Tuhopoltto tuomittava teko

EsaYlikoski

On tietenkin selvää, että uskonottomien ihmisoikeusjärjestönä Vapaa-ajattelijain liitto paheksuu voimakkaasti Ylivieskan seurakunnan kirkkoon kohdistunutta tuhopolttoa. Tuhotyö voidaan katsoa myös törkeäksi uskonnonvapauden loukkaukseksi. Teko on kaikin puolin tuomittava.

Vapaa-ajattelijat puolustavat jokaisen uskonnonvapautta sekä ihmisten yhdenvertaista, syrjimätöntä kohtelua, myös kunkin uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta.

Uskonnonvapauteen kuuluu oikeus häiritsemättä tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan, oikeus kuulua ja liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan samoin kuin uskonnonvapauteen kuuluu oikeus olla harjoittamatta uskontoa, oikeus olla kuulumatta ja oikeus erota uskonnollisesta yhdyskunnasta.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuinkahan lähellä oltiin siitä, että olisi mennyt muutakin kuin rakennus? HS: "Kirkon vieressä sijaitsee muun muassa Ylivieskan terveyskeskus ja vuodeosasto."

      Tuomittava teko kaikin puolin.

      Motiiveista saataneen aika pian lisätietoa. Tekijähän napattiin jo kiinni.

    • Vaparinpuuhiako

      Ylikoski hiukan kaunistelee vapaa-ajattelijoiden kantaa. Vapaa-ajattelijat ovat vaatineet mm. uskonrauhan kriminalisoinnin poistamista. Olikohan polttaja vapaa-ajattelija?

      • Vaikka uskonrauhan rikkominen poistettaisiin, tuhopoltto olisi silti edelleen rikos.
        RL 34L 1§:
        "Joka 1) sytyttää tulipalon,
        ...
        siten, että teko on omiaan aiheuttamaan yleistä hengen tai terveyden vaaraa taikka että siitä on yleistä erittäin huomattavan taloudellisen vahingon vaaraa, on tuomittava tuhotyöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi."
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L34

        Vaparit eivät ole koskaan ehdottaneet että rikoslaista poistettaisiin tuhotyön rangaistavuus. Tuhotyöt ovat tuomittavia vaikka kohde olisikin uskonnollinen rakennus. Kirkot voidaan ottaa uuteen hyötykäyttöön jos ne joskus käyvät tarpeettomiksi, mutta en pidä perusteltuna tai hyväksyttävänä että niitä tuhotaan.


      • Sekottajalle

        Vaparit ovat vaatineet jumalanpilkan kriminalisoinnin lopettamista. Uskonrauhan turvaaminen voidaan laissa hoitaa myös julkisrauhan turvaamisen kautta.


      • Korkein oikeus on todennut, ettei tuhotyö ole törkeä tuhotyö pelkästään sillä perusteella, että kohteena on kirkko tai vastaava kulttirakennus: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2004/20040095 . Siis kirkon polttaminen ei aiheuta "yhteiskunnan tärkeälle toiminnolle uhkaavan vahingon pitkäaikaisuuden tai laaja-alaisuuden vuoksi taikka muusta syystä erityisen vakavaa vaaraa". Mikä tietysti on selvää, eihän se vahingoita energiahuoltoa, yleistä terveydenhoitoa, maanpuolustusta tms.

        Ja tämä EI TARKOITA etteikö teosta olisi rangaistu. Mutta erityistä suojaa kirkkorakennuksilla ei ole.

        (Nythän tietysti tulee tuomio törkeästä tuhotyöstä, kun tuli mitä ilmeisimmin olisi voinut levitä.)

        Tarkemmin ks. http://uskonnonvapaus.fi/hakusanat/kirkonpolttaminen.html


      • SanonVaan

        Nimimerkki"vaparinpuuhiako" on vakiantivaparina selvästi harmissaan, että ei päässyt otsikoimaan juttuaan näin: vaparit vaikenevat tuhotyöstä.


