Äitini yrittää estää minua alkamasta papiksi.

Olet hyvä esimerkki siitä mitä tarkoittaa uskonnoton valinnan vapaus, eli ateistin aikuisen huostaama lapsi saa valita vapaasti näkemyksensä kunhan ei valitse uskontoja. Toisaalta on luultavampaa että äitisi on vain muuten vain kriittinen ja katkeroitunut isäsi kuoleman jälkeen. Ainakin psykologian näkökulmasta hän ei ole päässyt tämän kuolemasta vielä yli. Olisi hyvä jos saisitte kattavan keskustelun jossa pääsisit perustelemaan omia valintojasi ja kertomaan omasta valinnastasi, mutta voisit samalla auttaa äitiäsi pääsemään elämässä eteenpäin. Kun keskustelette, tee se rakkaudella ja ymmärryksellä, muttä älä kuitenkaan yritä pakottaa toista sillä pakottaminen luo vain lisää vastustusta. Hyvä kuitenkin olisi että saisitte keskusteltua asiasta. Mutta oletko itse miettinyt tarkkaan valintaasi ja oletko varma että tiesi on oikea?

Sinun kannattaa ajatella myös mahdollisen työurasi pituutta pappina. Todennäköisesti eläkkeelle et siitä hommasta jää koska kirkosta häipyy väkeä kiihtyvällä vauhdilla. Mutta voihan sitä olla pappi harrastuksen vuoksikin.

Seurakunnan paimen olkoon mies.

Tämä on Jumalan tahto. Naispapit, saatanan kätyrillinen enemmistö, ovat hyväksyneet homostelunsynnin ja saaneet puolet miespapeista rikoskumppaneikseen.

Hei,

Kerroit, että isäsi on kuollut kolme viikkoa sitten. Otan osaa. Isän, ja äidillesi puolison, menetys on usein yksi kipeimpiä asioita mikä voi osua kohdalle.

Kerroit myös, miten sinä ja äitisi olette isäsi kuoleman jälkeen törmänneet maailmankatsomuksen suhteen. Sinä olet löytänyt uskon Jumalaan ja äitisi on puolestaan menettänyt sen. Kerroit myös siitä, miten et jaksa riitelyä aiheesta.

Mietin viestejäsi lukiessa, että äitisi suuttumus voi hyvin nousta siitä, että surutyö on vielä kesken. Surutyö vie helposti useita kuukausia, joskus yli vuodenkin. Kolmessa viikossa se on vielä hyvin alussa.

Jos haluat papiksi, onnittelen sinua siitä, että olet löytänyt oman kutsumuksesi. Tahdon kuitenkin sanoa, että anna itsellesi ja myös äidillesi aikaa. Mieti ja kypsyttele rauhassa, mitä pappeus sinulle merkitsee ja miksi haluat papiksi.

Jos täytät tänä vuonna 17 vuotta, äidilläsi on vielä hyvin aikaa totutella ajatukseen sinun pappeudestasi ennen teologisen pääsykokeita, puhumattakaan valmistumisesta ja pappisvihkimyksestä. Ja vaikka se ei tähän suoraan liity, anna itsellesi myös aikaa surra ja yritä käydä suru hyvin lävitse. Pappina on paljon surevien ihmisten kanssa ja jos silloin on itsellä paljon käsittelemätöntä surua, surevien kanssa olemisesta tulee raskasta.

Ymmärrän, että olet väsynyt äitisi jatkuvaan käännyttämiseen. Voisiko hänen kanssaan tehdä välirauhan? Esimerkiksi sopia, että Jumala on teema, josta ette puhu seuraavaan puoleen vuoteen? Tai toinen mahdollisuus on, että sovitte ikään kuin säännöt miten keskustelette. Esimerkiksi niin, että kumpikin voi kertoa miten kokee Jumalan sekä uskon tai uskomattomuuden häneen, mutta kumpikaan ei kiistä tai kyseenalaista toista.

Ennen kaikkea toivon, että kaiken surun keskellä pystyisitte tukemaan toisianne. Toivottavasti jaksat.

Vilppu H.
pappi

Ateistit on juuri tuollaisia. Eivät usko Jumalaan eivät anna muittenkaan uskoa.

