Todellinen luterilainen uskonto

Nykyaikana tuntuu vaikealta löytää terveen opin mukaista uskonnollisuutta kaiken sekamelskaisuuden ja luopumuksen keskellä. Tämä koskee niitä jotka laillani vielä kuuluvat ev. lut. kansankirkkoon mutta kaipaavat luterilaisuudelta enemmän kuin liberaalia, kaikensuhteellistavaa kainilaisuutta, karismaattista kaaosta tai viidesläistä sakramenttien väheksymistä ja yhteis-sekaoppisuutta vapaiden suuntien kanssa.

Seurakuntatyön ruohonjuuritasolla on tosin vielä harvoissa muutamissa seurakunnissa ympäri Suomea, -lähinnä syrjäisissä maaseutupitäjissä niitä "maan hiljaisia" sydämen uskovaisia peruspappeja jotka ovat aina toimineet kirkon selkärankana, jotka pitävät kiinni luterilaisesta tunnustuksesta ja Jumalan sanan arvovallasta, -eivätkä profiloidu muodikkaan liberaaliin uususkoisuuteen jossa ymmärrys on kuuleman mukaan "lisääntynyt", -vaan he pysyvät ankkuroituneena Jumalan sanan muuttumattomalle kalliolle, joutuen samalla yhä ahtaammalle kutsumuksessaan.

Tällaisia saarekkeita on enää vain vähän. Kansankirkko sekularisoituu ja liberalisoituu ennätysvauhtia, naispapit täyttävät paimenvirat ja alttarit. En olisi ikinä uskonut eläissäni näkeväni tällaista kehitystä jota on johdettu arkkihiippakunnasta sekä Suomen Babylonista; -kehäkolmosen sisäpuolelta. En ole enää mikään nuori mies vaan muistan ajan jolloin kirkkoni oli vielä vakavasti otettava kirkko, jonka puoleen syntinen sielunhädässään voi kääntyä ja löytää alttarin jolle polvistua syntien anteeksisaamisen aterialle kohtaamaan konkreettisesti Vapahtajan leivässä ja viinissä, näkyvässä ja käsimn kosketeltavassa Sanassa. Silloin vielä veisattiin Totuuden Hengestä, vaikka sanankieltäjä-leipäpappeja on kirkossa tosin ollut aina. Nyt nämä alttarit on saastutettu, niitä on enää hyvin harvassa joissa tuo julkea Iisebel tai muu noituudenhenki ei ylläpitäisi pirullista ilveilyään Kristuksen kirkon nimissä.

Muutos tuntuu vääjäämättömältä, alan ymmärtää että Suomen ev. lut. kirkko alkaa lähestyä tiensä päätä jolloin se menettää olemassaolon oikeutensa kun se ei enää edusta Kristusta eikä apostolista uskoa. Kaiken maailman lahkot ja uskonnolliset yksityisyrittäjät jylläävät ennen näkemättömällä voimalla ja keräävät satoa suoraan kirkon laareista, mutta paimenet ovat sokeita vartijoita ja nukkuvat vartiovuorollaan. Mitähän Herra sanookaan, saapuessaan hetkenä jota emme odota, ja löytäessään pahat paimenet lyömässä lampaita tai peräti nukkumasta? Eikö ole kirkon ja sen paimenten omaa syytä että tänään lahkot voivat hyvin ja keräävät ennen näkemätöntä satoa kun paimenen suusta ei kuulla opetusta eikä pappi kerro miten tullaan autuaaksi!


Uusi, nuori sukupolvi on astumassa pappeusvirkaan mutta enää ei appia tunneta esikuvana ja vanhurskauden sekä siveellisyyden opettajana vaan rääväsuisesta kiroilemisesta, kaljusta päästä, tatuoinneista, kaljanjuonnista julkisilla paikoilla, siveettömyydestä ja ennen kaikkea radikaalista Raamatun hylkäämisestä. Ja tätä kaikkea piispat kiittävät ja suosivat. Nuori, julkea sukupolvi ei pelkää Jumalaa eikä häpeä ihmisiä. He ryhtyvät papeiksi palkan tähden, mutta Jumalaa he eivät tunne eivätkä pelkää. Usko on heille vieras. MIten seurakuntalaisetkaan pelkäisivät Jumalaa ja karttaisivat syntiä ja siveetöntä elämää kun paimenensakin antaa pahan esimerkin ollen ensimmäisenä synninteossa ja kieltämisissä?

Mutta kaikkein eniten ihmettelen mihin varsinkin piiispoilta on kadonnut jumalanpelko? Ymmärrän että nuoret eivät pelkää Jumalaa mutta vanhatkin... -lähellä kuolemaa iän puolesta jo olevat... Sellainen ihminen ei ole uskossa joka kieltää Jumalan sanan ja ihminen joka ei ole uskossa, hänellä ei ole todellisuudessa Jumalaakaan. Ihmettelen ja samalla säälin syvästi heidän murheellista tilaansa.



Samalla muistan; -eikö Herra juuri kaikkea tätä puhunut?

Niin... -eihän varpunenkaan putoa puusta Jumalan sitä sallimatta. Emme enää voi sanoa elävämme kristillisessä Pohjolassa mutta meillä on matkasauvanamme Jumalan sana, joka ei horju, ei muutu. Tällä sauvalla löi Mooses Punaista merta ja se jouti väistymään Kristuksen seurakunnan tieltä, mutta tuo sama vesi hukutti kaikkineen Faaron sotajoukon, joka vielä hetki sitten näytti voittaneen sodan. Jumala ei tule unohtamaan myöskään Väärää Profeettaa:

Ilm. 28:7-10

"Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan, ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti."


https://www.youtube.com/watch?v=t4x5zZ2NOkU