      • Konserttikaveri

        Miksi julkisrauhan turvaaminen tarvitsee ulottaa kirkkoihin? Eikös valtion tule pysyä sen suhteen neutraalina?


      • Konserttikaveri kirjoitti:

        Miksi julkisrauhan turvaaminen tarvitsee ulottaa kirkkoihin? Eikös valtion tule pysyä sen suhteen neutraalina?

        Ei kuulosta kovin neutraalilta, jos julkisrauha koskee kaikkea muuta paitsi kirkkoja. (Oikeasti ao. pykälä on ilkivalta eikä julkisrauha.)

        1900-luvun alussa muuten ihan oikeasti poliisi ei kiinnostunut Pelastusarmeijan kulkueiden häirinnästä. Uskonnonvapauden rikkomus tietysti sekin.


      • Konserttikaveri

        Katsomusneutraali.




    • papit-taivasalla

      Ei pahaa ettei jotain hyvääkin. Laittomia turvapaikanhakijoita ei piilotella ainakaan kyseisessä kirkossa.

    • Joxanen

      On mielestäni hieman väärin yrittää yhdistää tuhopolttoa ja uskonrauhaa toisiinsa. Tuhopolttajathan polttelee kaikkea mitä eteen sattuu. Roskikset ja erilaiset syrjäiset katokset ym ovat yleensä näiden sairaiden ihmisten kohteina. Se on sitten ihan eri asia jos palon sytyttäjä voidaan määritellä terveeksi. Silloin voidaan kehitellä erilaisia teorioita ?
      Ainut varma asia on että teon maksajat ovat tavallisia vakuutuksenottajia. Näin se yleensä tuppaa menemään, syyttömät maksaa ?

      • Kauhean vaikea ajatella millainen olisi terve tuhopolttaja. Tai no, vakuutuspetoksen tapauksessa tietysti.

        Toisaalta, eipä minusta ihan terveeltä muutenkaan tunnu suuri osa rikollisuudesta.


      • Käsittääkseni talvisodassa, kun suomalaiset taistelijat joutuivat vetäytymään taaksepäin, käytössä oli "poltetun maan taktiikka": omien kylien talot poltettiin maan tasalle, jotta vihollinen ei voisi käyttää niitä edetessään leireinä. Tuolloin tuhopoltossa ei ollut kyse pyromaniasta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Poltetun_maan_taktiikka


      • käry.kävi
        rainbowshy kirjoitti:

        Käsittääkseni talvisodassa, kun suomalaiset taistelijat joutuivat vetäytymään taaksepäin, käytössä oli "poltetun maan taktiikka": omien kylien talot poltettiin maan tasalle, jotta vihollinen ei voisi käyttää niitä edetessään leireinä. Tuolloin tuhopoltossa ei ollut kyse pyromaniasta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Poltetun_maan_taktiikka

        Näinpä se oli, ja silloin ei joutunut linnaan polttamisesta, vaan siitä, että yritti sen estää.

        http://yle.fi/vintti/yle.fi/teema/ohjelmat/juttuarkisto/omat-koirat-purivat.html

        Poltetun maan taktiikkahan ei ole mikään suomalainen keksintö. Tunnetuin esimerkki siitä lienee Napoleonin armeijan kohtalo Venäjällä 1812. On varmaan käytetty jo sitäkin ennen.


      • LukijanHuomauttus
        käry.kävi kirjoitti:

        Näinpä se oli, ja silloin ei joutunut linnaan polttamisesta, vaan siitä, että yritti sen estää.

        http://yle.fi/vintti/yle.fi/teema/ohjelmat/juttuarkisto/omat-koirat-purivat.html

        Poltetun maan taktiikkahan ei ole mikään suomalainen keksintö. Tunnetuin esimerkki siitä lienee Napoleonin armeijan kohtalo Venäjällä 1812. On varmaan käytetty jo sitäkin ennen.

        Saksalaiset perääntyessään. Myös Suomessa 1944-45.


    • juolahtimieleen

      Jos joku poltti päreensä Mäkisen kommentista, jossa kertoi kirkon ottavan suojiinsa ne turvapaikanhakijat, jotka sitä heiltä hakevat ja ovat saaneet kielteisen päätöksen.

