Maassa selällään parkuvat ulisijat

Kokoomuslainen paikallispoliitikko on äitynyt väittämään, että työnhakuun ohjataan ihmisiä, joista ei ole hyötyä työmarkkinoilla. Mainittu paikallispoliitikko toteaa törmäävänsä yhä useammin tapauksiin, jotka eivät ole palkattavissa töihin mihinkään hintaan. Edes 50 prosentin palkkatuki ei muuta asiaa miksikään. Näitä työnhakijoita yrittäjä kutsuu ”huokailijoiksi”.

Jostakin merkillisestä syystä kaikki muut ovat epäkelpoja, mutta eivät työnantajat itse. Kun seuraa taloudesta käytävää julkista keskustelua, niin jos työnhakija on ”huokailija”, niin työnantajaa voi kuvata sanalla ”kitisijä”, ”maassa selällään parkuva ulisija” yms. Kaikki työnhakijaa halventava puhe on silkkaa porvarillista edunvalvontaa, jolla pyritään vaikuttamaan siihen, että työtä hakevan asema vain entisestään heikentyisi. Tähän heikentämiseen pyritään erilaisin vaatimuksin, jotka koskevat palkkaa, työaikaa ja erilaisia muista työntekijää suojaavia säädöksiä. Hallituksen byrokratiatalkoot ovat saaneet monet yrittäjät ja keskitasoa heikommat yritysjohtajat lähes transsinomaiseen tilaan toivossa saada tuottoa työehtoja heikentämällä, kun talentti ei riitä säädetyistä velvoitteista huolehtimiseen.

Moni työelämässä mukana ollut voi hyvin ymmärtää, miksi ihmiset työssä huokailevat. Meno työpaikoilla on siinä määrin järjenköyhää, että vähintäänkin huokaus nousee ilmoille. Monella johtajalla ei ole käytännöllisesti katsoen edes käsitystä siitä mitä on tekemässä. Ei yritystoiminnan tarkoitus suinkaan ole hakea tuottoa työehtoja heikentämällä, vaan liiketoimintaa kehittämällä. Se merkitsee järkevää toiminnan suunnittelua ja asiakkaan ongelmien entistä parempaa ratkaisukykyä. Moni johtaja on kuin maamyyrä, joka ei kolostaan näe juuri kärsäänsä (?) pitemmälle.

Hyvään johtamiseen kuuluu työntekijän perehdyttäminen ja koulutus. Siksi on suorastaan outoa, että yrittäjä kategorisesti toteaa jonkin ihmisryhmän täysin hyödyttömäksi. Yhtä lailla voisi todeta, että markkinoilla on joukko täysin tarpeettomia yrityksiä, joiden olemassaoloa ei voi perustella juuri mitenkään, vaan olisi parempi, että tällaiset yritykset katoaisivat ja tekisivät tilaa uusille ja järkevämmille hankkeille. Varsinkin, jos tämä yritystoiminta vaatii valtiovallan toimenpiteitä markkinoilla ololleen. Onkin kummallista miksi rakenneuudistuksia vaaditaan lähinnä julkisiin organisaatioihin, mutta ei yritystoiminnan aataminaikuisiin käytänteisiin ja teknologioihin.

Lähinnä maamyyrän tasoa on väite, että työtä syntyy lisää, jos palkkaa alennetaan. Yrittäjälle jää tämän väitteen mukaan enemmän rahaa palkata uusi työntekijä, jos käytössä olevan työvoiman palkkaa alennetaan. Voiko enää typerämpää väitettä olla? Jos yrittäjällä jo ennestäänkin on vaikeaa, niin mikä ihme saisi yrittäjän palkkaamaan uutta työvoimaa? Jos sitten kaikki yritykset alentavat palkkaa, niin se taas merkitsee tulotason madaltumista ja väheneviä ostohaluja markkinoilla.


http://oikeakoukku.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223033-suomalainen-tyottomyyspolitiikka-on-julmaa

9

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muna-KrvaJombnJOHTAJA

      Ymmärrän varsin hyvin myös yrittäjää koska tiedän vuorenvarmasti miten paljon sekundaporukkaa on nykyään.
      Myös väessä tapasin ihmisiä, joilla oli suojatyäpaikka. Juuri mitään ei tarvinnut palkkansa eteen tehdä.
      He olivat yleensä tuota vanhempaa polvea, joilla ei oikein mihinkään ollut motivaatiota.
      Onkin varsin kummallinen juttu kun moni ei tajua, että tekemällä pysyy "iskussa".

