Miksi jokaisessa asunto-osakeyhtiössä (kerrostalo tai rivitalo) on aina joku yli-ihminen asukkaana?
Nämä ihmiset terrorisoivat muita asukkaita ilmeisesti vain oman mielensä tyydyttämiseksi. Eihän niillä koskaan ole mitään sanottavaa silloin, kun on yhtiökokous. Mutta kun kokous on pidetty, niin alkaa kaiken maailman kirjoittelut ja juorut talon asukkaista.
Jokaisen asunto-yhtiön yli-ihmiset?
13
400
Vastaukset
- kukatkukkimaan
Valitettavasti en tiedä tai tunne ketään yli-ihmistä meidän taloyhtiössä. En ole pariin kolmeen vuoteen käynyt yhtiökokouksissa. Olen vain lukenut kokouskutsun liitteineen ja ollut tyytyväinen saamiini asiapapereihin. Muutenkin mielestäni meidän taloyhtiössä asuu ihan kivoja ihmisiä. Lähinnä tunnen oman rappuni väen.
Pihatalkoot on tulossa. Siellä varmaan työn lomassa keskustellaan kaikesta mahdollisesta taloyhtiötä koskevasta - tietenkin tulee esille asioista erilaisia mielipiteitä, mutta sehän on luonnollista. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Heip
Mulla oli sama juttu tässä jokunen vuosi sitten, kun naapurin kirottu jäkätti-ukko yritti turhaan ja syyttä suotta savustaa mua ulos asunnosta- ni, vaikka olen asunut tässä paljon kauemmin, kuin se haahka ! Viimeise- nä kesänä se keksi sitten asettaa oman joponsa mun puolelle aitaa ja ei juuri koskaan käyttänyt omaa etuoveaan, kuten jokainen normaali ihmi- nen tekee ulos mennessään. Ei, vaan takaovea se narsisti käytti lähes koko ajan, kesät talvet. Sitten kerran hiljaisuuden jälkeen kello 22:00, se huudatti jotakin ihmeen ulinaa, aivan hirveetä ns. musiikkia, kun olin nukkumassa ! Ei mitään tietoakaan, että kunnioitettaisiin naapureita edes siten, että hiljaisuuden alkaessa ja loppuessa sen aikana ei saa huudattaa mankkaa eikä mitään muutakaan niin, että se melu kuuluu muihin asuntoi -hin, jos ei ole sovittu etukäteen jokaisen naapurin kanssa asiasta oli sitten kukaan puolikuuro tai ei......sit viikkoa myöhemmin tämä narsisti sai häipyä !! En tiiä, minne se hävis, mut hyvä vaan, et se hävis hiiteen, jonne se hölmöläinen kuuluu. Sit talvisin se keksi kulkea mun takapihani kautta ulos mennessään, siinä oli oikein kunnon polku, kerran yhden päivän ajan keksin tarkistaa, koska se siitä kulkee kumpaankin suuntaan, ja tulosta tuli ! Ei käynyt töissä, mistä rahaa asumiseen, ei vuokrat ilmasia sillekään ole....tollaisa hölmöjä ei pitäisi ollenkaan päästää tänne muiden ihmisten joukkoon. Nykyinen naapuri on ihan siedettävä, ei melua öisin eikä muutenkaan ole häpeäksi kenellekään.
Niitä vaan ilmaantuu jostakin, jonne ne ei muuten pääsisi asumaan, vaikka ne kuuluisi oikeasti hullujen huoneelle ja suljetulle osastolle jokainen !- kännykkäkorvalla
näihin pihapoliiseihin tehoaa parhaiten kun ei ole huomaavinaankaan...
- kännykkäkorvalla
pihapoliisin kanssa pitää puhua vaan säästä ja kertoa et on kiire jonnekkin
- Korvallakänny
Yhtikokouksissa keskustellaan ainoastaan taloon liittyvistä asioista.