      • Mahdollista, ei varmaa. Porvoon tuhopolttohan oli humalainen päähänpisto. Toisaalta kuitenkin aiemmin on Ylivieskassa hyökätty kristilliselle opistolle, johon oli majoitettu turvapaikanhakijoita.


    • Tulisiko kirjoittajien mielestä tuhopolton olla enemmän rangaistavaa siksi, että kohteena on uskonnollinen rakennus?

      Älkää nyt ajatelko jotain 1700-luvun kirkkoa, vaan ihan mitä tahansa uuttakin kirkkoa, valtakunnansalia, mormonitemppeliä, synagogaa jne.

      Vertailukohtana vaikkapa tehdas, koulu, puoluetoimisto, kesämökki... Pitääkö kirkko arvottaa näitä korkeammalle?

      • fsfsfsdfsdfsdfsd

        Ei mielestäni. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet pitää arvottaa roskakatoksia korkeammalle ja vielä käytössä olevat, kuten vanhat kirkot, aivan erityisesti.

        Tuomiossa pitää ottaa huomioon mahdollinen vihamotiivi. Väkivaltaan ja tuhotöihin syyllistyvään viharyhmään kuuluminen pitäisi sekin olla kovennusperuste ja huomioon otettava asia vaarallisuusarviota tehtäessä.


      • fsfsfsdfsdfsdfsd kirjoitti:

        Ei mielestäni. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet pitää arvottaa roskakatoksia korkeammalle ja vielä käytössä olevat, kuten vanhat kirkot, aivan erityisesti.

        Tuomiossa pitää ottaa huomioon mahdollinen vihamotiivi. Väkivaltaan ja tuhotöihin syyllistyvään viharyhmään kuuluminen pitäisi sekin olla kovennusperuste ja huomioon otettava asia vaarallisuusarviota tehtäessä.

        Vihamotiivihan on jo tavallaan rikoslain 6. luvun 5 § 1. momentin 4. kohdassa otettu huomioon.

        Itsekin laskisin arvoa myös kulttuurihistorialliselle arvolle. Tampereen Tuomiokirkon tuhosta pitäisi rangaista enemmän kuin Hervannan kirkon, Lepolan päiväkodista saada isompi kakku kuin Rantaperkiön päiväkodista.

        Toisaalta tavattoman vaikea on rinnastaa erilaisia tilanteita. On käyttöarvoa, yksityistä tunnearvoa, yleistä kulttuurihistoriallista arvoa... Ja haittaakin on erisuuruista. Pitäisikö ortodoksisen kirkon tuhotyön olla isompi rikos kuin evlut, kun luterilaiset löytävät kuitenkin läheltä toisen kirkon?

        Tosin nyt tehtyyn rikokseen tuskin asteikolla olisi ollut mitään merkitystä.


    • löyhkiäpiisaa

      Tuhopolttaja polttanut vihoissaan kirkon.Kalliiksi tulee rikollisten hyyssääminen.Tuomasmessussa Treella ei olleet vihassa.Pappi rukoili tuhopolttajan puolesta.
      On maamme köyhä siksi jää....tälläisilla teoillakin köyhtyy,kun maa on muutenkin talousvaikeuksissa.

      • LukujenHuomio

        Kirkollisvero esim 1,5 % onkin monella 5 % verosta..


    • Juttuhan on nyt käytännössä selvinnyt. Yksittäisellä ihmisellä on päässä napsahtanut ilman mitään selkeää linkkiä uskontoihin tai katsomuksiin, maahanmuuttopolitiikkaan tai muuhunkaan selittävään tekijään.

      Kurja juttu.

      Mitään liittymää tähän palstaan ei asialla oikeastaan enää ole. Kohde olisi mitä ilmeisimmin voinut olla melkein mitä - tai kuka! - tahansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      106
      3014
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1874
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1855
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      394
      1723
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1631
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1457
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1287
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1186
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1156
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1049
    Aihe