Mitä mieltä ollaan tästä?

AJATTELEMISEN_AIHEITA

Helsinkiläisyrittäjä Tuomo Luoma (kok.) ottaa Puheenvuoro-blogissaan kantaa Suomen taloustilanteeseen ja päättäjien toimintaan.
– Päättäjiltä on mennyt täysin ohi sekä globalisaatio että digitalisaatio. Luulemme elävämme lintukodossa, jossa pahimmat uhkat tulevat sisäpuolelta. Samaan aikaan kun 4 miljardia ihmistä tuolla jossain haluaa tehdä meidän työmme paremmin ja halvemmalla, Luoma kirjoittaa.

– Ay-liikkeellä on verovapautta sekä erikoisetuja ja parlamentin erikoissuojeluksessa oleva isoveli säätää menneen maailman motiivein ”kansan parhaaksi”. [Työehtosopimusten] yleissitovuus menee vasemmalta ja oikealta ohi paikallisen ja todellisen kilpailukyvyn, Luoma tylyttää.

Aiemmin tänään hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen vaati, että hallituksen pitäisi ottaa tiukemmin ohjat käsiinsä työelämäratkaisuissa.

– Tarvitaan parlamentaarisen järjestelmän ja valtiovallan itsenäistymistä suhteessa työmarkkinajärjestöihin, muuten me ei päästä eteenpäin, yleissitovuuden poistoa jo aiemmin kannattanut Vartiainen sanoi.

Tuomo Luoman mielestä Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa nykyiseen hyvinvointivaltion tasoon.

– Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. Hetkelliseen valheellisen hyvinvoinnin tasoon tuudittautuneet kansalaiset pitävät rystyset valkoisina kiinni kaikesta saavutetusta. Ei saa leikata mitään eikä mistään. Vaikka moni leikkaus ainoastaan palauttaisi meidät muutaman vuoden takaiselle tasolle ennen nopean velkaantumisen aikaa, hän kirjoittaa.

– Hyvinvointivaltion markkinamiesten missio on: kaikki mikä on kamalaa, pitää vähentyä: työaika, velvollisuudet jne. Kaikki mikä on mukavaa, pitää lisääntyä: palkat, edut jne. Ja tämän kaiken eteen kenenkään ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin vaatia lisää, Luoma kritisoi.

– Olemme keksineet ihmehimmelin, Kalevalan Sampo on ensimmäistä kertaa ruumiillistunut hyvinvointivaltiona: hommat hoitaa ”joku muu” ja me vain nautitaan. Vastuussa on aina ”joku muu” – en minä. Jos asiat menevät perseelleen, voi syyttää ”jotakin muuta”. Se taitaa olla se sama kaveri, joka tekee työt ja maksaa verot, hän jatkaa.

Tuomo Luoma on Helsingin kokoomuksen piirihallituksen jäsen. Hän on aiemmin toiminut Trainers’ Housen ja Razorfish Suomen toimitusjohtajana. Luoma on toistuvasti kritisoinut blogissaan valtion velkaantumista.

Keskustelua aiheesta lisää

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei-se-näin-voi-mennä

      Kaikki mikä on kamalaa, pitää vähentyä: työaika, velvollisuudet jne.

      Kaikki mikä on mukavaa, pitää lisääntyä: palkat, edut jne.

      Ja tämän kaiken eteen kenenkään ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin vaatia lisää palkkaa ja lomaa ja lomaltapaluurahaa..

    • kaverille_ei_jätetä

      Työtä pitäisi tehdä enemmän ja tuottavammin mutta se ei saisi maksaa mitään.
      Niinpä,rikas on vain rahaa vailla.

      • velattomat-huolettomia

        MIksi sinä et perusta itse yritystä, jos se on niin helppoa ja kannattavaa.
        Mene pankkiin, ota palkkivelka, perusta yritys ja tee töitä yötä päivää saadaksesi sen kannattamaan


        Kun teet sitten konkurssin, niin nuo nauravat makeasti. Nuo"velattomat"


      • aivottomiakin
        velattomat-huolettomia kirjoitti:

        MIksi sinä et perusta itse yritystä, jos se on niin helppoa ja kannattavaa.
        Mene pankkiin, ota palkkivelka, perusta yritys ja tee töitä yötä päivää saadaksesi sen kannattamaan


        Kun teet sitten konkurssin, niin nuo nauravat makeasti. Nuo"velattomat"

        Onko joku muuta väittänyt ??
        Miksi sinä et ota lääkkeitäsi ?? Ei se tohtori niitä huvikseen määrännyt.


