Hei. Haaveissani olisi lähteä viikon mittaiselle matkalle new yorkiin siten että ottais esim. Lennot finnairilta ja trivagon kautta hotellin. Millaisella kyydillä olette kulkeneet lentokentältä ja paljon maksoi ja kauan matkantekoon menee? Tarvitseeko hotellissa maksaa mitään kuluja erikseen paikanpäällä vaikka huone olisi jo maksettu etukäteen? Tarvitseeko matkustusta varten hankkia muita asiakirjoja kuin passin?Onko ostosten tekeminen kuinka paljon edullisempaa/kalliimpaa kuin suomessa, vaikkapa perus vaate ostoksissa (ei mitään tyyliin chanelia tai lous vuittonia)? Ja minkälaisia muita seikkoja maksujen ja matkustuksen suhteen kannattaa ottaa huomioon? Tarvitseeko jokapaikassa antaa tippiä? Kuinka aikaisin paluumatkalle kannattaa lähteä kentälle että saa varmasti taksikyydin? Olen lukenut että tiettyyn aikaa päivästä taksin saaminen voi olla hankalaa. Entä muutoin taksilla liikkuminen manhattanilla jos haluaa käydä katsomassa nähtävyyksiä, niin millaiset ohjeet kuskille täytyy antaa määränpäästä? Kuulemma ei pitä antaa paikan osoitetta vaan kadun nimi, mutta kun ne kadut on monta korttelia pitkiä ja turistina siellä ei osaa neuvoa että mihin kohti pitäisi jäädä
New yorkiin matkustaminen
3
512
Vastaukset
- nykinsalaisuudet
Lentokenttämatkan osalta voisin sanoa, että parhaiten 24 kilometrin matka keskustaan taittuu metroasemalle tuovalla AirTrain JFK:lla, joka liikennöi 24 tuntia vuorokaudessa. Itse kaupungilla liikut mielestäni parhaiten metrolla, onhan NY:llä maailman laajin ja vilkkain metroverkosto, joka kattaa käytännössä kaikki turisteille oleennaiset alueet. Hotellimaksuihin tulee lisää, jos käytät maksullisia palveluita, jotka pitää löytyä hotellin sivustolta. Passin lisäksi sinun tulee tarvittaessa kyetä osoittamaan, että matkalla on mukana tarpeeksi rahaa, onneksi Viisumia ei esimerkiksi Finnairin lennoilla saapuvat tarvitse, kiitos ns. Visa Waiver -ohjelman. Kaiken muun oleennaisen nwe Yorkin matkaa koskien löydät kätevimmin suomenkielisen sivuston NY-sivulta osoitteessa: http://kaupunkilomalle.com/new-york
- Finnair_in_my_ass
Mikä FINNAIR-mainos tää oli? Tarviiko viisumin jos matkustaa vaikka Islaniin kautta Iceland Air? Tai Lufthansa?
Itsellä Nykissä käyynistä on jo tovi aikaa, mutta ei se matka taksilla kauhean kauaa kestänyt päästä Manhattanille. Meillä oli käytössä musta taxi joka oli hieman kalliimpi, mutta en muista hintaa. Keltaiset taxit ovat yhtä hyviä. Ja tuo juna varmasti hyvä vaihtoehto myös. Hotellin suosittelisin ottamaan vaikka Brooklynin puolelta. Manhattanilla on paljon enemmän hälinää yöllä. Metrolla liikkuminen on helppoa ja suositeltavaa tai ihan kävellen pystyy monia paikkoja käydä katsomassa. Tippiä kannattaa antaa ravintolassa yms. paikoissa. Nyrkkisääntönä on, että tuplaa veron osuus joka on kuitissa ilmoitettu ja pyöristä vaikka seuraavaan tasasumaan :). Vaatteiden hinta nyt riippuu hyvinkin pitkälti sen hetkisestä dollarin kurssista, mutta on siellä jonkin verran halvempaa mitä täällä. Karttoja tutkimalla pääsee kyllä sisälle Manhattanin kaduista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391659En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271578Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131373Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411329Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681265- 121028
- 7991
- 20939
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7921- 71836