Lukoista!

On se kumma juttu kun immeiset valittelee ettei lukot toimi taikka keskuslukitus sekoilee ja ikkunat aukeilee itekseen.
ÖLJYTKÄÄ NIITÄ LUKKOJA.
Immeiset lykkää kyllä kaikennäköisiä lukkosula mömmöjä lukot täyteen ja samalla pesevät kaiken öljyn pois lukoista ja ihmettelevät miksei ne toimi ja ovat rikki.
Laittakaa joka pesun jälkeen ja mieluusti siinä välissäkin tujaus lukko tai ase tai vaikka ompelukoneöljyä lukkoon niin häiriöt taatusti loppuu.
Kyllä sitä vois itekkin tehdä autonsa etteen jotain eikä vaan odottaa seuraavaan huoltoon jossa ei välttämättä edes lukkoihin kosketa.
Tämä pätee myös Jaapanilaisiin kulkineisiin.

8

1519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RRepe

      Vuoden 96 jälkeen en ole työntänyt avainta auton oven lukkoon - en ainakaan muista niin tehneeni. Minulla kulkee taskussa semmoinen mötikkä jossa on kaksi nappia, auki ja kiinni. Sen lisäksi siinä toki on vempain jonka voi työntää virtalukkoon kun on ensin niillä napeilla avannut ovien lukot ja oven avauksen jälkeen ängennyt itsensä sisälle kabiiniin.

      Lukkojen kanssa siis ei ole ollut ongelmia. Aikaisemmin ennen kyllä, kun lukot olivat mekaanisia ja niiden sylinterit talvisin jäätyivät ja jämähtivät.

      Kauko-ohjain on myös uudessa Octaviassani, ja lukkojen öljyämisen olen tyystin jättänyt huollon vastuulle. Kuuluhan se huolto-ohjelmaan.

    • JiiJii

      Toimii ihan moitteeta eikä ikkunatkaan aukea ellei nappia paina. Ainii, eihän mulla olekaan VAG konsernin laatua-autoa ;)

    • FF-way

      ...ainakin tuo ikkunoiden "aukeilu" voi olla ihmisten väärinkäsityksen syytä. Ocussa on ominaisuus, jotta jos painat kauko-ohjaimen aukaisunäppäintä tarpeeksi pitkään, sähkötoimiset (etu)ikkunat avautuvat. Ja jos taas on ikkunat jäänyt auki, niin jos painaa lukitusnäppäintä tarpeeksi pitkään, niin tapahtuu päinvastaista...

      • Samu-75

        Audeissa em. ominaisuus on ollut monelle kiuksaksi.

        Helkamalta taannoin kerrottiin että ko. ominaisuus on pois käytöstä nimenomaan näiden haittapuolien vuoksi.

        Minkä vuotisessa sulla aukeaa kaken napilla?


      • Meikäläisen hallituksen vanhemman mallin ocussakin ikkunat toimivat avaimesta.
        Siispä jos lukko kanittaa niin ikkunatkin aukeavat itekseen.
        Avaintoimiset ikkuna ovat kyllä kätevät kun ei tarvi aina kömpiä autoon saadakseen ikkunat tai kattoluukun kiinni.
        Vävypojan autoon tein lukkoremontin juuri aukeilevien ikkunoiden takia.Lukot oli huollonpuutteesta ryytyneet.


      • (L)Ambi
        Samu-75 kirjoitti:

        Audeissa em. ominaisuus on ollut monelle kiuksaksi.

        Helkamalta taannoin kerrottiin että ko. ominaisuus on pois käytöstä nimenomaan näiden haittapuolien vuoksi.

        Minkä vuotisessa sulla aukeaa kaken napilla?

        Itselläni on lokakuussa 2003 rekisteröity Octavia ja siinä ainakin ikkunat aukeavat/sulkeutuvat juuri kyseisellä tavalla ovien kauko-ohjaimen napeista.


      • Samu-75
        (L)Ambi kirjoitti:

        Itselläni on lokakuussa 2003 rekisteröity Octavia ja siinä ainakin ikkunat aukeavat/sulkeutuvat juuri kyseisellä tavalla ovien kauko-ohjaimen napeista.

        Mulla 05/2004 Octavia, ei ko. toimintoa. Kysyin siitä Helkamalta ja vastaus oli se aikaisemmin kertomani, eli toiminto on poistettu juuri näiden tahattomien aukeamisten takia. Ikkunoiden ja kattoluukun sulkeminen avaimella kuskin lukosta toimii kyllä.


      • (L)Ambi
        Samu-75 kirjoitti:

        Mulla 05/2004 Octavia, ei ko. toimintoa. Kysyin siitä Helkamalta ja vastaus oli se aikaisemmin kertomani, eli toiminto on poistettu juuri näiden tahattomien aukeamisten takia. Ikkunoiden ja kattoluukun sulkeminen avaimella kuskin lukosta toimii kyllä.

        Korjaan virheeni:
        Eli olet täysin oikeassa, eihän ne ikkunat siitä kaukosäätimestä toimikaan, vaan ainoastaan kuskin lukosta, kuten kerroitkin... tuota ominaisuutta kun ei ole tullut kuin parikertaa testattua, niin muistikuva oli väärä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1528
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1389
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1291
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      978
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      921
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      919
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      861
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      796
    Aihe