Syyn ja seurauksen evoluutio

http://news.nationalgeographic.com/news/2008/04/080421-lizard-evolution_2.html

Vuonna 1971 tiedemiesryhmä siirsi viisi paria Italian seinäliskoja Pod Kopisten saarelta eräälle toiselle Kroatian saarelle eteläisellä Adrianmerellä. Sotien vuoksi vasta yli 30 vuoden kuluttua tiedemiehet pääsivät tutkimaan, miten liskot olivat sopeutuneet uuteen elinympäristöönsä. Hämmästys oli suuri, kun tutkijat huomasivat, miten merkittäviä muutoksia liskoissa oli tapahtunut, muutamissa sukupolvissa.

Liskot olivat sopeutuneet täysin uudentyyppiseen ravintoon. Tämä sopeutuminen oli johtanut radikaaleihin muutoksiin liskoissa. Niiden ruoansulatuselimistöön oli kasvanut yksi rakenne lisää, ns. cecal valve, joka mahdollistaa tehokkaammin kasviperäisen ruokavalion hyödyntämisen. Liskojen pään muoto oli muuttunut, se oli tullut pidemmäksi, jotta liskoilla olisi enemmän purentavoimaa. Muuttunut ruokavalio johti muutoksiin myös liskopopulaation elintavoissa joka ilmeni mm. aktiivisempana lisääntymisenä.

Nyt toivon, että vastaat mielessäsi seuraaviin kysymyksiin:

1. Alkoivatko liskot syödä uudentyyppistä ravintoa ennen kuin ne kokivat muutoksia ruoansulatuselimistössä ja morfologiassa?
2. Oliko geneettinen materiaali liskon genomissa valmiina ko. muutoksia varten?
3. Mitä voit päätellä solun mekanismeista, että ne kykenevät tällaisiin muutoksiin?
4. Tarvitseeko ekologinen adaptoituminen morfologisine muutoksineen miljoonia vuosia?

Jos haluat ajatella epäloogisesti, ostat evolutionistien väitteet satunnaisista mutaatioista ja luonnonvalinnasta. Jos sen sijaan kykenet loogiseen ajatteluun, ymmärrät, että ravinto, jota liskot käyttävät selviytyäkseen, ohjaa muutoksia eliön genomissa ja sitä kautta morfologiassa ja fysiologiassa. Geneettinen materiaali on jo liskoissa valmiina ja ne kykenevät hyödyntään sitä tehokkaasti sopeutuakseen muuttuvissa olosuhteissa. Lisko pysyy kuitenkin liskona ja se on oivallinen todiste Älykkäästä Suunnittelusta.

3

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>...viisi paria Italian seinäliskoja...<<
      Lajista on yli useita alalajeja. On luonnostaan sekaravinnon käyttäjä.
      https://en.wikipedia.org/wiki/Italian_wall_lizard
      >>yli 30 vuoden kuluttua tiedemiehet pääsivät tutkimaan, miten liskot olivat sopeutuneet uuteen elinympäristöönsä. Hämmästys oli suuri, kun tutkijat huomasivat, miten merkittäviä muutoksia liskoissa oli tapahtunut, muutamissa sukupolvissa.<<
      Muutama sukupolvi? Vähintään 30 sukupolvea kylläkin. Ihmisellä vastaisi n. 600 vuotta.
      >>Liskot olivat sopeutuneet täysin uudentyyppiseen ravintoon.<<
      Kun laji on luonnostaan sekaravinnon käyttäjä, ravinnonmuutos, mistä jutussa puhutaan, ei nyt erityisen merkittävä ole.
      >>Lisko pysyy kuitenkin liskona ja se on oivallinen todiste Älykkäästä Suunnittelusta.<<
      Ei tietenkään ole.

      >>Nyt toivon, että vastaat mielessäsi seuraaviin kysymyksiin:<<
      Toiveesi täytetään!
      >>1. Alkoivatko liskot syödä uudentyyppistä ravintoa ennen kuin ne kokivat muutoksia ruoansulatuselimistössä ja morfologiassa?<<
      Kyseinen liskolaji on luonnostaan sekaravinnon käyttäjä, joten tuskin voidaan edes puhua "uudentyyppisen" ravinnon käytöstä.
      >>2. Oliko geneettinen materiaali liskon genomissa valmiina ko. muutoksia varten?<<
      Ei tiedetä. Artikkelisi lopussa sanotaan:
      "All of this might be evolution," Hendry said. "The logical next step would be to confirm the genetic basis for these changes."
      Eli ainakaan artikkelin kirjoittamishetkellä ei tunnettu liskossa tapahtuneiden muutosten geneettistä taustaa.
      >>3. Mitä voit päätellä solun mekanismeista, että ne kykenevät tällaisiin muutoksiin?<<
      Liskossa havaituista muutoksista ei voida päätellä mitään solun mekanismeista, mitähän niillä sitten mahdatkin tarkoittaa.
      >>4. Tarvitseeko ekologinen adaptoituminen morfologisine muutoksineen miljoonia vuosia?<<
      Ei tietenkään. Lisää esimerkkejä melko nopeista morfologisista yms. muutoksista löydät kirjasta nimeltä ' Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä'.
      http://www.adlibris.com/fi/kirja/kutistuva-turska-ja-muita-evoluution-ihmeita-9789510340202

    • "Jos haluat ajatella epäloogisesti, ostat evolutionistien väitteet satunnaisista mutaatioista ja luonnonvalinnasta. Jos sen sijaan kykenet loogiseen ajatteluun, ymmärrät, että ravinto, jota liskot käyttävät selviytyäkseen, ohjaa muutoksia eliön genomissa ja sitä kautta morfologiassa ja fysiologiassa."

      Yrität nyt jotenkin juonia että "evoluution mukaan" ympäristö ei muka vaikuttaisi eliöihin. Ei onnistu.

      "Geneettinen materiaali on jo liskoissa valmiina ja ne kykenevät hyödyntään sitä tehokkaasti sopeutuakseen muuttuvissa olosuhteissa."

      Ovatko mutatoituneet geenit siellä genomissa valmiina myös?

      Eivät ole.

      Tästä esimerkkinä käy esim. Oahun vallabit, joille syntyi mutaation seurauksena kyky käyttää muille vallabeille myrkyllisiä kasveja ravintonaan.

      "Lisko pysyy kuitenkin liskona ja se on oivallinen todiste Älykkäästä Suunnittelusta."

      Kreationistille uusi ominaisuus ja eliön ympäristöön sopeutuminen eivät siis suinkaan ole riittävä todiste evoluutiosta (joka on biologista muutosta sukupolvelta toiselle), vaan liskosta olisi pitänyt muutamissa kymmenissä sukupolvissa tulla esim. hevonen. Kiitos kun muistutit kuinka vähän evoluutiosta ymmärrät.

      Joko olet muuten ratkaissut sen dilemman miten ihminen saa ravinnon avulla muutettua ihonvärinsä?

    • utti

      "Jos haluat ajatella epäloogisesti, ostat evolutionistien väitteet satunnaisista mutaatioista ja luonnonvalinnasta."

      Eli "evolutionistit" on tosiaan joku oma uskonlahkosi, koska täällähän juuri todistit mutaatioiden ja luonnonvalinnan toimivan, ja sotkit sitten siihen omia epäloogisuuksiasi:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14258528/bakteerien-odotetut-mutaatiot

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      115
      3153
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2046
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1895
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      401
      1763
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1661
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1311
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1201
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1196
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1059
    Aihe