avioerot

kyll mar tietenkin molemmissa on parantamista. mutta ite olen siippani vienyt kaikkien kallonkutistajien luo tietysti ite mukana ja mielelläni olisin nähnyt meitin kulkevan kumaraisena, toisiimme tukien loppumetrit, mutta eipä tähän päästy. Vielä ei ero ole tapahtunut mutta enpä taida löytää mitään keinoa liiton henkiinjäämiselle. Juro eläkeläinen ei anna edes hyvänhuomenen olla huomen vaan ehkä pitäs olla sanomatta mitään. Tarkoittaa joka asia on varmasti toisin miten minä olen asian nähnyt. Hitto otta pattiin..

muistoissa kirjoitti:

kyll mar tietenkin molemmissa on parantamista. mutta ite olen siippani vienyt kaikkien kallonkutistajien luo tietysti ite mukana ja mielelläni olisin nähnyt meitin kulkevan kumaraisena, toisiimme tukien loppumetrit, mutta eipä tähän päästy. Vielä ei ero ole tapahtunut mutta enpä taida löytää mitään keinoa liiton henkiinjäämiselle. Juro eläkeläinen ei anna edes hyvänhuomenen olla huomen vaan ehkä pitäs olla sanomatta mitään. Tarkoittaa joka asia on varmasti toisin miten minä olen asian nähnyt. Hitto otta pattiin..

Lue lisää

Se pattiinottaminen on varmaan molemminpuolista. Hukkan heitetty kymmenien vuosien ystävyys, jos niin uskaltaa sanoa.

Vana$ kirjoitti:

Se pattiinottaminen on varmaan molemminpuolista. Hukkan heitetty kymmenien vuosien ystävyys, jos niin uskaltaa sanoa.

Noo, ei se varmaan ihan hukkaan heitettyä ole. Voishan sen ottaa yhtenä elämänvaiheena ja hyviä hetkiä voi muistella sitten eron myrskyjen jälkeen jos haluaa. Itse en voisi kuin lyödä tyhmää päätäni seinään, jos ajattelisin, ettei liitossani mitään hyvää ollut. Turhautuisin kokonaan, jos ajattelisin kaiken olleen ajanhukkaa. Ja ihminenhän se toinen puoliskokin on, vain hän itse tietää omat tuntonsa. Vaikka on ollut työn takana suhtautua näin, kum oma liittoni päättyi rumasti puolison törkeään pettämiseen ja valehteluun loppuun asti.

Erotar kirjoitti:

Noo, ei se varmaan ihan hukkaan heitettyä ole. Voishan sen ottaa yhtenä elämänvaiheena ja hyviä hetkiä voi muistella sitten eron myrskyjen jälkeen jos haluaa. Itse en voisi kuin lyödä tyhmää päätäni seinään, jos ajattelisin, ettei liitossani mitään hyvää ollut. Turhautuisin kokonaan, jos ajattelisin kaiken olleen ajanhukkaa. Ja ihminenhän se toinen puoliskokin on, vain hän itse tietää omat tuntonsa. Vaikka on ollut työn takana suhtautua näin, kum oma liittoni päättyi rumasti puolison törkeään pettämiseen ja valehteluun loppuun asti.

Lue lisää

Ei kai. Ei mikään ole turhaa mikä kasvattaa
ymmärrystä ja elämää eteenpäin. Jos ei elo yhdesssä
puolison kanssa suju vaikka kuinka yrittäisi,
pohtisi, miettisi, juttelisi (yksin huutaisi,
itkisi, tekisi kaikkensa)ei se ole turhaa.
Voin sanoa että omaa tyhmyyttäni en alussa
tajunnut että kun astuin liittoon OLIN NIIN
YKSIN. ELI KAKSIN KOKO 15V MUTTA YKSIN.
Halusin vain yrittää liittoa yhdessä ja ymmärtää
mikä auttaa.En voi yksin. Et se siitä.

muistoissa kirjoitti:

kyll mar tietenkin molemmissa on parantamista. mutta ite olen siippani vienyt kaikkien kallonkutistajien luo tietysti ite mukana ja mielelläni olisin nähnyt meitin kulkevan kumaraisena, toisiimme tukien loppumetrit, mutta eipä tähän päästy. Vielä ei ero ole tapahtunut mutta enpä taida löytää mitään keinoa liiton henkiinjäämiselle. Juro eläkeläinen ei anna edes hyvänhuomenen olla huomen vaan ehkä pitäs olla sanomatta mitään. Tarkoittaa joka asia on varmasti toisin miten minä olen asian nähnyt. Hitto otta pattiin..

