia kulutusta.
- sähkökeskuspaloiVW
Vähä vähältä VW uppoaa omaan suohon kun kohtelee asiakkaita huonosti.
Myyköön autot puoleenhintaan ja kia 7 takuu päälle niin sitten kauppa käy.
- Ei.korjata
Vag autoille litra per tuhat.km on normaali.
- hirveä.kulutus.huh
Joihinkin Skoda-takseihin joudutaan ostamaan vuodessa jopa 100-200 litraa öljyä kun kulutus lähenee jopa litraa tuhannella. Siinä on melkoinen määrä. Yksin asuva ei osta edes maitotölkkejäkään tuollaisia määriä.
- huima.summa
yli 2000 euroa vuodessa pelkästään moottoriöljyn lisäyksiin.
- Joku.edes.rikastuu
Öljyyhtiöt kiittää ja kumartaa.
- Kertakäyttökulttuuria
Lienee vw.llä öljyfirmojen osakkeita.Kun ei tuotakaan vikaa ole korjannut.
- Linkkiä.löytyy
Lehdissäkin varoiteltiin 2015 ostamasta noita viallisia waggineita.
- asialinjavw
Julkisuus nettiaikana pelastaa monet virheostoilta
Tieto liikkuu
- orwellsslave
Todennäköisesti venttiilivarren tiivisteet ovat nousseet paikoiltaan ja öljyä joutuu ylenmäärin palotilaan. Vika on helppo korjata kun ottaa sylinterikannen irti ja liimaa uudet tiivisteet kunnolla paikoilleen. Vaikeampi asia on saada maahantuoja tekemään tämän takuutyön ilmaiseksi.
- Tsi.n.ominaisuus
Turbot ja männänrenkaat vioittuneet jo uusissa kipoissa.
- hessumopo
TM:n mukaan öljynkulutusongelma koskee 1,8- ja 2,0-litraisia TSI- ja TFSI-moottoreita erityisesti vuosilta 2009-11.
Aloittaja on patologinen valehtelija. - VAGinasta
TM menetti uskottavuutensa olemalla vuosikausia hiljaa kuin kusi sukassa VAG-moottoreiden ongelmista.
Sitten vasta uskalsivat aiheesta kirjoittaa, kun maahantuojan rajaamat ongelmalliset vuosimallit olivat pois takuiden piiristä.
Kun kirjoittivat viimein, oli juttu tiukasti maahantuojankoottujen selitysten mukainen, ja antoi sellaisen kuvan, että Skoda oli hoitanut vastuunsa jotenkin paremmin kuin muut VAG-merkit. - KÄRISTYSKUPOLEITA
Skoda-takseihin joudutaan ostamaan vuodessa jopa 100-200 litraa öljyä kun kulutus lähenee jopa litraa tuhannella. Siinä on melkoinen määrä. Yksin asuva ei osta edes maitotölkkejäkään tuollaisia määriä.
- Sarkasmi.sakari
Yleisesti tiedossa oleva fakta on, että Skoda-taksin takalootasta on puolet varattu öljytynnyrille. Varokaa vaan, jos sattuu skeida taksi paikalle. Öljy käryää, eikä matkalaukut mahdu mukaan.
- seatVWskodaudisamaöljy
jokos skodat on näytillä kehäkolmosella kuten tuo audipalstan audi
- Korjattava.pikemmiten
TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä..
https://www.is.fi/autot/art-2000005413450.html - Työllistävä.vaikutus
Automekaanikoista 80% olis työttömiä jos maahan ei tuotais VW konsernin autoja.
Alkaako muutkin valmistajat tekemään 50000km kestäviä autoja?
Takuusta päätellen ei ainakaan kiahyny - Kaikki.laittomia
Taas skandaali! Volkswagen myöntää myyneensä kuluttajille testiautoja, jotka olisi pitänyt romuttaa. Yhteensä niitä on päästetty markkinoille ainakin 6 700 kappaletta, mutta lukumäärä on mahdollisesti korkeampikin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taas-skandaali-volkswagen-myontaa-myyneensa-kuluttajille-autoja-joita-ei-ole-hyvaksytty-tieliikenteeseen/7201720 - Tuttua.toimintaa.vw
Jokos noi on romutettu.
