23 vuotias asuu kotona

asuu kotona.

en tiedä muutakaan paikkaa missä asuisin.
täällä asuu myös mun mies ja teinityttö. jos tarkoitat vanhempien kotia, sano se. mun vanhemmat on kuolleet vuosia sitten.

Itekkin miettinyt samaa, koska hirveä häpeähän kotona 'loisiminen' tuntuu olevan yli kakskymppiselle. Itse olen tässä tilanteessa ja huom - vieläpä naispuolinen!

Mulla syynä kuitenkin akateemiset opiskelut - ei ammattitaitoa, jolla päästä heti työelämään ja sitä kautta itsenäiseen elämään ja toisaalta, jos ei hirveemmin työkokemusta 18v-->, ei ees lyhytaikasen työpaikan saantikaan nykypäivänä hevillä onnistu. Ja itsenäiseen elämäänhän tarvitaan just sitä 'omavaraista taloutta' aika pitkälti...Nyt oon tosin muuttamassa n. puolen vuoden sisään - iiik!.

Myös omien vanhempien asenne kasvatus vaikuttaa paljon: esim. holhoava, jo aikuisten lastensa puolesta asiat innokkaasti hoitava äiti voi olla tosi rasittava ja mikä pahinta - jos on vähänkään laiska/epävarma tms., tähän "äiti/isukki kyllä hoitaa"-kaavaan jää helposti riippuvaiseks ja siitä on vaikea irrottautua. Joskus se on kuitenkin tehtävä.

Ehkä toimeentulo on se kriittisin juttu, ja rohkeus tosiaan ottaa vastuuta itestään. Olis mielenkiintosta kuulla lisää kommentteja... Onko muita naispuolisia kotona asuvia edes olemassa tässä itsenäisyyttä ja aikuisuutta ihannoivassa Suomessa??

Tää oli tosiaan hyvä aihe, toiv. edes joku kommentoi edelleen :)

Asuin kakskolmoseksi asti kotona-kotona (siis vanhempien luona), samoin pikkuveljeni. Opiskelujen takia. Ei pk-seudulla paljon kannata muuttaa yksin asumaan. Ja isossa omakotitalossa oli kyllä tilaa, oma kerros meille "lapsille".

Olen 21- vuotias ja asun vielä kotona...olen kylläkin asunut yksinkin mutta toisella paikkakunnalla mutta sitten loppui työt siellä niin palasin kotipaikalleni takaisin. Aluksi ajattelin että otan oman asunnon mutta sitten päätinkin muuttaa väliaikaisesti porukoitten luokse. Nyt minulla alkaa kylläkin työt taas eli olisikin taas "varaa" muuttaa omilleen mutta toisaalta taas kivempi asua kotona kun on siskot ja veljet, tietysti myös äiti ja isä seurana. En nimittäin tykkää olla hetkeäkään yksin tai saatikka asua yksin.
Mutta on kotona asumisessa omat huonotkin puolensa, pitää elää aika samalla lailla muittenkin saman katon alla olevien kanssa. Koska eihän siitä mitään tulisi kun kaikki hyppis ja pomppis eri suuntiin...en ainakaan kestäisi sellaista kovin kauaa.
Mutta vielä niihin hyviin puoliin...minulla ainakin jää enemmän käyttö rahaa kuussa vain minulle...ennen ei pystynyt ostaa edes joka kuukausi uusia vaatteita ym. ja rahaakin oli tosi harvoin ylimäärästä...nyt en edes tiedä paljonko tilillä tai pussissa sitä on.
Ruuasta ym. ei tartte esim. maksaa mitään mut sen eteen täytyy sit tehdä ihan oma-aloitteisesti vähän kaikkea...kuten siivota, käydä kaupassa eli ihan normaaleja juttuja.

Joo asun kotona 29v mulla on vain se ongelma etten tykkää asua rivi/kerrostaliossa eli haluun ostaa/rakentaa omakotitalon. Yhtä tonttia oon kattonu jos saisin sen ku se on tulos myyntii mumman ja paapan perikunnalta.

Kyllä mun mielestä on melkoisen arveluttavaa jos aikuinen ihminen asuu vielä yli kakskymppisenä vanhempiensa nurkissa.. Itse lähdin 18-vuotiaana ja aikaisemminkin olisin jo häipynyt mikäli se olis ollut taloudellisesti mahdollista. Täytyy sanoa, ettei se noin niinku seurustelumielessä juuri houkuta mikäli toinen ilmoittaa olevansa esim. 25 ja asuvansa kotona.. No, tää oli mun mielipide. Tietysti vanhempien nurkissa roikkumiseen voi olla monia syitä..