Lue lisää

Avioliittoa meillä takana 30v. Lapset ovat muuttaneet pesästä jo vuosia sitten.
Aikani ihmettelin, että mihin ilo liitossamme on kadonnut ja pitkällisen harkinnan jälkeen tein ratkaisun.
Ratkaisun, joka ei ollut helppo toteuttaa edes oman syyllisyydentunnon vuoksi, mutta ei myöskään suvun painostuksen alla. (syyllisyys painoi hyvän miehen jättämisestä)
Siltikään en antanut periksi, vaikka harkitsinkin asiaa muutaman vuoden.Mieskin suhtautui asiaan lopulta myönteisesti.

Muutin siis pois kodistamme ja lähdin samalla ihan uuteen kaupunkiin, josta tunsin aikaisemmalta ajalta vain muutaman henkilön.

Tänä päivänä olemme mieheni kanssa edelleenkin avioliitossa, onnellisempana ja tyytyväisempänä kuin vuosiin.
Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen ovat vain lisääntyneet viimeisten vuosien aikana.

Kaikki lomat vietämme yhdessä ja itse vietän välillä useastikin viikon kerrallaan mieheni kodissa. Tapaamme vähintään 2-3 viikon välein ja aina se on yhtä mukavaa ja harmoonista yhdessäoloa. Useimmiten mies haluaisi matkustaa minun kaupunkiini.

Harrastamme yhdessä ja erikseen. Elämä on näin rikasta!Puhelimitse kysymme kuulumiset joka ainut päivä. Tunnen voimakkaasti, että minua rakastetaan ja minusta välitetään aidosti.
Siispä näinkin voi löytyä elämän tasapaino!

Samaan osoitteeseen muutamme vasta sitten, kun miehen eläkeikä koittaa.

Ps. Mieskin havahtui puhumattomuudestaan yllättävän nopeasti, kun yksin jäi. :)

muistoissa kirjoitti:

kyll mar tietenkin molemmissa on parantamista. mutta ite olen siippani vienyt kaikkien kallonkutistajien luo tietysti ite mukana ja mielelläni olisin nähnyt meitin kulkevan kumaraisena, toisiimme tukien loppumetrit, mutta eipä tähän päästy. Vielä ei ero ole tapahtunut mutta enpä taida löytää mitään keinoa liiton henkiinjäämiselle. Juro eläkeläinen ei anna edes hyvänhuomenen olla huomen vaan ehkä pitäs olla sanomatta mitään. Tarkoittaa joka asia on varmasti toisin miten minä olen asian nähnyt. Hitto otta pattiin..

Lue lisää

Voi miten samanlaista on meidän liitossa ollut. Miehen mielestä kaikki hellyys ja huomaaminen on turhanpäiväistä. Hyvään huomeneen vastaa murahduksella, jos en sano mitään, ei hänkään.
Ei kerro mitä toivoo, ei kerro mitä suunnittelee. Lukee lehteä, katsoo telkkaria, nukkuu sohvalla, siinä kaikki mitä kotona tekee.
On vaikea lähestyä häntä...ilme on nukkuessakin: älä vaan koske!
Ensi kesänä tulee 30 vuotta yhteistä avioliittoa. Siitä 25 vuotta on kulunut näin.
Mutta enhän minä voi häntä jättää. Miten hän pärjäisi, kun ei osaa edes kananmunia keittää.

Pinja kirjoitti:

Voi miten samanlaista on meidän liitossa ollut. Miehen mielestä kaikki hellyys ja huomaaminen on turhanpäiväistä. Hyvään huomeneen vastaa murahduksella, jos en sano mitään, ei hänkään.
Ei kerro mitä toivoo, ei kerro mitä suunnittelee. Lukee lehteä, katsoo telkkaria, nukkuu sohvalla, siinä kaikki mitä kotona tekee.
On vaikea lähestyä häntä...ilme on nukkuessakin: älä vaan koske!
Ensi kesänä tulee 30 vuotta yhteistä avioliittoa. Siitä 25 vuotta on kulunut näin.
Mutta enhän minä voi häntä jättää. Miten hän pärjäisi, kun ei osaa edes kananmunia keittää.

