YLE:n vasurikeidalle laitettava piste..

Ällöttävää

Eikä vain YLE. Tampereen kommunistiyliopistosta (lukekaa ko. mädättäjälafkan historia, jos ei mene muuten jakeluun) valmistuvat toimittelijat ovat lähes kaikki kommareita, joten ajatus objektiivisuuteen pyrivästä tiedonvälityksestä on suuri vitsi. Tämän panaanivaltion suuri ongelma onkin se, ettei vasuriskeidalle löydy vastapainoa niin kuin sivistysmaissa yleensä. Onneksi internetin ansiosta vaihtoehtoiset uutislähteet ovat saaneet kanavan ilmasta ja välittää toisenlaisia näkökulmia asioihin, joita meille yritetään syöttää totuutena.

4

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HaittaPaikka

      Tampereen yliopiston humanistiset, yhteiskuntatieteelliset ja taloushallinnon tutkinnot ja tiedekunnat voisi jo lopettaa. Lääketieteellinen ja tekninen tiedekunta riittää. Muilta on valmistunut liikaa alusta asti, suoraan työttömyyskortistoon ja elämäntapataiteilijoiksi. Sekundaa valmistunut 1960-luvun loppupuolelta alkaen. Ja tietysti ne keskeyttäneet päälle.Punikkiopisto se on, Sirolaopiston laajempi versio veronmaksajien rahoilla.

    • sgsdfgsdfgsdg

      Valta luisumassa komukoiden käsistä kun maahan saatiin porvarihallitus, yliopistoissakin pitää opiskella eikä politikoida..

      • HUUTOON

        SEN MUKAINEN


    • Kovin vähän on tällä nerolla edes tälle palstalle tarjottavana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      48
      2120
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      690
      2100
    3. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      122
      2001
    4. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      78
      1715
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      48
      1678
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      239
      1555
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1321
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1279
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1155
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1097
    Aihe