Olen 24-vuotias virolainen nainen ja asun kotona. Mitä ihmeen merkitystä sillä on ja mitä se muille kuuluu, miten ihminen asuu. Suomessa on kummallinen käsitys, että kaikkien pitäisi muuttaa kotoa pois jo 18-19 vuotiaina. Etelä-Euroopassa esim. Italiassa lapset asuvat kotona vielä kolmekymppisinä, koska heistä välitetään.Minunkin vanhemmat ovat minulle hyvin läheisiä ja en tulisi toimeen ilman heitä, varsinkin vieraassa maassa ja erilaisessa kulttuurissa.

Kaikki ihmiset ovat erilaisia mutta muutin kotoa heti 18 vee täytettyäni. En siksi etten olisi tullut kotona toimeen vaan halusin jo itsenäistyä. En osaa enää 25-vuotiaana kuvitella muuttavani vanhempien luokse, vaikka paikka minulle siellä aina onkin. Ihan oma koti on tärkeä ja äidin ruuissa on mukava joskus piipahtaa käymään.

Mitä ihmeellistä siinä on?
Riippuu tietysti esim. siitä, minkälainen "koti" on, iso, pieni, onko ollenkaan "omaa tilaa" jne.
Systerini asuu kotona, ja varmasti vielä monta vuotta, 20 täytti juuri. Koti on iso, oma iso huone, yksi ylimääräinenkin huone on, paljon omaa tilaa jne.
Yksi kaverini muutti juuri omaan kämppään hieman alle 27-vuotiaana.
Mieluummin asuu kotona ja keskittyy elämiseen, opiskeluun tms. kuin roikkuu sossun luukulla rahoja kerjäämässä. Varsinkin kun välit vanhempiin ovat hyvät, miksi mennä merta edemmäs kalaan? Kyllä sitä ehtii aikuisena sitten leikkimään sitä kotia ihan tarpeeksi.

En voisi kuvitella asuvani enää 27-vuotiaana vanhempieni kanssa, vaikka läheisiä olemmekin. Muutin jo 19-vuotiaana yhteen silloisen poikaystäväni ja nykyisen aviomieheni kanssa.

Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään. Itselläni vain oli luontevaa muuttaa aikaisin kotoa pois kun kotipaikkakunnalla ei ollut kouluttautumismahdollisuutta. Vanhempiin minulla on aina ollut hyvät välit. Ja sossun luukulle ei ole tarvinnut mennä kun kotona on kasvatettu töitä tekemään ja leipä itse ansaitsemaan.

Oma elämäni on mennyt näin. Ihmetykseni johtuu kai siitä kun ei elämässäni ole vielä sellaista ihmistä kohdalle sattunut joka asuisi vielä aikuisiässä kotona. Kai se johtuu siitä että olen vaan niin maalta =)

juu asun kotona ihan omasta päätöksestäni ja laskuni maksan silti itse ja teen omat päätökseni, mutta pyykkiä en pese tai ruokaa laita, ja sattuneesta syystä tietoisesti asun kotona, kuinka monella on ollut vuoden verran oma firma missä 15 työntekijää ? minulla, siinä yksi syy, en viitsi vaivautua perustelemaan enempää

Onko tuolla nyt niin väliä vaikka asuisi kotona nelikymppiseksi asti, jos sopu vaan on hyvä. Itse asun espanjassa, ja táállá on maan tapa ettá asutaan kotona siihen asti kunnes mennáán naimisiin. Tuleva mieheni on 29 ja asui kotona viimevuoteen asti. Hánen kolme veljeáánkin asuvat vielá kotona (35-v, 37- vee ja 41 vee)koska eivát ole vielá naimisissa.

mäkin asun kotona mutten vanhempieni kotona. Sieltä muutin 18-vuotiaana pois. Veljeni muutti 22-vuotiaana mutsin luota pois. Kaverini 30v ja 35v veljet asuvat edelleen vanhempiensa luona.

Asuin kyllä porukoilla uudestaan 22-vuotiaana puoli vuotta kun meni poikki exän kaa.

Ei kai siinä sen kummemmin noloa ole jos asuu porukoittensa nurkissa. Vaikka meidän kaveripiirissä kyllä tunnutaan karsastavan "mammanpoikia", ei kukaan ala seurustella semmosen kaa. Nainen haluaa poikakaverin, ei pojalle äidin korvikkeeksi. Ensin pitää itsenäistyä yksin asumalla.

Mutta ei kai se nolous mitään mutta se itsenäisyyden menetys. Mä ainakin muutin omiin nurkkiini heti kun vain voin. Ahdistaisi jos ei olisi omaa kotia jossa voi itse päättää kaikista asioistaan.

Mutta asuuhan ainakin elastinen ja iso hookin mutsinsa luona :D

Olen 22 vuotias (n) ja edelleen asun kotona. Asuin 3 vuotta yksin opiskellessani eri paikkakunnalla. Työharjoittelu alkoi ja muutin kotiin.. ja siellä sitten on asuttu.. Kulut jaetaan tasan. minulla ei kiire ottaa mitä tahansa kämppää.. pitää kattoa kunnolla ympärille ja tietää varmasti mitä haluaa tehdä..