Esim. tulevista remonteista.
Se ei ole paikka minne mennään naapureita haukkumaan.
Edelleen tuntuu olevan (käsitys) että vuokralainen ja osakkeen omistaja ovat eri lähtö viivalla.
Se ei pidä paikkaansa.
Samat )taloyhtiönsäännöt) koskevat kumpaistakin.
Sillä erotuksella että vuokralainen ei omista asuntoa.
Sitten on (pankin vuokralaiset)jotka ovat ottaneet lainan pankista.
"Tähän sanonkin että antaa kaikkien kukkien kukkia."
Tilaa on elää jokaisella.
Jos ahdistaa kannattaa muuttaa maalle.
Itse puhun puhelimeen,heittäydyn kuuroksi tai katselen poutapilviä.
Tympeät naapurit ovat minulle kuin ilmaa vaan !!!- tääonmun
kyllä noita vasemmiston akitaattoreita riittää joka paikkaan. tulevat jopa yöllä kotiisi
- Sarvipäitäriittämiin
Ihanata!
- Rasistisikaniskamulkku
Kyllä osakkeenomistaja ja vuokralainen tosiaan on eri viivalla. Kas, toinen omistaa asunnon ja toinen ei. Siinä on sellainen kasti-jako, vähän niinkuin Intiassa. Tai toinen osuvampi vertaus on ihminen vs. mamu.
- Sarvipäitäriittämiin
"Kas" Nyt ei olla Intiassa.Nyt ollaan Suomessa ja Riihimäellä vieläpä tokkiinsa.Samat säännöt koskee molempia (sarvipäitä) Taloyhtiöissä.Olit sitten vuokralainen tahi osakkeenomistaja.Monasti näyttää olevan et osakkeenomistaja tekee temppuja eikä vuokralainen,eikä nouvata sääntöjä mitkä monasti ovat taloyhtiön seinällä.
- Suomivapaamaa
Olit musta tai valkoinen ihonväriltäsi kaikki tervetulleita.Joukossa näkyy olevan RASISTEJA myös "rasisti sikoja"
- järjestyssäännöt
Sarvipäitäriittämiin kirjoitti:
"Kas" Nyt ei olla Intiassa.Nyt ollaan Suomessa ja Riihimäellä vieläpä tokkiinsa.Samat säännöt koskee molempia (sarvipäitä) Taloyhtiöissä.Olit sitten vuokralainen tahi osakkeenomistaja.Monasti näyttää olevan et osakkeenomistaja tekee temppuja eikä vuokralainen,eikä nouvata sääntöjä mitkä monasti ovat taloyhtiön seinällä.
Taloyhtiön järjestyssäännöt koskevat kaikkia asukkaita, tässä olet aivan oikeassa.
- voimeitähämäläisiä
Me olemme Hämeessä, joten hitaimmat meistä ilmeisesti heräävät kommentoimaan yhtiökokouksen asioita vasta jälkikäteen. En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi kommentoida muita ihmisiä tai heidän mielipiteitään, sillä päätökset yhtiökokouksessa tehdään enemmistöpäätöksinä ja koskevat yleensä tärkeitä taloyhtiön asioista, ei henkilöasioita kuin poikkeustapauksissa. Harvoin päätöksistä joudutaan äänestämään, joten päätökset ovat jopa yksimielisiä.
Henkilöasioihin voisi laskea sen, että taloyhtiö joutuu ottamaan asunnon haltuunsa maksujen laiminlyöntien vuoksi. Näitä tapauksia on hyvin harvoin.
Jos hidas hämäläinen ei ole onnistunut tekemään yhtiökokouksessa kannatettua muutosehdotusta ja eikä ole saanut yhtiökokouksen enemmistöä taakseen, hänen tulee alkaa valmistautua seuraavaan yhtiökokoukseen. Niitähän on joka vuosi. - omarauha
omakotitalo on ainoa vaihtoehto
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965