      Mitalilla on siis kaksi puolta. Myönnät sen varmaan itsekin.

      • Karvaton-Kalle

        Turhanpäivisiä ja hyödyttömyyksiä tekemällä, ei tekemään tottunut todellakaan pysy "iskussa". Keksitty mukatyö, alehintaan vituttaa tekijää, eikä taatustikaan motivoi.
        Ensimmäiseksi voisi aloittaa siitä, työttömien syyllistämiesen sijaan, että pitkäaikaistyöttömistä putsattaisiin sellaiset pois, joille ei sairauksien ja vammojen vuoksi ole tarjolla enää työtä. Nykyinen käytäntö roikottaa heitä kortistossa ja pompottaa omituisin keinoin, vailla mahdollisuutta oikeaan työllistymiseen.


      • Huippukunto vaatii harjoittelua, mutta kun kunto on kerran hankittu, niin kyllä se melko äkkiä myöskin palautuu. Ainoa tuntemani seikka, joka hidastaa, on vanhuus, mutta senkin merkitystä liioitellaan. Työorganisaatioissa ihmiset ovat käytännöllisesti katsoen heitteillä, ei ole koulutusta, ei perehdyttämistä, monesti odotellaan vain valmista. Työttömien jahtaaminen on paisunut yli äyräidensä. Sen sijaan työnantajat ovat päässeet kuin koira veräjästä.


      • Muna-Krva-auJombnJOHTAJ
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Huippukunto vaatii harjoittelua, mutta kun kunto on kerran hankittu, niin kyllä se melko äkkiä myöskin palautuu. Ainoa tuntemani seikka, joka hidastaa, on vanhuus, mutta senkin merkitystä liioitellaan. Työorganisaatioissa ihmiset ovat käytännöllisesti katsoen heitteillä, ei ole koulutusta, ei perehdyttämistä, monesti odotellaan vain valmista. Työttömien jahtaaminen on paisunut yli äyräidensä. Sen sijaan työnantajat ovat päässeet kuin koira veräjästä.

        Kävin äsken sienimetsässä ja näin VR-Group'n miehiä "työssä", joka vaikutti lähinnä ajan kuluttamiselta.
        Tei havainnon samasta porukasta jo kolmannen kerran ja uskon pystyväni erottamaan milloin on ihan oikea työnteko meneillään.


    • Hallituksen kaavailema aktiivisuuden pakollinen osoittaminen työnhaussa ei ainakaan helpota työnantajien taakkaa, kun jokaiseen avoimeen paikkaan alkaa sataa tuhansia hakemuksia vain sen takia, että työnhakija voi kirjallisesti todistaa olleensa aktiivinen.

      • Työministerin voisi paremman puuttuessa potkaista vaikka "pellolle". Samaan paikkaan voisi tuupata kikyt ja kakut myös. Valtakuntaan kaivattaisiin kipeästi täysissä järjissään oleva hallitus, mutta mistä sen pieraisisi?


      • Muna-Krva-auJombnJOHTAJ
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Työministerin voisi paremman puuttuessa potkaista vaikka "pellolle". Samaan paikkaan voisi tuupata kikyt ja kakut myös. Valtakuntaan kaivattaisiin kipeästi täysissä järjissään oleva hallitus, mutta mistä sen pieraisisi?

        Työministeri on ilmiselvästi poissa "kartalta". Ei kykene edes auttavasti hahmottamaan kokonaisuuksia.

        Ministerit toimivat lähes yksinomaan itsenäisesti, joten päämisterin vaikutus ainakin "nippeleihin" on olematon.
        Henkilöinä ministereissä pn paljon sutta ja sekundaa.
        Soini mainittakoon ihan ensimmäisenä. Kiristikö hän ulkoministerin paikan itselleen?


      • Jos hallitus ei pysty muuhun kuin nuppi tutisten vaatimaan poliisia rankaisemaan netissä kiroilijoita, niin jo olemme aikoihin eläneet.


    • näinonvaab

      Puuttuu ne työpaikat...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      45
      2053
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1650
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1434
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      351
      1416
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1295
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      9
      1291
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1088
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      981
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      972
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      959
    Aihe