Virpominen uskonnonvapauden vastaista

Veikko.Vapari

Huomenna taas lapset kulkevat virpomassa.

Virpominen on uskonnollista toimintaa, jota perustuslain uskonnonvapauspykälän mukaan ei pitäisi halutessaan joutua kohtaamaan. Lapset kuitenkin tunkeutuvat koteihin ja vaativat vielä palkkaakin tästä lainrikkomuksesta!

Lapsia tästä on turha syyttää, sillä aikuiset ovat indoktrinoineet heidät tähän perustuslain vastaiseen toimintaan. Siksi lakia noudattavien aikuisten tulee kasvatuksellisesti osoittaa toiminnan rikollisuus.

Kasvatuksellisesti oikea menettely on todeta tiukasti lapsille, että he toimivat laittomasti. Tarvittaessa on uhattava poliisilla. Ovi on vedettävä tiukasti kiinni lasten edestä eikä näitä pieniä lainrikkojia tule päästää sisälle.

Kun riittävän moni suhtautuu tällä kasvatuksellisella ymmärryksellä lapsiin, indoktrinaation vaikutus hävinnee vähitellen ja rikollinen toiminta saadaan loppumaan. Vapaa-ajattelijain liitto voisi antaa tätä tukevan julkilausuman.

25

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvosana 8. Olisi ehkä 7½, mutta ajankohtaisuus nostaa pisteitä.

      Trollaus ei ollut tosin hauska, mutta kuitenkin jo lähestyi hauskuuden rajaa. Ihan selvästi olet kehityskelpoinen yksilö. Nyt vain et ylpisty, vaan mietit rauhassa ja pitkään seuraavaa.

    • KouluNeutraalisti

      Jos koulu komentaisi "koko koulun", kaikki lapset virpomisretkelle jo arkena, tai vaatisi tehtävävihkoon virpomissuoritusmerkintöjä viikonlopulta opetusohjelman osana tai "koulun muuna toimintana", asiaa kait voisi alkaa kriittisesti tarkastella... Toistaiseksi julkinen valta suhtautuu neutraalisti tähän virpomisasiaan. Saisi suhtautua neutraalisti myös ristiriippuntajuttuihin... Semmoinen taitaa olla eräille antivapareilla kauhistus.

      • Mielenkiintoinen pohdittava. Virpomisella lienee uskonnollinen tausta, vaikka nykyään kyseessä on pelkkä leikki. Voiko uskonnonvapauden nojalla jättää tekemättä jotain, joka joskus on ollut uskonnollista?

        Toisaalta, eipä kristinuskoakaan moni enää ota tosissaan, vaikka rituaaleihin osallistuu...

      • Vapareille.ehdotus
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Mielenkiintoinen pohdittava. Virpomisella lienee uskonnollinen tausta, vaikka nykyään kyseessä on pelkkä leikki. Voiko uskonnonvapauden nojalla jättää tekemättä jotain, joka joskus on ollut uskonnollista?

        Toisaalta, eipä kristinuskoakaan moni enää ota tosissaan, vaikka rituaaleihin osallistuu...

        Pitäisikö vaparien tehdä joku esitys Virallisesta Vakaumuksentutkinnasta. Jos läpäisee sen (=on pesunkestävä kiihkoateisti), niin saa mennä koulukirkkoon.

      • Vapareille.ehdotus kirjoitti:

        Pitäisikö vaparien tehdä joku esitys Virallisesta Vakaumuksentutkinnasta. Jos läpäisee sen (=on pesunkestävä kiihkoateisti), niin saa mennä koulukirkkoon.

        Eräänlaista vakaumuksentutkintaa tehdään ihan oikeasti. Millä perusteella sinusta pitäisi yhteisöjä hyväksyä rek. usk. yhdyskuntien rekisteriin ja milloin jättää yhdistysrekisterin puolelle?