Lue lisää

auttaakin joskus näihen jurilaihen kanssa parhaiten :)

N58 kirjoitti:

Avioliittoa meillä takana 30v. Lapset ovat muuttaneet pesästä jo vuosia sitten.
Aikani ihmettelin, että mihin ilo liitossamme on kadonnut ja pitkällisen harkinnan jälkeen tein ratkaisun.
Ratkaisun, joka ei ollut helppo toteuttaa edes oman syyllisyydentunnon vuoksi, mutta ei myöskään suvun painostuksen alla. (syyllisyys painoi hyvän miehen jättämisestä)
Siltikään en antanut periksi, vaikka harkitsinkin asiaa muutaman vuoden.Mieskin suhtautui asiaan lopulta myönteisesti.

Muutin siis pois kodistamme ja lähdin samalla ihan uuteen kaupunkiin, josta tunsin aikaisemmalta ajalta vain muutaman henkilön.

Tänä päivänä olemme mieheni kanssa edelleenkin avioliitossa, onnellisempana ja tyytyväisempänä kuin vuosiin.
Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen ovat vain lisääntyneet viimeisten vuosien aikana.

Kaikki lomat vietämme yhdessä ja itse vietän välillä useastikin viikon kerrallaan mieheni kodissa. Tapaamme vähintään 2-3 viikon välein ja aina se on yhtä mukavaa ja harmoonista yhdessäoloa. Useimmiten mies haluaisi matkustaa minun kaupunkiini.

Harrastamme yhdessä ja erikseen. Elämä on näin rikasta!Puhelimitse kysymme kuulumiset joka ainut päivä. Tunnen voimakkaasti, että minua rakastetaan ja minusta välitetään aidosti.
Siispä näinkin voi löytyä elämän tasapaino!

Samaan osoitteeseen muutamme vasta sitten, kun miehen eläkeikä koittaa.

Ps. Mieskin havahtui puhumattomuudestaan yllättävän nopeasti, kun yksin jäi. :)

Lue lisää

ihan hyvä ratkaisu tuo teidän ratkaisunne. Luulen, että tämä uudistaa avioliittonne arkea. Ei avioero ole ratkaisu, mutta joskus on vaan niin tylsää. Itse olen ollut melkein viisikymmentä vuotta yhdessä mieheni kanssa enkä voisi enää ajatellakaan edes erilleen muuttamista. Olemme kumpikin sairaalloisia ja huomaan, miten paljon apua meillä on toinen toisistamme. En viitsi piehtaroida itsesäälissä, vaan karkaan niihin hyviin muistoihin, sillä onhan niitä niin paljon enemmän kuin huonoja. Lastenlapset tuovat myös meidän elämään tosi paljon vaihtelua ja täytyy sanoa, että olen olosuhteisiin nähden onnellinen.
Menkää nuoret parit terapiaan, jos tunnutte olevan umpikujassa suhteissanne. Tiedän niin monen parin saaneen avun sieltä, mutta älkää menkö niinsanotusti pakosta, vaan tosiaankin sillä mielellä, että haluatte sitä itse ja että haluatte elää valitsemanne kumppanin kanssa. Ei yhtään paria ole täydellistä, aina jokaisella on jokin asia ollut pielessä, mutta puhumalla siitä selviää. Täytyy tosin myöntää, että elämässä on vaikea myöntää, että minussa mukamas olisi virheitä. Kyllä ne mielellään lykkäisi miehelle. Mietintämyssyä vaan päähän kehoittelee ehtoopuolen ruusu.

Mutta vuosi tällä systeemillä sopivampi aika.
Nuoruudessani (hippiaikaan)serustelu loppui kun tyttö ties nimen ja osoitteen.

Se oli silloin -74.jälkeen yhden naisen mies.

Seksi sytyttää vielä 35 vuodenkin jälkeen ja saman tyypin kanssa. Ei pidä kaikkia paukkuja heti kehiin heittää, vaan vähin erin opetella uuttaa ja ottaa jokin uusi juttu käytöön.
Tosi mukavaa tutun ja turvallisen tyypin kanssa. Minä en ymmärrä lainkaa teitä, jotka ruikutatte seksin tylsyyttä. Itsehän olette vähintää 50% koko hommasta. pienikin muutos omassa käyttäytymisessänne ja suhtautumisessanne kumppaniinne voi olla juuri se, mikä pitää mielenkiinnon yllä ja "navat iskee tulta" vuodesta toiseen

olet sopivan nimimerkin ottanut itsellesi, sillä se sinä olet tekstistä päätellen.

