Ahtisaarelle Nobel - Kekkoselle ei

Urho Kaleva Kekkonen oli siinä uskossa, että hänelle kuuluu Nobelin rauhanpalkinto. Kekkonen yritti jopa itkupotkuraivarein saada palkinnon, mutta eihän Kekkosella ollut mitään ansioita saada palkinto. Eihän palkintoa voi saada siitä, ajaa Neuvostoliiton asiaa ja toimii Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n palveluksessa.

Ainoan suomalaiselle myönnetyn Nobelin rauhanpalkinnon sai presidentti Martti Ahtisaari. Hänen ansionsa ovat kiistattomat. Tosin muutamat KEPUlit yrittävät tehdä kaikkensa, että palkintoa ei Ahtisaarelle olisi myönnetty.

31

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuossa oli hieman muunneltua totuutta. Ensinnäkään Urho Kekkonen ei saanut itkupotkuraivaria, vaan Martti Ahtisaari, kun ei saanut palkintoa jo pari vuotta aiemmin kuin sen palkinnon sitten lopulta sai. Oli kutsunut oikein television asuntoonsa kuvaamaan, kun hän pyhäpuku päällä avaa radion ja kuuntelee palkintouutisen.

      Toiseksi, kukaan ei tehnyt mitään estääkseen Ahtisaaren palkitsemisen. Asia oli yksin norjalaisten.

      • Kyllä todistetusti Suomesta yritettiin vaikuttaa norjalaisiin, että Ahtisaarelle ei olisi myönnetty palkintoa. Ahtisaari ei palkintoa kärkkynyt. Hän tiesi olevansa itseoikeutetusti palkinnon arvoinen. Hänen yhä jatkuvat ponnistelunsa erilaisten kansainvälisten konfliktien sovittelijana oikeuttivat hänet palkinnon saajaksi.

        Kekkonen oli siinä uskossa, että hänen utopiansa "ydinaseeton Pohjola" olisi ollut riittävä peruste palkinnolle. Ydinaseeton Pohjola oli sekin Neuvostoliitosta lähtöisin oleva asia ja Neuvostoliiton etuja palveleva aloite.


      • Känä kirjoitti:

        Kyllä todistetusti Suomesta yritettiin vaikuttaa norjalaisiin, että Ahtisaarelle ei olisi myönnetty palkintoa. Ahtisaari ei palkintoa kärkkynyt. Hän tiesi olevansa itseoikeutetusti palkinnon arvoinen. Hänen yhä jatkuvat ponnistelunsa erilaisten kansainvälisten konfliktien sovittelijana oikeuttivat hänet palkinnon saajaksi.

        Kekkonen oli siinä uskossa, että hänen utopiansa "ydinaseeton Pohjola" olisi ollut riittävä peruste palkinnolle. Ydinaseeton Pohjola oli sekin Neuvostoliitosta lähtöisin oleva asia ja Neuvostoliiton etuja palveleva aloite.

        Ydinaseeton Pohjola, Rauhanmarssit, Euro-ohjuksien vastustaminen. Kaikki "hyödyllisten idioottien" touhuja. Mahtoi Ryssää naurattaa.


      • Faktaapukkaa
        Känä kirjoitti:

        Kyllä todistetusti Suomesta yritettiin vaikuttaa norjalaisiin, että Ahtisaarelle ei olisi myönnetty palkintoa. Ahtisaari ei palkintoa kärkkynyt. Hän tiesi olevansa itseoikeutetusti palkinnon arvoinen. Hänen yhä jatkuvat ponnistelunsa erilaisten kansainvälisten konfliktien sovittelijana oikeuttivat hänet palkinnon saajaksi.

        Kekkonen oli siinä uskossa, että hänen utopiansa "ydinaseeton Pohjola" olisi ollut riittävä peruste palkinnolle. Ydinaseeton Pohjola oli sekin Neuvostoliitosta lähtöisin oleva asia ja Neuvostoliiton etuja palveleva aloite.

        Juonija oli Tarja Halonen demareiden suuri sankari.


    • Hyvä kirjoitus! Kekkonen radikalisoitui vanhemmiten vasemmalle ilmeisesti hyvittääkseen vuoden 1918 tapahtumia.
      6.4. 1981 pitäisi nimetä Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi. Mauno Koivisto asettui tällöin Kekkosdiktatuuria vastaan toteamalla Hallituksen nauttivan Eduskunnan ei Tasavallan Presidentin luottamusta.
      Ahtisaari olisi vienyt Suomen NATO:on ellei omissa olisi ollut niin paljon Suomettumisen aikaa eläviä "jarrumiehiä". Koiviston, Svinhufvudin ja Rytin ohella Suomen paras Presidentti!