      • Mitähöpäjät
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Eräänlaista vakaumuksentutkintaa tehdään ihan oikeasti. Millä perusteella sinusta pitäisi yhteisöjä hyväksyä rek. usk. yhdyskuntien rekisteriin ja milloin jättää yhdistysrekisterin puolelle?

        Mites se tutkinta käytännössä tapahtuu?

      • Vapareille.ehdotus

      • Vapareille.ehdotus kirjoitti:

        Ei tässä kenenkään ihmisen vakaumusta tutkita. Mutta ehkä vaparit voisivat ajaa sellaista koulukirkkoihin liittyen kuten edellä todettiin.

        Siinä tutkitaan onko jokin väitelauseiden kokoelma sellainen, jota voidaan kutsua nimellä 'uskonto'.

    • Turhaaturhaa

      Hauskaa huomata, että palstalla on kaksi vaparia, Jori ja Humanisti-vapari. Yöllä käy yksi ja muuten joku hassu satunnaiskävijä. Ihan turha palsta. Oli Jorilta aikamoinen moka perustuttaa tämmöinen 0-palsta.

      • Minä esitin Suomi24:n ylläpidolle palstan perustamista alunperin, ja he suostuivatkin ehdotukseeni. Tämä palvelee juuri sitä tarkoitusta jota varten tätä ehdotin.

      • Kiinnostunutttt
        rainbowshy kirjoitti:

        Minä esitin Suomi24:n ylläpidolle palstan perustamista alunperin, ja he suostuivatkin ehdotukseeni. Tämä palvelee juuri sitä tarkoitusta jota varten tätä ehdotin.

        Mikä se tarkoitus on?

      • Tulit siis palstalle kirjoittamaan että tämä on ihan turha palsta johon ei kannata kirjoittaa? :=)

      • Odotellaan
        rainbowshy kirjoitti:

        Minä esitin Suomi24:n ylläpidolle palstan perustamista alunperin, ja he suostuivatkin ehdotukseeni. Tämä palvelee juuri sitä tarkoitusta jota varten tätä ehdotin.

        Se tarkoitus? Kertoisitko?

    • Eivoimuutasanoo

      Vaparit on pimeitä!

    • fyoy

      Onko olemassa mitään maallista/pakanallista perinnettä jolla ei olisi myös kristillistä spiinniä, jonka uskovaiset ovat siihen jälkikäteen laittaneet?

      Kaiken mahdollisen maallisen/pakanallisenhan kristityt ovat omineet, kristillistäneet, kuin viekkaat varkaat ja väärät valtiaat.

      Trullit käyvät virpomassa, kristillinen ja pakanallinen perinne sekoittuneet. Eikä tuo virpominenkaan ilman turullikytköstäkään taida kaikkien kristittyjen mielleen olla.

      Ylen toimittaja Niiranen, Pekkako lie etunimensä, taas teki jokavuotisen juttunsa Valamon pääsiäismunan maalaus"talkoista" , muutenkin kova valamon luostarin pr-mies tämä Niiranen. YLE laittoi ymmärtääkseni hänelle jossain vaiheessa kiellon uskontojuttujen kirjoittamiseen, kun se ei muuta juuri tehnytkään.

      Jutussa sentään mainittiin että munanmaalaisperinteessä on sekoittunut maallinen ja kristillinen perinne - arvaisin että kristillinen osa on myöhempää soluttautumista munanmaalaustraditioon.

      Ja eikös se joulukuusen tähti viittaa tähteen, joka johti tarun mukaan tietäjät lahjoineen Jeesus-lapsen luo. Koskakohan tuo perinne syntyi, sai alkunsa?

      • Veikko.Vapari

        Mennään siis takaisin neutraaliin ei-kristilliseen käytäntöön. Kristilliset käytännöt kiellettävä uskonnonvapauden vastaisina.