    • Emme ole mieltä.
      Me 60
      Mielet ovat nyt lapsillamme.
      40
      Eivätkö vain olekin?
      Sikäli kun olet nyt itsekin siellä.

      H.

    • Jos korot nousee kaksi prosenttia, niin silloin on valtiontalodessa, kuin myös yksityisellä puolella edessä suuria muutoksia.
      Suomessa tuhlautuu tavattoman paljon aikaa ja voimavaroja kaikenlaiseen valmistelun.
      Sotea on valmisteltu varmaan kymmenen vuotta, eikä valmista ole tullut.
      Yhteiskntasopimsta jo vuosi. Siinä menee toinen vuosi vielä nevotellssa., eikä sen valmiimpaa tule
      Uutta Nokiaa odotetaan risukasoista ja kauranjyvistä.
      Sitä vaan ei tule.
      Sanotaan, että Suomi on vähiten korruptoinut maa.
      Täällä on piilokorruptiota, joka nostaa turhaan kustannuuksia.

    • hgjhghjhh

      Kirjoittaja taustansa takia haluaa syyllistää tarkoitushakuisesti ay-liikkeen yleissitovuuden ja ajaa paikallista sopimista. Alkuperäinen syy nykyiseen huonoon jamaan on Kataisen hallituksen 2007-2008 junailema valtion työntekijöiden järkyttävät palkankorotukset ja sen jälkeen hissi on syöksynyt – ylöspäin. 7 vuodessa 30% nousu, jolla menty kirkkaasti ohi yksityisten ja kuntien palkkojen. Yksityisten palkkoja ei ole hirvattu laittaa näkyviin ennen 2010, koska vertailu olisi liian silmiinpistävä ja siihen löytyy alta seli-seli http://www.findikaattori.fi/fi/13

      Valtion palkkojen laskeminen muun palkkakehityksen mukaiseksi vuodesta 2006 selvittäisi valtion osalta nopeasti koko katastrofin. No, sehän ei tietenkään riitä EK:lle, koska se haluaa päästä apajille tästä leikkausbuumista...

      • Suomen talouden tilasta puhui Ykkösaamun haastattelussa Jan Vapaavuori niin, että on helppo olla samoilla linjoilla, kun kehitystä olen vuosia seurannut.
        Meillä päätökset, jotka on jo hyväksytty pyritään milloin minkäkin teorian, lakikysymysten, iänikuisten vastustusten kautta vesittämään ja taas aloitetaan alusta esim. kuntauudistus ja varsinainen murheenkryyni SOTE uudistus, Jotka ovat rakenne uudistuksia, eli vallasta on myös kyse ja äänestäjistä.
        Mielestäni useampi oikein hyvä malli on jo ollut framilla, voidaan sanoa että rahaa palaa ja kehitys junnaa paikallaan, kun näyttää edelleen olevan opposition agendan keskiössä kaiken torppaaminen jota media hehkuttaa - eli pitää negaatiota yllä. Vaikka ketkä hoitaisivat keskeisiä ministereiden salkkuja sama meno Eduskunnan salissa jatkuu, Varmasti turhauttaa pääministeriä, jonka työpaine tällä hetkellä todella hurja, työmaana koko Eurooppa ym.


    • riistoajat

      Kokkarit ovat suurimpia syyllisiä Suomen tilaan, ja nyt yritetään voimalla masinoida ay-liike pahaksi sudeksi, joka on kaikkeen pääsyyllinen. Suurin vyörrytys on jo vuosia sitten käynnistetty Etelärannasta. Porvarit haluaisivat samanlaista halpuuttamista kuin Amerikassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      48
      2110
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2090
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      120
      1983
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      77
      1689
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1678
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      239
      1555
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1321
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1269
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1155
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1097
    Aihe