Nuorilla on kiire tehdä kaikki heti kun mieleen juolahtaa. Parempi olisi antaa surulle aikaa ja miettiä papiksi kouluttautumista vasta vuoden päästä. Silloinhan ei tarvitsisi enää ottaa äidin mielipiteitä huomioon, vaan täysi-ikäisenä saisit itsenäisesti päättää.

"Haluan papiksi, sillä tulin uskoon isäni kuoleman jälkeen."

Eli aloit uskomaan Jumalaan emotionaalisen romahduksen myötä, et sen takia että sait todisteita Jumalan olosta. Mielestäni olet tällä hetkellä tunneherkässä tilassa isäsi kuoleman takia ja et ole täten täysin kykenäinen rationaaliseen ajatteluun. Sinuna antaisin ajan kulua vielä, kunnes rauhoitut hieman.

"Äitini taas luopui uskostaan."

Epäloogista jos tiesi Jumalan olemassaolosta, loogista jos oli pelkkää uskoa tiedon sijaan.

"Nyt hän sanoo että Jumala lähettää kaikki nämä vitsaukset meidän perheeseen. Että Herra vihaa meitä."

Tämä on ristiriidassa aikaisemman kanssa. Eli äitisi on vieläkin uskossa jos noin sanoi.

Otan myös osaa isäsi kuoleman johdosta, nämä ovat asioita, joita jokainen kohtaamme elämämme aikana.
Vilppu tuolla ylempänä asiaa hyvin osasikin jäsennellä, ota aikaa ajatuksillesi ja tosiaan, antakaa sitä myös toisillenne.
Hienoa, että olet löytänyt Jeesuksen elämääsi, tämä on arvokas asia sinulle, siitä ei kannata luopua ja tuskin niin olet tekemässäkään.
Tuota papiksi ryhtymistä kehottaisin sinua kuitenkin miettimään vakavasti, Raamattuhan kertoo siitä hyvin selkeästi, kenelle seurakunnan paimenen virka on tarkoitettu;
1.Tim.3 luku kokonaan, jossa apt. Paavali ohjeistaa nuorta Timoteusta, sekä muistakin seurakunnan palvelijoiden viroista.
Tähän kirjoitukseesi vastasi periaatteessa tähän saakka lähinnä ateistit, jotka eivät tietenkään ymmärrä edes uskoontulemistasi, kuten huomaat.
Tämän kaiken sanon veljellisesti rakkaudella, olen itse saanut olla Jeesuksen seuraaja 35v, enkä ole katunut tuota aikaa hetkeäkään, ainut mitä olen joskus katunut, että en aijemmin ymmärtänyt, mistä olin jäänyt paitsi, tulin uskoon 25v.
Jokatapauksessa siunausta elämääsi, päätit sitten mitä tahansa.

Papiksi ei uskovaisen kannata ryhtyä, sillä teologiset tiedekunnat tekee kaikkensa, että ihminen hylkää uskonsa. Myös luterilainen kirkko ei ole nykyään oikea paikka kristitylle, koska siellä vain riidellään ja revitään rikki toisiaan. Kirkon seurakunnissa ihmiset repii toisiaan hajalle jo nyt ja jatkossa homoriidan myötä yhä enemmän. Jumalaa, jos haluaa palvella, niin vapaat seurakunnat ovat nykyään Suomessa ainut mahdollisuus.

Ensiksi voimia teille molemmille raskaassa elämän vaiheessa. On lohdullista, että olet löytänyt uskon ja saat siitä voimaa isän poismenon murheen keskellä. Äitisi on rakastanut isää ja ei voi ymmärtää puolison poisottamista rinnalta. Hän on vihainen ja pettynyt kun Jumala toimi toisin kuin hän odotti ja ehkä rukoili. Isäsi päivät ja tehtävä maan päällä tuli sitten tehdyksi.
Jospa nyt jättäisit puheet papiksi opiskelusta omaan hiljaiseen pohdintaasi. Kannattaa rukoilla, että Jumala johdattaa ja vaikuttaa. Älä pommita äitiä nyt tällä asialla ja ylipäätänsä uskonasioilla.
Kun äidin surutyö etenee, niin suhde uskoon ja Jumalaan voi vielä muuttua. Äitisi on nyt murheen murtama ja ei jaksa nähdä Jumalan rakkautta ja aivoitusta. Ei Taivaan isä ole hylännyt äitiä. Hänellä on voima auttaa teitä tässä ristiriidassa.