      • Tulkitsensinua

        sinusta on oikein, että jos ei usko, niin voi osallistua uskonnonharjoittamiseen. Muslimit eivät usko kristittyjen tavoin, joten tämä lienee sinusta ok. Halunnet vain kieltää kristityiltä virpomisen.

      • Tulkitsensinua kirjoitti:

        sinusta on oikein, että jos ei usko, niin voi osallistua uskonnonharjoittamiseen. Muslimit eivät usko kristittyjen tavoin, joten tämä lienee sinusta ok. Halunnet vain kieltää kristityiltä virpomisen.

        Täh?

      • Todettakoon rehellisyyden nimissä, että puolueen kärkikaksikko ilmoitti ettei puolue tue tuollaisia lausuntoja. Ja hyvä niin.

      • Täh.ittelles
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Täh?

        Sanoit ylempänä: "Virpomisella lienee uskonnollinen tausta, vaikka nykyään kyseessä on pelkkä leikki. Voiko uskonnonvapauden nojalla jättää tekemättä jotain, joka joskus on ollut uskonnollista?"

        Tästä päättelin, että pidät harmittomana sellaista, mikä on menettänyt uskonnollisen sisältönsä.

        Muslimeille virpomisella ei ole uskonnollista sisältöä, joten sallinet sen heille. Kristittyjen osalta se ei mielestäsi olisi harmitonta, koska ainakin joku saattaa ajatella sille uskonnollista sisältöä - lapsia tulisi kuitenkin suojella tällaiselta.

        Vakaumuksentutkinnan jälkeen vain lapset, joilla ei todistetusti ole mitään uskonnollista asennetta virpomiseen liittyen, voivat turvallisesti virpoa. Muilta se kielletään jyrkästi uskonnonvapauden vastaisena (samoin kielletään virpomisuutisointi, koska se voi joillekin olla uskonnollista - jolloin se ei ole neutraalia vaan yhden katsomuksen levittämistä).

      • Täh.ittelles kirjoitti:

        Kiitoksia selvityksestä. Pidän tosiaan lähtökohtaisesti harmittomana sellaista, minkä uskonnollinen sisältö on kadonnut.

        Tottakai minun puolestani myös kristityt lapset saavat virpoa. Mutta saako koulu pakottaa heidät virpomaan? Jos virpominen katsotaan uskonnonharjoittamiseksi, niin ei saa.

      • Täh.ittelles
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Kiitoksia selvityksestä. Pidän tosiaan lähtökohtaisesti harmittomana sellaista, minkä uskonnollinen sisältö on kadonnut.

        Tottakai minun puolestani myös kristityt lapset saavat virpoa. Mutta saako koulu pakottaa heidät virpomaan? Jos virpominen katsotaan uskonnonharjoittamiseksi, niin ei saa.

        Teidän mukaanne koulu ei saa edes tarjota mahdollisuutta virpomiseen, jos se liitetään uskonnonharjoittamiseen. Tätä kieltolinjaahan te olette toitottaneet kaiken aikaa. Mutta jos oppilas ei edes potentiaalisesti liitä virpomiseen uskonnollisia mielleyhtymiä, teidän mukaanne koulu saa pakottaa oppilaat virpomaan. Tällaista on vaparilogiikka. Aikuiset ihmiset miettivät otsa rypyssä tuollaistakin. Taidatte olla tosia ahdistunutta porukkaa. Ehkä ahdistus kannattaisi hoidattaa esim. psykiatrilla. Ei se virpomisia ja rukoilemisia kyttäämällä hoidu.

    • sthgf

      Netissähän oli sivusto, jossa sai ilmoittaa osoitteensa ja toivottaa virpojatrullit tervetulleiksi. Oli varmaan syytä varata paljon karkkia, jos osoitteensa ilmoitti -, saattoi kerätä jonon ovelle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      84
      2605
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1819
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1684
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      370
      1609
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1562
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1227
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1126
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1029
    Aihe