Tutkittiinko Karttuset aivot vasta kuoleman jälkee

ennen-vai-jälkeen

Missään eikä koskaa ole kerrottu, kuvattiinko Karttusen aivot ennen kuin hän lähti tai paremminkin kirjattiin ulos sairaalasta?

Voiko tähän kysymykseen saada mistaan totuudenmukaisen vastauksen?

Nimittäin, jos aivot kuvattiin vasta kuoleman jälkeen, niin tällä perusteella ei voi tuomita ketään mihinkään rangaistukseen.

Paitsi ehkä sairaalan hoitovirheeseen. Mitä todennäköisemmin sairaala teki hoitovirheen.

Mikäli kyseisessä sairaalassa kirjoitetaan sairaskertokset saman kaavan mukaan kuin yleensä sairaaloissa, niin ei todellakaan tiedä, mikä on totta, mikä ei.

Epäilyksiä herättää myös pitkä aika, noin kaksi viikkoa kuolemasta, ennen kuin virallisesti kerrottiin sairaalan kanta tapahtuneesta. Suojeleeko sairaala joitain lääkäreitä ja muunteli kertomuksiaan tämän vuoksi.

Jos Karttusen aivot kuvattiin HETI, eikä mitään poikkeavaa huomattu, niin siinä tapauksessa Karttunen on telonut itsensä sairaalasta lähdettyään.

Jos Karttusen aivot kuvattiin ja huomattiin ruhjeet, niin sairaala TEKI HOITOVIRHEEN kirjoittaessaan Karttusen ulos sairaalasta!

Asia ei ole niin yksinkertainen kuin mitä valemedia sen esittää!!!

5

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antipersux

      Täälläpä taas persujen oikeuspoliittinen osasto pohtii yhdessä lääketieteellisen osaston kanssa syntyjä syviä. Eli miten saadaan jollakin ilveellä aseman potkija vapaaksi ja jopa hänelle myönnettyä mitalia ansiokkaasta toiminnasta.

      Oikeuspoliittisen ryhmän jäseneksi pääsee kun osaa latrata kossua vissyvedellä. Sen sijaan lääkäriryhmään pääsee kun on ollut vähintään kuutonen veistossa. Ja sitten ei muuta kuin antamaan arvioita.

      PS. Siis mistä näitä oikein tulee?

      • Logiikan.peruskurssi

        Miten yhdistät lääkäreiden toiminnan persuihin?


      • Antipersux

        Kysy sitä avaajalta. Hänhän tässä lääkärinä toimii ja nataa asiaan liityviä ohjeita...


      • Onko nyt ymmärrettävä että näitä natseja voi vapaasti potkia samoin kuin Karttusta.Minä ainakin olen ymmärtänyt näin,koska näiden mukaan tässä ei ole mitään väärin tehty.


      • Luru_Kiljunen

        Työryhmien alustavassa tuomioesityksessä ehdotetaan Torniaiselle ansiomitalia ja Karttuselle pieniä sakkoja ja yhdyskuntapalvelua 100 h. Työryhmät korostavat, että kommarituomarien on paras ottaa ehdotus huomioon. Tuomioesitys lähetetään tuomioistuimelle, kunhan ensin löydetään yksi kirjoitustaitoinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1548
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1529
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1345
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      341
      1319
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1255
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      998
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      961
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      901
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      826
    Aihe