- vanhus
Ota öljykoppa aukio ja käännä siellä olevaa öljyntuloputkea hiukan ettei se syötä sitä huohotinputkeen ja sieltä kautta polttaa sen, Tämä on tunnettu vika Avain o toors 30
- vanhus
Kirjoitan lisää Nykyisin ei uudetkaan autot kuluta oljyä. Minulla on skoda ajettu yli 400 000 eikä kuluta öljyä-. Vento kuluttaa hiukan mutta en ole tätä korjannut, mutta tunnen hajustta että sellä on kiukan tuota vikaa. ajettu 340 000. Mainittujen tehtaiden autoja on ollut liki parikymmentä eikä tuota ongelmaa ole. Ainoa ongelma on liian pienitehoset akut pohjosen pakkasille. Autoilua jo 70 vuotta ja monenlaista auto 1928--------
- EI.KELPAA.VAIHDOSSAKAAN
Oot kyllä mahdoton piipittäjä.
Suosittelen että korjautat öljyä kuluttavan itäpulkkasi välittömästi.
Kaikkihan tuon vag autojen öljyn kulutus ongelmankin tietää.
- Keksi.jotain.tekemistä
Älä ole tyhmä piipittäjä.skeidasi vie kaikki rahasikin..
Automekaanikoista 80% olis työttömiä jos maahan ei tuotais VW konsernin autoja.
Alkaako muutkin valmistajat tekemään 50000km kestäviä autoja?
Takuusta päätellen ei ainakaan kiahyny - Jylpy
Ikinä en oo öljyä lisännyt. Öljy ennemminkin lisääntyy kuin vähenee.
- Oli.kumpikin
Ocun vaihtoi ruosteen vuoksi uudempaan fabiaan.
- Tsekkiläinen.kusetus
skoda on huonoin ikinä valmistettu auto.
- samatekniikka
eli VWseataudiskoda
- Anonyymi
Ei kannata huolestua! Litra per 1000 km on ihan mukava kulutus!
- Anonyymi
Aukeeko takaturvavyöt vielä jarrutuksessa?
- Anonyymi
vw normaali on toyotalla takaisinkutsu....
- Anonyymi
Toyota hallitsee merkkinä varsin suvereenisti Suomen automarkkinoita.
Toyotan osuus henkilöautomerkkien joukossa on peräti 14,4 prosenttia alkuvuoden aikana marraskuussa jopa 16,4 prosenttia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toyota hallitsee merkkinä varsin suvereenisti Suomen automarkkinoita.
Toyotan osuus henkilöautomerkkien joukossa on peräti 14,4 prosenttia alkuvuoden aikana marraskuussa jopa 16,4 prosenttia.Tämä. Onhan Toyota virheetön auto ja paras valmistaja. Ei koskaan vikoja!
Skoda sakkasi ja romahti pahoin. Trendi on selvä, myynti päättyy kysynnän loppuessa toukokuuhun 2021 mennessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toyota hallitsee merkkinä varsin suvereenisti Suomen automarkkinoita.
Toyotan osuus henkilöautomerkkien joukossa on peräti 14,4 prosenttia alkuvuoden aikana marraskuussa jopa 16,4 prosenttia.Toyota saavuttaa vuoden 2021 aikana vähintään 25% . Se tulee vielä tuostakin nousemaan, sillä Toyota Corolla on ylivoimaisesti paras auto Suomen olosuhteisiin. Se on ruostumattomin auto ja tekniikaltakin kestävin. Lisäksi se on ominaisuuksissa paljon edellä muita.
- Anonyymi
"skoda on huonoin ikinä valmistettu auto."
Ja tulee olemaan.
Tämä fakta kannattaa aina muistaa. - Anonyymi
Tänään kävi pieni vahinko kun istuin luotettavaan Toyotaani. Tuli semmoinen turahdus housujen lisäksi luotettavan Toyota Corollan penkille. Housut voi laittaa pesukoneeseen mutta miten Corollan penkki kannattaisi pestä?
- Anonyymi
litra sinne tänne-ei se saastuta mittään kun haihtuu ilmaan
- Anonyymi
enemmän rahaa skodassa öljyyn 1000km matkalla kuin tojotalla bensaan hih
ei ainakaan taksina kannata juu - Anonyymi
eli kaikki VW koneet mässää öljyä paitsi 1,9 tdi?
- Anonyymi
valehtelet?
- Anonyymi
kulp
- Anonyymi
maahantuoja kieltäytyy?
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1012900En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101834
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3861692Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039