Myönnän sen ,että on paljon sellaisia asioita avioliitossa,ettei voi puhumallakaan saada asiota kuntoon, ja että ero on joskus väistämätön.
Mutta sitä olen aina ihmetellyt,että mihin se RAKKAUS häipyy,vaikka kuinka kauan olisi kulunut aikaa,ja asiat on moneen kertaan kuultu,koska olemmehan rakastaneet puolisoitamme kun heidän kanssaan on menty yhteenItse en voisi tota jörrikkääni jättää,vaikka joskus tuntuu että olen yksin,vaikka olenkin kaksin.Mutta kyllä siihen voi kyllä itse vaikuttaa.Ottaa sellasen ajan ja päättää,että nyt minä puhun miehelleni kaikesta mikä mua painaa.ja kyllä se on meillä toiminut.

koira3 kirjoitti:

Myönnän sen ,että on paljon sellaisia asioita avioliitossa,ettei voi puhumallakaan saada asiota kuntoon, ja että ero on joskus väistämätön.
Mutta sitä olen aina ihmetellyt,että mihin se RAKKAUS häipyy,vaikka kuinka kauan olisi kulunut aikaa,ja asiat on moneen kertaan kuultu,koska olemmehan rakastaneet puolisoitamme kun heidän kanssaan on menty yhteenItse en voisi tota jörrikkääni jättää,vaikka joskus tuntuu että olen yksin,vaikka olenkin kaksin.Mutta kyllä siihen voi kyllä itse vaikuttaa.Ottaa sellasen ajan ja päättää,että nyt minä puhun miehelleni kaikesta mikä mua painaa.ja kyllä se on meillä toiminut.

Lue lisää

kävi niin että "rakkaus" muuttui, vai oliko
se kuitenkaan rakkautta?
Ei kuitenkaan siihensuuntaan kuin luulisi.
Jos ei voi sietää toista enää lähellään,
ei puhua mistään, niin se on molemmille
täysin mahdoton tilanne.
Ei tietenkään se alkuhuuman tunne kestä loputtomiin ja ymmärrän mitä tarkoitit.
Jos ei koskaan ole saanut rakkautta,
miten osaa säilyttää rakkauden?

minulle, kirjoitti:

kävi niin että "rakkaus" muuttui, vai oliko
se kuitenkaan rakkautta?
Ei kuitenkaan siihensuuntaan kuin luulisi.
Jos ei voi sietää toista enää lähellään,
ei puhua mistään, niin se on molemmille
täysin mahdoton tilanne.
Ei tietenkään se alkuhuuman tunne kestä loputtomiin ja ymmärrän mitä tarkoitit.
Jos ei koskaan ole saanut rakkautta,
miten osaa säilyttää rakkauden?

Lue lisää

Sinulle,NIINPÄ,Tottakai rakkaus muuttuu,ja joskus tuntuu että vihaan tota sontiaista.mutta rakkauden ja vihan ero on tosi pieni.
En aina itsekkään siedä mieheni läheisyyttä,mutta mielestäni se onkin pitkässä suhteessa ihan normaalia.Sitten taas sen vihan jälkeen astuu esiin rakkaus ja hellyys.
Se on eri asia.jollet ole häntä koskaan rakastanutkaan...
kaikkea hyvää sinulle

minulle, kirjoitti:

kävi niin että "rakkaus" muuttui, vai oliko
se kuitenkaan rakkautta?
Ei kuitenkaan siihensuuntaan kuin luulisi.
Jos ei voi sietää toista enää lähellään,
ei puhua mistään, niin se on molemmille
täysin mahdoton tilanne.
Ei tietenkään se alkuhuuman tunne kestä loputtomiin ja ymmärrän mitä tarkoitit.
Jos ei koskaan ole saanut rakkautta,
miten osaa säilyttää rakkauden?

Lue lisää

Minusta on kyse siitä HALUAAKO rakastaa toista. Se alkuhuumahan haihtui ties minne viimeistään parin ekan vuoden jälkeen. Sen jälkeen vasta alkaa tosirakkaus, eli toisen sietäminen kaikkine vikoineen ja karvoineen. Ja välillä se on lähes mahdoton tehtävä. Mutta on hyviä ja huonoja aikoja. Ja sitkeydellä pääsee aika pitkälle, mutta se täytyisi olla sitten molemminpuolista.

Fariseus kirjoitti:

Minusta on kyse siitä HALUAAKO rakastaa toista. Se alkuhuumahan haihtui ties minne viimeistään parin ekan vuoden jälkeen. Sen jälkeen vasta alkaa tosirakkaus, eli toisen sietäminen kaikkine vikoineen ja karvoineen. Ja välillä se on lähes mahdoton tehtävä. Mutta on hyviä ja huonoja aikoja. Ja sitkeydellä pääsee aika pitkälle, mutta se täytyisi olla sitten molemminpuolista.

