Osaako kukaan faktoihin perustuen kertoa, mitkä yksityiskäytössä olevaan huviveneeseen tehtävät korjaus- tai asennustyöt edellyttävät jotakin tiettyä koulutusta tai muodollista pätevyyttä?
Itse olen siinä käsityksessä, että mitään koulutuksia tai muodollisia pätevyyksiä ei vaadita. Jopa maasähköasennukset saa tehdä kuka tahansa, koska kyseessä on ei-kiinteä "jatkojohdon" päässä oleva sähkölaite eli sama asia kuin esimerkiksi kodin jalkalamppu, jonka saa kyllä rakentaa ihan itse ilman mitään sähköasentajan pätevyyksiä.
Esimerkiksi Alandia vakuutusehdoissa edellytetään "ammattimaista asennusta", mikä selvästikin viittaa asennuksen laatuun, ei asentajan virallisiin pätevyyksiin.
Selvää tietysti on, että jos asennus on tehty lainvastaisesti tai vastoin varusteen valmistajan ohjeita, ei vakuutusyhtiökään siitä johtuvia vahinkoja korvaa.
Onko siis kenelläkään muuta faktoihin perustuvaa tietoa asiasta?
Huviveneen asennustöistä
7
54
Vastaukset
- Keulamies
Mä katsoisin kylläkin sen veneen maasähköasennuksen melkoisen kiinteäksi ja ainoa jatkojohdon päässä oleva kytkentä on kun kytket veneesi järjestelmän laiturin järjestelmään. Lisäksi vesi ja sähkö ovat huonosti yhteensopivia, peräti vaarallisia, joten jätä maasähköt ammattilaiselle. Samoin kaasuasennukset. Näin lakikin taitaa edellyttäää. Muut voit tehdä ihan itse ja siinäkin riittää jo isosti työsarkaa.
- EiOllutFaktaa
"Mä katsoisin" ei tainnut nyt olla ihan sitä pyydettyä faktaperustetta. Kaasuasennukset pitää tarkistuttaa pätevällä tarkastajalla, se on totta.
- Faktojapuuttuu
Valmiusta paketista saa ilmeisesti koota maasähköjärjestelmän, mutta ei muista. Tosin kiinteän pistorasian asentaminen vaatii pätevyyden.
Tuo on hiukan ristiriitaista. En ihan niele jatkojohtoperustelua ainakaan maallikon suusta. Moni sekoittaa halun ja todellisuuden. Onko missään viranomaisdokumenttia, jossa todetan, että palasista saa koota veneen sähköjärjestelmän?
Kiinnostaa myös saako veneeseen laittaa pistorasian vaikka vesihanan viereen vai pitääkö veneessäkin noudattaa etäisyyksiä?
Kylmälaiteasennukset ovat luvanvaraisia, vaikka nekin pystyy tekemään itse.- AsiantuntijanKertomaa
Varmasti asiansa osaava suomalainen venesähköasentaja kertoi, että veneen maasähköjärjestelmien asennukseen ei tarvita mitään muodollista pätevyyttä. Tottakai hänkin voi olla ymmärtänyt asian jotenkin väärin, mutta vaikutti vahvasti siltä, että tiesi, mistä puhui.
- Onneamatkaanvaan
Jos olet erimieltä niin ruuvari käteen. Omassa veneessä saa toki oikoa vähän mutkia. Sitten vasta kun tulee ongelmia ja lähestyy vakuutusyhtiötä ja vakuutusyhtiön valitsema sähkäri löytää vian, pääset esittämään oman faktaperusteisen näkemyksesi siitä, millä tavoin maallikon tekemä liitos on "ammattimaisesti" tehty jos Sinulla ei ole esittää tutkintoa, opintoja tai työkokemusta.
Venettä koskevat ihan samat säännökset kuin maalla olevia kiinteistöjä, eli kaikki pienoisjännitettä (120 VDC tai 50 VAC) isommat jännitteet vaativat urakointioikeudet. Sallittuja töitä ovat vain muutamat erikseen mainitut kotisähkötyöt, kuten lampun asennus.
http://www.tukes.fi/kodinsahkoturvallisuus/3_2.html
Myös kaasutyö on pääosin luvanvaraista. Käsittäkseni letkut saa vaihtaa (uusia) itse ja asentaa yhdellä letkulla (max 1,2m) toimivan ei-kiinteän laitteen. Kaikki putket, venttiilit ja kiinteät laiteasennukset vaativat asennusoikeudet.
http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalit-ja-kaasu/Nestekaasulaitteet/kaasualaitteistot-ajoneuvoissa/Tuli väärä linkki. :)
"Säännösten mukaan letkuasennukset saat tehdä itse, mutta kiinteissä asennuksissa käytä aina hyväksyttyä kaasuasennusliikettä. Jos olet epävarma osaamisestasi, käytä aina asiantuntijan apua."
http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalit-ja-kaasu/Nestekaasulaitteet/nestekaasuohje/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1002873En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361839- 101814
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3831681Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211611Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191267
- 131176
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039