LED valojen valmistaja siirtää tuotantonsa Salosta Romaniaan - noin 165 henkilön työt loppumassa
LED-tuotteita valmistava Hella Lighting Finland ilmoitti tiistaina suunnitelmistaan lakkauttaa tuotantonsa Salossa vuoden 2018 loppuun mennessä, kertoo Salon kaupunki. Kaupungin mukaan tuotanto siirtyy Romaniaan Hella-konsernin uuteen tehtaaseen.
Työttömyysuudistus ei sovi meille (SDP)..
8
59
Vastaukset
- Tässätotuus
Tämmöisille vasemmistoliittolaisille pitäisi tehdä selväksi, ettemme voi maksaa heidän vaatimiaan palkkoja, jos emme saa mitään myytyä. Se on heidän linjansa, Ahtisaari sanoo...
- Kärkihankkeita
Kunhan hallituksen vero- ja leikkausshow saadaan täyteen vauhtiin, niin sen myötä kaikki teollinen sekä käsityönä tapahtuva tuotanto loppuu Suomesta ja siirtyy ulkomaille. Siihen tyrehtyy se vähäinenkin vienti, jota vielä on. Suomi kuntoon, vai miten se meni?
- fgfgfgfggfgg
Hallituksen tavoite kyllä päinvastainen, kilpailukyky kuntoon ja vienti vetämään.
- Ennustus.toteutui
fgfgfgfggfgg kirjoitti:
Hallituksen tavoite kyllä päinvastainen, kilpailukyky kuntoon ja vienti vetämään.
Hallituksen tavoitteena oli myöskin lisätä työllisyyttä, mutta kävikin päinvastoin.
- milloinjamiksiei
Milloin maatalousloiset osallistuu yhteisiin talkoisiin ja kikyyn???
- adfsafsadfsadf
No vaikka sten että ruokitaan Suomalaiset 4.5 euron tuntipalkalla.
- kepulohvit
Maaseudussa luki että tukijussi tienaa keskimäärin 27 000 euroa, eli saman kuin normiduunari.Siihen päälle tulee palkka kunnan toimesta toiset 30 000 ja veronmaksu negatiivinen kepulivähennysten jälkeen.Oi kun on kallis jussi.
Aivan turha koettaa kilpailla Romanialaisen orjatyövoiman kanssa - ne menevät jotka ahneudellaan haluavat, tulevat muutamassa vuodessa järkiinsä, sillä hävikki on todella suurta, mafian maksut suuria ja laatu heikkoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612260En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141484Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681357- 121108
- 1061091
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91054- 20979