Lue lisää

pappi kyssyykkii sillon vihkiessään, jotta TAHDOTKO sinä jne. no sillonhan sitä luulloo tahtovasa tietysti lopunikkee..

Joku on sanonut, että rakastunut ihminen on kuin sokkee kissanpentu, silimätön, mutta kyllä ne silimät aukkee, ja näkkee kuka mittäi..

Ihmettelen sanontaa "rakkaus loppui". Itse sanon ettei se mihinkään lopu. Omat harhakuvani vain haituvat ja itseni huijaaminen loppuu. Ei rakkaus.Tunne muuttuu, sen toteutamistavat ja toiminnallisuus muuttuu. On erosta, filiaa ja agapea. Rakkauden loppu - onko se sitä, että alan nähdä toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on eikä sellaisena kuin itse olen kuvitellut ja mitä lkaikkea olenkaan häneen omissa kuvitelmissani sijoittanut. Onko niin, että tarvetyydytykseni muuttuu tai se on täyttynyt? en enää tarvitse ko ihmistä omiin ongelmiini. Niiden väistelyyn tai kuviteltuihin ratkaisuihin. Onko se pettymystä siihen, ettei tuo toinen elänytkään sitä elämää, jota minä halusin ja siten kuin minä halusin?

Sinisilmä kirjoitti:

Ihmettelen sanontaa "rakkaus loppui". Itse sanon ettei se mihinkään lopu. Omat harhakuvani vain haituvat ja itseni huijaaminen loppuu. Ei rakkaus.Tunne muuttuu, sen toteutamistavat ja toiminnallisuus muuttuu. On erosta, filiaa ja agapea. Rakkauden loppu - onko se sitä, että alan nähdä toisen ihmisen juuri sellaisena kuin hän on eikä sellaisena kuin itse olen kuvitellut ja mitä lkaikkea olenkaan häneen omissa kuvitelmissani sijoittanut. Onko niin, että tarvetyydytykseni muuttuu tai se on täyttynyt? en enää tarvitse ko ihmistä omiin ongelmiini. Niiden väistelyyn tai kuviteltuihin ratkaisuihin. Onko se pettymystä siihen, ettei tuo toinen elänytkään sitä elämää, jota minä halusin ja siten kuin minä halusin?

Lue lisää

Jos noin filosfisesti parisuhdetta ajatellaan niin perimmältäänhän siinä on juuri kysymys omien tarpeiden tyydyttämisestä. Ja jos rakastaa toista niin haluaa myös hänen tarpeensä tyydyttää. Nimenomaan se halu ratkaisee haluaako yhteisen elämän eteen tehdä työtä. Ihminen perimmältään tarvitsee toista ihmistä kuka mitäkin varten. Toisille se on vakituinen parisuhde toisille seksisuhde, ystävyyssuhde tms.Ja kyllä varmaan ihminen saa tyydytystä elämäänsä yksinkin en sitä kiellä.

enenvanhaan miet läksi amerikkaan töihin ja vaimo jäi kotimaahan, siinä oli avioero siihenaikaan.

Ei noin voi sanoa, että "naiset kärsivät epäonnistuneesta liitostaan". Siis naisetko vain kärsivät? Miksi epäonnistuneesta, siksikö että mies ei ollut se mitä lupasi?

Kyllä kärsii mies ja nainen jos liitto ei ole kummallekaan kuin kahle, mutta onko silloin ollut mies ja nainen todella liitto solmineet? Samaa puuta kuin se että 'rakkaus loppuu'. Eihän ole luvattu muuta kuin haluta rakastaa. Eikö se ole näin vielä Suomessakin?

Jos kaksi ei sovi yhteen, on onnettomuus yhteinen. Kumpikaan ei ollut liiton arvoinen. Miksi piti mennä liittoon?

Sitten,
voi olla, että nykyinen meno sisältää liittoja, joista kävellään ulos kun ei enää tunnu kivalta. Siis että ei välitetä liittoa hoitaa, on vain oma mielihyvä täyttää, omat halut tyydyttää. Siksi voisi liitot nykymuodossa lopettaa. Pitää vain kaksi vaihtoehtoa: avosuhde, joka on voimassa toistaiseksi, 3 päivän irtisanomisajalla, ja aviosuhde, joka on määräaikainen, max 3 vuotta, mutta uudistuskelpoinen.

kirjoituksen ensimmäisessä lauseessa on lapsus:
- sanan avioerojen kohdalla tulisi lukea ...avioliittojen

. l. En tiedä sitä, onko aviliittojen onnen eteen ennen tehny enemmän töitä kuin nykyään