Olipa osuva pääkirjoitus eilisessä Lieksan Lehdessä.
Lieksan Lehti
4
84
Vastaukset
- pinka.belle
Mistä siinnä kerrottiin kun minulle ei tule lehteä.
Olipahan vain asiaa yleisön käyttäytymisestä konserteissa ym. tilaisuuksissa.
Aikuiset ihmiset eivät osaa olla hiljaa ja kunnioittaa esiintyjiä. Pidetään omia kokouksia ja mölistään. Vähintään kännykkä pirisee jollain. Lapsetkin osaavat käyttäytyä paremmin. Olin taannoin erään kuuluisan moottoriurheilijan siunaustilaisuudessa Etelä-Suomessa. Kolmesti saman henkilön puhelin soi tilaisuuden aikana, kyllä tunsin myötähäpeää kun kaveri vielä vastasi puhelimeen. On hyvät tavat hävinneet ihmisiltä tyystin.- kyllä.tulee
Miksi ei tule lehteä? Minullehan tuo tulee ja tiedän pari muutakin, joille tulee.
rotestimökinpoika kirjoitti:
Olipahan vain asiaa yleisön käyttäytymisestä konserteissa ym. tilaisuuksissa.
Aikuiset ihmiset eivät osaa olla hiljaa ja kunnioittaa esiintyjiä. Pidetään omia kokouksia ja mölistään. Vähintään kännykkä pirisee jollain. Lapsetkin osaavat käyttäytyä paremmin. Olin taannoin erään kuuluisan moottoriurheilijan siunaustilaisuudessa Etelä-Suomessa. Kolmesti saman henkilön puhelin soi tilaisuuden aikana, kyllä tunsin myötähäpeää kun kaveri vielä vastasi puhelimeen. On hyvät tavat hävinneet ihmisiltä tyystin.On aihettakin puuttua asiaan.
Olen kiinnittänyt samaan huomiota.
Itse (luennoilla/esitelmillä) jos ilmaantuu häirintää keskeytän, ja pyydän asianomaista kertomaan kaikille mitä hän haluaa sanoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391829En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271608Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141414Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3421368Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681285- 81161
- 121058
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7961- 20959
- 80919