    • Hallaahon.äänestäjä7

      Ahtisaari on juutalaisvastainen tai israelvastainen eikä siten kelpaa lähi-idän neuvottelijaksi

      mutta hän pudotaa HALOSEN AINA POIS laskuista, eli HALOSEN INHOKIT OVAT

      1. AHTISAARI, ohittaa Halosen kaikessa YK-hommassa jne.

      2. Sauli Niinistö, ei kutsu Halosta minnekään edes Naantalin ulkopoliittiseen keskusteluun mutta kutsuu esim. poliitikko Jari Tervon jne.



      AHTISAARI ON HÖRHÖ JOKA NEUVOTTELI ACEHIIN RAUHAN JOSSA YHTEISKUNTAJÄRJESTELMÄKSI TULI SHARIAN LAKI

      SUOMESSA ON HÄVETTY TÄTÄ NIIN ETTÄ TARVITTIIN ELISABETH REHN KERTOMAAN ETTÄ HÄN EI PIDÄ TÄSTÄ PUUHASTA


      EI-MUSLIMEITA RUOSKITAAN JULKISESTI ACEHISSA SHARIAN LAIN MUKAAN
      http://www.usatoday.com/story/news/world/2016/04/21/first-non-muslim-lashed-breaking-sharia-law-indonesian-province/83325572/

      MUSLIMEITA RUOSKITAAN JULKISESTI ACEHISSA SHARIAN LAIN MUKAAN

      http://www.abc.net.au/news/2015-10-24/indonesian-aceh-province-enacts-islamic-sharia-criminal-code/6882346

    • VissiEro

      Demaripresidentti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.

      Kepu-kekkonen sai lenin-palkinnon.

      Molemmat saivat ansioidensa mukaan.

      • Faktaapukkaa

        Ei saa myöskään unohtaa, että Kekkonen sai Neuvostoliiton sankarin arvonimen huomattavista ansioistaan Neuvostoliiton hyväksi.


      • KauppatJaKauppiaat

        Ml-kepun politiikan lähtökohta on ulkopolitiikan myynti kremlin satraapeille, jotta kepulistit saavat sisäpoliittista etua vieraan vallan tuesta.

        Kauppoihin kuuluu myös maatalousylijäämien dumppaaminen Venäjälle veronmaksajien kustannuksella.


      • Faktaapukkaa kirjoitti:

        Ei saa myöskään unohtaa, että Kekkonen sai Neuvostoliiton sankarin arvonimen huomattavista ansioistaan Neuvostoliiton hyväksi.

        Eikä pidä unohtaa, että Martti Ahtisaari sai myös Saima-mitalin.


    • Ahtisaarikin sai ansioitta sen mitallin ja Nobelin. Gubbe naama norsunvitulla ei tehnyt mitään palskitsemisen arvoista. Kunnian keräsi, ei muuta.

    • Historiantutkija

      Urho Kekkonen oli maanpetturi ja myös sotarikollinen. Nuorena miehenä hän ammutti siviilejä. Tämän tiesivät myös norjalaiset ja siksi missään vaiheessa ei edes harkittu Nobelin rauhanpalkinnon antamista Kekkoselle.

      • Funtsiaja

        ja paljonko tuo rauha nobeli makso veronmaksajille,ja maksaa! hys hys.
        A..I.Virtanen ja Sillanpään Nobelit todellisia!

        Missäs se ahtinsaaren toimisto on kun nyt pitäis rauhaa tehrä tuonne syyriaan?


      • Funtsiaja kirjoitti:

        ja paljonko tuo rauha nobeli makso veronmaksajille,ja maksaa! hys hys.
        A..I.Virtanen ja Sillanpään Nobelit todellisia!

        Missäs se ahtinsaaren toimisto on kun nyt pitäis rauhaa tehrä tuonne syyriaan?

        Sillanpäänkin Nobel oli luonteeltaan poliittinen. Ruotsi halusi talvisodan alla hyvittää sen, ettei suostunut puolustusliittoon Suomen kanssa. Mutta on kirjallisuuden nobeleita jaettu muulloinkin poliittisin perustein.

        Rauhanpalkintoihin liittyy aina politiikkaa luonnostaan. Ahtisaaren Nobel oli kuitenkin piristävä poikkeus sikäli, että se jaettiin käytännön työstä, ei mielipiteistä.


      • Faktaapukkaa

        Ei maksanut veronmaksajille latin latia.


      • Faktaapukkaa

        Ei ammuttanut siviilejä vaan joutui toteuttamaan murhaajien ja raiskaajien saaman oikeuden päätöksen.


