Olen 26-vuotias nainen. Pyllyäni on kehuttu todella paljon ja tiedän itsekin sen olevan näyttävä. Minulla on fantasia, jonka tahdon jakaa. Mietin olenko edes normaali likaisten ajatusteni kanssa enkä edes kehtaa miehelleni ehdottaa. En varmaan koskaan pääse toteuttamaan sitä, mutta saan pilluni sykkimään jo ajatuksesta.
Olen aina haaveillut miehestä, joka jumaloi peppuani. Mies tulisi luokseni: minä nojailen pöytää vasten samalla pyllistäen miehelle. Mies ei voi vastustaa pyllyäni vaan tulee hieromaan, puristelemaan ja läpsimään takamustani. Sitten mies laskee housuni alas, kehuu pyöreitä pakaroitani sekä suutelee niitä ja lopuksi työntää kasvonsa syvälle pakaroideni väliin samalla kielen uppoutuessa peppunreikään. Mies lipoo kielellään pillua ja peppua minun nauttiessa kielikylvystä. Myöhemmin käsken miehen maata selinmakuulle sängylle, jolloin viettelevästi lasken pyllyni hänen kasvoilleen. Otan tilanteen haltuun ja ratsastan miehen kasvoilla hänen ollessaan avuttomana alla pyllyni armoilla.
Näyttävä ystävättäreni tulee kylään ja kehun hänelle uutta mies-istuintani, jolloin hän innostuu myös testaamaan sitä. Istumme vuorollaan ystäväni kanssa miehen kasvoilla, samalla miehen kielen tehdessä töitä. Asetumme päällekkäin sängyn reunalle pyllistämään ystäväni kanssa, jolloin mies lipoo kielellään molemmat pyllyt ja pillut. Sitten miehen maatessa toinen meistä ratsastaa hänen kasvoillaan ja toinen istuu kyrvälle ratsaisiin. Nautinto jatkuu mutta tässä tiivistettynä.
Ass worship
27
9011
Vastaukset
Tota onko sulla kikkiä tai whatsapp ku mulle sopisi kyllä et juu oon Vantaalta kyl et ois jees
- Ja.Sytytä.Se
Tuikkaa dynamiittipötkö perseesees
- AboutWorship
Meillä oli aikoinaan toisin päin. Vaimo oli aluksi lähinnä kiusaantunut kun nuolin peppureikää. Mutta pian alkoi siitä pitämään. Nykyisin nuolen ensin kengät, sitten varpaat ja pillun ja lopuksi pyllyreiän.
Tarviiko tuossa miettiä kehtaamisia? Sanot vaan miehelle, mitä pitää tehdä, jos meinaa saada. Aika moni nuolee mielelläänkin. Aika tiukkapiponen on, jos tuosta huonoa tykkää. - kielenkannat
Minä haluan nuolla naisen peppureikää ja imeä klitorista
- Jusako
Minäkin haluan mutta onnistuu vasta illalla kun vaimo tulee kotiin.
Ilmottaudun.....meili löytyy nim.merkin takaa,kyllä on täysin toteutettava haave/fantasia. Mutta kokeile nyt sitä omaa ensin,jos tosta ei mies syty ni jo on mies.
- orjapoju12
Tällanen 17v joka haaveilee ertä saisi nuolla naisen pyllyä ja haistella. Voisin hyvin tulla
- vessapaperipoju
Tuo kuullosta melkein TISMALLEEN samalta kun oma fantasiani, olen siis mies joka rakastaa nuolla peppua!. Et suinkaan ole epänormaali fantasiasi kanssa. Kunhan nainen samalla kiusottelisi että "tykkäätkö nuolla mun pepun puhtaaks?"
- oioioijoi
Joo-o...tuollaisen naisen kun löytäisi :)
- Haaveiluksi.Jää
Jatka vain sitä "käsihommaasi" ja jatka haaveilua :)
- fantaaasissa
ai ai, tota oon aina halunnu tehdä. varastit ajatukseni.
Paljon tosi uutta siitä "kutsusta" saa tietää itsestään-en ollut koskaan kiinnostunut nekrofiliasta.Voi olla vain siinä tapauksessa että saisin kiinni sen tyypin,joka kerää tiedot päivittämättä:)
- salarakas41
ihana nuolla salarakkaan pillua ja peppua.....hän imee kulliani
Se ois nauttittavan rietasta olla pyllysi armoilla!
- Panetusta
Parasta mitä mies voi saada.
Rehevän naisen alistettavaksi.
Ensin nainen nuolettaa niin kaan kuin tykkää, tai mielummin ennen kiintiön täyttymistä ratsasastaa miehen kullin tyhjäksii ja jatkaa sitten nuolentaa kunnes kulli taas seisoo terhakkaasti.
Tämä vaan ei tahdo onnistua ellei mies ole ( minä olen) sidottuna.
Kerro ihmeessä miehelles fantasistasi me rakastetaan alistetuksi tulemista. Olen kyllä vapaaehtoinen kyseiseem toimintaan
- tottelevaorja
Vapaaehtonen on täälki! Täytän ylihuomen jo 18. Oon ihan hermona ku en malta oottaa. 18 avaa nii pal mahdollisuuksii mut joo kelpais mulle naisen peppu!
- salarakas60
Ihana nuolla pillu ja peppu... pidän erityiseti pepun nuolemista salarakkaani tykkää kun nuolen ensi hänen pillua ja orkun jälkeen peppua jän saa monta ihanaa orkkua pepun nuolemisesta....
- kielimies52pks
Hei,
olen 52v ukm Espoosta. Olen yrittänyt löytää naista, joka suostuisi peppunsa nuolentaan, mutta tos vaikea löytää.
Tulisin mielelläni vakituiseksi nuolijaksi aina kun haluat. - NuoriOrja
Voin sanoa, että on aivan täysin normaalit fantasiat sulla :) Ja tekis kyllä mieli päästä toteuttamaan tuo. Omissa parisuhteissani ei ole tyttöystävä halunnut mitään tuontapaista, itse kun tykkäisin nuolla vaikka kuinka kauan toista. Olen itse 26v urheilullinen ja komea nuori mies.
Jos on vielä ajankohtaista niin olisin vapaaehtoinen
- rujot
Kyllä itsekkin tykkään nuolla naisen ihanaa peppureikää, työntää kieltä pyllyyn, välillä nuolla pillua ja vielä nautin siitä tosi paljon. Tykkään muutenkin tulla ja lauveta syvälle perseeseen. Itse olen suoraan kysynyt naiselta heti jo tutustuessa että antaako hän koskea sinne peppuunkin, kun siitä pidän ja minusta suhteessa pitää pystyä nauttimaan kaikesta. Ahdas mieliset naiset ei ole minua varten..
No jos tekee mieli toteuttaa niin miejhen löytäminen ei varmaan se vaikein juttu ole :D
- Health_risk
Naisen herkullinen peppu on tietty nautinnollinen kokonaisuudessaan.
Kuitenkin, ennen anuksen kielellä nuolemiseen lähtemistä, kannustan tekemään aiheesta pientä hakua, https://en.wikipedia.org/wiki/Anilingus#Health_risk jotta on tietoinen mille sairauksille itsensä altistaa, sillä edes 'täydellisesti' pesty anus ei ole turvallinen kohde nuoltavaksi, vaikka saattaakin olla omalla tavallaan hyvin kiihottavaa ja vastaanottajalle hyvinkin nautinnollista. - Anonyymi
Syötä näille idoiooteille sikapaskaa ja kehu että se on oikein hyvää ja makukin erinomaista!!
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271