      • eitaidetapyytää
        Funtsiaja kirjoitti:

        ja paljonko tuo rauha nobeli makso veronmaksajille,ja maksaa! hys hys.
        A..I.Virtanen ja Sillanpään Nobelit todellisia!

        Missäs se ahtinsaaren toimisto on kun nyt pitäis rauhaa tehrä tuonne syyriaan?

        Kepuleita ja lantasaappaiden ryssä isäntää vituttaa Kosovo liikaa.


    • Saharov2

      Urho Kekkonen oli laatinut jo puheenkin. jonka aikoi pitää saatuaan Nobel-palkintonsa. Kovin oli itsevarma, mutta sitä suurempi taisi olla pettymys.

    • Faktaapukkaa

      Tälläkin palstalla on spekuloitu Urho Kaleva Kekkoselle muka kuuluneesta Nobelin rauhanpalkinnosta.

      Totuus on, että Urho Kekkonen ei tehnyt mitään, millä olisi Nobelin rauhanpalkinnon ansainnut. Kekkonenhan toimi ainoastaan Neuvostoliiton asiamiehenä ja vei Suomen käytännössä Neuvostoliiton osavaltioksi omalla presidenttikaudellaan.

      ETYK oli malliesimerkki siitä miten Kekkonen lähti ajamaan Neuvostoliiton asiaa. Neuvostoliiton tavoitteena oli toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistaminen ja sehän sopi Kekkoselle.

      Myös ydinaseeton pohjola oli Neuvostoliiton intresseistä lähtöisin.

      Onneksi Norjan Nobelin rauhanpalkintokomitea oli valveutunut ja ei antanut palkintoa Kekkoselle.

      • Allekirjoitan. Lännessä suhtauduttiin avoimen ivallisesti ETYK:iin. Kekkonen oli "maailmankuulu Suomessa". Rautaesiripun murtumisen kanssa ETYK:llä ei ollut mitään tekemistä vaikka Kekkosuskovaiset niin luulevatkin.


    • Hiohihihihiiii

      Tämä se sitten korpeaa kepuleita edelleen...

    • Faktaapukkaa

      Ahtisaaren suurin saavutus oli kännipäissä kaatuminen Tukholmassa ja laastareissa kotiinpaluu.

    • Faktaapukkaa

      Muuten demareiden suuresti ihailema Halonen juoni Ahtisaaren katsomoon.

    • KepuLenin

      Kepu- kekkonen ruoski maalaisliiton viimeisiä rehellisiä ja isänmaallisia johtajia kgb:n myöntämän ruplakassan voimilla. Myös veteraanien väheksyminen oli säälimätöntä.

      Viime töikseen kekkonen ilmoitti fsb-kenraali vladimirovin kanssa päättäneensä ml-kepun ainoan sodan jälkeisen valtiomiehen- Johannes Virolaisen - syrjäyttämisestä ja ikuisesti alamittaisen pyrkyri-väykkysen asettamisesta kepukarjan kellokkaaksi. Virolaiseen loppui myös kepun herraonni.

      Ansioistaan hemmolle myönnettiin lenin-palkinto.

    • Kikka-Kekkonen

      Nobel-komiteassa tiedettiin Urho Kekkosen olevan KGB:n palveluksessa ja siksi Kekkonen ei koskaan ollut varteenotettava ehdokas. On hyvä, että tosiasiat voidaan vihdoin tuoda julki.

    • Kyllänaurattaa

      Sahtivaari: Työttömyys on SDP:n ja ay-liikkeen vika.

    • Ahtisaaren Nobelli oli sellainen silmänkääntötemppu, jossa otti kunnian muiden tekemästä työstä, siis tuosta rauhan aikaansaamisesta hajonneen Jugoslavian jäänteille.

      • äläpävalehtele

        Ahtisaari oli Bildtin ja Rehnin lisäksi ensimmäisiä jotka näkyvästi Sloboja vastustivat Owenien ja kepulien pierujen seasta.


    • Faktaapukkaa

      Urho Kekkosesta tuli eilen dokumentti ja siitä näki miten huonossa kunnossa Kekkonen oli jo 70-luvulla. Viina oli aiheuttanut dementian jo 60-luvulla.

    • jämptii

      Pielaveden lantasaapas loinen ei koskaan olisi tehnyt mitään mikä järkyttää kepuloisille pyhää slaavilaisuutta. Ahtisaari varmisto Kosovon itsenäisyyden ja täten Jugoslavian eli Suur-Serbian hautajaiset, jämpti niin.

    • Terrafamez

      Tätä voi tänään nostaa esiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1449
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      951
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      816
    Aihe